Tulokset 1:stä 18:een 18:sta
  1. #1
    Navigaattori on kätevä laite. Tien päällä sillä löytää helposti perille - kunhan osaa ohjelmoida sen toimimaan asianmukaisesti. Kyseisessä laitteessa on kuitenkin muitakin toimintoja, jotka olisi hyvä osata ja hallita.

    Navigaattori osaa kertoa millä tiellä olet. Pääosasta navigaattoreita pystyt selvittämään myös lähimmät risteävät tiet, osa kertoo myös kunnan, jonka alueella olet. Nimettömälle tielle paikannut navigaattorista saatavilla koordinaateilla, jotka kertovat sijaintisi tarkasti. Kaikki nämä tiedot ovat elintärkeitä hätätilanteen sattuessa, ja ne olisi osattava kaivaa selville kyseisestä laitteesta ilman ongelmia.

    Toki toivon, ettei tällaista tilannetta kohdallesi koskaan sattuisi.

    Muutamia ohjeita:

    - Opettele käyttämään navigaattoriasi. Ei riitä pelkästään, että osaat laittaa siihen reittipisteen, jonne olet menossa ja että pääset sinne lyhintä/nopeinta reittiä.
    - Opettele selvittämään navigaattoristasi tarkka sijaintisi. Navigaattorisi ei välttämättä anna sijaintikuntaa eikä yleensäkään osoitenumeroa, jonka kohdalla olet. (Omani esimerkiksi näyttää nelostiellä pelkästään tien nimen E75, eikä edes kuntaa, jolloin kyseisellä tiedolla yksin ei voida hätätilanteessa paikantaa nopeasti.)
    - Ellet saa navigaattoristasi riittävän tarkkaa sijaintia, yksi keino on aina toimiva ja luotettava: koordinaatit. Helpoin ja nopein hätäkeskuksessa paikannettava koordinaatti on muotoa WGS84, asteet ja minuutit. Kyseinen koordinaatti näyttää esimerkiksi tältä:

    * * * * * * * * * *N/lat 65° 44.351' * E/lon 24° 33.656'

    - * *Antaessasi kyseisen koordinaattimuodon hätäkeskukselle, päivystäjä pystyy paikantamaan sinut välittömästi. Jos siis navigaattorissasi on useita koordinaattivaihtoehtoja valittavana, suosittelen että asetat kyseisen koordinaatin laitteeseesi oletukseksi. Toki kaikki muutkin koordinaatit käyvät paikantamiseen, mutta kyseinen muoto on niistä kaikkien nopeimmin käsiteltävissä hätäkeskuksessa.
    - Kun ilmoitat sijaintisi koordinaatteina, luettele hitaasti merkki merkiltä, mitä koordinaattinäytölläsi näkyy. Älä jätä yhtäkään ylä- tai alamerkkiä sanomatta. Unohtaa ei sovi myöskään mahdollisia välilyöntejä ja kirjaimia. Näin autat päivystäjää tunnistamaan koordinaatin ja välttämään mahdolliset tulkintavirheet. Virheellisesti tulkittu koordinaatti saattaa heittää paikannuksen kauaksikin sijainnista, jossa hätä oikeasti on.

    Edellisen lisäksi muistutan vielä kaikkia Org:n lukijoita myös Hätäkeskuslaitoksen nettisivuilla olevasta Koordinaattipalvelusta, josta voit tulostaa esimerkiksi kotisi tai kesämökkisi koordinaatit ja ajo-ohjeen. Hätätilanteen sattuessa sijainti löytyy niiden avulla nopeasti, vaikka paikalla olisi itse kiinteistön omistajan sijasta joku muu, esim. kesävieras. Tuloste on erittäin käyttökelpoinen vaikkapa syrjäisellä kesämökillä, jonne johtava pikkutie on nimetön/sitä ei ole piirretty peruskarttaan tai tietä ei mahdollisesti edes ole. Myös uusimmat asuntoalueet useimmiten puuttuvat kartoista, mutta koordinaattipaikannus ja ajo-ohje toimivat myös siellä.

    Edellä mainittujen lisäksi huomaa, että voit käyttää navigaattoriasi ja sen koordinaatteja paikantamiseen myös esim. saaressa ollessasi.

    KESÄMÖKKI:

    Koordinaattipalvelu löytyy osoitteesta www.112.fi -> KARTTAKOORDINAATIT -> Karttakoordinaattipalvelu: Määritä koordinaatit -> valitse kieli.

    Tämän jälkeen etene annettujen ohjeiden mukaisesti. Jos sijainti on nimettömällä tiellä, panosta erityisesti ajo-ohjeeseen. Tulosta ohje ja sijoita se näkyvälle paikalle.

    VUOKRAMÖKKI:

    Ellei sinulla ole navigaattoria eikä mökin tms seinällä ole yllä ohjeistettua koordidaattilappua, et ole sitä ennen vuokramökille saapumistasi tulostanut tai ei ole ollut mahdollista tulostaa, selvitä ja pidä tallessa mökin omistajan*nimi ja yhteystiedot, hätäkeskuksen on niidenkin avulla mahdollista selvittää sijaintisi.

    Turvallista kesää kaikille teille!



    e: 7.3.2013
    laitetaanpa uusin linkki tuohon paikannuslapun tekoon, ohjeet hieman muuttuneet muutamassa vuodessa. Samat asiat muuten pätevät edelleen.

    http://www.112.fi/hatanumero_112/tieda_sijaintisi

    e: 16.6.2015

    älypuhelimella paikantaminen hätätilanteessa
    http://www.moottoripyora.org/keskust...ätätilanteessa

    e: 24.7.2017
    alla uusin linkki paikannuslapun eli sijaintitietolomakkeen tulostukseen. ei ole enää karttaa johon voi täpätä oman mökin, mutta lomake löytyy, jonka voi sivuilta tulostaa seinään. löytyy useammalla kielellä, eikä pelkästään suomeksi. lomakkeeseen voi itse lisätä vaikkapa 112Suomi-appsista saadut tarkat koordinaatit
    http://www.112.fi/medialle/julkaisut

    ja tuossa alla suomenkielisen lomakkeen suora osoite.
    http://www.112.fi/download/38761_hak...b66c378ab8d488

    jos et ole ladannut 112Suomi-appsia, niin ainakin androidilla saat koordinaatit mapsista yksinkertaisesti painamalla sijaintiasi pitkään kartalla. tuolloin koordinaatit ilmestyvät ylös osoitepalkkiin. en ole varmaa toimiiko ohje kaikilla ohjelmaversiolla, mutta ainakin omassani toimii tuo ok. kannattaa kokeilla kaiken varalta.
    Viimeksi muokannut: XX-xenon; 24.07.2017 klo 21:47.
    '07 XX, '09 GSA, '91 5900GLX ja '89 W124.

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    5 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  2. #2
    nostetaas aihetta ylemmäs näin kevään korvilla.. ajokausi lähestyy..
    '07 XX, '09 GSA, '91 5900GLX ja '89 W124.

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    5 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  3. #3
    Onpa tosi hyviä vinkkejä. Tulostin heti koordinaattilapun ja naulaan sen jo tänään mökin seinään.
  4. #4
    Esim Tramigon T22:ssa (GPS-paikannin, hälytin, ajonesto, jne...) on mukana paniikkinappula. Sitä painaessa härveli lähettää määriteltyihin kännykkänumeroihin tekstiviestin, jossa on mukana tarkat koordinaatit.

    T22

    Hauska vekotin, jossa on paljon muitakin ominaisuuksia, mutta tämä "turvapuolikin" on huomioitu.
    <p>2002-2014</p>
  5. #5
    Tuo koordinaatti-asia on epäilemättä vallankin tärkeä kun/jos helikopteri on tulossa paikalle. Tietysti helilläkin maamerkejä osataan seurata, mutta valistuneesti arvaten uskon että koordinaateilla päästään suoraan linnuntietä paikalle.
    ZX6R-05 (RF900R, XJ600S)
  6. #6
    Ihan hyvä juttu, vois kotosalle tulostella. Joillekin kiinteistöille rakentamani tiet vaan eivät näy ja wanhatkin näkyy aika optimistisesti pl. jos ambulanssina olisi Land Cruiser
    Siis olematon kärrypolku = tie
    Kansalaisen karttapaikassa näemmä näkyy mutta ei tuossa 112-hommelissa *



    Rytkönen rules: NO, EST, LV, LT, PO, D, A, IT
  7. #7
    jos tie ei näy, niin kannattaa katsoa siitä kartasta suoraan missä mökki sijaitsee ja täpätä kohdalle, koordinaatit siihen saa kuiten vaikkei tietä listassa olisikaan.

    jos paikan haku kartalla tuottaa ongelmia, mikäli tietä ei ole kartassa, etsii lähimmän tien jolta käännytään sille uudelle/pienelle kärrypolulle/tielle ja sen avulla etsii sitte oikeaa paikkaa.

    ja kun paikka on löytynyt, sitten kirjoittaa vielä ne tarkat ajo-ohjeet, etenki jos tietä kartalta ei löydy kannattaa toki panostaa siihen kirjalliseen tuotokseenkin hetki, jotta ohjeesta tulee tarkka ja selkeä.

    toki jos tie on sellainen, ettei ambulanssi pääse paikalle yksistään ja on käytettävä esim. pelastuslaitoksen apua paikalle pääsyssä, kannattaa sekin mainita tekstissä jo valmiiksi.
    '07 XX, '09 GSA, '91 5900GLX ja '89 W124.

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    5 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  8. #8
    alkuperäisiä ohjeita hieman päivitetty..
    '07 XX, '09 GSA, '91 5900GLX ja '89 W124.

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    5 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  9. #9
    On tosta apua (siis niistä koordinaateista), kerran makasin jalka katki poikki ojassa ja sillä paikalla ei ollut osoitetta, mutta niin ne löysi paikalle. Autolla ei päässyt puolta kilometria lähemmäs ja käännyttivat hulikopterinkin pois, kun ei ollut laskeutumispaikkaa.
  10. #10
    Navigaattori on hädässä oikein hyvä apuväline. Saattaa kuitenkin pahemmin loukkaantuneelle olla hankalasti käytettävissä. Yksi lisää turvaa tuova juttu voisi olla Swing-apunappi, joka on puhelinsofta. Pitkällä valintanäppäimen painalluksella soittaa ennalta määrättyihin puhelinnumeroihin, kuten aikaisemmin mainittu navigaattorikin, mutta pelkän koordinaattitiedon lisäksi lähettää multimediaviestinä karttalinkin kohteeseen. Toimii taustalla, eikä vie akkua kuin hälyytyksen aikana. Itsellä käytössä tämä:

    http://www.mobilecands.com/
    BMW K1200GT -07
  11. #11
    Arvoisat navigaattoriexpertit, mitäpä tuumaatte?

    Nyt on muutaman, neljän, vuoden ikäinen TomTom. Taskuun järjestyi Lumia, johon Nokia tarjoaa mm. ilmaiset ja varmasti ajantasalla olevat karttapalvelut. Hankin korvanapin, joka mahtuu kypärän sisään, bluetoothilla yhteys ja siinähän se.

    Korvaan tulee ilmoitus suunnista,jolloin keskittyminene pelkästään ajamiseen. Ja ulkom reissuilla kartta tankkilaukun päälle, niin pysyy suunnilleen kartalla, että missä ollaan.

    Minusta tuo vaikuttaa nykyaikaiselta ja mahd. turvalliselta.
    <p>.</p>
  12. #12
    Lainaa Motoristi1958 kirjoitti Katso viesti
    Arvoisat navigaattoriexpertit, mitäpä tuumaatte?

    Nyt on muutaman, neljän, vuoden ikäinen TomTom. Taskuun järjestyi Lumia, johon Nokia tarjoaa mm. ilmaiset ja varmasti ajantasalla olevat karttapalvelut. Hankin korvanapin, joka mahtuu kypärän sisään, bluetoothilla yhteys ja siinähän se.

    Korvaan tulee ilmoitus suunnista,jolloin keskittyminene pelkästään ajamiseen. Ja ulkom reissuilla kartta tankkilaukun päälle, niin pysyy suunnilleen kartalla, että missä ollaan.

    Minusta tuo vaikuttaa nykyaikaiselta ja mahd. turvalliselta.
    Tuleehan moisella pakon edessä jollain lailla toimeen...
    Paska juttu vaan olla pelkän äänen varassa ilman näyttöä, sekä pelätä virran loppumista kriittisellä hetkellä (Noksun navi on kaiken lisäksi aika susi verrattuna "oikeaan")...

    Itse tein juuri päin vastoin, kännynavi vaihtui kiinteään Zumoon.
    Life may begin at 30, but it doesn't get real interesting until about 50.
  13. #13
    Lainaa Kaj kirjoitti Katso viesti
    Tuleehan moisella pakon edessä jollain lailla toimeen...
    Paska juttu vaan olla pelkän äänen varassa ilman näyttöä, sekä pelätä virran loppumista kriittisellä hetkellä (Noksun navi on kaiken lisäksi aika susi verrattuna "oikeaan")...

    Itse tein juuri päin vastoin, kännynavi vaihtui kiinteään Zumoon.
    Omien kokemusten mukaan Nokian navi (E7, Belle) toimii paremmin kuin hyvin täällä kotosuomessa, mutta satunnaisemmin ulkomailla. Vaatii myös käytännössä agps:n, jotta löytää satelliitit kohtuullisessa ajassa.
  14. #14
    Lainaa Ville_83 kirjoitti Katso viesti
    Omien kokemusten mukaan Nokian navi (E7, Belle) toimii paremmin kuin hyvin täällä kotosuomessa, mutta satunnaisemmin ulkomailla. Vaatii myös käytännössä agps:n, jotta löytää satelliitit kohtuullisessa ajassa.
    Itsellä toiminut Nokian halppis 5230 ihan ok kaikkialla missä liikkunut, sekä Suomessa että ulkomailla. Oheisena kuva omasta ratkaisusta, eli puhelin majailee RAM Mountin Aqua boxissa johon vedetty sähköt. Äänet tulee bluetoothin kautta kypärään.

    Kyllähän tuossa ratkaisussa puutteita on vrt. oikeaan prätkänaviin, esim. reittisuunnittelusta voi vain haaveilla jne., mutta navigointiin paikasta A paikkaan B toimii siinä missä muutkin. Puhelin tuli kytkynä maksamaan noin 70 ja RAM Mount kilkkeet noi 50 euroa, joten hinta/laatu kohtaa ihan hyvin omasta mielestä.

  15. #15
    tuossa viimeisin suora linkki paikannukseen.

    http://www.112.fi/hatanumero_112/tieda_sijaintisi
    '07 XX, '09 GSA, '91 5900GLX ja '89 W124.

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    5 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  16. #16
    mahdollisesti vuoden lopussa tuo koordinaattipalvelu tullee loppumaan näillä näkymin. eli jos haluat saada helposti tulostettua lapun koordinaatteineen, kannattaa se käydä tekemässä tämän vuoden puolella.

    jos näin tulee käymään, sen jälkeen sivuilta löytyy vielä itse kaavake, mutta koordinaatit joutuu siihen hakemaan muuta kautta tavalla tai toisella ja itse kirjoittamaan ne siihen.

    älypuhelimen appsin eli 112Suomen avulla ne koordinaatit toki saa paikan päällä tutkittua ja kirjoitettua lapulle, mutta tuossa on se huono puoli, ettei se välttämättä toimi, mikäli ei puhelin ole verkossa ja gps päällä.. ko ohjelmasta olen aiemmin maininnut alla olevassa ketjussa.

    http://www.moottoripyora.org/keskust...ätätilanteessa
    '07 XX, '09 GSA, '91 5900GLX ja '89 W124.

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    5 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)
  17. #17
    Esim. Sports tracker kertoo sijaintinsa palvelimelle melko lailla reaaliajassa ( jos käyttäjä sallii). Ehkä tota vois käyttää jollain lailla hyödyksi (tai haitaksi) jos on joku silloin tällöin seuraamassa.
    SF 1098S
    MTS 1200S
    1190R
  18.  
  19. #18
    hieman päivitystä aiheeseen pitkästä aikaa..
    '07 XX, '09 GSA, '91 5900GLX ja '89 W124.

    onhan se komia pyörä, mutta kuka sen viittis pestä...

    5 x SS1000, 2 x SS1600K ja XXironbutt 2011 (SS1000)