Sivu: 3 / 23:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 1234513 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 61:stä 90:een 662:sta
  1. #61
    Tässähän alkaa ihan oikeasti jo odottelemaan kesää ja jotain miittinkkiä! Mut on myyty!
    SV1000S 2003, 2010->
    SV650N 1999, 2008-2010 14tkm
  2. #62
    Lainaa (viltsu81 @ Helmi. 07 2008,18:08) kirjoitti
    Eniten jännittää se hetki kun pääsee ensimmäisen kerran ajamaan. Kun mitään kokemusta ei kaksipyöräisistä ole niin on vaikeaa kuvitella kuinka vaikeaa se ajaminen itseasiassa on. Varmaan ensimmäisen ajotunnin jälkeen on jo paljon parempi (tai pahempi olo). Eli silloin on jo varmaan joku käsitys siitä onko käsittelykokeen läpäisy meikäläisellä edes mahdollista vai onko koko projekti tuhoontuomittu jo ennalta...
    Ite on vaikea muistella miten vaikeaa ajamaan oppiminen oli kun pienestä taaperosta lähtien on tullut pörryytettyä. Silti muistan kun opettelin lentämään (purjekoneella ekaksi), niin alussa tuntui, ettei tätä voi oppia muutamassa viikossa millään. Silti se homma vain lähti kulkemaan ja oppiminen nopeutuu lähes eksponentiaalisesti kun omaksuu osan asioista selkärankaan. Ei siis kannata heittää pyyhettä kehään ekan tunnin jälkeen vaikka tuntuisi kuinka mahdottomalta.

    Vaimo lähti -06 täysin tyhjästä (polkupyöräkokemuksella) harjoittelemaan ja pienen kokonsa riesaamana homma oli ehkä tavallista haasteellisempi.

    Tarkan euron kaverina päätinkin silloin etsiä vaihteellisen mopon, jolla olisi voinut harjoitella, ettei mene koko kesän ajobudjetti autokoulun tunteihin.
    Tosin rekisteröidyt vaihde-mopot maksoi maltaita, joten päädyin muutaman satasen 125cc pyörään, jonka myöhemmin myin samaan hintaan pois.

    Ensin harjoiteltiin keskituella tulevalla viissatasella kaasun, kytkimen ja vaihteiden käyttöä takapyörä ilmassa. Myöhemmin alkoi sitten piikillä harjoittelut liikkeellelähtöön. Vaimo oppi liikkumaan laitteella n. kahdessa tunnissa, kun alkoi liikkeelle lähdöt sujua. Alussa meinasi laite aina karata käsistä kun kaasun ja kytkimen yhteiskäyttö oli hankalaa. Hommaa vaikeutti se, että käyttämämme "suljettu" alue oli kalteva..

    Ennen ajotuntien alkamista oli trippimittarissa lopulta jo lähes 1000km ajelua satoja väistöjä, jarrutuksia ja pujottelua. *
    Ei kehdattu kuitenkaan autokoulun pihaan karauttaa pyörillä..

    Silti täytyy sanoa, että pujottelu tuotti vaimolle ongelmaa, koska luotto pyörän kanssa tasapainoiluun ei ehtinyt vahvistua autokoulun aikana.
    Itse sanoisin, että näihin hidasajojuttuihin kaiken avain on se sulava kytkimen luistatus ryömintävauhdissa. Tämän kun oppii, niin homma sujuu ja on tuntuma, että laite on hallinnassa, eikä että pyörää pyrkii viemään miestä.
    zx10r -04 + gs1000g -80, gs850g -79 + gs550e -78 + kz440 ltd -80 + gt380 -73 + yz250 -91 + kx80 -94 + XL600 -85, Gas Gas JT250 -96
  3. #63
    Itse hankin pyöräkortin kuusi vuotta sitten. Aikaisempaa kokemusta kaksipyöräisellä ajosta oli vain mopoajoilta, ja autolla olin ajanut noin kuuden vuoden ajan. Kyllä ensimmäinen ajotunti jännitti, ensin kokeiltiin 125cc Kawasaki KMX:ää, sitten siirryttiin Yamaha XJ600:n sarviin. Helpotus oli suuri, kun sain huomata hallintalaitteiden käytön tulevan edelleen suoraan selkärangasta, niin samanlaista ajaminen oli kuin mopollakin. Ainoa ero tuntui olevan painossa ja tietenkin tehossa, joka varsinkin kuussatasessa tuntui silloin "julmalta"

    No, kortti tuli, mutta pyörää en sitten saanutkaan hommattua viiteen vuoteen. Kunnes viime keväänä pyöräkuume nousi liian kovaksi ja prätkä oli saatava.

    Aikani pyörää etsittyäni lähdin koeajamaan käytettyä GSX750F:ää, ja taas jännitti yhtä paljon kuin ekalla ajotunnilla. Jännitystä lisäsi vielä omistajan vaatima kirjallinen sopimus, jossa
    sitouduin korvaamaan pyörän vahinkoja 1000€ asti jos rikkoisin sen. Ei muuta kuin ajamaan, ja pyörä tuntui heti omalta, oli hyvässä kunnossa ja valtuutetun huollon kuititkin löytyi, joten ostin pois.

    Syksyllä, n. 7000 km jälkeen alkoi jo tehdä mieli uudempaa ja isompaa pyörää, ja laitoin tilaukseen Yamaha FZ1S:n, jota odottelen maaliskuussa saapuvaksi. Kuume on taas valtava, mutta onneksi ei enää tarvitse odottaa kovin kauaa!

    GSX-F750 -> FZ1-S -> RSV1000R Factory -> R1 -> XVS1100 Classic -> FJR
  4. #64
    Huuuhhuuh..
    Pitipä taas tämäkin ketju lukea.
    Tän ketjun lukemisen jälkeen tuntuu että kohta on haettava sairaslomaa tähän kuumeeseen!

    Ostin eilen, pitkän harkinnan(lue: Kuolaamisen) jälkeen, oman ensimmäiseni. VIIMEINKIN!
    Mustan Kawasaki Z750 -08:n. Vantaan BikeTeamista.

    Vakuutuksen otin vakuutusyhtiö Turvasta.
    730€ liikennevakuutus+täyskasko.
    Hyvä sopimus mielestäni!

    Mulla on sama ongelma kuin muutamalla muullakin, ei ole vielä korttia.
    Autokoulu alkaa 28.02. eli muutama viikko vielä.. Ei malttaisi MILLÄÄÄN odottaa!

    MP08 messuilta ostin ajokamat,
    ennen messuja kiersin liikkeitä niin tiuhaan, että myyjät jo rupes kyllästyyn=P

    Oli siitä kiertelystä ja kyselystä kyllä hyötyäkin!
    Ennen messuille menoa oli jo suhteellisen tarkasti tiedossa että
    minkälaisia kamoja haluaa ja mikä on hintataso.

    Kypärä Shchuberth S1, mattamusta (samanlainen kuin linkissä mutta ei kuitua).
    Vaikka onkin kohtalaisen kallis potta, sain sen messuilta huomattavan paljon listanhintaa halvemmalla.
    Kypärän hiljaisuus oli... Mykistävä kokemus!
    Saman tien kun painoin kypärän päähäni, oli ostopäätös selvä!
    Messuhumu katosi kuin taika-iskusta, kypärä oli kuin valettu päähäni. MAHTAVA!

    Takki MP-ASU -Force takki
    MP-ASU on varmasti laadukas, suomalainen merkki.
    Vedenpitävä ja perkeleen komea=)
    Suojat ei ole mitään retkipatjaa, vaan oikeasti hyvät,
    kumista valetut mohkulat jotka istuvat hyvin paikoilleen.

    Housut MP-ASU -Rider Housut
    Vaikkakaan housut eivät ole "räyhäkkään näköiset", eikä niistä roiku kaikenmaailman hilavitkuttimia,
    oli ne mielestäni parhaat mahdolliset housut minulle.
    Kaupunkirälläämiseen voi sitten ostaa cyber-gootti hilavitkutinrensseli housut jos tuntee tarvetta.
    Istuivat jalkaani kuin mummo kiikkutuoliin.
    Suojat menivät paikoilleen luonnollisesti eikä niitä tarvinnut asetella mitenkään.
    Istuvuus oli loistava. Housut eivät roikkuneet, mutta kyykkyyn mennessä eivät myöskään kiristäneet.
    Vedenpitävät ja irroitettava vuori.
    Takki ja housut saa liitettyä vetoketjulla yhteen.

    Kengät TCX(ent. Oxtar) SS Performance 2 [Products -> Racing Line]
    Hinta-Laatu taso järkyttävän hyvä.
    Oxtarin kengät on lähes verrattavissa Alpinestareihin,
    mutta hinta on sopivampi omalle kukkarolle.
    Vedenpitävät ja todella tukevan tuntoiset.
    Eivät kuitenkaan mitkään laskettelumonot, eli kävelykin onnistuu!
    Hankaussuojat!

    Vielä pitäisi sopivat hanskat katsoa jostain.

    Tipaton loppui eiliseen.
    Illalla oli pakko juoda yksi tumma Budějovický Budvar
    hillitsemään sisällä korpeavaa paloa!

    Ajokelejä odotellessa

    -Masa-

    Tällähetkellä ei omaa pyörää
    Aiemmin Kawasaki Z750 '08
  5. #65
    Lainaa (viltsu81 @ Helmi. 07 2008,18:08) kirjoitti
    -Ajovarusteita on tullut aika paljon tässä katseltua. Eurobikerissa on myös kuolattavan hyvä valikoima ja kokojakin tuntuu löytyvän paljon paremmin kuin hanxista. Sain kuitenkin sen verran järkeiltyä, että ajovarusteita en taida hankkia ennen kuin pyörä on tallissa ja kortti taskussa...
    Osta vaan. Saat ajella ihan omilla kamoilla jo autokoulussa ja siellä jos jossain on ne hyvät kengät tarpeen. Jos joskus kaadat niin nimenomaan aloitellessa ja autokoulun kamat on mitä on.
    Honda cr 125 er5/05, *cb seven fifty/02, *Suzuki sv1000s/04, *cbr 600 f/98, *zx-6r/04, sv1000s/07 gsx-r750/08

    m 72 projekti
  6. #66
    Olen ollut kymmenisen vuotta poissa kaksipyöräisten maailmasta ja aikasempi ajokokemus on enduropiikistä, xt350 yammusta ja 600cbr:stä (viimeisistä vain koeajojen verran).

    Voisitteko neuvoa paljonko pyörien pyyntihinnoissa keskimäärin on ilmaa ja kannattaako esim. 600:sta 50 tkm ajettua pyörää ostaa? Polte on kova, mutta budjetti pieni
    <p>&quot;Trying is the first step towards a failure&quot; Homer J. Simpson</p>
  7. #67
    Lainaa (rammus @ Helmi. 08 2008,14:04) kirjoitti
    Lainaa (viltsu81 @ Helmi. 07 2008,18:08) kirjoitti
    -Ajovarusteita on tullut aika paljon tässä katseltua. Eurobikerissa on myös kuolattavan hyvä valikoima ja kokojakin tuntuu löytyvän paljon paremmin kuin hanxista. Sain kuitenkin sen verran järkeiltyä, että ajovarusteita en taida hankkia ennen kuin pyörä on tallissa ja kortti taskussa...
    Osta vaan. Saat ajella ihan omilla kamoilla jo autokoulussa ja siellä jos jossain on ne hyvät kengät tarpeen. Jos joskus kaadat niin nimenomaan aloitellessa ja autokoulun kamat on mitä on.
    Todellakin kannattaa ostaa omat kamat ennen mitään muuta.
    Autokoulussa voit ajella omilla kamoilla ja tutustua niihin jo siinä vaiheessa.

    Se kamojen katselu ja hommailu hieman myös hillitsee tätä perkeleellistä poltetta, mikä on päällä

    Kuten edellä jo mainitsin, kannattaa kiertää niitä liikkeitä useampaankin kertaan, eikä miettiä yhtään että "mitä ne myyjätkin ajattelee".
    Itsellesihän sinä olet kuitenkin niitä kamoja ostamassa, eli on tärkeää saada JUURI SELLAISET KUIN HALUAT!

    Se vituttaa joka kerta kiskoa hieman puristavia kenkiä jalkaan ja ei-niin-hyvin-päähän-istuvaa-kypärää -päähän, jos vaihtoehtona on täydellisesti istuvat ja silmää miellyttävät ajokamat=)
    Tällähetkellä ei omaa pyörää
    Aiemmin Kawasaki Z750 '08
  8. #68
    Lainaa (Tuppervaari @ Helmi. 08 2008,02:22) kirjoitti
    Jos mahdollista niin istuskele pyöräsi päällä mahdollisimman paljon jo nyt..Työntele etes takas kääntelet jne...siis ajelet tallissa jalkoja apuna käyttäen...
    muista myös pitää *PRUUUUt PRÖÖÖT PRRRRRUUT* ääniä tätä tehdessäsi. On hyvin tärkeää, että myös korvasi tottuvat moottoripyöräilyyn.
    Heko heko... ja jälleen älyvapaa kommentti
  9. #69
    Lainaa (TurhaVandaali @ Helmi. 08 2008,16:53) kirjoitti
    Lainaa (Tuppervaari @ Helmi. 08 2008,02:22) kirjoitti
    Jos mahdollista niin istuskele pyöräsi päällä mahdollisimman paljon jo nyt..Työntele etes takas kääntelet jne...siis ajelet tallissa jalkoja apuna käyttäen...
    muista myös pitää *PRUUUUt PRÖÖÖT PRRRRRUUT* ääniä tätä tehdessäsi. On hyvin tärkeää, että myös korvasi tottuvat moottoripyöräilyyn.
    ei muuten tekis pahaa harjoitella tosimiestenkään moista hommaa.
    aika usein näkee kuinka vaikeaa ja kömpelöä pyörän käsittely on paikallaan.

    no tosimiehet ei tarvi tätä ajatellakkaan...naureskella vain vieressä

    Vaikka myö itte sen sanommakin,niin..
    -Ei osa kijirottaa,koetaj arvata tarjkotus.Palju virheitä.

    Ego sum rex Romanus et supra grammaticam

    Kuustonenki sen tietää
    -Gut-
  10. #70
    Lainaa (Masadist @ Helmi. 08 2008,13:08) kirjoitti
    Saman tien kun painoin kypärän päähäni, oli ostopäätös selvä!
    Messuhumu katosi kuin taika-iskusta, kypärä oli kuin valettu päähäni. MAHTAVA![/i]
    Jaa.Tosta kypärän hiljaisuudesta ei messuhallissa saa kummoistakaan käsitystä. Paitti jossei juokse maantienopeutta ympäri areenaa.Vielä kun sais tuulen mukaan niin testiolosuhteet vastaisvat melkein oikeaa.

    Ps...tarttu silmään...

    "160hv / 77,7 kw"

    Jotakin mätää tässä on....

    Vaikka myö itte sen sanommakin,niin..
    -Ei osa kijirottaa,koetaj arvata tarjkotus.Palju virheitä.

    Ego sum rex Romanus et supra grammaticam

    Kuustonenki sen tietää
    -Gut-
  11. #71
    Lainaa (rammus @ Helmi. 08 2008,14:04) kirjoitti
    Osta vaan. Saat ajella ihan omilla kamoilla jo autokoulussa ja siellä jos jossain on ne hyvät kengät tarpeen. Jos joskus kaadat niin nimenomaan aloitellessa ja autokoulun kamat on mitä on.
    Ei olis tullut mieleenkään pitää omaa ajotakkia & housuja autokoulussa. Olis tympäissyt jos olisin kaatunut ne päällä -> uudet kamat ja heti rikki
    Autokoululla, jossa kävin, oli todella laadukkaat MP-asun ajovarusteet. Inssiajossa oli 2 astetta lämmintä ja räntää satoi taivaan täydeltä mutta niin vain oli olo ajellessa kuin herran kukkarossa
    Oman kypärän, saappaat ja hanskat otin toki heti käyttöön. Koulun kypärään kun en saanut silmälaseja sopimaan mitenkään päin ja ajot olivat tarpeeksi jännittäviä lasienkin kanssa ensalkuun.

    Omia kokemuksia vois tuosta pyöräilyn aloittamisesta: Ajoin A-kirjaimen korttiin viime keväänä. Autokoulun pyörällä ajaessa pohdiskelin vain että "voi jumalauta, tähänkö minä pistin rahaa kiinni pitkälle toistakymmentä tonnia??!" (Oma pyörä oli jo tilattu tässä vaiheessa) Alku oli todella vaikeaa, motarin rampissa en uskaltanut ajaa juuri mitenkään joten kaarteet mentiin sievästi neljääkymppiä, ja moottoritien satasenkin rajoitus toi vain tunteen "onko IHAN PAKKO ajaa noin kovaa?".
    Tunnit menivät ajellessa, välillä tuli tehtyä pari tyhmääkin mokaa mutta en oikein saanut nautintoa irti sitten millään. Vähän jo masensikin. Ajotyylini ei varmasti passannut koulun CB500:lle, tykkään siitä että kierroksia ei tarvi käyttää normiajossa suuremmin ja "koulunopeuksilla" ei tuntunut vääntö riittävän. Temppukenttäajot olivat sitten mielekkäämpiä ja se oli hauskaa.
    No, tuli inssiajo ja en epäillyt hetkeäkään etten korttia saisi. Inssi oli reilu jätkä. Tuli paikalle HD:lla ja ajeli seurana siinä karmeassa räntäsateessa. Asennetta!

    Seuraavana päivänä oman pyörän hakuun ja voe ETTÄ! Ei enää opettajaa ohjeistamassa reittejä, oma tahti ajelussa ja ennenkaikkea ajamisen helppous: Ostin ensipyöräksi 1250-kuutioisen Banditin jossa vääntöä piisaa, tehoa ei niinkään "paljoa" (No joo, 98 ilmoitettua hevosvoimaa riitti kyllä ensihätään).
    Löytyihän se nautinto ajamiseenkin. Kotiin ajelin naama sellaisessa hymyssä että poskiin sattui (20 kilsan sijaan kotimatka olikin yht'äkkiä 170 km).
    10 000 kilsaa tuli taitettua matkaa kesän aikana, ja päätin että mitään reissua en enää aja kesällä autolla jos vain mahdollista. Pari kertaa tuli ajettua kunnon ukkoskuurossakin, vettä tuli sadan kilsan matkalla enemmän kuin koko kesänä mutta hyvä varustus takasi sen että säilyin lähes kuivana. Ja saunassa tuon ajon jälkeen tuli heti se fiilis että pyöräily on paskimmillaankin parasta. Näin se vaan on. Sitä tunnetta ei voi selittää, se pitää kokea. Työmatkatkaan eivät tunnu työnteolta laisinkaan kun hurauttaa pyörällä.
    Ajokautta odotellessa...
    Suzuki Bandit 1250SA (RIP)
    BMW K1200R Sport
  12. #72
    Lainaa (Tuppervaari @ Helmi. 08 2008,18:24) kirjoitti
    ei muuten tekis pahaa harjoitella tosimiestenkään moista hommaa.
    aika usein näkee kuinka vaikeaa ja kömpelöä pyörän käsittely on paikallaan.

    no tosimiehet ei tarvi tätä ajatellakkaan...naureskella vain vieressä

    vitsillä heitin.

    jeps, käsittely paikallaan on hyvin tärkeää.
    Heko heko... ja jälleen älyvapaa kommentti
  13. #73
    Lainaa (Tuppervaari @ Helmi. 08 2008,02:22) kirjoitti
    Lainaa (Red Er-5 @ Helmi. 03 2008,10:35) kirjoitti
    Nyt on jo helmikuu, ei mene enää pitkään kun ajokelit iskee päälle
    Vinkkinä...

    Jos mahdollista niin istuskele pyöräsi päällä mahdollisimman paljon jo nyt..Työntele etes takas kääntelet jne...siis ajelet tallissa jalkoja apuna käyttäen...kuulostaa hoopolta, mutta hyvää jumppaa ja opit liikutteleen mopotias sekä saat varmuutta paikallaan käsittelyyn...

    siitä se sitten lähtee
    Tykkäisköhän ne pyöräliikkeen pojan ihan kamalan huonoa jos menisin sinne huoltohalliin tuolla tavalla harjottelee

    Pärrä kun nukkuu liikkeessä talviunta, sain talvisäilytyspaikan kaupan päälle.
  14. #74
    Lohdutukseksi kaikille seuraava stoori, jossa ei mitään sankaruutta, mutta hyvä polku moottoripyöräilyharrastuksen pariin.

    Meikäläisen uusio pyöräilijän historia:
    1. Mopolla jalat kolhtiin verille ja pää paketíin 11 - 16 vuotiaana 70 luvulla.
    2. v. 2001 herätys hommata skootteri, sillä ajoa 1 vuosi, ja toteamus, että pyörät on oltava isommat.
    3. Honda Hornet 600cc. Mopon oloinen tehopyörä, ranteet venyivät, mutta mopoilutunnelma palasi mieleen ja ajorutiineihin.
    4. Yamaha FJR 1300, matkapyöräksi. 40000km kahdessa vuodessa. Makeeta, kun voimaa saatoi sivistyneesti säädellä kaasukahvalla ja baanaa riittää.
    5. Mikälie vei Bemari-kauppaan. Sieltä K12S alle ja ei katumusta hylätä Yamaha vaikka se hyvä olikin. Nyt lentoa maantien yllä 1m korkeudessa. Niin paljon parempi alusta tässä Bavarian ihmeessä on (vaikka taitaakin olla tehty Berliinissä).

    Eli tervetuloa mukaan harrastuksen pariin.
  15. #75
    Lainaa (Red Er-5 @ Helmi. 09 2008,01:18) kirjoitti
    Lainaa (Tuppervaari @ Helmi. 08 2008,02:22) kirjoitti
    Lainaa (Red Er-5 @ Helmi. 03 2008,10:35) kirjoitti
    Nyt on jo helmikuu, ei mene enää pitkään kun ajokelit iskee päälle
    Vinkkinä...

    Jos mahdollista niin istuskele pyöräsi päällä mahdollisimman paljon jo nyt..Työntele etes takas kääntelet jne...siis ajelet tallissa jalkoja apuna käyttäen...kuulostaa hoopolta, mutta hyvää jumppaa ja opit liikutteleen mopotias sekä saat varmuutta paikallaan käsittelyyn...

    siitä se sitten lähtee
    Tykkäisköhän ne pyöräliikkeen pojan ihan kamalan huonoa jos menisin sinne huoltohalliin tuolla tavalla harjottelee

    Pärrä kun nukkuu liikkeessä talviunta, sain talvisäilytyspaikan kaupan päälle.
    Pyh pah tuommoista työntämistä.. Eilen tuli käytyä tuossa kadulla työntämässsä mopolla vähän ja hyvin se meni Oikeastaan aina pitkin talvea ajellut kun vain on mahdollista nytten!

    Ei varmaan liikeessä tykkäisi jos menisi sinne työntämään mopoa..
  16. #76
    Mitä ihmettä tarkoittaa "suorat sarvet" myynti-ilmoituksessa? Joku lisä-osa, vai onko sarvilla taipumus vääntyä...?
    Litranen sisävessa
  17. #77
    jos haluaa opetella jotain tallissa, niin opettele käyttämään sitä vilkkukatkaisijaa, yleensä kun aloittelijoilla menee noin 90% huomiokyvystä vilkkukatkaisimen tuijotteluun. ja mikä parasta se huomio kiinnittyy siihen risteyksiä lähestyttäessä.
    we cannot tolerate zero tolerance!

    BMW R1200GS & Speed triple 1050
  18. #78
    Lainaa (Tuppervaari @ Helmi. 08 2008,18:37) kirjoitti
    Lainaa (Masadist @ Helmi. 08 2008,13:08) kirjoitti
    Saman tien kun painoin kypärän päähäni, oli ostopäätös selvä!
    Messuhumu katosi kuin taika-iskusta, kypärä oli kuin valettu päähäni. MAHTAVA![/i]
    Jaa.Tosta kypärän hiljaisuudesta ei messuhallissa saa kummoistakaan käsitystä. Paitti jossei juokse maantienopeutta ympäri areenaa.Vielä kun sais tuulen mukaan niin testiolosuhteet vastaisvat melkein oikeaa.

    Ps...tarttu silmään...

    "160hv / 77,7 kw"

    Jotakin mätää tässä on....
    Hehe.
    Joo, tuunasin pyörääni 54hp lisää pelkän näppäilyvirheen voimalla!

    Mut niin, noista kypäristä on kokemusta moottorikelkkailun osalta jo yli vuosikymmen.
    Ja kun tosiaan vertasin niihin muihin (kymmeniin) eri kypäriin mitä testailin messuhallissa, oli tuon äänieristys huomattavan paljon parempi.

    Siinä oli paljon tiukempi päänmenoaukko, eli toppausta riittää.
    Leuan alle tuleva eristepala on myös todella laadukasta työtä.

    Ei tosiaan jalat riitä ihan maantienopeuksiin tätä roppaa viemään, mutta kyllä se älämölö oli siellä sen verta korkeilla dB lukemilla, että kyllä siitä jotain esimakua sai. Varsinkin kun se ero oli niin huima.

    Tällähetkellä ei omaa pyörää
    Aiemmin Kawasaki Z750 '08
  19. #79
    Lainaa (Masadist @ Helmi. 09 2008,18:06) kirjoitti

    Joo kylhän tärkein juttu kypärässä on se miltä se tuntuu päässä, mut mopon kans se onkin aika hankalaa. Oikeesti pitäs päästä ajamaan omalla mopotilla uusi kypärä.
    Hiljaisuuteen vaikuttaa pyörän tyyppi,malli,varusteet, kuskin pituus yms.
    eli yks ja sama potta saattaa olla jollakin nakupyörällä tosi hiljainen, mutta jossakin matkavessassa vinkua kuin vinkuintiaani

    No ohan tuo S1 varmasti sieltä hiljaisimmasta päästä. Itseäni huolestuttaa lähinnä just tuo kaulaaukon tiiviys. Jospa ilmanvaihto on totetettu sitä vastaavalla tavalla. Nottei tule hiilidioksidi humalaa.
    Vaikka myö itte sen sanommakin,niin..
    -Ei osa kijirottaa,koetaj arvata tarjkotus.Palju virheitä.

    Ego sum rex Romanus et supra grammaticam

    Kuustonenki sen tietää
    -Gut-
  20. #80
    Lainaa (viltsu81 @ Helmi. 09 2008,17:10) kirjoitti
    Mitä ihmettä tarkoittaa "suorat sarvet" myynti-ilmoituksessa? Joku lisä-osa, vai onko sarvilla taipumus vääntyä...?
    Eiköhän siihen ole vaihdettu alkuperäisen tilalle vain
    suorempi tanko (vrt. esim. motocross-pyörät).
    GSX-R1000 L0
    GSX1300R Hayabusa K9
    CBR600RR 2010 Leyla Special Edition
    GSX1300R Hayabusa K8
    CBR600F4i 2003

    "It sits there and stares back at you. And the longer you do that, the more it speaks to you."
  21. #81
    Lainaa (Sagitta @ Helmi. 10 2008,11:34) kirjoitti
    Lainaa (viltsu81 @ Helmi. 09 2008,17:10) kirjoitti
    Mitä ihmettä tarkoittaa "suorat sarvet" myynti-ilmoituksessa? Joku lisä-osa, vai onko sarvilla taipumus vääntyä...?
    Eiköhän siihen ole vaihdettu alkuperäisen tilalle vain
    suorempi tanko (vrt. esim. motocross-pyörät).
    tai "kliponit" käännetty suoraan
  22. #82
    Lainaa (PLaaf @ Helmi. 10 2008,11:45) kirjoitti
    tai "kliponit" käännetty suoraan
    GSX-R1000 L0
    GSX1300R Hayabusa K9
    CBR600RR 2010 Leyla Special Edition
    GSX1300R Hayabusa K8
    CBR600F4i 2003

    "It sits there and stares back at you. And the longer you do that, the more it speaks to you."
  23. #83
    Lainaa (viltsu81 @ Helmi. 07 2008,18:08) kirjoitti
    Eniten jännittää se hetki kun pääsee ensimmäisen kerran ajamaan. Kun mitään kokemusta ei kaksipyöräisistä ole niin on vaikeaa kuvitella kuinka vaikeaa se ajaminen itseasiassa on. Varmaan ensimmäisen ajotunnin jälkeen on jo paljon parempi (tai pahempi olo). Eli silloin on jo varmaan joku käsitys siitä onko käsittelykokeen läpäisy meikäläisellä edes mahdollista vai onko koko projekti tuhoontuomittu jo ennalta...
    Mä niin elävästi muistan kuinka mun vatsaa väänsi ennen ekaa ajotuntia. Kuuma kesäpäivä ja ekaa kertaa minkään moottoroidun kulkupelin satulassa (takana ei edes mopolla ajoa). Hiki valu norona kypärän alla kun taluttelin pyörää pitkin kenttää. Hetkittäin valtasi epätoivo etten mä ikinä tuu oppimaan ajaa sillä. Vaihteet oli ihan hepreaa, saatikka sitten että olisi uskaltanut kaartaa pyörällä tiukoissa kurveissa.
    Parin kenttäharjoittelun jälkeen oli sitten aika lähteä liikenteeseen, onneksi ajotunti oli aamupäivästä! Kysyin epäluuloisena opettajalta että onko hän ihan varma että olen valmis lähtemään liikenteen sekaan. Opettaja vaan totesi että neiti on hyvä ja hyppää satulaan niin lähdetään liikenteeseen. Voi juma sitä tunnetta kun pääsin tien päälle ja huomasin että kyllähän tää ajaminen taitaakin jo sujua
    Ekat liikennevalot jännitti ihan pirusti kun piti muistaa niin monia asioita ja olin vielä kääntymässä vasemmalle. Olin aivan varma että saan pyörän sammumaan tms supernoloa sähellystä. Onneksi ope huuteli korvanappiin koko ajan ohjeita ja selvisin risteyksestä hienosti. Vähänkö siinä vaiheessa oli voittajafiilis

    Eka ajo maantienopeudella oli huikee kokemus, jännitti aivan saatanasti mutta samalla fiilis oli aivan mahtava. Siihen jäi niin koukkuun kun vaan olla ja voi.

    Inssissä sähelsin ekan kerran pujottelun silkasta jännityksestä ja jouduin ottamaan muutaman tunnin lisää käsittelyä. No harjoittelu tekee mestarin ja toisella kerralla menikin sitten läpi ja pääsin tuulettamaan uutta korttiani

    Mukava huomata että ainakin tällä foorumilla porukka on tosi kannustavaa eikä tarvii varoa esittävänsä mitään tyhmiä kysymyksiä. Keltanokat otetaan hyvin mukaan porukkaan.
  24. #84
    Eiköhän jokaisella nuo ensimmäiset onnistuneet ajot joko ajotunneilla tai yksikseen ole niitä mieleenpainuvimpia hetkiä harrastuksen parissa, sitten kun ajoon tulee lisää varmuutta niin hommasta alkaa nauttia vielä ihan toisella tavalla kun ei tarvii koko ajan miettiä perusasioita vilkun ja vaihteiston yms. käytöstä.

    Eli tyvestä puuhun ja silleen.
    Yamaha R6R 06 --> *KTM 990 SUPER DUKE 07
  25. #85
    Lainaa (Red Er-5 @ Helmi. 10 2008,12:21) kirjoitti
    Mukava huomata että ainakin tällä foorumilla porukka on tosi kannustavaa eikä tarvii varoa esittävänsä mitään tyhmiä kysymyksiä. Keltanokat otetaan hyvin mukaan porukkaan.
    Aina helppo neuvoa kun kysyy reilusti et mitä mieltä.
    Sitä vastoin useilla hommaa aloittavilla kuin myös harrastaneilla meinaa tuo kysymisen kynnys olla melko korkea ja itse ei ainaskaan ihan heti viitti apua tyrkyttää, mut aina saa apua kun vähänkin vihjaa sitä tarvitsevansa.

    Siinä suhtees tälle porukalle täytyy antaa kyl pisteitä.

    Jokainen on ollut joskus aloittelija. Ja koskaan tässä harrastuksessa ei tulekkaan valmiiksi mestariksi.

    Paljoin säästää hikeä ja verta + euroja kun kysyy ekax. Vastauksia tietysti laidasta laitaan, mut niistä muitten kokemuksista helppo sitten valita se itselle sopivin.

    Ja ei pidä välittää siitä jos auttaja joskus saattaa hieman hymyilläkkin. Ei se välttämäti ole muutakuin muistuu mieleen et taas sama juttu, vaikka itsekkin kämmäsin tollasen seikan kanssa aikoinaan.

    Vaikka myö itte sen sanommakin,niin..
    -Ei osa kijirottaa,koetaj arvata tarjkotus.Palju virheitä.

    Ego sum rex Romanus et supra grammaticam

    Kuustonenki sen tietää
    -Gut-
  26. #86
    Lainaa (jukka990 @ Helmi. 10 2008,12:38) kirjoitti
    Eiköhän jokaisella nuo ensimmäiset onnistuneet ajot joko ajotunneilla tai yksikseen ole niitä mieleenpainuvimpia hetkiä harrastuksen parissa, sitten kun ajoon tulee lisää varmuutta niin hommasta alkaa nauttia vielä ihan toisella tavalla kun ei tarvii koko ajan miettiä perusasioita vilkun ja vaihteiston yms. käytöstä.

    Eli tyvestä puuhun ja silleen.
    Kyllä kyllä... Menee vielä varmaan jonkin aikaa kun edes saa itelleen rennon ajoasennon eikä koko ajan jännitä hartiat jumissa.

    Kaikkein mieleenpainuvinta oli kun ajoin ekoja kertoja liikenteessä niin vastaantuleva motoristi moikkas mulle Siitä tuli sellanen JEES fiilis et mä tunnen kuuluvani johonkin hienoon porukkaan
  27. #87
    Lainaa (Red Er-5 @ Helmi. 10 2008,12:21) kirjoitti
    Lainaa (viltsu81 @ Helmi. 07 2008,18:08) kirjoitti
    Eniten jännittää se hetki kun pääsee ensimmäisen kerran ajamaan. Kun mitään kokemusta ei kaksipyöräisistä ole niin on vaikeaa kuvitella kuinka vaikeaa se ajaminen itseasiassa on. Varmaan ensimmäisen ajotunnin jälkeen on jo paljon parempi (tai pahempi olo). Eli silloin on jo varmaan joku käsitys siitä onko käsittelykokeen läpäisy meikäläisellä edes mahdollista vai onko koko projekti tuhoontuomittu jo ennalta...
    Mä niin elävästi muistan kuinka mun vatsaa väänsi ennen ekaa ajotuntia. Kuuma kesäpäivä ja ekaa kertaa minkään moottoroidun kulkupelin satulassa (takana ei edes mopolla ajoa). Hiki valu norona kypärän alla kun taluttelin pyörää pitkin kenttää. Hetkittäin valtasi epätoivo etten mä ikinä tuu oppimaan ajaa sillä. Vaihteet oli ihan hepreaa, saatikka sitten että olisi uskaltanut kaartaa pyörällä tiukoissa kurveissa.
    Parin kenttäharjoittelun jälkeen oli sitten aika lähteä liikenteeseen, onneksi ajotunti oli aamupäivästä! Kysyin epäluuloisena opettajalta että onko hän ihan varma että olen valmis lähtemään liikenteen sekaan. Opettaja vaan totesi että neiti on hyvä ja hyppää satulaan niin lähdetään liikenteeseen. Voi juma sitä tunnetta kun pääsin tien päälle ja huomasin että kyllähän tää ajaminen taitaakin jo sujua *
    Ekat liikennevalot jännitti ihan pirusti kun piti muistaa niin monia asioita ja olin vielä kääntymässä vasemmalle. Olin aivan varma että saan pyörän sammumaan tms supernoloa sähellystä. Onneksi ope huuteli korvanappiin koko ajan ohjeita ja selvisin risteyksestä hienosti. Vähänkö siinä vaiheessa oli voittajafiilis *

    Eka ajo maantienopeudella oli huikee kokemus, jännitti aivan saatanasti mutta samalla fiilis oli aivan mahtava. Siihen jäi niin koukkuun kun vaan olla ja voi.

    Inssissä sähelsin ekan kerran pujottelun silkasta jännityksestä ja jouduin ottamaan muutaman tunnin lisää käsittelyä. No harjoittelu tekee mestarin ja toisella kerralla menikin sitten läpi ja pääsin tuulettamaan uutta korttiani *

    Mukava huomata että ainakin tällä foorumilla porukka on tosi kannustavaa eikä tarvii varoa esittävänsä mitään tyhmiä kysymyksiä. *Keltanokat otetaan hyvin mukaan porukkaan. *
    Kyllä hymyilytti ku luin tämän. Muistu mielee ekat ajot kaupungissa CBR:llä autokoulussa.. Oli se ihan eri peli ku manki. Nyt pari kesää tolla Nassella ajettu.
  28. #88
    Lainaa (Red Er-5 @ Helmi. 10 2008,12:21) kirjoitti
    Mukava huomata että ainakin tällä foorumilla porukka on tosi kannustavaa eikä tarvii varoa esittävänsä mitään tyhmiä kysymyksiä. Keltanokat otetaan hyvin mukaan porukkaan.
    Vaikka me kaikki oikeesti ollaankin sitä mieltä että sun olis kandenu ostaa ekaks pyöräks vähintään tonninen...
    (...on nimittäin tullut tehtyä havaintoja erinäisistä keskusteluista... no nää ohjeet koskee tietysti vain miehiä?)

    Entinen singeristi ja ompeluseuran kukkahattutäti,
    nykyinen Bee-Äm-Wee -ämmä (F650GS -04)
  29. #89
    Päivitelläänpä hieman...

    Eli mp-koulun viimeinen teorialuento on perjantaina ja sen jälkeen voi varata teoriakokeen... Ajotunneista ei vieläkään mitään tietoa koska meitä on VIHDOIN JA VIIMEIN siunattu talvella... prkl *

    Varusteet makaa kaapissa: Päädyin sitten hankkimaan MP-asun takin, haalari-housut (molemmat veden kestäviä irrotettavalla vuorella) ja saman merkin nahkaiset ajokengät. Kypärän valinnassa tuli pieni ylläri kun selvisi että useimmissa merkeissä päähän istuu parhaiten koko S ja joissan merkeissä piti jopa sovittaa XS:ää.. Lapsellisen pieni pää siis meikäläisellä. Nyt hattuhyllyllä istuu Sharkin mattamusta RSF2i, sopii päähän kuin valettu *

    Pyörästä... Pitää nöyrtyä aiempien kommenttieni edessä... Eli vakuutin ja vannoin että CBR on se millä kesällä ajellaan... Noh.. Kiertelin sitten tuossa liikkeitä ja istuskelin ko. merkkisissä pyörissä. Pyörä on edelleen meikäläisen mielestä juuri sellainen miltä pyörän pitää näyttää: kaunein kauniiden joukossa. Istuma-asento täsmäsi aika kivasti mutta se mikä pelästytti heti ensimmäisessä istunnossa oli PAINO! Juma.. Ei turhaan porukka täällä sanonut että se vehje on kuin valtamerilaiva!! Tsiisu! Aloin sitten pohtimaan että onhan toi keskustakin kiva paikka ja moni mutkainen mökkitie varmaan kutsuu kesäöisin... Eli aloin pikkuhiljaa tutkailla hieman avoimin mielin myös muita merkkejä...

    Lisää liikkeissä istuskelun jälkeen yksi pyörä oli jäljellä. Ja nyt sitten käsirahan maksettua ja jos luoja (ja myyjä) vain suo niin kuukauden sisällä tuolla tallissa pitäisi odotella Suzukin GSX-R 1000 vm.-02... Kaunis, kevyt, ketterä ja kerkiävä *

    Eli näillä eväillä taas kevättä kohden *

    Litranen sisävessa
  30.  
  31. #90
    Lainaa (viltsu81 @ Maalis. 04 2008,18:34) kirjoitti
    jos luoja (ja myyjä) vain suo niin kuukauden sisällä tuolla tallissa pitäisi odotella Suzukin GSX-R 1000 vm.-02... Kaunis, kevyt, ketterä ja kerkiävä
    Ole nyt sitten oikeasti varovainen ton pelin kanssa. Huomattavasti vaarallisempi laite kuin XX. Toi ei anna mitään anteeksi.
    ZX-10R
Sivu: 3 / 23:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 1234513 ... ViimeinenViimeinen