Tulokset 1:stä 7:een 7:sta
  1. #1
    Eli pääs käymään seuraavaa: Frendin kanssa pyörillä kiertämässä Suomea, lähtiessä vähän olin huolissani takapyörän Z6:n kestävyydestä, mut päätin kuitenkin lähteä reissuun ilman renkaanvaihtoa. No eilen oli mittariin tullu parisen tuhatta lisää ja Poriin mennessä illansuussa huomattiin tauolla, et kangashan sieltä paikka paikoin paistaa...
    Varovasti ajellen Poriin sukulaisten hoteisiin, netti päälle ja epätoivoinen googlettaminen alkakoon. Ihan ensimmäiseks tajusin onneks naputella tonne "hakusessa"- osastoon avunpyynnön Porin .ORGgilaisille. Tunnin sisään oli jo annettu vinkkiä soittaa kyseiseen firmaan. Tänään aamulla sitten soittelin (kännykkä)numeroon ja kaveri langan toisessa päässä oli sitä mieltä, et "kyllähän me sulle rengas laitetaan, muutama tunti menee jos sul on aikaa oottaa".

    No helvetti, sunnuntai ja kaveri tommosella asenteella liikenteessä. Aivan loistavaa!
    Siinä sit muutaman tunnin oottelin, irrottelin pyörästä renkaan valmiiks, kunnes kaveri iltapäivällä soittaa, et puolen tunnin päästä jos pääset paikalle, ni pistetään uutta kumia alle.

    Irtorengas auton konttiin, serkkutyttö kuskiks ja mestoille.
    Siellä kaveri venttaili, esitteli ihan rauhassa eri vaihtoehdot mitä oli hyllyssä ja koko ajan hymyssä suin.
    Päädyin sit Pilot Roadiin, hintaa renkaalle tuli 195 €, töineen päivineen. Mitään sunnuntai / hälytyslisiä ei tossa firmassa ilmeisesti tunneta. Anto viel avaimenperänkin kaupanpäälle!?

    Tunti sitten 8vrk:n ja 2800 km:n jälkeen kotona, ilman ylimääräistä vuorokauden odottelua Porissa.

    Muuta en sano kuin että Top Motorissa oli aivan loistava ja vertaansa vailla oleva palvelu! Helvetin iso kiitos!
    Suzuki Bandit 1200 N -96 (R.I.P.), Suzuki Bandit 1200 naked -03 (Myyty)
    Kawasaki Kx 125 -85
    http://www.youtube.com/watch?v=1RpsY...eature=related
  2. #2
    Jotkut firmat vaan osaa ton palvelemisen jalon taidon...
    KTM 1090 Adventure R
    Tempore Nihil Sanat
  3. #3
    Muutamat kerrat itte liikkeessä asioinut voiden todeta että todella hyvää asiakaspalvelua. Tyrkytti jopa viime kesänä mulle ja kaverille uusia nahkatakkeja keskustassa kun tuli parkkiin pyörän kanssa
    Mitä jos tämän jättäisi tyhjäksi
  4. #4
    Täytyy yhtyä aloittajan mielipiteeseen. Omia kokemuksia liikkeestä on muutamia, mutta parasta palvelua oli ehdottomasti se, kun Porin kohdalla 2-tiellä irtosi vaihdepoljin, ja Top Motorin tyyppi sattui ajamaan autolla ohi. Siinä se sitten katseli poljinta ja alkoi jo muistelemaan löytyykö hallilta sopivaa pulttia, mutta sen verran porukkaa oli jo pysähtynyt siinä vaiheessa, ettei tarvinnut lähteä pulttia hakemaan, vaan löytyi hätäratkaisu. Siinä liikkeessä tosiaan on asiakaspalvelu kohdallaan, työajan ulkopuolellakin!
    Ducati Monster 696 -08
    ex: Cagiva mito -06
  5. #5
    Pakko antaa hieman ristiriitaista palautetta.

    Kypäräpuhelimet hommattu yrityksestä. Tilaus saapui, osia puuttui. Reklamoitiin ja uusia osia tuli, mutta vielä puuttui tavaraa.

    Sitten havaittiin, että yhdessä setissä vialliset head-setit. Palautettu ja odoteltu uusia. Ei kuulu. Soitettu perään, kuulemma testissä ja pian homma selviää. Mutta kusti ei polje. Laitettu emailia useaan otteeseen, kertaakaan ei ole vastattu. Puhelimella saa kiinni ok ja keskustelut asiallisia. Ei tässä novellia vastaukseksi kaivata mutta toivoisi että emailia voisi välillä lukea ja edes kuitata viestit saapuneeksi.
    Moto Guzzi Breva 1100,Suzuki GSX 1300 R Hayabusa,Aprilia RST 1000 Futura, Aprilia SL 1000 Falco, Kawasaki ZZR 1100, Suzuki GSX 750 R, Suzuki GSX 1300 R Hayabusa, Suzuki GSX 1100 F, Suzuki GSX 750 ES, Honda VF 500, Suzuki RG 125
  6. #6
    Lainaa jiipee99 kirjoitti Katso viesti
    Pakko antaa hieman ristiriitaista palautetta.

    Kypäräpuhelimet hommattu yrityksestä. Tilaus saapui, osia puuttui. Reklamoitiin ja uusia osia tuli, mutta vielä puuttui tavaraa.

    Sitten havaittiin, että yhdessä setissä vialliset head-setit. Palautettu ja odoteltu uusia. Ei kuulu. Soitettu perään, kuulemma testissä ja pian homma selviää. Mutta kusti ei polje. Laitettu emailia useaan otteeseen, kertaakaan ei ole vastattu. Puhelimella saa kiinni ok ja keskustelut asiallisia. Ei tässä novellia vastaukseksi kaivata mutta toivoisi että emailia voisi välillä lukea ja edes kuitata viestit saapuneeksi.
    Peru ihmeessä kaupat.
    Jotain, jossain, silloin tällöin!
  7.  
  8. #7
    Itse kävin keskiviikkona Porissa ja päätin poiketa kysymään onnistuuko takarenkaan vaihto heti niin onnistui, vaihdon aikana tuli mieleen kun pyörä pukilla että vieläköhän onnistuisi öljyjen ja suodattimen vaihtoa, no sekin onnistui ja mukava asentajakin oli ja juteltiin niitä näitä samalla.
    Suzuki GSX 1250FA -14

    Edelliset pyörät:
    Suzuki GSX1250FA -10, Suzuki GSF1250FA -08, Suzuki GSX650F -08, Suzuki GSX650F -07,Suzuki GSX750F -03, Suzuki GSX750F -02, Kawasaki LTD450
    + kevarit joskus nuorena