Sivu: 2 / 9:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 1234 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 31:stä 60:een 257:sta
  1. #31
    Lainaa (scuuba @ Kesä. 25 2009,19:28) kirjoitti
    Lainaa (wolvie @ Kesä. 25 2009,19:13) kirjoitti
    Toisaalta voisi myös kysyä mitä kyseisen radan omistaja on viimevuosina tehnyt radan parantamiseksi ja ratamelun vaimentamiseksi?

    Olisiko valittajat valittaneet vähemmän jos aiempia melurajoja olisi paremmin noudatettu?
    Tuskimpa, koska kaiken pahan alku ja juuri taitaa olla yksi yksittäinen viherpiiperö-fundamentalisti, joka sattuu vissiin vielä olemaan jonkinlaisessa virkamiesasemassa ympäristöministeriössä, joten tietää keinot ja konstit.
    Ja kaikkihan ymmärtää mikä moisen fundamentalistin elämäntehtävä on. Eli motoparkille on vain käynyt ihan helvetin paska flaksi.
    Ikävä kyllä ympäristölaki on toistaiseksi tuon fundamentalistin puolella, joten kiusanteko jatkuu niin kauan kunnes lakia joskus lähitulevaisuudessa toivottavasti muutetaan sellaiseksi moottoriratojen osalta, että toimintaa kyetään harjoittamaan järkevämmin asetetuissa rajoissa.
    Olen myös antanut itselleni kertoa tämän saman tarinan valittajasta. Se ei siltikään poista kokonaan sitä faktaa että Motoparkissa ei ole aktiivisesti tehty töitä ympäristöön säteilevän melun rajoittamiseksi.

    Kaikki työ on keskittynyt siihen, että mitataan pyöriä ja pääsääntöisesti estetään liian kovaäänisten pyörien pääsy radalle. Tämän lisäksi olisi voitu parantaa meluvalleja.

    Sama koskee muita motoparkin ja motomajojen tiloja. Kaikesta huomaa että huolto ja ylläpito on laiminlyöty jo vuosia sitten.

    En missään nimessä ole valittajan puolella aiheessa. Mielestäni on erittäin ikävää että yrittäjän liiketoimintamahdollisuuksia rajoitetaan näin paljon ja vieläpä osin asiattomien valitusten takia. Mutta samaan aikaan myös radan omistaja pystyisi tekemään asialle paljon enemmän kuin mitä nyt on tehty.

    Hyvä esimerkki lienee hämeenlinnasta ahveniston rata. Ratayhtiö on vsalituksiin vastauksena kertonut mitä ovat jo tehneet ja mitä aikovat jatkossa tehdä että saavat melutason pienemmäksi.
  2. #32
    Melu tulee kuulemma takasuoralta ja ennen pääsuoraa olevaa shikaania olevalta suoralta. Siihen ei oikein saa meluvallia, ainakaan sellaista mistä olisi hyötyä.

    Jos valittajien ja ympäristökeskuksen lähtökohta on että vain pyörien ääni on häiritsevää, on aika hankala torjua millään. Mutanen ja ympäristöbyrokraatit rakastaa papereita ja pykäliä. Näitä ei kuulemma ollu täytetty tarpeeksi. Oletin paikkakunnan muuttuessa pieksämäeksi, kaupungin olevan radan puolella...
    "Ei ole synti syntyä savolaiseksi, mutta onhan se suuri häpiä"... Radan pitäjät ei ole savolaisia.
    Siitä, että aluetta ei ole hoidettu, olen samaa mieltä. Mutta lupa kun on ollu jatkuvasti katkolla. Veikkaan että valitus ei lopu tähän nykyiseenkään.
  3. #33
    Vielä kerran, niille joille radan (ja valittajien) tausta ei ole tuttu, lukekaatten vaikka täältä (sivun puolessa välissä nimimerkki fisu, Jari Kaplaksen teksti).
    Common sense - so rare, it's a goddamn superpower.

    RC36 > RC51
  4. #34
    Lainaa (killa @ Kesä. 27 2009,08:21) kirjoitti
    Vielä kerran, niille joille radan (ja valittajien) tausta ei ole tuttu, lukekaatten vaikka täältä (sivun puolessa välissä nimimerkki fisu, Jari Kaplaksen teksti).
    Asiaa! Pitäisi vaan saada päättäjien tietoon. Kun nykyinen lupa oli käsittelyssä n. vuosi sitten, Mutanen, ymp.keskus väitti ja ihmetteli miksi motoristit ei ole ilmaisseet kantaansa.
  5. #35
    Lainaa (Paso @ Kesä. 27 2009,09:59) kirjoitti
    voihan se olla niin, että ajoja rajoitetaan radalla. voihan sitä siinä yleisellä tiellä ajaa rajoituksen mukaan hieman pienemmällä vaihteella kovaa melua aiheuttaen.. hauskoja nämä valittajat.. sulkeekohan ne sen tien siitä vierestä, jos melua alkaa olemana liikaa kokoajan?

    Mutanen myönsi, että ohi ajava auto aiheuttaa paljon suuremman melun kuin rata. Mutta löysi heti pykälän, tietä ei voi sulkea. Mitä jos Motopark luokiteltaisiinkin yksityistieksi. Sen rajoitusten perusteella vaadittaisiin sitten yksityiset mökkitiet samojen käyttörajoitusten piiriin...
  6. #36
    Lainaa (jaR1 @ Kesä. 26 2009,08:04) kirjoitti
    **Tuulimyllyjä vastaan on turha taistella**
    offTopic/
    muutoon samaa mieltä - ei kannata ei - mutta eikös tuulimyllyistäkin oteta lavat pois jos ne on liian äänekkäitä?
    /offTopic

    Pistänpä tästä läppärin kiinni ja kun ilmakin on sopivalla "tuulella" niin pääsen ulos "kuuntelemaan" jumbojettien jyrinään ja naapurit lisäksi iloitsevat, kun liekkaan nurmikon kuulosuojaimet päässä! Harmi kun en pääse Rautatientorille "kuuntelemaan" moto-gp:tä isolta screeniltä mutta menkää työ muut ja vähän kierrättäkää mennessänne!

    /z
  7. #37
    oT/
    Hei tietääkö kuka huomenna on varannut Motoparkin?
    ma-ti on orgin - ja nopeessa näyttäs olevain tilaa jos on tarpeeksi "nopeeeeee-e", cathZaaa-aa*?
    /oT

    (*cars, Disneylle vois vinkata että tekisivät *bikeZ *@motorparkz!*-animaatioleffan?)

    edit: typoja ja Disney on kai vielä erisnimi..?



  8. #38
    Logitan nää urputukset Oras Tynkkyselle tänne kun joko hän tai hänen avustajansa modettaa näitä bogista veks..

    ###
    Onko taas käynyt modella näppihäiriö vai pettääkö tekniikka, vai mikä näissä ei ollut asiaa:

    ###
    Oras:
    Huomasithan, että sulla olis tänään kansanedustajana varmasti pitkästä aikaa paras tilaisuus mennä rautatientorille moto-GP tapahtumaan puhumaan juuri oikealle yleisölle, johon vaikuttamalla saisit ratatoiminnan desipeli tasot vaimenemaan, jos onnistut samalla vakuuttamaan, että teet edes jotain myös lajin toimintaedellytysten parantamiselle ja sitä kautta myös ilmastovaikutusten minimoimiseksi.

    Jos käyt tänään rautatientorilla mikkiin ja screenille kajauttamassa että edes esityksen siitä, että suomeen tulee saada kansainvälinen turvallinen- melurajoiltaan hallittu moottorirata 100km säteelle rautatientorista Lupaan pistää omaan katulailliseen vakio äänenvaimentimiseen ja muutenkin virittämättömään rata-pyörääni vaikka 70dB killerin - luulen että monelta paikalla olijalta nousee lapanen pystyy jos ehdotat vaihtokauppoja: -25dB (nykyisillä radoilla joilla on meluongelmia) = kansvälinen moottorirata esitys.

    Vakiona Firebladen 6000rpm:ssä äänenvaimentimesta lähtee joku 94dB, joten sen pudottaminen 24dB on ihan merkittävä haaste ja siihen joutuu tekemään koko putken ja kartan uusiksi - silti tehot putoo varmaan 20% mutta niitä on nyt muutooonkin tarpeettomasti - siviili liikenteeseen. dB-arvojen pudotus olis näin juuri sen verran minkä mökä pahimmillaan Motoparkissa koetaan häiritseväksi.

    Osoitapa nyt vähän asennetta ja pistä toimeksi - ei kannata Vataselle jättää tästä poliittisia irtopointseja?

    /g .


    Ainiin toinen vaihtoehtohan on, että teet vaikka jopa välikysymyksen hallitukselle siitä miksi rautatientorille on annettu luvat näinkin äänekkään ja varmasti ympäristön asukkaita häiritesevän tapahtuman järjestämiseksi - ylittää varmasti taustamelun vähintää +25dB?

    Nyt kun keskustakokomussdp:llä on muuta rahoitusselkkausta niin sehän vois jopa sopivasti olla se asia mihin keskustelu siirtyisi niin että kansaa ei kiinnosta mistä poliittinen toiminta rahoituksensa hankkii.

    /g.


    sus siunakkooo..:
    Ainiin jäi toi -80:lla tapahtunut suistuminen selittämättä.

    Väistin omalla kaistalla mäenharjan takaa tullutta Ladaa hongiston puolelle kun jouduin oikealle taittuvassa mutkassa oikaseen sen verran että pääsin vastaantulijan vasemmalta puolelta ohi. Ajolinja olikin sen vuoksi sitten poikittain ojan kanssa jonka yli tehokkaan jarrutuksen jälkeen päätin oikasta (poikittain ojaan ei houkutellut). Ison enskan alusta ei edes pohjannut mutta oli sen verran tuuria etten osunut yhteenkään reiden paksuiseen näreeseen ja tullut muitakin kuin henkisiä vammoja.

    24v ajelun aikana en ole ottanut (kopkop) yksiäkään sakkoja moottoripyörällä (kerran olen pysäytetty tutun moottoripyörä polliiisin *vinkkaaman juttusille: .. niin tosiaan POLIISI harjoittelee ajamistaan myös radalla .. pankaa se Hervannan polliisiopiston rata kiinni siellähän se on asutuksen kesekllä siitä lähtee aina melua!) vaikka autolla on kai 2-3 (joista yksi 40kmh alueella 18km/h ylityksestä vaikka alue oli merkattu 50kmh:ksi) ja yksi varoitus tullut. Mitenkä tää nyt mihinkään liittyy - kunhan koetan korostaa että kaikki (tuskin useimmat) EIVÄT ole rikollisia liikenteessä vaikka osaisivatkin rata-moottoripyörää kuljettaa Superbike-B luokkaan edellyttävää tahtia (hännille, mutta jostain se olis aloitettava sekin).

    / g .

    ( taas voi noita * . *katella ja kaivella, jos huvittaa )

    ###

    / A . - vai pittääkö tästä tehdä a-tuubia?


    Mitähän siinä viimessä viestissä oli mitä en ehtinyt kopsimaan kun mode poisti senkin?

    Sussille Tynkkyselle taisin siinä tyystin multakin kadonneessa viestissä ehdotella ja siunailla miten miten voisitte järkätä meille 100-300 motoristille jota noi ratapäivät vetää vaikka Turun väylän suljetuksi tai Porkkalan niementien että päästään ajoharjoittelemaan ihan tieliikennenopeuksilla turvallisesti kaarreajoa tollasellakin joukolla.

    Porkkalantien joutuu pistään suuntaansa kerrallaan auki kun ei siihen uskalla kaksisuuntaisena tollasta määrää pyöriä kerralla laskea ajamaan edes sitä 60km/h mikä siinä taitaa olla sallittu paikotellen.

    Vai antasitteko mieluummin tollasen joukon ajella miellummin jollakin radalla?

    / a-tuubiinko

    Viestejä on nyt 59. saakka logitan tän tonne motoottoripyöra.org foorumille niin pysytään laskuissa montako viestiä poistatte jossa asiaa täällä protestoin. /a

    ###

    Numerointi ei enää täsmää mutta näissä jokin närästää sen verran että ne on kertaallee moderoitu pois - onko kieliopissa tai oikeikirjoituksessa jotain vikaa kun eivät pysy Oraksen blogi kommentteina?

    /z



  9. #39
    Olisko mitään jos järkätään tässä päivänä muutamana moottorimarssi eduskuntatalon eteen soitetaan ovikelloa ja pyydetään Tynkkynen ja ketäs se nyt matkaan haluaa kuuntelemaan kun annetaan moottorien soida sitä 6500rpm vaikkapa minuutin verran.

    Eli minuutin hiljaisuuden sijasta dB-mittauskierroksilla minuutin huudatus?

    Lähteekö joku messiin? Mä voin käydä ens viikolla vaikka päivittäin siinä pyörähtämässä jos saadaan tästä virallinen "mielenilmaus" ja Tynkkynen ottamaan se vastaan käsi lipassa?

    /z
  10. #40
    Lainaa (Paso @ Kesä. 27 2009,09:59) kirjoitti
    voihan se olla niin, että ajoja rajoitetaan radalla. voihan sitä siinä yleisellä tiellä ajaa rajoituksen mukaan hieman pienemmällä vaihteella kovaa melua aiheuttaen..
    Moottoriradan hiljaisina päivinä pidetään siinä kylätiellä killeri-vapaat Juvan-TT-ajot
  11. #41
    Huolestuttavaa, että radan kohtalo on vaakalaudalla. Pari kommenttia kuitenkin:
    1. Wolvie varmaan tietää, että monellakaan EI ole intoa investoidan OMIA rahoja toimintaan, joka voi loppua tai jota voidaan rajoittaa merkittävästi ja lähes mielivaltaisesti. Se niistä investoinneista meluvalleihin.

    2. Ovatko kaikki mittaajat suhtautuneet vakavasti desibelirajoihin? Onko ajettu samoilla vaimennuksilla radalla kuin mittauksissa? Tämä on ainoa asia jonka keksin harrastajasuuntaan.

    3. On sääli, että relatiivisesti ottaen hyvä rata on saatu kohta käyttämättömäksi. Eniten aiheesta tietysti kärsii yrittäjä, sen lisäksi tietysti harrastajat. Harrastajilla ei kuitenkaan ole aiheessa euroakaan kiinni.

    4. Olisi korkea aika ryhtyä yrittäjää(!) ja rataa tukeviin toimenpiteisiin. Fisun teksti oli hieno. Onko harrastajissa(!) ja yhdistyksissä munaa sijoittaa áiheeseen ajallisesti, taidollisisti ja valuutallisesti? Entäpä poliittiset kytkennät? Joku kuitenkin tuntee kunnan hallinnon? Painetta sinne ja maakuntaan.

    5. Karvahattulähetystöt ovat mielestäni vastenmielisiä. Kuitenkin Zeromarkin idea on ihan kohtuullinen. Karvahattulähetystöillä ajetaan milloin mitäkin asiaa, mutta kypärälähetystö voisi olla vähän kovempi juttu. Mielenosoitukseen? Kuka järjestää? Suosittelen seuroja ja muita yhteisöjä. Tuuninki Terojen ja Bomberi-Berttojen ja muiden driftaaja-humujen kanssa kimppaan. Mielestäni ei kannattaisi olla kovin nurkkapatriootti tässäkin asiassa. Teoriassa voitaisiin käyttää "kehittävän nuorisotoiminnan"-argumenttia. (Osittain ihan HAH!, kirjoittaja kun sattuu olemaan lihava keski-ikäinen mies). Aloitetaan seteli(!)kolehdin keruu mielenosoituksessa.

    6. Zeromarkin vttuilu tynkkyselle oli ylihienoa, epäilen vaan, että saatu vaikutus oli negatiivinen. Miten meillä (individualisteilla) olisi malttia ajaa asiaamme (siis MEIDÄN asia todellakin!) maltilla, pragmaattisesti ja säälimättömästi?

    7. Noh, jos valittaja harrastaa v-mäisiä strategioita. Hän on siis valinnut pelin kovuuden. Vastatoimet: Jos joku myy halvalla tontin (siitä läheltä), niin kai voidaan vuorotellen käydä soittamassa mökillä sopivaan aikaan poppia, järjestää juhlia tms. ihan noin yksityishenkilönä? Voisin epäillä, että viranomaiset voisivat olla hivenen kuuroja em. kotibileiden järjestyksenpidolle. Ihmisen ympäristössä on monta asiaa, joihin voidaan vaikuttaa laillisin keinoin.


    Valuuttaa peliin harrastajilta ja seurat organisoimaan vastatoimenpiteet yrittäjän tueksi.
    DT125[82] -> (yli 20v. tauko) -> Versys[07] -> FZ-1-SA[07] -> K1200S[08] -> cbr600rr[08] -> (+ S1000RR[10] Varastettu Hollannissa, Vttu!) -> (S1000RR[11] Lunariin, ajettu päin ajokoiraa,V*2!) -> (S1000RR[12]) vaihdettu,
    S1000RR[21]+(KTM 690 Enduro r[14])
  12. #42
    Lainaa (Anatooli @ Kesä. 28 2009,21:24) kirjoitti
    5. Karvahattulähetystöt ovat mielestäni vastenmielisiä. Kuitenkin Zeromarkin idea on ihan kohtuullinen. Karvahattulähetystöillä ajetaan milloin mitäkin asiaa, mutta kypärälähetystö voisi olla vähän kovempi juttu. ...

    6. Zeromarkin vttuilu tynkkyselle oli ylihienoa, epäilen vaan, että saatu vaikutus oli negatiivinen. ...
    kiitos ja anteeksi -

    Tasan on negatiivinen vaikutus jos vähänkään Tynkkysellä olis inhimillisiä heikkouksia, mutta sehän on älyllisesti tälläsen yläpuolella.

    Vastahan tuo oli kevyttä sanomista, kun ei tunne koko miestä niin ei pääse asiasta sitä kaivamaan ...

    Ei tosiaan mitään nöyrää, lakki pois kynnyksellä, karvareuhkan vaivaantunutta vatkaamista. Ajaa tupaan, jos on tarve? Mopo-pojille tuli nuorisotiloja, kun ne rupes ABC-asemien sisätiloissa pörräämään?

    /z

    --: Miten se meni "Savolainen kun puhuu niin vastuu siirtyy kuulijalle" ja sitten kun Kainuulainen vihdoin avaan suunsa niin se vaan vittuilee sulle - etkä edes älyä sitä?
  13. #43
    ORGANISOIMAAN kypärälähetystöä!

    Olen edelleen sitä mieltä, että kannattaisi saada mahdollisimman laajat kansalaispiirit hankkeen taakse. Ollaan Tuuningki-Teroista yms. mitä mieltä tahansa, mutta vanha sananlasku pätee:

    "Vihollisen vihollinen on ystäväni".

    "Pska yhteiskunta" on meidän vihollinen, Ylpeys pois ja kaikki kasaan.
    DT125[82] -> (yli 20v. tauko) -> Versys[07] -> FZ-1-SA[07] -> K1200S[08] -> cbr600rr[08] -> (+ S1000RR[10] Varastettu Hollannissa, Vttu!) -> (S1000RR[11] Lunariin, ajettu päin ajokoiraa,V*2!) -> (S1000RR[12]) vaihdettu,
    S1000RR[21]+(KTM 690 Enduro r[14])
  14. #44
    Lainaa (Anatooli @ Kesä. 28 2009,21:07) kirjoitti
    Olen edelleen sitä mieltä, että kannattaisi saada mahdollisimman laajat kansalaispiirit hankkeen taakse. Ollaan Tuuningki-Teroista yms. mitä mieltä tahansa, mutta vanha sananlasku pätee:

    "Vihollisen vihollinen on ystäväni".

    "Pska yhteiskunta" on meidän vihollinen, Ylpeys pois ja kaikki kasaan.
    Juuri näin. Mä olen monella sektorilla mukana ainakin hengessä, ja ei voi olla ihmettelemättä kuinka meitä mieslajien harrastajia hajoitetaan ja hallitaan. Olisi perustettava Mieslajienliitto ry, joka ajaisi kaiken kivan sallittuna pitämistä ja edistämistä. Meitä vastassa kun kuitenkin on erittäin aktiivinen punaviherjoukkio, joka vastustaa johdonmukaisesti kaikkea kivaa.

    Terv,

    Jussi
    Autoharrastaja
    Kilpa-autoilija
    Moottoripyöräilijä
    Ampuja ja aseharrastaja
    Metsästäjä
    Jonain päivänä vielä ilmailijakin
    GSXR 1100 W
  15. #45
    Näytti sitten kalenterissa olevan koko alkukuukausi varattu toimintaan "Hiljainen"

    Muiden ratojen osalta, Alastaro: varattu, Botniaring: varattu, Kemora: varattu jne..

    Nurmijärven suoralla ja Porkkalantiellä on vielä tilaa



    Niin sitä juuri pitää nyt selvittää, että kuka sanoi minulle ja mitä, että sain sellaisen käsityksen, minkä sanoin käsityksenäni.
  16. #46
    http://www.ymparisto.fi/feedback.asp...d=99998&lan=fi

    Tuonne mm. voi laittaa ASIALLISTA palautetta, tätä ketjua kun he tuskin seuraavat...
  17. #47
    Lainaa (jussi_r @ Kesä. 30 2009,10:53) kirjoitti
    Juuri näin. Mä olen monella sektorilla mukana ainakin hengessä, ja ei voi olla ihmettelemättä kuinka meitä mieslajien harrastajia hajoitetaan ja hallitaan. Olisi perustettava Mieslajienliitto ry, joka ajaisi kaiken kivan sallittuna pitämistä ja edistämistä. Meitä vastassa kun kuitenkin on erittäin aktiivinen punaviherjoukkio, joka vastustaa johdonmukaisesti kaikkea kivaa.
    Vastaatkin itse kirjoituksessasi kysymykseesi.

    -hh-
  18. #48
    Lainaa (jaR1 @ Heinä. 01 2009,07:20) kirjoitti
    http://www.ymparisto.fi/feedback.asp...d=99998&lan=fi

    Tuonne mm. voi laittaa ASIALLISTA palautetta, tätä ketjua kun he tuskin seuraavat...
    Ja sama linkkinä.
    -Yamaha YZF600R Thundercat-
  19. #49
    Kirjoitin palautteen ympäristökeskuksen sivuille, mutta yllätys yllätys lähetys ei toimi. Tuskin palautteellani mitään muutan, mutta tuntuupahan että olen omalta osaltani edes yrittänyt herättää keskustelua muista vaihtoehdoista kuin radan ajopäivien vähentämisestä. Jokainen tietää miten siinä käy, jos rahaa ei tule.

    Seuraavassa kuitenkin kirjoittamani teksti, voitte kommentoida palautetta vapaasti rakentavassa hengessä. Yritän lähettää palautteen myöhemmin, jos vaikka sattuisi tuo lähetys toimimaan.

    ___



    Tervehdys,

    palautteeni koskee Motoparkin moottorirataa. Olen seurannut sivusta keskustelua radan kohtalosta ja ihmettelen suuresti ihmisten kapeakatseisuutta, jolla tämän radan kohtalo halutaan sinetöidä. Itse harrastan ratamoottoripyöräilyä ja Virtasalmi on tällä hetkellä minulle lähin paikka harjoitella. Ajoaikaa Mäntyharjulta tulee 1,5h suuntaansa, seuraavaksi lähin rata on Kemora, jonne matkaa tulee noin 320km. Kyllä, oma lehmä ojassa, mutta harrastan objektiivista tarkastelua asian suhteen.

    Moottorirata palvelee niin autoilijoita, mopoilijoita kuin moottoripyöräilijöitäkin. Viimeksi Kemorassa käydessäni keskustelin juuri 20 vuotta täyttäneen miehen kanssa, joka kertoi avoimesti vaihtaneensa rataharrastukseen ettei olisi kaahailemassa tiellä. Mielestäni hyvin vastuullisesti ajateltu ja järkevä päätös. Esimerkkejä on monia, olen ajanut vuosia www.moottoripyora.org ja www.mp-tuki.fi järjestämillä ajopäivillä vapaan harjoituksen päivien lisäksi, ja keskustellut niin nuorten kuin vanhojen, niin miesten kuin naistenkin kanssa ajoharrastuksesta. Kaikki ovat todenneet rataharrastuksen lisänneen heidän osaamisen tasoaan pyörän käsittelyssä ja tilanteiden hahmottamisessa. Olen itseasiassa patistanut lähipiirini ihmisiä ajamaan hitaaseen ryhmään liivimiesten perässä ja käymään EAK-harjoituksia. Vanhemman sukupolven edustajat kun ovat kaikenlisäksi saaneet moottoripyöräkortin käymättä autokoulua. Kaikilta radalla ja tapahtumissa käyneiltä olen saanut positiivista palautetta ja useampi heistä käy nyt säännöllisesti pari kertaa kesässä ajamassa ja hakemassa opetusta.

    Valitettavasti heillekkin Motopark on tuo läheisin rata, jossa harjoittelemaan pääsee. Itse en aio harrastusta lopettaa vaikka Motopark suljettaisiin, matkaa tulee muille radoilla, mutta sinne mennään ja sillä selvä. Toisin käy näiden ei niin aktiivisten harrastajien kohdalla, joille tämä paikka on siedettävän lähellä ajokokemuksen kartuttamiseen. Moottoriradalla järjestetään myös muita aktiviteetteja, kuten bomber-tapahtumia ja radalle.com ajopäiviä, joiden avulla saadaan nuorille täällä sitä niin paljon kaivattua aktiviteettia. Ei siellä ole kyse enää pelkästään ajamisesta tai vauhdinhurman tyydyttämisestä, vaan ohessa on paljon muuta. On paljon kavereita, musiikkia, makkaranpaistoa ja hauskanpitoa. Jopa kaljoitteluakin. Kaikki tämä katoaa tältä alueelta pois, jos radan toimintaa ei tulevaisuudessa varmisteta. Olen muutenkin huolestunut nuorten hyvinvoinnista tällä alueella. Yrityksissä puhutaan henkilökunnan sitouttamisesta erilaisilla aktiviteeteilla ja kannustimilla. Etelä-Savon alueella jokaisesta nuoresta tulisi pitää kiinni ja "sitouttaa" heitä tähän alueeseen takaamalla tarvittavat harrastemahdollisuudet ja tapahtumat.

    Ja suoraan sanottuna, kaikki ne viikonloput jotka olen ajoreissuilla motoparkissa tai muualla, vietän selvinpäin ja kuntoillen. Harrastus ja sosiaalinen verkosto lajin parissa tuo niin henkistä kuin fyysistä hyvinvointia. Eikä pidä unohtaa paikallisia yrityksiä, esimerkiksi ABC on aamuisin ennen ajopäivää täynnä motoristeja, sekä paikalle saapuvia mekaanikkoja ja katsojia. Paikalta tankataan ruokaa, juomaa, bensaa ja tarvikkeita.

    Itse Mäntyharjulla asuvana tiedän miten haasteellista on saada tuloja pienelle paikkakunnalle. Juvan ja virtasalmen kohdalta voisi olettaa, että moottorirata omalta osaltaan kannattelee näiden alueiden taloudellista hyvinvointia. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin valitusten tekijöiden parissa on niin kesämökkiläisiä kuin paikallisia asukkaitakin?

    Totuushan on että moottoriradan kohtalo alkaa olla sinetöitynä. Omistajien mielenkiinto radan ja sen ympäröivien kiinteistöjen ylläpitoon on murrettu, paikka alkaa näyttää huonosti hoidetulta. Voin hyvin kuvitella, että vaikka ympäristöluvat saataisiin kuntoon niin alue tarvitsisi uuden motivoituneen omistajan rakentamaan ja kehittämään moottorirataa - satsaamaan rataan ja sen ympäröiviin palveluihin rahaa.

    Ei tuolla radalla öisin kuitenkaan ajeta. Ajoaika loppuu muihin moottoriratoihin verrattuna poikkeuksellisen aikaisin ja alkaa poikkeuksellisen myöhään. Juva ei alueena ole niin tiuhaan asuttu, etteikö sen alueen ihmiset pystyisi elämään moottoriradan läheisyydessä. Tyynellä kelillä ääni kantaa todella pitkälle, esimerkiksi mäntyharjulla kuuluu keskustaan asti Ruotimon crossiradan äänet vaikka matkaa tulee noin 10km linnuntietä. Ei se ketään kuitenkaan niin paljon häiritse, että niin nuorilta kuin vanhoilta harrastuspaikkaa vietäisiin pois. Tai ainankin kovasti toivon alueelta sen verran järkeä löytyvän.

    Päivä, jolloin "suljettu lopullisesti" kyltti lyödään motoparkin ovien eteen, tulen olemaan hyvin surullinen koko Savon alueen puolesta.

    Toivoisin palautetta moottoriradan toimintaan liittyvistä ongelmista ja mahdollisuuksista, joilla me harrastajat voisimme tukea radan toimintaa muuten kuin käyttämällä rataa. Onko valituksen tehneiden ihmisten kanssa kokoonnuttu ja keskusteltu ongelmakohdista rakentavasti? Eikö todella ole edullisia ja järkeviä vaihtoehtoja tarjolla meluhaittojen vähentämiseen ilman ajopäivien karsimista? Ajopäivät ja maksavat asiakkaat ovat ne, jotka tuon radan toiminnan elossa pitää. Ajopäivien vähentyessä vähentyvät myös radasta tulevat tulot, ja koko alueelle tuleva raha- ja ihmisvirta.

    En edusta palautteellani yrityksiä tai järjestöjä, vaan olen kirjoittanut tekstin henkilökohtaisesta näkökulmasta. Palautettani voi käyttää vapaasti rataan liittyvissä keskusteluissa ja kokouksissa.

    Ystävällisin terveisin,
    Jarkko Turkki.

    - Mäntyharjussa 1.7.2009
    täältä näet mitä milloinkin harrastelen... www.youtube.com/jabe84
  20. #50
    Sähköposti ainakin toimii ja sen he joutuvat jollain tavalla käsittelemään. Ovat ainakin vastapuolen kommentit ottaneet koska tollaisia päätöksiä tehneet. Sama sääntö koko kuntaan, tai etelä-savoon, niin siellä ei saa tehdä enää juuri mitään...

    kirjaamo.esa@ymparisto.fi

    Sinne asiallista kommenttia...
  21. #51
    Sivuhuomautus tuohon zeipiin juttuun liittyen (taas) - Virtasalmi ja Juva eivät liity toisiinsa oikeastaan millään lailla. Virtasalmen kunta on liittynyt vuonna 2004 Pieksänmaan kuntaan ja vuoden 2007 alusta alkaen Pieksämäen kaupunkiin.

    Toki Pieksämäelläkin on nykyään ABC
    Common sense - so rare, it's a goddamn superpower.

    RC36 > RC51
  22. #52
    Lainaa (killa @ Heinä. 01 2009,11:06) kirjoitti
    Sivuhuomautus tuohon zeipiin juttuun liittyen (taas) - Virtasalmi ja Juva eivät liity toisiinsa oikeastaan millään lailla. Virtasalmen kunta on liittynyt vuonna 2004 Pieksänmaan kuntaan ja vuoden 2007 alusta alkaen Pieksämäen kaupunkiin.

    Toki Pieksämäelläkin on nykyään ABC *
    On toi juvan abci hiukka lähempänä, kallistun enemmän juva-virtasalmi kuin pieksämäki-virtasalmi, olkoot kunnan rajat missä tahansa.
    Pistin myös palautetta kyseiseen linkkiin.
    ex-Suzuki GSX-R 750 K8
  23. #53
    Lähetin viestin myös John Tuulelle ja suoraan kyseisen ympäristölupapäätöksen tehneelle insinöörille Ari Liimataiselle. Palautetta odotellessa, pyysin heitä laittamaan vastauksensa sellaisena, että voin ne laittaa julkisesti jakoon.
    täältä näet mitä milloinkin harrastelen... www.youtube.com/jabe84
  24. #54
    Linkissä olevaa palautetta ei käsitellä ns. virallisesti, jos haluatte asian oikeille tahoille, käyttäkää sähköpostia,
    kirjaamo.esa@ymparisto.fi
  25. #55
    Ympäristölupapäätöshän löytyy täältä. Helmet löytyvät "muistutukset"-osasta s. 29 alkaen
    Common sense - so rare, it's a goddamn superpower.

    RC36 > RC51
  26. #56
    Lainaa (harmaahukka @ Heinä. 01 2009,09:35) kirjoitti
    Vastaatkin itse kirjoituksessasi kysymykseesi.
    En mielestäni kysynyt mitään. Sen sijaan isot lajiliitot voisivat tosiaan olla toisiinsa yhteydessä, ja alkaa puhaltamaan yhteen hiileen. Vaan ei tuo tässä maassa taida toimia. Me tullaan häviämään paremmillemme. Punaviherporukka on osannut hajoittaa miesten rivit.
    GSXR 1100 W
  27. #57
    Mitähän tämä nyt taas tarkoittaa?
    Savon sanomat: Motoparkin ympäristöluvasta valitettiin
    Vaikea arvata kuka on taas valittanut...
    Kawasaki KX 450F
  28. #58
    Lainaa (killa @ Heinä. 01 2009,14:40) kirjoitti
    Ympäristölupapäätöshän löytyy täältä. Helmet löytyvät "muistutukset"-osasta s. 29 alkaen *
    Olis kiinnostavaa tietää mistä on valitettu ja miten valitus on yksilöity.

    Päätöksestä löytyy paljonkin sellaista mikä meni Nenosen kannalta vi*uiks ja ilmeisesti leukaan sattuu nyt hieman? Ainakin itse olisin aika raivoissani jos valittamisestani huolimatta olisin saanut tuon päätöksen kouraani!?


    Lukasin päätöksen ja tässä ohessa se minkä siitä käsitin ja pistin merkille.

    Olennaista on että ainakin musta vaikuttaa että päätös on täysin ratayhtiön hakemuksen mukainen.

    Motoparkin toimintaa pyörittävän yrityksen ympäristölupahakemus esittelee ihan toimivan oloisen järjestelmän ja valvonnan.

    Lausunnonantajista joita ovat kaupunki ja ympäristösuojeluviranomainen Pieksämäen kaupunginhallitus pitää Motoparkin toiminnan jatkumista "tärkeänä" ja ympäristölupaviranomainen "puoltaa" hakemusta!

    Muistuttajat kertovat subjektiivisista kokemuksistaan tyyliin "valitamme liian kovasta melusta". Olisin ottanut vastineessa kantaa myös siihen että muistutusten tulisi perustua mitattuihin ja yksilöityihin laiminlöynteihin päivämäärineen ja kellonaikoineen, jotka on dokumentoitu kuvin ääni ja mittauksin mikä nykypäivänä on hyvin helppoa videokameralla ja dB-mittaria kuvaamalla, kun kokee tulevansa häirityksi. Ilmeisesti valituksia on näinkin tehty - vai onko?

    Lisäksi muistuttajat vaativat lupaviranomaiselta seuraavaa:

    ""//
    - Mevitar Oy:lle ei myönnetä jatkolupaa ja tämä päätös astuu voimaan heti muutoksenhausta huolimatta.
    - Lupaviranomainen käynnistää ympäristönsuojelulain 59 § mukaisen prosessin Mo-toparkin ympäristöluvan peruuttamiseksi.
    - Lupamääräys 1:n mukaisina ns. M1-päivinä Motopark pidetään suljettuna.
    - Motopark velvoitetaan suorittamaan keskiäänitasomittaukset lupamääräyksen 2 noudattamisen varmistamiseksi.
    - Mikäli toimintapäivistä (ns. M2 ja M3 –päivät) lähiasukkaille ilmoittaminen edel-leen laiminlyödään tai melurajoituksia rikotaan, rata suljetaan välittömästi.
    //""

    Tässä ammutaan todella kovilla mutta vaatimukset ovat yliampuvia tai toimivaltuudet ylittäviä päätöstä käsittelevälle lupaviranomaiselle!

    Edellisestä huolimatta ja johtuen lupaviranomainen ON antanut ympäristöluvan haetusti ja antanut täytäntööpanoluvan 1.7.2009!

    Kannattaa lukea myös päätöksen tehneen viranomaisen vastaus muisttuttajien vaatimuksiin sivu 38. Lisäksi päätöksen perustelut.

    Tämähän on aivan loistava päätös - tiedä sitten miten ratayhtiössä ollaan tyytyväisiä mutta tuntus olevan täysin heidän esitystensä mukainen?

    Miten lie käytännössä mutta eipä ihme, että Nenonen valittaa tästä päätöksestä. Maksimelut kasvaa joinain päivinä 60dB:n!

    Kyllä tässä on Mallalle tirvastu nenään ja syötetty kalkkia lupaviranomaisen taholta?

    .. valitustehtailu jatkuu mutta ellei myönnettyyn lupaan löydy hallintovirkamieslain tms. mukaista käsittelyvirhettä niin voi olla vaikea purkaakaan enää päätöstä joka tällä tietoa on voimassa 2014 saakka?

    /z

    ps. Eräs idea tuli mieleen kas kun valittajat eivät hae ratayhtiön ympäristövahinkovakuutuksesta meluhaitasta korvauksia? Ellei vakuutusyhtöille pysty osoittamaan syntynyttä ympäristömeluhaittaa niin voinee sanoa ettei sellaista ole syntynyt?



  29. #59
    Etelä-Savon radio uutisoi tänään Motoparkista. En kuullut radiojuttua, mutta kuulin Matopurkista tältä päivältä terveisiä että melko kireät oli olleet tunnelmat ja melujen kanssa oltiin aika tarkkana...
    Common sense - so rare, it's a goddamn superpower.

    RC36 > RC51
  30.  
  31. #60
    Lainaa (killa @ Heinä. 24 2009,19:38) kirjoitti
    Etelä-Savon radio uutisoi tänään Motoparkista. En kuullut radiojuttua, mutta kuulin Matopurkista tältä päivältä terveisiä että melko kireät oli olleet tunnelmat ja melujen kanssa oltiin aika tarkkana...
    Montako vakiopyörää liputettiin pois radalta?
    "Kyl siinä vielä pitoa on, kankaat ei näy vielä."
Sivu: 2 / 9:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 1234 ... ViimeinenViimeinen