Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 68:sta
  1. #1
    Minä ajattelin ottaa oman maxini käyttöön, heti kun jääkuori pihasta on sulanut eli mahdollisesti jo ensi viikolla. Vaikka talvi on ollut vähäluminen, näyttää hiekkaa kuitenkin olevan jonkin verran risteyksissä. Onneksi lakaisukoneen kuljettajatkin ovat aloittaneet työnsä, ja kaupungin kadut puhdistuvat pikavauhtia. Ehkäpä myös ilmakin pysyy puhtaanpana, kun mereltä puhaltavat kevättuulet eivät pöllytä hiekkaa ilmaan.

    Onneksi talvi on kohta ohi ja uusi ajokausi koittaa pian. Kunhan ei tulisi takapakkia, niin kuin monesti tuntuu tapahtuvan. Kilometrejä aion tänä kesänä kerryttää viime kesäistä enemmän ja nimenomaan matka-ajona.
    Aikuinen nainen nexusti
  2. #2
    Mulla on varattu huolto 18.03., joten eiköhän kausi silloin ala. Viime vuonna käytettynä hankittu Piaggio X8 400:n tuli mun ajossa reilut 4000 km, mutta tänä vuonna toivottavasti huomattavasti enemmän.

    Maxin lisäksi perheeseen kuuluu Honda lead 100, joka on lähinnä vaimon käytössä, vaikka ajoikin sillä viime vuonna vähemmän kuin minä.
    Sillä on kausi aloitettu jo helmikuussa, kun täällä etelässä on ollut niin lämmintä ja vähälumista.

    Kevättä odottaen ja ajokautta aloitellen

    Skootta
    Piaggio X8 400
  3. #3
    Maxilla ehdin ajaa viimeiset ajot tuossa kuukausi sitten, senjälkeen meni mopo vaihtoon kymmenen hyvin palvelleen vuoden jälkeen, pikkaisen oli haikea mieli kun allekirjoitti luovarit.
    BMW F800GT
    Triumph America -08->11
    Yamaha V-max -98->08
  4. #4
    No, tuleeko mitä tilalle?
    Aikuinen nainen nexusti
  5. #5
    Trumppa, tilattu on mutta vielä ei tiedä koska sen saa
    Toivottavasti lähiaikoina.
    BMW F800GT
    Triumph America -08->11
    Yamaha V-max -98->08
  6. #6
    Käynnistyi 11.3. 65 km lenkillä. Pikkuteille ei kyllä viittinyt mennä hiekan vuoksi. Ton jälkeen onkin ollu sitten hiljaisempaa. Pyöräkin on edelleen kaverin tallissa ja pysyy pääsiäiseen saakka jos ilmatieteenlaitos ei ala järkiintymään.

    Nii. Uutena ilmoittaudun tänne jo nyt. Vasta vuoden juttuja lueskelin, kun jo uskalsin. Aloittelin siis vuosi sitten piikkisellä skootterilla. Mittariin tuli vajaa 7 tkm. Vuodenvaihteessa vaihdoin sit samanlaiseen käytettyyn ku tolla Trinityllä on (Nexus 500). Nyt vaan odotellaan ajokelejä.
  7. #7
    Heh heh, en huomannut että tämä oli maxiskootteri osasto, mulla oli Yamaha V-Max, sitä myös kutsutaan maxiksi
    Luen seuraavalla kerralla tarkemmin osaston. Kieltämättä kyllä kiinostais tuommoinen Piaggion kolmipyöräinen skootteri
    BMW F800GT
    Triumph America -08->11
    Yamaha V-max -98->08
  8. #8
    Jos kolmipyöräinen skootteri kiinnostaa, niin sitten kannattaisi suunnata katse luokkaa suurempaan eli Gilera Fuocoon, joka on 500cc menijä. Gileran kotisivuilla on ko. skootterista aika maukas esittelyvideo. Skootteri on myös maastokelpoinen!
    Aikuinen nainen nexusti
  9. #9
    Olin näkevinäni MP-messuilla jonkun 650 cc kolmipyöräisen, en nyt vaan muista kenen tekele se oli, luulen että parempi puoliskoni olisi tyytyväinen tuollaiseen Fuocoonkin. Näytti ihan hauskalta peliltä. Täytyy varmaan käydä koeajamassa kesällä joku tuollainen.
    BMW F800GT
    Triumph America -08->11
    Yamaha V-max -98->08
  10. #10
    Lainaa (skootta @ Maalis. 14 2008,10:40) kirjoitti
    Maxin lisäksi perheeseen kuuluu Honda lead 100, joka on lähinnä vaimon käytössä, vaikka ajoikin sillä viime vuonna vähemmän kuin minä.
    Heps

    Tekeekö Lead:lla maantiellä mitään. Iselläni on vähän harvinaisempi Piaggio Beverly 500 ja vaimo haikailee mopoa, mutta ei mopon perässä jaksa Erkkikään ajaa . Ehkä Lead kulkisi edes 80Km/h *

    PS Uutta jäsentä täältäkin pukkaa. Eilen näytti kelit jo lupaavalle mutta aamulla oli lunta maassa (nyt loskaksi muuttunut), että se siitä
    Yks sylinteri on paras, enemmän on turhaa, vähemmän on polkupyörä

    Piaggio Beverly 500
  11. #11
    11.3 käynnistyi täälläkin, metsäosuuksilla vähän märkää, mutta eihän se näillä haittaa. Kiinnostaisi kuulla joltain MP3:n omistajalta, miten se käyttäytyy soratiellä!
  12. #12
    Ei se Lead:kään kulje kuin 70 km/h, ainakaan tuulisuojalla, ehkä ilman jotenkuten 80 km/h.

    Jos hyt hankkisin niin uskoisin, että 125 olis parempi valinta.
    Piaggio X8 400
  13. #13
    Periaatteessa skouden voisi jo ottaakin tallista ulos ja tehdä ensi ajelut kylän raitilla. Kävin viime viikolla lekurilla operoitavana ja pitää odottaa tovi, jotta saa itsensä ajokuntoon. Nyt on päällä kolmen viikon toipilasloma, joten eiköhän pölyt maxin päältä tulen pyyhittyä useampaankin kertaan ennen kevään ensiajeluita. Vielä kun jaksaa odottaa muutaman viikon, niin eiköhän sitten helpota -hyvää kun ei koskaan odota liian kauan.
    Randy
  14. #14
    Lainaa (jk_single @ Maalis. 14 2008,14:36) kirjoitti
    Tekeekö Lead:lla maantiellä mitään. Iselläni on vähän harvinaisempi Piaggio Beverly 500 ja vaimo haikailee mopoa, mutta ei mopon perässä jaksa Erkkikään ajaa . Ehkä Lead kulkisi edes 80Km/h *
    Mulla oli tuollainen Honda Lead 100 pari kesää sitten, vallan näppärä kulkuneuvo taajamassa, mutta rehellisyyden nimessä on todettava että maantiellä sen kanssa tulee äkkiä äitiä ikävä.

    Suorilla se jaksaa tällaista aikuista äijääkin kuljettaa lähes sen 80km/h mutta pienikin nyppylä ja vauhti alkaa hiipua. Isoimmissa mäissä vauhti hyytyy pahimmillaan 40-50km/h kieppeille. Ei kovin mukavaa varsinkin jos rekka huohottaa takapyörässä.



    Moto Guzzi Breva V850
    Vespa GTS 250ie
  15. #15
    Näkyy nuo tiet olevan jo Oulunkin korkeudella sen verran sulia, että ajamaan voisi kelin puolesta mennä. Mutta taidan kuitenkin odotella, että ilimat lämpiää... sitten kun mennään +5 asteen yläpuolelle, niin lienee jo pakko ottaa potkulauta ulos
  16. #16
    Reilu viikko sitten vielä tuumittelin ottavani maxini kotiin pääsiäiseksi. Ajattelin, että jää olisi pihasta jo tuolloin sulanut. Ja kattia kanssa, koko talvena ei ole ollut niin paljon lunta pihassa kuin nyt. En tiedä uskallanko edes miettiä, koska tuo ihana hetki koittaa, kun tuosta kotiportista taas pääsen kurvaamaan kutsuville teille, vaikka tosi asiassa ensimmäiset viikot saa varmaankin olla aika tarkkana hiekkaisten risteyksien kanssa.

    - Josko sitten ainakin vapuksi ! Ai, niin, meinasin aivan unohtaa, ettei "hetkeen" ole ollut sellaista vappua, etteikö vapunpäivänä olisi hiukan hiukonut hyvin juhlitun aaton jälkeen ja onkin sitten aamulla jo kiirus laittaa kuohuviinit ja napanterit jäähtymään puutarhassa nautittavaa (jollei sada räntää) päivällistä varten.
    Aikuinen nainen nexusti
  17. #17
    Viikolla tullut takatalvi veti mielen apeaksi, kun olin jo alustavasti asennoitunut maxin tallista taluttamiseen. Alkava viikonloppu näyttää hyvältä ja lumet sulavat vauhdilla. Mieli on malttamaton, mutta eiköhän ne ajokelit ole aivan lähiaikojen päässä ja *sitten helpottaa.

    Tiet ovat talven jälkeen paikoin arvaamattomia. Vaikka pakkasta ei talvella paljon ollutkaan, niin paikoin routa on tehnyt tehtävänsä. Asfaltti on kuhmurainen, tiessä on reikiä ja sitten talvihiekoitus odottamattomissa paikoissa. Uskon, että maxistit ovat rauhallisemmasta päästä kaksipyöräisiä kuljettajia ja malttavat huomioida olosuhteet hyvin.

    Turvallista ja nautittavaa alkavaa ajokautta kaikille!
    Randy
  18. #18
    Ajokausi on näköjään jo Vietnamissa käynnistynyt...


    http://www.youtube.com/watch?v=k_N4l61lfgA
  19. #19
    100 km lenkki tänään. Jo helpotti. Ja huomenna lisää ellen lähde vielä iltalenkille.
  20. #20
    Kaippa sitä vain tarttee jälleen uusi kausi kohta käynnistää kun käytetty maxi ei tunnu kelpaavan kellekään Ja ilmeisesti pitää se kevät-huolto sitten kuitenkin tehdä, joskos vaikka valovahvistimenkin saisi vihdoinkin samalla asennetuksi. No ehkä kesemmällä käy tuo kauppakin sitten paremmin, lumien lopullisesti jo sulettua
    Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
  21. #21
    Eilen hain Nexukseni kotiin. Kyllä kuulosti moottorin käynti kauniilta. Ensin piti ajaa suorinta tietä kotiin, mutta kun laitoin vilkun vasemmalle, en saanutkaan käännettyä eturengasta sinne suuntaan, vaan matka jatkui eteenpäin. Oli aivan pakko heittää pikku kierron, kun oli täysi ajovarustuskin päällä. Hiekkaa on vielä tajuttomasti risteyksissä, joten täytyy olla todella varovainen. Olipahan eilen nähtävästi moni muukin ottanut pyöränsä käyttöön. Nyt voi huokaista helpotuksesta, kausi alkoi taas!



    Aikuinen nainen nexusti
  22. #22
    4.4 * oli turhan kylmä +2C
    Yks sylinteri on paras, enemmän on turhaa, vähemmän on polkupyörä

    Piaggio Beverly 500
  23. #23
    Samoilla nurkilla tunnutaan pyörivän. Minulla oli kyllä eilen ihan lämmin, kun oli kunnon tamineet päällä.
    Aikuinen nainen nexusti
  24. #24
    Eipä tunnu luontoäiti meitä kaksipyöräisiä nyt hellivän. Sadetta tuntuu edelleen riittävän edelleen, eikä eteläisen Suomen sääennuste kovin hyvää tunnu lupaavan ensi viikonlopuksikaan.

    Onneksi viime viikolla oli aurinkoisia ja lämpimiä päiviä, jolloin pääsi nautiskelemaan ajeluista -mukavaa oli.
    Randy
  25. #25
    Elekeepe etelän miehet ja naiset valittako, kun olette jo tien päälle päässeet. Täällä Oulussa on maa valkoisena ja tiet jäässä. Prkl.

    Viikonloppuna pitää hakea Vespa talvisäilöstä vaikka kantamalla, menee paikka ensi viikolla kiinni.
  26. #26
    tuolla pihalla Nexukseni värjöttelee. Eilen illalla tuli alijäähtynyttä vettä ja kuorrutti skootterin kokonaan, kaiken lisäksi yöllä sateli vielä lunta jonkin verran. Tämä on kerta kaikkiaan kidutusta! Ensiksi pääsee kauan kaivatusta herkusta nauttimaan, jonka jälkeen sanotaan, että ei vainkaan; odotas vielä vähän aikaa .

    No, ehkä ehdin sitten saada uudet gore housutkin siihen mennessä. Lähtivät eilen Saksasta Biker-Landista. Takki tuli viimeksi parissa päivässä perille. On muuten hyvää palvelua tuolla, sekä hinnat tingattavissa vielä noista listahinnoistakin. Kannattaa rekisteröityä, niin saa vakioasiakkaan tarjoukset!

    Ha, ha, selvästi ajokausi alkamassa, kun alkoi olemaan vilskettä omassa osiossammekin huomattavasti aiempaa enemmän.
    Aikuinen nainen nexusti
  27. #27
    Lainaa (Trinity @ Huhti. 09 2008,22:43) kirjoitti
    tuolla pihalla Nexukseni värjöttelee. Eilen illalla tuli alijäähtynyttä vettä ja kuorrutti skootterin kokonaan, kaiken lisäksi yöllä sateli vielä lunta jonkin verran. Tämä on kerta kaikkiaan kidutusta! Ensiksi pääsee kauan kaivatusta herkusta nauttimaan, jonka jälkeen sanotaan, että ei vainkaan; odotas vielä vähän aikaa .

    No, ehkä ehdin sitten saada uudet gore housutkin siihen mennessä. Lähtivät eilen Saksasta Biker-Landista. Takki tuli viimeksi parissa päivässä perille. On muuten hyvää palvelua tuolla, sekä hinnat tingattavissa vielä noista listahinnoistakin. Kannattaa rekisteröityä, niin saa vakioasiakkaan tarjoukset! *

    Ha, ha, selvästi ajokausi alkamassa, kun alkoi olemaan vilskettä omassa osiossammekin huomattavasti aiempaa enemmän.
    Koita tässä sitten valmistautua ajeluihin kun räntää tulee taivaalta alas kuin..... Tämä on nimenomaan kidutusta, rääkkäämistä, hermojen raiskaamista ja ihmispoloisen mielen nöyryttämistä. Nämä kärsimykset otetaan korkojen kera takaisin, jahka ajokausi alkaa. * Onneksi ovat orgin sivut, jonne pääse purkamaan pahimpia paineita.
    Randy
  28. #28
    Jippii!!!! Skode liikenteessä jälleen. Viime viikolla Roomassa kaikki miljoonat skootterit saivat veren suonissa kohisemaan, mutta eilen kun Stadissa satoi jotain jään sukulaista kohina vaimeni kummasti.

    Kesäsäitä odotellessa!
    i. Tapio
    ++++++++++++++++++++++++++
    isä Tapio
    pastori ja motoristi Jumalan armosta!
    Honda CBF 600 S, vm. 2009
    ++++++++++++++++++++++++++
  29. #29
    Reilu 100 km:n lenkki tuli tänään heitettyä. Aurinko paistoi ja lämpömittari näytti +9 C:ta. Liikenteessä oli ilahduttava määrä kanssaveljiä sekä -sisaria ja käsi heilahti jokaisella iloiseen tervehdykseen *.

    Pari aikaisemmin tehtyä lenkkiä ovat olleet lähinnä moottoriöljyn notkiskelua. Vasta nyt voin omalta kohdaltani sanoa, että tämän vuoden kausi on lähtenyt käyntiin *.
    Randy
  30.  
  31. #30
    Kausi alkoi myös minulla tänään, kun hain GTS:n talvisäilöstä. Olihan se kivaa ajella, vaikka ajoinkin vain pari kilometriä. Mutta jahka ilimat lämpiää.....
Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen