Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 72:sta
  1. #1
    Muutama mp reissu kuvineen ja nyt myös Google Map -kartoilla höystettynä löytyy osoitteesta http://oh3ch.net

    Reissukohtaisen kartan lisäksi aina myös sivukohtainen kartta, jos liikkumista on ollut.

    Mukavia ajoreissuja kaikille
    t- Mauri OH3CH
  2. #2
    Aivan mahtavaa tekstiä. Itävallan reissun jälkeen oli pakko kipasta kauppaan ostamaan olutta, niin elävästi oli kirjoitettu. Vedet silmissä nauranut muutamassa kohdassa, kuten se vanhuusiän yllätys, kun pöksyt kastui.
    Nyt on jo käyty Norjassakin ja kohta lähdetään James Bondin jäljille.
    Hemmetin selkeät sivut ja helppo lukea. Kartoista plussaa.
    Itsekkin olen tuon tyylin matkaaja (mc Yksin) ja reissaan mielummin ihan fiiliksellä kuin tiukan ja jäykän aikataulun mukaan, joten tällaisia kertomuksia on todella hauska lukea.



    Ei ole huonoja kelejä, on vain vääriä varusteita.
  3. #3
    Kiitos Pedaalille kommenteista. Se että juku näitä juttuja lukee, niin tietenkin motivoi niitä tulevaisuudessa tekemään lisääkin.

    Juttujen teossa minua on ainakin auttanut se, että voin aivan hyvin nauraa myös itselleni eikä näitä tule ihan otsa rypyssä kirjoiteltua.
  4. #4

    Pitää oikein rauhassa kahlata tarinat läpi, nyt ehti vain vähän pintaa raapasemaan. Katselin että vaikka samoja pätkiä olen kulkenut niin silti toisen ottamat kuvat ja kertomukset on aina nannaa.
    Notta ei mopolla moottoritielle - lakikin sen jo kieltää!
    IBA Finland - Pariisi2006 - Alppireissu 2007 - Euroturnee 2008
    Suzuki GSX-750F
  5. #5
    Itse luen myös mielenkiinnolla muiden matkatarinoita. Eniten tuntuu kiinnostavan ne, joiden paikoissa olen itsekkin ollut tai ehkä tulen joskus menemään. Joten kyllä kertomukset "Pariisi2006 - Alppireissu 2007" -kertomukset on kahlattu tarkasti läpi.

    Totta on myös se, että jutut samoiltakin reiteiltä ovat aina tekijänsä näköisiä.
  6. #6
    Lainaa (oh3ch @ Touko. 29 2008,19:53) kirjoitti
    Joten kyllä kertomukset "Pariisi2006 - Alppireissu 2007" -kertomukset on kahlattu tarkasti läpi.
    Pitääpä muistaa laittaa linkki ensi viikolla alkavasta Barcelonan reissusta jahka se ensin ehditään ajamaan ja sitten vielä kirjoittamaan
    Notta ei mopolla moottoritielle - lakikin sen jo kieltää!
    IBA Finland - Pariisi2006 - Alppireissu 2007 - Euroturnee 2008
    Suzuki GSX-750F
  7. #7
    Jos jollain on vielä kesän matkasuunnitelmat tekemättä, niin Norjan mp matkasta juttua kuvin ja kartoin löytyy linkistä:

    http://oh3ch.net/Pages....ge_id=1

    Tarina on tälläkertaa saanut nimekseen: Moottoripyörällä vuono Norjan mutkia ja mäkiä ristiin rastiin.

    Muut tarinat http://oh3ch.net
  8. #8
    Mokkulan hitaudesta johtuen en vielä lukenut,mutta pisti tuo calli silmään.Itse kipaisin toukokuussa Unkarissa ja Tatralla mopolla.73 de Oh5mmg jontsa
    j.rikkola
  9. #9
    Oikein toimivaa lukemista kevättä odotellessa. Kiitoksia näistä ja toivottavasti tulevista.

    Itse pyörähdin männä kesänä alpeilla (kotilolla tosin) ja maisemat olivat mahtavat. Vielä on päästävä serpentiinejä kuluttamaan kaksipyöräisellä...

    No nyt on ainakin mopo hankittu eli hyvään suuntaan ollaan menossa...
    Siitä ali missä aita on matalin
  10. #10
    Jovvain...



    No mutta nythän mää vasta löysin nää Maurin muutkin ohjastelujutut (Bonette / France)

    Ihan on ku mää ite norweegianvalloituksessa aikoinaan ! Tarkkaa kirjoittelua, totisena ei voi lukea näitä he hee....

    Kiitos Mauri .....
  11. #11
    Pikkukara: Tiedoksi, että reissuja on plakkarissa ajettuna näiden sivuillani olevien lisäksi. Milloin valmistuu julkaistavaksi, niin en osaa kyllä yhtään arvata edes vuotta...

    Mchuurre: Eipä kestä kiittää. Minulla kun ei ole sivuilla "vitejoo", niin kyllä sinun (ja miksei muidenkin) "viteiota" on ollut ilo katsella.

    Joku joskus kyseli matkapäiväkirjan kirjoittamisesta reissulla. Tai siis sitä, että miten minä sen teen. En tee näitä web-sivuja reissun päällä. Matkapäiväkirja minulla tarkoittaa sitä, että kuljetan mukana pientä vihkoa, mihin ihan kynällä kirjailen päivän tuntemuksia mahdollisimman usein (= kahvitauolla, pisutauolla, ruokatauolla, ...). Muutamalla reissulla on ollut läppärikin, mutta kun sen joskus avaan, niin sinnekkin kirjoittelen vain raakaa tekstiä.



  12. #12
    Jos joku on kiinnostunut moottoripyörällä tehdystä etenansyöntireissusta Ranskaan, niin tarinaa kuvilla höystettynä löytyy suoraan linkistä Moottoripyörä tuunattuna Ranskaan etanoita syömään tai vanhasta tutusta linkistä http://oh3ch.net ja sieltä linkki "Moottoripyörä tuunattuna Ranskaan etanoita syömään" jolloin tarinaan pääsee sisällysluettelon kautta. Ja eikun kesällä etanoita syömään...
  13. #13
    Lainaa (oh3ch @ Helmi. 11 2010,21:24) kirjoitti
    Jos joku on kiinnostunut moottoripyörällä tehdystä etenansyöntireissusta Ranskaan, niin tarinaa kuvilla höystettynä löytyy suoraan linkistä Moottoripyörä tuunattuna Ranskaan etanoita syömään tai vanhasta tutusta linkistä http://oh3ch.net ja sieltä linkki "Moottoripyörä tuunattuna Ranskaan etanoita syömään" jolloin tarinaan pääsee sisällysluettelon kautta. Ja eikun kesällä etanoita syömään...
    Näähän on jo lähes legendaarisia, ettenkö sanoisi "Pekka Kemppaismaisia".

    Mies on tainnut vähän muuttua, kun tällä matkalla ei tavattu yhtään "tytönhupakkoa".

    Pyörä ei sentään vielä ole vaihtunut Guziin!
    cb350 * fz6s * cbf1000
  14. #14
    Mahtavaa kerrontaa! Tekstiä on ilo lukea eikä matkakertomus ole liian kankeaa kerrontaa "vain" matkasta vaan tuntemuksista... Kiitos! Kannattaisi harkita kirjailijan uraa...

    Tietoisku "päiväajelulla ilman suurempaa suunnitelmaa" kuvaan MP2009_6141 (SORRY): KYLTIN mukaan kyseessä on tavallaan sama asia, isompi alue, jossa pienempi alue... Eli Provence Alpes Cote d'Azur on Ranskan hallintoalue (Region) jossa on departementteja (6kpl), joista yksi on Alpes-Maritimes (Departmen de).
  15. #15
    Kivaa tekstiä lueskella
    Päivämääriä vähän jäin kaipailemaan. Millon on liikuttu missäkin. Kun on ollut liikenneruuhkia ja lumikinoksia
    Valitettavasti myö ollaan jo eellä!
    0.25kW sähköpyörä - kyllä lähtee!
  16. #16
    Kauriinmetsästäjä riisor:n avatar
    Liittyi Apr 2007
    Kytäjä
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa (jyk4 @ Helmi. 14 2010,20:47) kirjoitti
    Päivämääriä vähän jäin kaipailemaan. Millon on liikuttu missäkin. Kun on ollut liikenneruuhkia ja lumikinoksia
    Sama vika, päivämääriä jäin minäkin kaipaamaan ja jopa vuosia, milloin reissut on heitetty. Aika sateisilta on kyllä kelit vaikuttaneet. Väkisinkin tuli mieleen, että taisipa itsellä käydä viime kesänä ensikertalaisena kelien suhteen melkoinen joulu..

    Mutta loistavaa kerrontaa Muutama eka luettu ja pakkohan nuo on nyt lukea kaikki..
    Reissulla ei sitten ole kusitaukoja emmekä pysähdy syömään

    >> PK-letkaohjeet <<

    Ducati SFV4S
  17. #17
    Upeaa tekstiä ja kuvia! Kertomuksien mielenkiintoisuutta tosiaan lisää se, että osassa paikoista on itsekin päässyt käymään ja käymättömistä paikoista voi sitten suunnittella tulevia reissuja.
  18. #18
    Sorry, että kommentoin vähän viiveellä, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Salasana on ollut "vähän" hukassa, mutta löytypä sittenkin.

    presto358:
    Välillä "tytönhupakoista" saa tarpeekseen, mutta jahtiin lähdetään vielä. Usko pois.

    kirves ja mies:
    Viimeisiä kuvatekstejä kirjoittaessa iski ihan selvästi taisteluväsymys. Aloin keksimään ja näinhän sitten narahdin. Oma moka, kiitos oikaisusta.

    jyk4:
    Päivämäärät olen ihan tietoisesti jättänyt pois. Sorry siitä, jos niitä kaipaat! Ruuhkia on Saksassa ihan joka kuukausi vuoden ympäri, koska ajoneuvoja ja porukkaa on niin pirusti. Lumikinoksiakaan reissuillani ei kannata pelätä. Tykkään ajella korkealla (suluissa usein esiintyvät numerot ovat korkeuksia merenpinnasta metreinä) ja sää huipulla saattaa olla aivan eri vuodenaikaa kuin alhaalla laaksossa.

    riisor:
    Pvm kuten yllä. Sorry! Tarkkaavainen lukija saattaa reissuajankohdan ja vuoden kyllä tarinoista löytää. Silloin jutut vaan pitää lukea tarkkaan kuvateksetineen päivineen. Sadettakaan ei kannata pelätä. Luonteeni on ehkä hiukan kieroontunut ja jos keli on mitä parhain ajamiseen, saattaa olla, että en kerro siitä lainkaan. Jos taas on liian kuuma, kylmä, märkä tai luminen keli, niin tulee ehkä sitä ylikorostettua. Kesäänhän nämä minun reissut ovat toistaiseksi rajoittuneet.

    YLEISTÄ:
    Kiitos kaikille sivujeni kommentoinnista. Kaikille virheistä kommentoineille (kielioppi, kiritus vihreet, ym) ottakaa mallia "kirves ja mies" -nimimerkin selvästä esimerkistä. Eli tarvitsen rautalangasta paikan, jossa virhe on sekä sen, miten sen voisi korjata. En niitä lähde itse etsiskelemään. Varaan tietenkin itselleni oikeuden olla muuttamatta tai muuttaa kyseisiä ongelmia.

    Ja sitten vähän uutta. Matkatarina on vielä pahasti kesken, joten se tuskin tulee julki vielä "vuosiin". Mutta olen lisännyt video trailerin sivuilleni, joka antaa vähän esimakua siitä, mitä sivuille jossain vaiheessa on tulossa.

    Hyviä reissuja kaikille!
  19. #19
  20. #20
    Olen yksi niistä ihmisistä joita lukeminen ei liiemmin ole kiinostanut. Pakko sanoa, että kun olen lukenut suurin piirtein kaikki sinun tarinasi, minusta on tullut uusi ihminen. Kun on mielenkiintoista tekstiä, niin rupesi minuakin lukeminen kiinnostamaan.

    Toivottavasti tälläistä tarinaa tulee lisää
    Olen "naamakirjassa" laittanut linkin sinun tarinoihisi ja sen johdosta moni ihminen joita ei edes moottoripyöräily ole sytyttänyt, niin on alkanut kiinnostamaan.

    p.s. Leppoisia ajelu retkiä ( ja tarinoita odotellessa)
  21. #21
    Pari reissuvihkoa on vihdoin digitoitu. Ihan kaikki ei tälläkertaa mennyt niin kuin olisin halunnut, eikä koko reissua tehty naurussa suin.

    Jos lukuhaluja jollakin on vielä jäljellä, niin matkakertomus on luettavissa:

    Moottoripyörällä pikavisiitti Dolomiiteille
  22. #22
    Mielenkiintoinen analyysi vaaratilanteesta moottoritiellä En nyt jaksanut lukea pidemmälle.
    Husqvarna Svartpilen 401 -22
    Ex. Honda Monkey 125
    Ex. BMW S1000RR -15
    Ex. Suzuki UK110 Address
    Ex. KTM 790 Duke
    Ex. R1 -08 kilpa-ajoneuvo
    Ex. ZX-6R -13
    Ex. GSR750
    http://www.youtube.com/user/exhaust34
  23. #23
    Mukava oli lueskella, kiitos mukavasta tarinasta. Samoilla teitä ajelin viime kesänä ja ensi kesänä uudestaan Dolomiitteja kohti.
    Norden 901
  24. #24
    Hienoa tarinaa jälleen kerran. Itse tuli viimekesänä pyörittyä myös Dolomiiteilla ja Itävallassa... samoja paikkoja ollaan kuvista päätellen ihmetelty. esim: Grossglocknerilla se sininen vekotin, jotenkin lumenluontiin päättelin sen liittyvän?
    Lisättäköön vielä, vaikka olin heinäkuussa liikenteessä niin samaisessa paikassa kurvaillessani... satoi lunta ja lämpötila oli -1 C silloin joutui tunkemaan päällensä lähes koko vaate arsenaalin
    Viimeksi muokannut: hantsei; 08.03.2012 klo 18:10.
  25. #25
    Kiitos kommenteista.

    Moottoritiehöpsöily ja sen analysointi kannattaa ottaa varoittavana esimerkkinä siitä, miten ei lomareissuja kannata ajaa. Onneksi onni oli tälläkertaa myöden.

    Dolomiitit ovat minun yksi suosikki. Siinä samassa rytäkässä sitten menee (lähes aina) Grossglockner. Verrattuna -1C ja lumisateeseen minullahan oli suorastaan mahtavat kelit: +4C ja poutaa (+tosi hirveä tuuli). Eipä sekään ihme ole, että ihmeteltiin samoja vekottimia. Vanhoja reissukuvia kun katselin, niin ihan samoihin paikkoihin tulee pysähdyttyä joka reissulla. Hae youtubesta "Grossglockner snow blower", niin löytyy videoita, joissa se sininen vekotin on käytössä.

    Alpeilla on se hassu juttu, että vaikka huipulla olikin +4C, niin saman päivän illalla laaksossa oli helle. Tämä on maisemien lisäksi yksi juttu, mikä kolahtaa minuun joka kerta...
  26. #26
    Kohta 30 vuotta käyny kesälomalla Alpeilla eikä se into mennä sinne ja viihtyä siellä pari viikkoa ole sammunut mihinkään...samat pysähdyspaikat, kahvilat, ym.
  27. #27
    No nyt selvisi "sinisen vekottimen" arvoitus kiitoksia vinkistä, oikeilla jäljillä sentään oltiin .

    Itselläni tämä matkamotoristin ura on vielä melkolailla alkutekiöissään, reissuja plakkarissa vasta 4 ja viimekesäinen kruisailu oli lajissaan ensimmäinen alpeille suunnattu matka. Aikaisemmin olen käynyt Kroatiassa ja Barcelonassa. Kaikki on toki hienoja paikkoja, mutta kyllä nämä alpit ja dolomiitit on semmoinen paikka minne menen vielä monta kertaa uudestaan.
  28. #28
    Lainaa oh3ch kirjoitti Katso viesti
    Pari reissuvihkoa on vihdoin digitoitu. Ihan kaikki ei tälläkertaa mennyt niin kuin olisin halunnut, eikä koko reissua tehty naurussa suin.

    Jos lukuhaluja jollakin on vielä jäljellä, niin matkakertomus on luettavissa:

    Moottoripyörällä pikavisiitti Dolomiiteille
    Onnittelut monipuolisesta matkasta ja kiitos kerronnasta.
    Eipä ollut ongelmia m-kertomuksen avautumisessa -> Linux ja FF.
    Viimeksi muokannut: EsosRS; 11.03.2012 klo 01:17. Syy: Päivitys.
    BMW R1100RS -93 ex, K1100LTSE -95 ex.
  29. #29
    Mahdoitkohan olla 12 pvä heinäkuuta tuolla Passo Pordoilla hisseilemässä? Itse tyydyin patsastelemaan siinä alhaalla, ja vastaavan näköinen bemari Suomen kilvissä oli parkkipaikalla.

    Kiitos hyvästä tarinasta ja kuvista!
  30.  
  31. #30
    JAA -A, millähän opilla nuo sivut ovat lukukelpoisia, crome ei ainakaa avaa sivuja, vaikkayleensä kaikki sillä saa auki?
    Kawasaki GPZ 500 -97, *Honda CBR 1000 -93, Honda CBR 1100 XX -00, Honda CBR 1100 XX -05 ,Kawasaki ZZR 1400 -07 * *
    Iron Butt *3x SS 1000, 4x SS 1600K, SS 2000K * * * * * * * * * *

    MC TOUR *

    N,EST,DK,D,A,I,HR,SLO,SK,CZ,PL,LV,LT,CH,F,SM,VA,S, SF
Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen