Mikähän tuossa on totuus... googlatessa tulee väitteitä niin pintakarkaisusta kuin mekaanisella muokkauksellakin tehdystä 'läpikarkaisusta'. Tietysti pintakarkaisun pitäisi näkyä siten, että hioessa ei ensi alkuun lähde irti mitään, mutta pinnan kuluttua pois homma etenisi ihan eri tahtia.
Z (xr)- hän elää!
Kulttielokuvan nimeä lainaten....
Putkimiehen kanssa edettiin siihen vaiheeseen että päästiin ulos! Ja pitkästä aikaa...
Näyttää 1 kk vierähtäneen kun viimeksi on edistymisestä raportoitu - jotain pientä sentään on tehty.
Käytin kaasarit irtaallaan spesialistilla ja hän fixaili kellosepän tarkkuudella monenlaista yksityiskohtaa mitä aiemmat sepät olivat laitteeseen väkertäneet. Yksi reikäkin löytyi...Sain hyviä vinkkejä myös muihin imupuolen asioihin ja koneen käynti sitä myötä pikkasen verran taas enemmän parempaan suuntaan.
Tarkoitus on käyttää pyörä ajamalla tällä kaverilla vielä tarkemmissa loppusäädöissä.
Nyt ajelin kotinurkilla reilun tunnin, kotinurkilla lähinnä sen vuoksi ettei olisi kovin pitkä matka työntää takaisin...Mutta pelihän toimi ihan hienosti! Etujarrulle täytyy kyllä tehdä jotain, nyt tuo tuunattu takajarru on etummaista tehokkaampi. No good. Toinen peili ei pysy motarinopeuksissa ryhdissään...yms. kaikkea pientä.
Talven mittaan sain kaikki nestevuodot loppumaan mistä olin tyytyväinen, mutta tämänpäivän testiajon yksi tarkoitus oli katsoa miten kone käynnissä ja lämpimänä nesteet pysyy kuorien sisäpuolella. No ei pysy.
Uusi vuoto jossain koneen vasemmalta puolelta, varmaan laatikon tienoilta. Sieltä ei ole mitään auottu.
En jaksanut taas purkaa kun just sain kasaan.
Kurapyörän kanssa on tottunut että tunti ajoa, toinen pesua ja kaksi ropaamista. Tämän kanssa tunti ajoa ja päivä ropaamistaNo mut sitä varten se tuolla tallissa onkin. Kerään taas vähän inspistä ja tukin tuon vuodon, sitten ajellaan lisää. Onhan se hauskaa!
![]()
Ninja H2 2020
CBR 600RR 2009 Ten Kate Tribute
SWM Superdual T 600 2019
Onko jollakin tietoa onko ZXR -91 etujarrulevyn niitit sellaiset 'pyörivät' vai ei 'pyörivät' ? Tarkoitus oli hieman herkistellä niittejä, mutta ei tunnu pyörivän ollenkaan ja kuulin nyt vasta että olemassa sellaisiakin niittejä joiden ei kuulukkaan pyöriä.
PV50, KMX125, CB350, 2xGPZ500R, ZR1100, FZR1000, FZS1000, ZX-10R -> ZXR750
Orkkislevyjen niitit ovat pyöriviä. EBC:llä ja Brembolla ainakin on pyörimättömiä niittejä joissain levyissä, eli kannattaa kurkistaa onko vaihdettu aftermarketlevyt.
1835
PV50, KMX125, CB350, 2xGPZ500R, ZR1100, FZR1000, FZS1000, ZX-10R -> ZXR750
^No tää tarinan peli on 1991 "J' .
Kopassa venttiilit.
Huhun mukaan siihen on ehkä istutettu joku tehokkaampi pannu kuin se 100HP mikä oli orggis.
Persdynon perusteella vaikea uskoa tätä huhua, mutta voihan lisä- ja varsinaiset heposet toki olla karkuteillä jossain....
Ninja H2 2020
CBR 600RR 2009 Ten Kate Tribute
SWM Superdual T 600 2019
Niin onko tällä foorumilla joku tehnyt koneenvaihtoa, ZX-9r -> zxr750? Itellä ronklaa 2. vaihde ZXR:ssä ja nyt kun eteen sattui 9r:n kokonainen kone niin tarkoitus tehdä tällainen pikku päivitys. Ulkomaisiin palstojen mukaan pitäisi olla suht helppo homma. No katsotaan sitten kuinka äijän käy...![]()
PV50, KMX125, CB350, 2xGPZ500R, ZR1100, FZR1000, FZS1000, ZX-10R -> ZXR750
Kova luu jättää zxr:n cdi boksin ja kattoo jaksaako 9R kiertää. Mulla tais olla jossain linkit ton homman yksityiskohdista, kun kaavailin jos tollaseen joskus ryhtyis.
No, tulin siihen tulokseen, että hienompaa ois tehdä isolohko zxr, joka laulais pitkälle, mutta sepä olisi arvokasta se.
Just semmonen L1-L3 malli.
Koneen kiinnikkeitä tuossa piti muokata.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Mä olen aikanani tuollaisen koneenvaihdon tehnyt J-mallin ZXR:ään. Koneen yläkiinnikkeitä tarttee vähäsen poralla tai snurralla muotoilla, että kiinnityspultit mahtuvat menemään vähän vinossa läpi. Mitään muuta fyysistä muutosta ei tarvitse tehdä. Kaasareina mulla oli FCR:t ja putkistona Akrapovic, ne menivät heittämällä paikoilleen, eiköhän siis orkkiksetkin ysin kylkeen istu. Ja koneenluovuttajana toimivan ysin pitää olla B-mallia, eli '94-'97.
Mulla oli sähköinä K-mallin sähköt, eli rajoitin oli 13600 rundissa, kun J-mallin poksilla rajoitin tulee vastaan muistaakseni 12500 kierroksella. Hyvin se ysi tolla K-mallin boksilla kiljui, vaikka varmasti on männillä vähän kiirettä pitänyt. Ei toi boksin vaihto siis ole ihan välttämätöntä, varsinkaan jos on mopomallin boksi. Jos kuitenkin boksin vaihto alkaa kiinnostamaan, niin mulla pitäisi ehkä olla ysiärrän boksi tallissa, kunto on kuulopuheiden mukaan toimiva.
1835
Onko ketään tuunaillut J -mallin etupumppuja? Tuntuu kovin pintajäykältä nykyään tuo etupää. Ei se ennen ole niinkään haitannut, mutta nykyään tuntuu raskaalta ajella kun hakkaa käsille koko ajan. Mikä säätö tuohon voi auttaa. Vähemmän öljyä vai erilaatuista? Vai onko iskarit jotenkin hajonneet? Toinen putki hieman vuotelee öljyä.
PV50, KMX125, CB350, 2xGPZ500R, ZR1100, FZR1000, FZS1000, ZX-10R -> ZXR750
PV50, KMX125, CB350, 2xGPZ500R, ZR1100, FZR1000, FZS1000, ZX-10R -> ZXR750
Muistaako kukaan mitä nämä laitteet maksoivat uutena Suomessa? Esim. ZXR750 -89 tai ZZR1100 -90…
Muistan hämärästi, että -00 ZX-12R taisi uutena maksaa n. 160.000FIM.
Vuonna 1991 maksoi GSX-R 1100 79900mk ja GSX-R 750 69900mk. Noista hinnoista voinee arvioida mitä nuo Kawat suunnilleen maksoivat silloin. Valistunut arvaus on, että ZZR 1100 -90 on ollut n. 80000mk ja ZXR 750 -89 n. 60000mk.Muistaako kukaan mitä nämä laitteet maksoivat uutena Suomessa? Esim. ZXR750 -89 tai ZZR1100 -90…
Muistan hämärästi, että -00 ZX-12R taisi uutena maksaa n. 160.000FIM.
-- Brake later and open the gas earlier --
Tekniikan maailman vertailutestissä keväällä -91
Honda ST1100 86900 mk (22680 EUR)
Kawasaki ZZR1100R 84800 mk (22135 EUR)
Suzuki GSX 1100F 76400 mk (19942 EUR)
Samaan aikaan -76 mallisen 500 fourin arvo oli 5000 markkaa.
Suluissa tilastokeskuksen raha-arvolaskurin antama arvo 2021 rahassa.
Tietty silloinkin erikoismallit oli aivan eri hintaisia, muistaakseni Yamahan GTS oli
jotain 150 000 mk.
FJR -14
Kiitoksia, oikein mielenkiintoisia tietoja ainakin itselleni. Näistä hinnoista hahmottaa hyvin sen, millaisilla taloudellisilla panostuksilla -80 ja -90 luvulla uusia pyöriä ostaneet motoristit ovat tähän harrastukseen lähteneet. Hinnat ovat tuolloin olleet mielestäni aikalailla nykypyörien hintatasoa rahan arvoon suhteutettuna.
Asia kiinnostaa siksikin, että hommasin vanhan ja virttyneen alkuperäiskuntoisen -89 ZXR:n, jota olisi tarkoitus nyt alkaa näin perheellisen keski-ikäisen miehen ”aikataululla” nyppimään pikkuhiljaa alkuperäiseen loistoonsaKatsotaan nyt tapahtuuko mitään ja montako vuotta menee……tämä teinivuosieni ehdoton unelmapyörä oli lopulta vasta yhdeksäs kawa mikä omaan talliin eksyi….
Upea laitos! Ettet vaan Viran Make ole..?
Suzuki TL1000s in yellow
Honda X-Eleven
Kawasaki ZX-7R 2002
Satulassa vuodesta 1991 lähtien
Vihreä-valko-sininen -89-ZXR... Sen avustamana nuorena miehenä menetin, eh tuota, ajokorttini ensimmäisen kerran. Aikaa on kulunut mutta tunneside on vahva edelleen.
Olin tänään hakemassa museotarkastajan lausuntoa Kawan museorekisteröintiä ajatellen. Kaikki meni hyvin siihen asti että piti etsiä moottorin numero. Miten paljon pyörää pitää purkaa että saa numeron näkyviin? Korjauskäsikirjassa sanotaan vain että löytyy kampikammion oikealta puolelta. Oikean katteen irroitin, mutta ainakaan vielä ei numero ole näkyvissä.
Varmaan seuraavaksi sitten tankki ja ilmansuodatinkotelo pois
Vai tietääkö joku heittämällä kertoa mistä se löytyy? Kyseessä J -malli.
PV50, KMX125, CB350, 2xGPZ500R, ZR1100, FZR1000, FZS1000, ZX-10R -> ZXR750
Tässä https://classic-motorbikes.net/wp-co...0-engine-2.jpg kuvassa näkyy moottorin numeron paikka, tuo tasainen pitkula huohottimen lähdön edessä
1835
Kiitoksia! Ilmanputsarin kotelon alta löytyy siis.
PV50, KMX125, CB350, 2xGPZ500R, ZR1100, FZR1000, FZS1000, ZX-10R -> ZXR750