Sivu: 3 / 4:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 1234 ViimeinenViimeinen
Tulokset 61:stä 90:een 109:sta
  1. #61
    Neoair All Season Regular ei ole juurikaan sen suurempi (22x12). Paksuutta eli mukavuutta löytyy reilusti. Joku voi häiriintyä patjan sisuksien aiheuttamasta rapinasta kääntyillessä, itseäni se ei häiritse. Nykyisin tuossa tulee patterikäyttöinen pumppu mukana. Itselläni on useamman vuoden vanha alusta, jonka mukana tulleella pienellä täyttö-/kuljetuspussilla patjan täyttämiseen menee ikuisuus. Jätesäkkikin on parempi täyttöväline! Nykyisin täyttö hoituu Packraftin täyttöpussilla minuutissa tai kahdessa.
    Honda CRF1000L Africa Twin DCT '16
    ex: Solifer SM-82, Yamaha XT660Z Ténéré '13
  2. #62
    Expedeissä on nykyään pumppu integroituna alustaan. En ole testannut käytännössä miten se toimii. Mulla on sen verran vanhaa mallia Downmat että siinä pumppuna käytetään kuljetuspussia.

    Oma fiilis on että se pumppu vois oikeasti olla hieno homma, on todella työlästä täyttää täysin tyhjää alustaa. Etenkin ahtaassa teltassa väsyneenä illalla huonolla kelillä homma tuntuu olevan ihan hanurista. Muuten olen ollut varsin tyytyväinen noihin expedeihin. Kesälle tekis mieli hommata joku selvästi pienempään ja kevyempään pakettiin menevä alusta.

    Kesälle ja syksylle ei tarvi untuva-alustaa ja varmaan alle 7 senttiselläkin nukkuu mukavasti. Aikaisemmin mulla oli joku noin 4 senttinen fjelreven, silläkin nukkui ihan eri lailla pehmeästi kuin noilla umpisolumuovisilla ja se oli selvästi lämpimämpi myös. Verrokkina on se legendaarinen Carrimor extreme. Oltiin joskus aikoinaan talvella samassa telttapaikassa useampia öitä, neljän yön jälkeen kaverit oli noin 5 senttia alempana hangessa kuin minä. Kun teltta purettiin, ero näkyi selvästi mun nukkumapaikan kohdalla.
    Nykyiset:Triuph Speed Triple , Solifer SMA -79.
    Entiset:Yamaha FZ 1 N, Honda VF750C -Suzuki Savage LS 650 -solifer SM - Pappaturnturi (polkimilla ja käsivaihteilla)
  3. #63
    ^Onko tietoa että onko Haaparannassa jokin alan myymälä missä olisi nyt hyviä tarjouksia alan vermeistä, vaikkapa tuo kevyt, pieneen tilaan pakkautuva ja suht hyvän R-arvon omaava patja? Siellähän on niitä outletejä Fjällräven jne. Maanantaina pyyhkästään siitä yli. EDIT Klymitin Inertiat mahtuisivat tosi pieneen tilaan ja ovat erittäin keveitä, R-arvoa näille ihanuuksille ei ole annettu (ei voi ilmeisesti mitata moisista verkkohässäköistä kuten normaalimmista Klymiteistä). Voisin jopa kuvitella saavani nukutuksi tuolla X Wavella. Ehkä hommaan, toiminee kesäkäytössä eli soveltuu keskiarvoihmisen mopohommiin. https://www.klymit.com/sleeping-pads.html EDIT 2: Valistaiduin Inertioista ja tämä vertailu puhukoon puolestaan. Markkinointi-ihmisillä on yksinkertaisesti ollut tarkoitus rahastaa tyhmiltä (näihin meinasin lukeutua itsekin) fyffet pois tuolla "käänteentekevällä" muotoilulla, on ne sellaisia epeleitä. http://www.outdoorgearlab.com/Sleepi...nertia-X-Frame
    Viimeksi muokannut: tst; 18.08.2016 klo 21:18.
  4. #64
    Se fjällräven on Haaparannassa. Valikoima ei ole suuri, mutta joskus kun sattuu niin on hyviä tarjouksia. Sen varaan ei kuitenkaan oikein uskalla laskea mitään. Jos etelästä päin tulet niin Oulusta sitten löytyy vaikka mitä. Jos on jotain tarkkaa mielessä niin olen nyt kesälomalla, kaupungilla käydessä voin vaikka tarkistaa jonkun tietyn liikkeen tietyn tuotteen paikalla olon.

    Siinä se menee samalla kun ajelee ympyrää, pitää muutenkin käydä vähän vaikka missä nyt. Muutenkaan ei ole keskustaan kuin pyöräilymatka polkupyörälläkään.
    Nykyiset:Triuph Speed Triple , Solifer SMA -79.
    Entiset:Yamaha FZ 1 N, Honda VF750C -Suzuki Savage LS 650 -solifer SM - Pappaturnturi (polkimilla ja käsivaihteilla)
  5. #65
    Kiitos tarjouksesta mutta ehkä ensi kerralla. Nyt ajellaan siitä ohi varmaan auringon noustessa, lomalla itsekin. Määränpää: https://www.hitta.se/kartan!~66.4391.../tileLayer!l=1
  6. #66
    Haaparannassa on myös Haglöfsin Outlet, siinä ekan Ican talossa (on muitakin merkkejä). Sitten etelämpänä Örnsköldsvikissä on todella suuri Fjällräven Outlet ihan 4-tien varressa.
    https://www.youtube.com/user/mtubeist
  7. #67
    Expedeistä: Mulla on ollut niitä käytössä kolme ja mallit ilman integroitua pumppua on melkoisesti mukavampia. Sen patjan saa helposti täyteen joko jätesäkillä tai expedin schnozzlebag-pussilla, eli tuollain vesitiivis suojapussi - sinne saa kätevästi nuo yöpymiskamat samaan nippuun, pysyvät kuivina ja samaisella pussilla sitten voi täyttää sen alustan. Pumpuissa ei taida muutoin olla mitään vikaa mutta se on saaterin työläs operaatio pumppailla sillä integroidulla tuota patjaa täyteen.

    Ja tosiaan untuvaa ei tarvitse olla siellä täytteenä, se R-arvo kertoo paljonko se patja eristää. Mun kaikki expedit ovat olleet synteettisiä sillä untuvatäytteellä painon säästö on melkoisen pieni eikä sitä eristävyyttäkään ihan niin hirveästi tule lisää, mutta hintaa on miltei puolet enemmän. Ja olen omilla matoilla nukkunut parraimmillaan yli -30 asteessa, ja silloinkin isommat ongelmat tulee makuupussin toimimattomuudesta syystä tai toisesta.

    Makuupusseista: mä olen siirtynyt käyttämään untuvavilttiä, tai quilttiä. Ei paina mitään, menee onnettoman pieneen tilaan ja sopii melkoisen hyvin tällaiselle vähän leveämmälle kaverille joka tykkää nukkua kylellään. Noissa (väkisin)makuupusseissa se ei oikein onnistu, ja yleensä sellainen pussi mihin mahtuu on sitten liian iso. Tai no se harvemmin haittaa mutta jos retkeilee talvella niin liian iso pussi on yhtä huono kuin liian pienikin - joko ei eristä tai sitten lämmitettävää tilaa on liikaa jolloin siellä pussissa on kylmä.

    Teltoista: BigAgnes tekee melko soppeleita 2-3 hengen telttoja (flycreek, copper spur) jotka on keveitä 2-kerrostelttoja, painavat sen 1,5kg about. Ja niissä on tilaa toisin kuin noissa pienissä tunnelimallisissa joissa ei mahdu kunnolla edes istumaan. Nytten mulla on tarptents double rainbow, kahden hengen teltta joka painaa järisyttävät 1,2 kg. Kolmen vuodenajan telttana menee hyvin, talvella varauksella. Ja erona tuohon bigagnesiin niin sen voi pystyttää sateellakin ilman sen suurenpia kommervenkkejä - tuon bigagnesin kanssa joutuu vähän tsemppailemaan jos sen haluaa pitää kuivana. Silloin tarttee olla footprintti (siis erillinen telttapohja) millä tuon agnesin saa itseseisovaksi ja sillä saa sitten päälliteltan pujotettua ensin ja sisäteltan sitten sinne sisään. Onnistuu mutta on snadisti treenailtava homma se.

    0,02€
    Nordöstersjökustartilleriflygspaningssimulatoranlä ggningsmaterielunderhållsuppföljningssystemdiskuss ionsinläggsförberedelsearbeten
  8. #68
    ^Millaisen suuttimen virittelet tuohon jätesäkistä tehtyyn täyttöpussiin, mullakin Exped Downmat 9? Olisko antaa parit esimerkit noista untuvaviltti- tai quiltti pusseista? Majote on tosiaan hyvä olla vikkelästi pystytettävä ja helppo, liian vaikea voi jäädä pystyttämättä jos ei ole treenannut ennalta. Kattelin tietoja sun tarptentistä ja samalla törmäsin näihin sivuihin: http://www.outdoorgearlab.com/camping-and-hiking
  9. #69
    Lainaa tst kirjoitti Katso viesti

    Totta joo, expedillä ei onnistukkaan ihan tosta noin vaan. Edellinen meni helposti (vaude ja halti) ja expedin oon täyttänyt sillä omalla pussillaan. Mut tälviiste se toimisi:

    http://youtu.be/rzBb5oBBd3E

    Mulla on itsellä enlightened equipmentin revelation - loistava kampe, loistava palvelu, mutta alvit ja tullit ahdistaa. Cumulus oli toinen (oisko ollut tsekki) mutta heidän sivuilla ei enää quilttejä näkynyt.
    Nordöstersjökustartilleriflygspaningssimulatoranlä ggningsmaterielunderhållsuppföljningssystemdiskuss ionsinläggsförberedelsearbeten
  10. #70
    Nordöstersjökustartilleriflygspaningssimulatoranlä ggningsmaterielunderhållsuppföljningssystemdiskuss ionsinläggsförberedelsearbeten
  11. #71
    Jos haluaa tinkiä teltan koosta/fasiliteeteista,
    iso tarppi jeesaa monessa paikassa kummasti
    kun vaan muistaa varata riittävästi "narua" matkaan.

    Jos pitää ehdottoman välttämättä laittaa leiri
    tuulen ja veden huuhtomalle rantakivelle,
    homma on tietty hankalampi.

    On paljon käyttökelpoista kamaa tarjolla, mutta
    siitä huolimatta ei ole helppo valita win-win kamaa
    niukasti mukaan joka tarpeeseen, ympäristöön ja keliin.
    Sellaista kampetta kun ei oikeastaan ole olemassakaan .

    Tuossa taitaa olla suurin ongelma kun kuljetuskapasiteetti
    on rajallinen..... Pakko valita mistä tinkii.
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  12. #72
    Lainaa MustaSurma kirjoitti Katso viesti
    Totta joo, expedillä ei onnistukkaan ihan tosta noin vaan. Edellinen meni helposti (vaude ja halti) ja expedin oon täyttänyt sillä omalla pussillaan. Mut tälviiste se toimisi:

    http://youtu.be/rzBb5oBBd3E

    Mulla on itsellä enlightened equipmentin revelation - loistava kampe, loistava palvelu, mutta alvit ja tullit ahdistaa. Cumulus oli toinen (oisko ollut tsekki) mutta heidän sivuilla ei enää quilttejä näkynyt.
    Kiitoksia! Rullailin just Expedin kuljetus/täyttöpussiin ja tuo täyttö onnistuisi varmaan myös tuolla jätesäkkisysteemillä. Olin kuullut siitä mutta en älynnyt että se toimii tosiaan ilman suutinta. Tällä keikalla ei tarvitse miettiä niin tarkkaan kun mennään vetten päällä leiriin ja mukaan lähtee myös 6*10 kevytpressu telttasaunaa varten, risupoltin yms. härpäkettä joita ei mopokeikalla ottaisi, 3*3 tarppi on kaverilla, konjakkia taimenen loimutukseen täytyy olla riittävästi ja perinteiseen muurinpohjalettujen liekitykseen.
  13. #73
    Lainaa MustaSurma kirjoitti Katso viesti
    Totta joo, expedillä ei onnistukkaan ihan tosta noin vaan. Edellinen meni helposti (vaude ja halti) ja expedin oon täyttänyt sillä omalla pussillaan. Mut tälviiste se toimisi:

    http://youtu.be/rzBb5oBBd3E
    Tuossa yksi toteutus:

    Videon kommenteista vielä poimittuna lisävinkki; laittaa systeemin kuivasäkkiin ja ottaa yhden ehjän korkin mukaan, niin säkin vedenpitävyyskin säilyy.
    Toisaalta Thermarestin kanssa tuo on turhaa kikkailua, koska sen oma täyttö-/kuljetuspussin mukana tullut liitin (ainakin vanhemmissa versioissa) on helppo laittaa kiinni mihin tahansa säkkiin.

    EDIT: Siis tällainen liitin: Therm-a-Rest Airtap
    Honda CRF1000L Africa Twin DCT '16
    ex: Solifer SM-82, Yamaha XT660Z Ténéré '13
  14. #74
    http://www.motonet.fi/fi/tuote/38366...eltta-3-hengen

    Onkohan tämmöisestä teltasta mihinkään. Tullee vain yhdelle yöpyjälle, mutta ei kai sitä tilaa liikaa koskaan ole. Ja tuommoinen 10 sekunnissa nouseva pikateltta kiinnostaa enemmän, että sen viitsii pystyttää vaikak päiväunien ottoon.

    Myös joku matkatuoli ois haussa, mieluiten semmonen missä pystyy taas ottamaan niitä päiväunia

    Esim.

    412ASOqSQpL.jpg
    Viimeksi muokannut: nakukuski; 26.04.2017 klo 14:47.
    BMW R850R
  15. #75
    https://www.louis.eu/artikel/wechsel...-tent/10061000 Tollasen tilasin Louis:lta mennä suvena. Kahdelle tilaa ja liepeet kamoille. Tuuletukset hyvät ja kepit hieman hempulit, mutta varmaankin riittävät. Paino alle 3kg ja vesipilari 5000. Niin no, on mulla tuoki johon saa moponkin lämmittämään kylminä iltoina. 🙂 Vaatii kylläkin 280 cm maston tai soppelin oksan pystytykseen.https://www.tuntsa.fi/kauppa/?produc...aelluskota-35m
    Antaa vaan rampan kalakattaa.
    Yamaha Tenere 1200 ZE -15.

  16. #76
    Tilasin muutama vuosi sitten Vangon kolmen hengen Nimbus teltan. Valintaperusteina oli riittävä asuintilan korkeus ja tilava absidi ajovarusteiden säilytystä varten. Tietenkin myös teltan nopea pystytys ja muut ominaisuudet vaikuttivat valintaan. Painokaan ei ole paha. Youtubesta löytyy videoita, joissa näytetään teltan ominaisuuksia ja pystytys. https://www.addnature.fi/607600.html löytyy parikin korvaavaa mielenkiintoista vaihtoehtoa ja lisää malleja Briteistä vaikkapa kuvahakutoiminnoilla.
    Vango teltalla olen tehnyt useammankin viikon kestävän Norjan reissun. Kerran, kun teltan on kasannut, ei sisä- ja ulkotelttaa tarvitse enää irrottaa toisistaan. Kepit vain oikeisiin paikkoihin ja se on siinä. Viimeisin hankinta on vielä tarppi teltan alle, joka estää mahdollisen pohjan vaurioitumisen.
    Aikuinen nainen nexusti
  17. #77
    Ei ehtinyt viikonlopun reissulle tulla ilmatäytteiset makuualustat, joten hätäpaikkona ostin Motonetistä uimapatjoja 2,90 €/kpl. Siihen päälle solumuoviretkipatja ja ai että nukutti hyvin ja ei tullut kalliiksi

    Vango Pulsar 200 oli myös ensitestissä. Hyvä teltta oli ainakin omasta mielestä. Helppo kasata ja vaikutti ihan laadukkaalta. Nukkumaosastolla ei tosin mahdu istumaan, mutta eteisessä mahtuu. Kahden hengen prätkäkamat + laukut yms. mahtuivat hyvin eteiseen. Teltta maksoi englannista tilattuna ~160 €.
    Viimeksi muokannut: Banned; 07.08.2017 klo 11:20.
    KTM 990 Adventure
  18. #78
    Löytyykö orgista kokemuksia hannah rider https://www.karkkainen.com/verkkokau...h-rider-teltta teltasta? Tuli tommonen ostettua hetken mielijohteesta kärkkäisen sikapäiviltä. Teltta on edelleen paketissa ja ajattelin kysellä kokemuksia tetan suhteen? Teltasta on aika vähän tietoa netissä ja youtubestakin löysin vain yhden videon koskien telttaa ja sekin oli vain ulkopuolelta kuvattu. Ajattelin tuolla korvata nykyisen vaude taurus 2p teltan kun teltaan pitäisi saada kaksi majoittujaa+kamat sopimaan. riderissa näyttäis olevan ainakin isompi absidi, joka oli yksi iskoimmista kiihokkeista hankinnan tekemiseen. Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita.

    Vinkkejä otetaan myös vastaan makuualustan suhteen, tarkoitus olisi hommata jostain? koko teltan levyinen (n.90-95cm leveä) makuualusta jos tuollaista on edes tehty ikinä?
    Honda vfr750 vm.1996
    Honda cb 450 Vm.1971
    Ex.Kawasaki zx6r kilvetön
    Ex.Yamaha R6 vm.2000
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1990
    Ex.yamaha xj900 diversion vm.1997
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1989
    Ex.kawa ltd 450 vm.1985
  19. #79
    Kouluttajan retale Knaku:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jun 2012
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa rodder kirjoitti Katso viesti

    Vinkkejä otetaan myös vastaan makuualustan suhteen, tarkoitus olisi hommata jostain? koko teltan levyinen (n.90-95cm leveä) makuualusta jos tuollaista on edes tehty ikinä?
    90 cm leveää tuskin on olemassakaan. Leveimmät ilmapatjat/-sängyt on nopealla etsimisellä noin 76cm leveitä.

    Ilmapatjaksi kaksi rinnakkain : https://www.xxl.fi/halti-500-lite-pu...120993_1_style

    Menee pieneen tilaan, sisäänrakennettu pumppu ja kevyt. Meillä mukuloilla on tuollaiset partiokäytössä, ja ainakin on riittävän paksut, jos ei maasto ole ihan nurmikenttää teltan pohjan alla. Oma ilmapatja on vain 2,5cm paksu, ja sen kanssa on melko haastavaa löytää maastossa sellaista paikkaa, jossa ei "käpy tuntuisi selän alla"
    "The only easy day was yesterday."
    2012 S1000RR
    GSX-R 750 K8 (ex)

  20. #80
  21. #81
    Lainaa rodder kirjoitti Katso viesti
    Löytyykö orgista kokemuksia hannah rider https://www.karkkainen.com/verkkokau...h-rider-teltta teltasta? Tuli tommonen ostettua hetken mielijohteesta kärkkäisen sikapäiviltä. Teltta on edelleen paketissa ja ajattelin kysellä kokemuksia tetan suhteen? Teltasta on aika vähän tietoa netissä ja youtubestakin löysin vain yhden videon koskien telttaa ja sekin oli vain ulkopuolelta kuvattu. Ajattelin tuolla korvata nykyisen vaude taurus 2p teltan kun teltaan pitäisi saada kaksi majoittujaa+kamat sopimaan. riderissa näyttäis olevan ainakin isompi absidi, joka oli yksi iskoimmista kiihokkeista hankinnan tekemiseen. Kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita.

    Vinkkejä otetaan myös vastaan makuualustan suhteen, tarkoitus olisi hommata jostain? koko teltan levyinen (n.90-95cm leveä) makuualusta jos tuollaista on edes tehty ikinä?
    Eipä juuri tuosta teltasta. Absidien suhteen taas on..... ja etenkin niiden tarpeellisuudesta/erinomaisuudesta.
    Tiivistäen voisi sanoa, että retkiteltassa ei yksinkertaisesti voi olla eri kokoluokittain tarkastellen
    "liian isoa" absidia .

    Melonnassa ja mopoilussa on aika lailla yhtenevät tarpeet tuolle absiditilalle, vaikka makuukammarin
    puoleksi riittääkin hyvin esim. normi 2h pohja enemmän kuin hyvin.

    Jos sattuu kosteampaa keliä, on aika luxusta pitää esim. mopon sivulaukut+ajokamppeet ym. absidissa
    ja mahtua siinä vielä niiden kanssa vähän touhuamaankin.
    Sopatkin mahtuu keittelemään jos haluaa kunnolla retkeillä.

    Melahommissa taas saa tuohon ulottuville kaikenlaista tarpeellista ilman että tarvitsee
    suihkia eessuntaas sateessa kastuen ja kastellen.

    Jos kalliimmat... esim. Akka Endurancet / vastaavat mahtavine absiditiloineen jätetään pois,
    toimivimmat 2h tai 3h kupolipohjat hyvillä absideilla löytyy eri tasoisina eri tarpeisiin esim
    Stan Coleman Monviso 2/3 tai ihan toimivina halpisversioina esim. Easy Camp Eclipse 200/300.
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  22. #82
    kompromissejähän nämä aina ovat
    ite olen opiskellut teltan keveyden filosofista merkitystä
    joka tietysti johtanut myös absidien pienuuteen
    jonne kamani ovat kyllä mahtuneet kohtuudella (takaoven puoli)
    (kupolimallinen teltta jossa ovi kummallakin sivulla)
    mutta tarkoittaa että kulkureitti (etuoven puoli) on paitsi matala myös kapea
    mikä rupeaa nyppimään kun sadannen kerran yössä joutuu ponnistaa kuselle
    kun sitä olutta on joutunut juomaan

    jos on pieniabsidinen teltta eikä halua investoida isompaan niin vaihtoehto on tarppi eli erillinen "telttakangaslakana" jossa kiinnityslenksuja ja -naruja
    https://rollingfox.com/how-to-make-a...t-with-designs
    kukin pohtikoon et säästääkö tuo nyt sit absidiin verrattuna kuitenkaan mitään
    mut esim kahden teltan leirissä syksyllä tuosta saa hyvän lisäkatoksen
    tai kuumalla kelillä varjopaikan jonka läpi kuitenkin tuulee
    ero tavalliseen pressuun tulee materaalista -ei jäykkää ja painavaa pressumatskua vaan kevyttä telttakangasta
    Viimeksi muokannut: TIJ; 31.10.2017 klo 22:41.
    Att tänka innan man talar är som att torka sej i röven innan man skiter... - Arne Anka
  23. #83
    Kiitokset kaikille vastaajille. Knakun ehdotus on itselläkin ollut mielessä eli kaksi ilmalla täytettävää makuualustaa vierekkäin, joka ilmeisesti on se tuleva ratkaisu. Nuo xxxtra leveät makuualustat menee niin leveäks, että ei sovi, pitäis modata, Muutenhan nuo olisivat juuri se mitä haetaan pitää vielä tonkia nuo sivut josko sieltä löytyis hieman kapeempia malleja.
    Honda vfr750 vm.1996
    Honda cb 450 Vm.1971
    Ex.Kawasaki zx6r kilvetön
    Ex.Yamaha R6 vm.2000
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1990
    Ex.yamaha xj900 diversion vm.1997
    Ex.Suzuki gsx750f vm.1989
    Ex.kawa ltd 450 vm.1985
  24. #84
    Nuo erilliset makuualustat on kyllä yksiä perkeleitä liukumaan toisistaan erilleen. Eli jos tosiaan on yhtään ajatus kimpassa nukkua, niin joitain malleja taitaa löytyä mitkä saa remmeillä toisiinsa kiinni. Tai sitten se yksi leveä.

    e. nimim. patjojen välistä herännyt.
    -11 BMW F800GS
    ex:
    -11 KTM 990SMT
    -04 Suzuki SV1000S
    -94 Suzuki GSX750F
    -98 Honda CB Sevenfifty
    -84 Yamaha RD125
    -86 Helkama Raisu
    -84 Honda Monkey Dax 73cc
  25. #85
    Itellä ollut käytössä reilut 20 vuotta:
    https://www.partioaitta.fi/therm-a-r...te-sol-regular
    Helppo taittaa kasaan, puoliksi kun taittaa niin saa istuma-alustan, eikä ole kylmä ollut tuon alustan kanssa. Hintaa tuolla näyttää olevan, mutta omassa käytössä hyvin kestänyt eikä ole tarvinnut uusia. Joskus oli haltin ilma täytteinen alusta, mutta siihen tuli reikiä ja tuli herättyä kylmään ja kovaan maahan, kun alusta oli tyhjentynyt. Vanha alusta käyttöön ja taas kelpaa mennä.
    Honda NC750 -17
    Honda MSX125 -14
    Suzuki PV -88
    ex. Honda VFR800X -11
  26. #86
    https://www.e-ville.com/fi/3045505-t...-2-hengen.html
    Tollasesta kellään kokemusta..pakkauskoko ja hinta on enemmän kuin hyvä mutta tiedä sitten noista kiinan räteistä että miten hyviä käytännössä sitten ovat? noh kyllä toi itelle ainakin menisi johonkin viikonloppu moporeissuihin jos ei hotellimajotukseen mene..mutta ihan vinkkinä vaikka muillekkin reppureissumopoilijoille?
  27. #87
    Lainaa Jannezki kirjoitti Katso viesti
    https://www.e-ville.com/fi/3045505-t...-2-hengen.html
    Tollasesta kellään kokemusta..pakkauskoko ja hinta on enemmän kuin hyvä mutta tiedä sitten noista kiinan räteistä että miten hyviä käytännössä sitten ovat? noh kyllä toi itelle ainakin menisi johonkin viikonloppu moporeissuihin jos ei hotellimajotukseen mene..mutta ihan vinkkinä vaikka muillekkin reppureissumopoilijoille?
    En tuosta teltasta tiedä, mutta pysyisin kaukana tuosta puulaakista. Viimeksi jouduin maksamaan varsinaisen ostohinnan lisäksi vielä tullit ja alvit kun en lukenut linkin takana ollutta "pienellä präntättyä" tekstiä. Ja josta en sitten jälkeenkään päin ymmärtänyt että se noiden maksujen maksamista merkitsisi. Kauppaa ei voinut perua, eli jotta sen olisi voinut perua, olisi pitänyt maksaa ne tullit ja alvit ja sitten olisi voinut palauttaa ostoksen ja saada myyntihinta pois, ei lähetyskuluja eikä tullia ja alvia. Ihan huijarifirma. Ja minä sentään ostan vuosittain monta kertaa vaikka mistä päin maailmaa, eli varsinaista tiedonpuutetta ei ole.
    "Are motorcycles dangerous? No. Dangerous is getting off the couch on a Sunday and finding out we were sitting there for years."
  28. #88
    Lainaa Harald Hirmuinen kirjoitti Katso viesti

    okeeeiii hyvä tietää, kiitos tästä! No voi sitä satsata vähän enempi johonkin oikeeseenkin merkkiin ja saa tuota samaa itekkin tilailtua ebaystä varmasti samaan hintaluokkaan jos siltä tuntuu. Omat telttailukerrat varmasti nyt on niin vähäisiä ettei viiti paljoo satasta enempää telttaan uhrata ellei sitten öydä jotain hyvää alennustelttaa
  29. #89
    Lainaa Harald Hirmuinen kirjoitti Katso viesti
    En tuosta teltasta tiedä, mutta pysyisin kaukana tuosta puulaakista. Viimeksi jouduin maksamaan varsinaisen ostohinnan lisäksi vielä tullit ja alvit kun en lukenut linkin takana ollutta "pienellä präntättyä" tekstiä. Ja josta en sitten jälkeenkään päin ymmärtänyt että se noiden maksujen maksamista merkitsisi. Kauppaa ei voinut perua, eli jotta sen olisi voinut perua, olisi pitänyt maksaa ne tullit ja alvit ja sitten olisi voinut palauttaa ostoksen ja saada myyntihinta pois, ei lähetyskuluja eikä tullia ja alvia. Ihan huijarifirma. Ja minä sentään ostan vuosittain monta kertaa vaikka mistä päin maailmaa, eli varsinaista tiedonpuutetta ei ole.
    Ihan huijari on ehkä turhan jyrkkä tuomio, toimitettu pienempi tavara (mm obd-lukija) on kuitenkin ollut tuotteena ihan ok, ja riski ihan susituotteelle on ainakin pienempi kuin suoraan aliexpressistä tms. Laatu toki on edelleen kiinankamaa normaaliin tapaan, eli halpa romu on halpaa romua. Mutta sikäli olen samaa mieltä, että vaikka nettisivulla nyt lukeekin hinnan vieressä nyt ”+alv” kohtuullisen näkyvästi, niin ei tuo tapa kuluttajansuojalain määräyksiä täytä, eikä varsinkaan ole hyvän tavan mukaista. Jos kerran kehutaan olevansa suomalaisille huijausvapaa reitti ostaa kiinasta niin voisi sitä itse pelata rehellisesti muutenkin.
  30.  
  31. #90
    Lainaa sami1024 kirjoitti Katso viesti

    Ja sieltä puuttuu edelleen se että tullimaksu ei kuulu hintaan. Ja että ostosta ei voi peruuttaa eikä rahojaan saada kokonaan takaisin. Minulle tuo täyttää huijauksen merkit täysin. Asiakasta hämätään tarkoituksellisesti, se on huijaamista.
    "Are motorcycles dangerous? No. Dangerous is getting off the couch on a Sunday and finding out we were sitting there for years."
Sivu: 3 / 4:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 1234 ViimeinenViimeinen