Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Tulokset 31:stä 55:een 55:sta
  1. #31
    Mp mesta saa risuja ja ruusuja....

    Kaveri tietää asiansa mutta... Priorisointi ei toimi..

    miten kävikään.

    soittelin että milloin voin tulla säädättämään xx:n kun pyöri laihalla. sovimme käynnin 2 vko:n päähän perjantaille klo. 9.00. samalla tiedustelin että paljon menee aikaa kun pitäisi keretä samalla reissulla helsinkiin. ajaksi ilmoitettiin 2h joten sovin tapaamisen helsinkiin klo.18.00 ajattelin että mutkapätkiä saan nautiskella. Lähdin kuopiosta 7.30 ja olin vähän vaille 9.00 joensuussa. aikataulut rupesi heittämään heti kärkeen. pyöräni otettiin säätöön vasta 10.30 ja samalla kaveri teki 10 muutakin asiaa joten lopputulemana pääsin lähtemään joensuusta 15.30. pinna oli pari kertaa aikasta tiukalla kun tuntui että mitään ei tapahdu kun pitää käydä välilä muita rahastamassa ja vastailla puhelimeen tehdä tilauksia.. En tiedä mistä johtuu että ei luoteta kehenkään muu itteensä... voisi saada enemmän aikaan jos hommaisi jonkun rahastamaan ja hoitamaan puhelin liikenteen.

    Kaiken kukkuraksi koeajo lenkki loppui lyhyeen kun polttoainehana oli jäänyt kiinni ja mopo hyytyi reilun 500 metrin päähän...

    Ruusut; kun hinnasta keskusteltiin ei tinkaamaan tarvinnut ruveta vaan hinta oli ihan kohdallaan. Oliso johtunut lupsakkaasta savolaisluonteesta joka oli hävinnyt jo kello 12.00... ;)

    Mopotin toimi kyllä säädön jälkeen paremmin kuin mitä aamulla kotoo lähtiessä.

    helsingissä olin sitten 5,5 tuntia ja 580 km myöhemmin....

    TOMTOM
    Suottaapa ollakkii tai suottaapa olla olemattakii...

    Honda cbr XX 1100 Blackbird -97
    Suzuki gsx750 f -03
    [url="http://www.bikepics.com/members/tjaaskelainen/96cbr1100/"]http://www.bikepics.com/members/tjaaskelainen/96cbr1100/[/url]
  2. #32
    jos kuopio ei liian kaukana niin soita h.s pitkänen ja pyydä aleksi puhelimeen niin varmasti on hinta kohdallaa...
    honda cbr 1100xx -97 honda cbr 1000rr -06
  3. #33
    Jokikoneesta vaihdoin vanhalla CB 250 RS:llä hieman tuoreemman NX 250 viime lokakuussaa. Puhelimessa ja sähköpostilla teimme kaupat ja lopulta kävin paikanpäällä suorittamassa vaihtomuodolliduudet.

    Toiminta erittäin asiallista eivätkä nikotelleet ottaa noinkin vanhaa pikkupyörää vaihdossa. Kauppa oli mielestäni normikauppa eli väliraha oli sopiva laitteet huomioon ottaen vaikkakin melko pieni, reilu tonni.

    Lisäksi saamani NX oli parempi kuin osasin odottaa eli juuri niin hieno kuin oli myyntikuvissakin.

    Jokikonekin on toimii varmasti palveluammatin vaatimalla pieteetillä ja asiakas saa mitä pyytää... Minullakin on yksi kaveri, joka jostakin kumman syystä tuntee aina joutuneensa kusetetuksi, huijatuksi tai muuten vaan petetyksi kaupassa jos toisessakin... tai ainakin sanaharkkaan myyjän kanssa... En ihmettele kun miehen tuntee...
    Stelvio NTX ´12
    V 650 NTX
    Tuareg 600 Wind
    CB 250 RS ´81 2x´82 ja ´83
    RD 250 LC
    Pegaso 650 Trail
    K 75
    R 45
  4. #34
    Lainaa (katteetonlupaus @ Helmi. 25 2006,17:05) kirjoitti
    sanoisin että voihan Puavo. Nyt annoit pyssyn perä edellä.

    Hieno homma...
    Ab alio exspectes, alteri quod feceris.
  5. #35
    Erittäin virkistävä ja positiivinen poikkeus Yamaha piirimyyjien joukossa,ainakin Yamaha Centereihin verrattuna. Asiakas otetaan tosissaan asiakkaana eikä välttämättömänä pahana. Kaupat tuli, suosittelen muillekkin.
    CB350, XS650, CB750K7, XS850,XV1000(TR-1), XS1100S, ST-4, FJR1300A
  6. #36
    No!

    Mitteepä ostit? Ihanko ite Puavo sotkeetu kauppojen tekkoon!
    Tulevaisuus edessä-tukka takana................
  7. #37
    Näyttäis FJR:ltä...
  8. #38
    Ei ainakaan omat kokemukset oo parhaita kyseisestä liikkeestä. Pari vuotta sitten mentiin nuoremmalle veljelle mopoa kahtomaan. kateltiin uutta yamaha dt:tä siinä aika pitkään ja sitten tulee miespuoleinen henkilö kysymään tarviitteko apua, kysästiin sitten jotain siitä moposta niin tuumas vaan jotta onhan se ihan hieno mopo mutta aika kallis. Jäi kyllä kaupat tekemättä yamahasta ja tilalle tuli gilera... Työkaverilla oli kanssa huonoja kokemuksia paikasta mutta en kehtaa nyt sitä juttua kirjottaa.
    cb 600f hornet---->cb1000r
  9. #39
    Taitaa jokikoneella aika paljon riippua kenen kanssa joutuu/saa asioida.. Työntekijät osaavat palvellakkin, omistaja-kaarti ei. Tämä on minun mielipide.

    Viime kesänä kateltiin ohimennen kaverin kanssa B-kingiä ja Busaa niin myyjä ehdotti ihan oma-aloiteisesti että käykää vaan koeajolla jos haluatte, Laski vielä tarjouksenkin joka ei ollut yhtään pöllömpi..
    -JAAJAA RacingTeam-
    -------GSX1400T--------
    Ahtamalla paranee!
    http://gsx1400turbo.blogspot.com/
  10. #40
    Omistajista en tiedä, mut konemyyjät on kohteliasta sakkia. Kokemukseni mukaan millainen työntekijä sellainen isäntä. Myyjälle kiitokset kohtelusta ihmisenä / asiakkaana, vaikka en 20th kampetta ostanutkaan. Ihmeellisen hyvää henk.koht. palvelua nykykustannustehokkaan aikakautena, kiitoksia.
    Ninja Wikakasa
  11. #41
    Tänään kävin ja alta minuutin tuli asiallinen myyjä kyselemään
    jotta mitäs laitettaisiin.
    Ihan ok ainakin tällä kertaa.Ulkopaikkakuntalaisena en tunne sieltä
    ketään.Epäilen ettei ollut omistajia.
  12. #42
    Eipä oo muuta kuin positiivista sanottavaa ko.liikkeestä.

    Pyörä-ja kelkkakauppoihin on aina hyvin päästy, ja vaihtohinnat on ollut kohdillaan (etenkin kun vertaa PK-seudun pyöräkauppiaisiin). Samaten varusteet oon lähes poikkeuksetta ostanut ko.liikkeestä. Saa mitä haluaa (myyvät lähes kaikkia varustemerkkejä), alennukset kohdillaan ja tilaavat haluamasi romppeet, jos ei kotona ole. Niin, ja kymmenkunta pyörää ja muutaman kelkan oon ostanut sieltä n. 20 vuoden aikana, joten pitkäaikainen asiakkuus on ko.liikkeeseen ollut.Varmaan sekin tietty jotain vaikuttaa...

    Ei oo vielä sattunu toista liikettä kohdalle, josta oisin paremman palvelukokonaisuuden hinnat mukaanlukien saanut.Eli itä-Suomeen menevät tämänkin kevään varusteiden hankintarahat .

    Tuolla sitten lisää mielipiteitä Joensuun seudun prätkäkaupoista Jokikone mukaan lukien:
    Joensuun seudun prätkäkaupat



    -Jos olet päättänyt, niin pidä päätöksesi-
  13. #43
    Jokikoneella tuli hyvää palvelua osalleni.
    Juhannuksen jälkeen varasin ensihuoltoa Yamaha FJR:lle kesken lomareissun ja sain ajan samalle päivälle.
    Kulutimme aikaa pari tuntia myymälässä, ja kaikki myyjät huomioivat heti ja pyrkivät palvelemaan aktiivisesti.
    Jäi hyvä fiilis.
  14. #44
    Nettimotosta bongasin ylivuotisen ajamattoman Busan, jota Jokikone möi. Hinta oli tonnia halvempi kuin Espoossa samaa merkkiä myyvässä liikkeessä. Kysyin, että tuotteko Hesaan (Joensuusta) ja vastaus oli, että kyllä, jos ei tuontipäivä ole aivan tarkka. Kun elettiin marraskuuta, niin mulle riitti, että ennen ajokautta.... Pyörä tuupattiin tammikuun alussa ihan talliin asti kun annoin maksukuitin kuskille.
    TTU - Dirty, Old and Ugly Ironbutt SS1000 driver.

    "Säkkijärven polkka on ihan hanurista"
    V.Vesterinen
  15. #45
    Kaksi laitetta ostettu Jokikoneesta, aina palvelu ok.
    Kaupat hierottu puhelimessa ja sähköpostilla.
    Jos eivät ehdi vastata puhelimee, niin soittavat kyllä takaisin, ainakin V-P Halonen.
  16. #46
    Ainakin tähän asti täydet pisteet Jokikoneelle vaihtokaupan teosta. Todellisuus paljastuu vasta reilun viikon päästä kun ehdin paikan päälle suorittamaan vaihdon. Paljon parempiin sähköposti/puhelin kaupantekoihin en ole törmännyt, huonompiin kyllä.
    .
  17. #47
    jokikoneelle täydet pinnat,homma toimii,myös mp mestalle
  18. #48
    Yksi tyytyväinen asiakas lisää Jokikoneen kehukuoroon. Kyl toimi homma ja palvelu kautta linjan ystävällistä. 👍🏼
    Caponord etv 1000
  19. #49
    Tarjouspyyntöön tuli vastaus nopeasti ja hintakin oli kohdallaan kerralla, eikä tarvinnut alkaa tinkaamaan.
    Kaupat sovittiin sähköpostin välityksellä ja tilattu tuote saapui nopeasti postiennakolla lähipostiin.

    Hienoa asiakaspalvelua kaikin puolin!

    Suosittelen ja aion jatkossakin heiltä kysellä tarjousta ennenkuin alan kauempaa tilaamaan!
    Honda CB350K4

    "Work Less - Ride More"
  20. #50
    Lainaa vanha kirjoitti Katso viesti
    ..
    Hienoa asiakaspalvelua kaikin puolin!
    ...

    Yhden pärränkin tuolta ostaneena, komppaan tätä kyllä!


    ( Eli "DIN-huurushyväksyntä"! )
  21. #51
    viime talvena hieroin vaihtokaupat Wingistä näkemättä , puhelimitse. Joku V-P siellä oli puhelimessa. Luotin siihen mitä toveri kertoi ja hän luotti siihen mitä minä...edellisen omistajan yhteystiedot annettiin...Pyörä tuli pihalle ja toinen lähti...kaikki meni kuten pitikin . Jos eivät ole tapojaan muuttaneet , en näe mitään syytä etteikö asiakassuhde jatkuisi
    ibaf 2415
  22. #52
    Omat "positiiviset" kokemukset jokikoneen huollosta.

    Käytin pyörän heinäkuussa määräaikaishuollossa. Huolto muuten ok, huollon valmistumisesta ei ilmoitettu vaikka luvattiin. Samalla sanoin että etujarru nyhtää, ei tunnu normaalilta. Oli vaan vaihdettu jarrunesteet ja todettu nyhtäminen. Huoltomies oli sanonut että levyt niin kuluneet, ettei voi tasapainokellolla mitata ovatko levyt kierot vai ei. Soitto KTM nordicille. Tätä kautta pyörään vaihdettiin uudet levyt ja palat. Luultavasti jos olisin itse jättänyt asian sikseen, olisi kierot levyt edelleen pyörässä. Kyseessä siis 2018vm pyörä ja ajettu 10000km.

    Seuraava takuuhuoltokeissi oli venttiilikopan tiivisteen vaihto. Oli sovittu aika 9.9, vein pyörän aamulla ja menin hakemaan iltapäivällä. Motska ei ollut valmis, koska osat eivät olleet tulleet. Tilattu vasta 6.9 vaikka huollon varasin jo elokuun lopulla. Tästäkään ei minkäänlaista ilmoitusta. Sovittiin että haen pyörän seuraavana iltana töistä päästyäni, klo 20 jälkeen. Työpäivä venyi ja pyysin isääni hakemaan pyörän huollosta. Hän meni klo 16 jälkeen hakemaan motskaa, eikä se ollut edelleenkään valmis, koska osat olivat tulleet vasta samana päivänä klo 15. Eikä TAASKAAN minulle ilmoitettu mitään.
    Positiivista tässä on se, etten asu kun 5km päässä Jokikoneesta, mutta turhaa ajamista ja ajanhukkaa silti.

    Palautetta laitoin firman toimitusjohtajalle asti. Sieltä tuli sähköpostilla vain pahoittelut virheestä.
    En tiedä onko tässä jotenkin takuuhuollossa käyttävä asiakas huonompi kuin maksava asiakas, vai mistä kyse, mutta paskaa asiakaspalvelua jokatapauksessa.
  23. #53
    MotOrg ry:n hallituksen varapj, koulutusvastaava, sihteeri Tumppi:n avatar
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Oct 2004
    Vesilahti
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa MiikaRR kirjoitti Katso viesti
    En tiedä onko tässä jotenkin takuuhuollossa käyttävä asiakas huonompi kuin maksava asiakas, vai mistä kyse, mutta paskaa asiakaspalvelua jokatapauksessa.
    Takuuhommat on, lähes aina ja toimialasta riippumatta, huonoa bisnestä. Ainoastaan silloin jos mitään muuta työtä ei ole, voi takuuhommien tekeminen olla jollain lailla kannattavaa. Siksi ainakin isommat takuucaset pyritään mp-alalla hoitamaan talvella.

    Esimerkkinä jos huoltotyön normaali veloitus on vaikka 80€/h voi takuutyöstä saatava veloitus valmistajalta voi olla 60€/h. Sekin pitää erikseen anoa valmistajalta ja vaikkapa etujarrulevyjen vaihdon takuuhyvitys voi olla 0,5h. Osista huoltofirma ei tietenkään saa katetta ja pahimmillaan se joutuu maksamaan osat itse saaden niistä hyvityksen joskus myöhemmin.

    Eli vaikka tuota miten päin ajattelisi, niin turskaa tulee firmalle. Siksi takuuhommat pyritään tekemään aina jonkun normaalisti laskutettavan huoltohomman tai vaikkapa maksullisen talvisäilytyksen yhteydessä, että yritys pääsisi edes nollille. Toki asiakaspalvelu pitäisi hoitaa siten, että asiakas tuo laitteensa seuraavaan määräaikaishuoltoon mielellään.
    The Lakkivaari


    Yamaha R6



  24. #54
    Lainaa Tumppi kirjoitti Katso viesti
    Takuuhommat on, lähes aina ja toimialasta riippumatta, huonoa bisnestä. Ainoastaan silloin jos mitään muuta työtä ei ole, voi takuuhommien tekeminen olla jollain lailla kannattavaa. Siksi ainakin isommat takuucaset pyritään mp-alalla hoitamaan talvella.

    Esimerkkinä jos huoltotyön normaali veloitus on vaikka 80€/h voi takuutyöstä saatava veloitus valmistajalta voi olla 60€/h. Sekin pitää erikseen anoa valmistajalta ja vaikkapa etujarrulevyjen vaihdon takuuhyvitys voi olla 0,5h. Osista huoltofirma ei tietenkään saa katetta ja pahimmillaan se joutuu maksamaan osat itse saaden niistä hyvityksen joskus myöhemmin.

    Eli vaikka tuota miten päin ajattelisi, niin turskaa tulee firmalle. Siksi takuuhommat pyritään tekemään aina jonkun normaalisti laskutettavan huoltohomman tai vaikkapa maksullisen talvisäilytyksen yhteydessä, että yritys pääsisi edes nollille. Toki asiakaspalvelu pitäisi hoitaa siten, että asiakas tuo laitteensa seuraavaan määräaikaishuoltoon mielellään.
    Joo sama hommahan tämä on autopuolella, mutta ei tuo silti oikeuta paskaan asiakaspalveluun.
    Laitoin nimittäin palautetta suoraan KTM nordicille ja sieltä pahoittelivat ja kysyivät että voivatko he jotenki paikata tätä Jokikoneen toimintaa. Eli maahantuojan puolella homma pelittää hyvin, siitä pojot kotiin KTM nordicille.
  25.  
  26. #55
    Lainaa MiikaRR kirjoitti Katso viesti
    Joo sama hommahan tämä on autopuolella, mutta ei tuo silti oikeuta paskaan asiakaspalveluun.
    Laitoin nimittäin palautetta suoraan KTM nordicille ja sieltä pahoittelivat ja kysyivät että voivatko he jotenki paikata tätä Jokikoneen toimintaa. Eli maahantuojan puolella homma pelittää hyvin, siitä pojot kotiin KTM nordicille.
    Mikään tuollainen ei oikeuta huonoon asiakaspalveluun. Miten joku kuvittelee saavansa asiakkaita niihin paremmin kannattaviin huoltoihin ja korjauksiin, jos on pilattu asiakassuhde jo takuuaikana?
    "Are motorcycles dangerous? No. Dangerous is getting off the couch on a Sunday and finding out we were sitting there for years."
Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12