Tulokset 1:stä 28:een 28:sta
  1. #1
    Noniin elikkäs viimesimmät kommenttini kyseisestä paikasta pyörällä en kyllä ollu liikenteessä vaan autolla, mutta kyseisen paikan laatuun tuskin menopeli vaikutti. Paikka sijaitsee siis noin 25-30km päässä Kuusamosta Kajaanin suuntaan.

    Kuusamosta ajettaessa paikka tulee näkyviin vasemmalla. Hieno ja lupaava rakennus päällepäin, mutta sisälmys oli jokin aivan muu.
    Pihalla myös bensapumput, mutta kauempaa katsottaessa siinäkin jokin paperi eli tuskin bensaa saa.

    Paikkaa pitivät pari, kolme (?) ulkomaalaista jostakin maasta, jonka nimeä en saa päähän..tai siis ilmeisestikin pitäjät olivat maasta, jossa lippu on kolmivärinen, värit päällekkäin ylhäältä alas seuraavassa järjestyksessä: punainen, valkoinen, sininen... noin muistaakseni. Ihan vain mielenkiinnosta mikä tuo maa on?
    Pitäjien kotimaahan ei sinänsä niin merkityksellinen ole, mutta tuon lipun olin pari kertaa havaitsevinani.

    Sitten varsinaiseen asiaan:
    mentiin asemalle janoisina ja nälkäisinä...

    - kahvikupit olivat likaisia, ilmeisestikin vain virutetaan vedellä. Puhdasta kuppia ei pyytämällä saanut vain ite piti etsiä vähemmän likainen astia.

    - omasta kahvistani löysin jonkin roskan ja myöhemmin ilmeisestikin koirankarvan!

    - ostettiin vain viisi kahvia, mutta kahvi loppui silti kesken. Kahvi joka oli mennessämme valmiina oli varmaan monta tuntia vanhaa ja kun uutta mukamas keitettiin minulle ja kaverille kun kupit jäi vajaiksi, niin uutta kahvia oli (likaisen?) pannun pohjalle tullu muutama vaivainen sentti eli ei kovin oltu ihmisiin varauduttu ja hieman väkevää tuollainen osittain tippunu kahvin. varsinkin kun ei se kahvinlaatu ollut mitään huippua muutenkaan.

    - rakennuksessa pidettiin koiraa sisällä (ei sovi ainakaan astmaatikko asiakkaille)

    - tyypit ei osaa sanoa suomeksi ilmeisesti kuin kiitos ja sitäkin niukasti.

    - pullavaihtoehtoina oli pari, pientä, kuivaa käätyä.

    - limsaa oli pari eri vaihtoehtoa.

    - ruoka maksoi 14,90€ (päivän lounas tai vastaava.) varmaan sanomattakin selvää, ettei tilattu joten ei tarkemmin aterian laatu selvinny

    - hinta kahville ja limsalle oli jotenkuten kohtalainen, mutta laatuun nähden aivan liian kova!

    Kävi mielessä meijänki sakilla, että jos sinne jotku terveysviranomaiset neuvois käymään pikku kyläilyllä

    kauankohan pysynee pystössä

    "mahtis" mesta

    edit: Niin ja kyltin mukaan lupailtiin kyllä majoituksia ym. mutta itse en sinne enää taida mennä enkä noihin kylttien lupauksiin oikein usko

    tästä vielä "paikanpäälle" *klicks*

    edit: muilla kokemuksia kyseisestä paikasta? Jos niin millaisia?

    edit: vastaankin omaan eli nederlands näkyy olevan maa.. eli alankomaat

    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
    Sometimes, you find yourself
    in the middle of nowhere;
    and sometimes, in the middle
    of nowhere, you find yourself.
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
    ZX-6R '06
    ZX-6R '01
    NSR 125R '01
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
  2. #2
    Se o sitä Lapin eksotiikkaa
    <span style='font-size:9pt;line-height:100%'><span style='font-family:raavi'><span style='color:#000F22'>Samu69<- Sellainen timpuri joka osaa pystyttää ihan omin käsin mirrille kiipeilypuun.
    -Olemassa on vain kolme ihmistyyppiä, ne jotka osaavat laskea, ja ne jotka eivät osaa.
    -Minkäs teet kun sanoo mitä ajattelee, muttei useinkaan ajattele mitä sanoo</span></span></span>

    <span style='color:A8A8A8'>...Oma "Space" ...</span>
  3. #3
    Pitää ottaa tuo huumorilla ku en tosikko ole. Mutta älä kaikkea arvioi samanlaiseksi yhden ulkomaalaispaikan perusteella. Hyvähän täällä muuten on ku itekki olen täältä lapin läänistä kotosin.

    paikan nettisivut ei ole niin pahaa lupaavat mutta taitaa olla entisen omistajan tekstit ja nyt laatu laskenu ku lehmän häntä. varmaan hinnasto ainoa noitten omistajien aikana päivitetty ku seki lukkee vain saksaksi.

    ihme tyyppejä kyllä nuo.. mutta lapissa ei mitään vikaa ole hyviä reittejä, majotuksia ja tyyppejä kyllä löytyy
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
    Sometimes, you find yourself
    in the middle of nowhere;
    and sometimes, in the middle
    of nowhere, you find yourself.
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
    ZX-6R '06
    ZX-6R '01
    NSR 125R '01
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
  4. #4
    aikanaan kun asuin kuusamossa niin kyseinen paikka oli ihan jees joku 10v sitten.
    yleensä kun matkaan kuusamoon niin en tod pysähdy portille vaik sit bensa loppuis.
    sen jälkeen ku mesta myytiin ni taso laskee koko ajan
    sääli sinänsä ku vois olla kivakin paikka viel
    mopoton mies nykyään
    the older i get the faster i used to be
  5. #5
    Olipahan eka nakemani ravintolan ruokalista jossa komeili kuivaporon? vieressa karpassienia.

    Ja hollantilais~korealainen pari pitajina. Ettei vaan olisi paikka maagisille mysteerimatkoille.

    Punainen karpassieni jyraa.

    sanoi:w4p2
  6. #6
    Kuusamo ei ole Lappia. Ei pie liippapitäjän antaa sotkea lappilaisten hyvää mainetta
    KTM950SE
  7. #7
    Tuli ko. paikassa pysähdyttyä muutama viikko sitten kun SS1000 ajelin. Bensaa oisin tarvinnu kun ei sitten Kuusamossa tullut tankattua. No empä tankkaillu sitten tässäkään vaan ajelin Ämmänsaarelle kokoajan jännittäen riittääkö bensa. Oma moka tietenkin mutta paikka jäi vain mieleen. Etelämmässä tuollaisiin tyhjiin mittareihin ei ole tottunut tai edes ajatellut ettei bensa asemalla ole bensaa...
    Mutta tuskinpa tuonne toista kertaa eksyy.
    Honda CBR 1100XX
  8. #8
    JOVVAIN....

    ........Naaaaaa, tuos kohil mie yleensä käännän kasettia ja tiukkaan sinkkiä....

    ....turhia toppauksia muutenkin tulee välttää....
  9. #9
    Lainaa (vuutainen @ Kesä. 17 2007,02:17) kirjoitti
    aikanaan kun asuin kuusamossa niin kyseinen paikka oli ihan jees joku 10v sitten.
    yleensä kun matkaan kuusamoon niin en tod pysähdy portille vaik sit bensa loppuis.
    sen jälkeen ku mesta myytiin ni taso laskee koko ajan *
    sääli sinänsä ku vois olla kivakin paikka viel *
    Juuh. Sääli kyllä tollanen tasonlasku eikös ollu peräti joskus paikka, jossa pidettiin kuusamonjuhannusjuhlat tai jotku sellaset? en kyllä usko, että pidetään nykyisin enää.

    varmasti oli hyvä paikka joskus aikanaan ku oli kunnon pitäjät, sitä en epäile. ja melko nätti rakennus ja ympäristöhän siinä kuitenki on
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
    Sometimes, you find yourself
    in the middle of nowhere;
    and sometimes, in the middle
    of nowhere, you find yourself.
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
    ZX-6R '06
    ZX-6R '01
    NSR 125R '01
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
  10. #10
    Lainaa (drzjar1 @ Kesä. 17 2007,08:32) kirjoitti
    Kuusamo ei ole Lappia. Ei pie liippapitäjän antaa sotkea lappilaisten hyvää mainetta *
    samaa mieltä ite meinasin sanoa samaa, ettei se ole vielä lappia eikä edes rovaniemen tai tornion tasolla olla vielä lappalaisia..eikös ne ole ne heput inarissa ja muualla tuolla ylhäällä?

    mistähän se liippakylä nimitys tulee? meinasin katsos sanoa että liippakylä ei vielä ole lapissa mutta jätin väliin etten ketään loukkaa ja no onhan se jyväskylää ylempänä sentään. seki ku joilleki jo on lappia
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
    Sometimes, you find yourself
    in the middle of nowhere;
    and sometimes, in the middle
    of nowhere, you find yourself.
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
    ZX-6R '06
    ZX-6R '01
    NSR 125R '01
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
  11. #11
    Lainaa (vauhti @ Kesä. 17 2007,08:49) kirjoitti
    Tuli ko. paikassa pysähdyttyä muutama viikko sitten kun SS1000 ajelin. Bensaa oisin tarvinnu kun ei sitten Kuusamossa tullut tankattua. No empä tankkaillu sitten tässäkään vaan ajelin Ämmänsaarelle kokoajan jännittäen riittääkö bensa. Oma moka tietenkin mutta paikka jäi vain mieleen. Etelämmässä tuollaisiin tyhjiin mittareihin ei ole tottunut tai edes ajatellut ettei bensa asemalla ole bensaa...
    Mutta tuskinpa tuonne toista kertaa eksyy.
    kaikkiin lainauksiin pitää oma viesti tehä ku en nyt kehtaa alkaa opettelemaan, miten kaikki pistetään samaan jos ees on mahollista

    oliko tuolla paikassa bensaa sitten? ite en siihen asiaan pahemmin perehtyny ku sen verran, että mittarit oli ulkomaalaisille jätetty vielä sinne. ei sitten kai ole huomanneet, että säilyöt pitää välissä täyttääki?

    riitti pentsiini ilmeisestikin kuitenki??

    ei kyllä tule varmaan eksyttyä ainakaan jos ei kuule, että on omistaja taas vaihtunu.
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
    Sometimes, you find yourself
    in the middle of nowhere;
    and sometimes, in the middle
    of nowhere, you find yourself.
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
    ZX-6R '06
    ZX-6R '01
    NSR 125R '01
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
  12. #12
    Lainaa (w4p2 @ Kesä. 17 2007,02:34) kirjoitti
    Olipahan eka nakemani ravintolan ruokalista jossa komeili kuivaporon? vieressa karpassienia. *

    Ja hollantilais~korealainen pari pitajina. Ettei vaan olisi paikka maagisille mysteerimatkoille. *

    Punainen karpassieni jyraa. *

    sanoi:w4p2
    Tarkennusta saisko... siis kuivaporo oli jo ruokana vai poro sisällä vaiko sitten ruokalistalla kyseisen ruuan mukana sää sieniä??

    meni hieman ohi mutta ihan hieno tempaus varmasti myrkyttää asiakkaat niin ei pääse kukaan valittamaan

    lähtikö nälkä?
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
    Sometimes, you find yourself
    in the middle of nowhere;
    and sometimes, in the middle
    of nowhere, you find yourself.
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
    ZX-6R '06
    ZX-6R '01
    NSR 125R '01
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
  13. #13
    Lainaa (Mikezuu @ Kesä. 18 2007,21:22) kirjoitti
    Lainaa (vuutainen @ Kesä. 17 2007,02:17) kirjoitti
    aikanaan kun asuin kuusamossa niin kyseinen paikka oli ihan jees joku 10v sitten.
    yleensä kun matkaan kuusamoon niin en tod pysähdy portille vaik sit bensa loppuis.
    sen jälkeen ku mesta myytiin ni taso laskee koko ajan
    sääli sinänsä ku vois olla kivakin paikka viel
    Juuh. Sääli kyllä tollanen tasonlasku eikös ollu peräti joskus paikka, jossa pidettiin kuusamonjuhannusjuhlat tai jotku sellaset? en kyllä usko, että pidetään nykyisin enää.

    varmasti oli hyvä paikka joskus aikanaan ku oli kunnon pitäjät, sitä en epäile. ja melko nätti rakennus ja ympäristöhän siinä kuitenki on
    Kyllä se siistinnäköinen ulkoo on mut tosiaan paikan taso on laskenut järkyttävästi nykyisten omistajien aikana. Eipä siellä oo enää muitakuin ulkomaalaisia näkyny asiakkaina ku tulee joskus käytyä siellä kääntymässä.
    Aikoinaan siellä ollut kovatkin menot kesäviikonloppuisin mut kaikki hyvä loppuu aikanaan.
    Kaikki on siistiä minkä itte tekee!!

    Honda CBR600F -98
    ex-Honda CBR1000F -98
    ex- Honda CBR600F -93
  14. #14
    Lainaa (Mikezuu @ Kesä. 18 2007,21:26) kirjoitti
    Lainaa (drzjar1 @ Kesä. 17 2007,08:32) kirjoitti
    Kuusamo ei ole Lappia. Ei pie liippapitäjän antaa sotkea lappilaisten hyvää mainetta
    samaa mieltä ite meinasin sanoa samaa, ettei se ole vielä lappia eikä edes rovaniemen tai tornion tasolla olla vielä lappalaisia..eikös ne ole ne heput inarissa ja muualla tuolla ylhäällä?

    mistähän se liippakylä nimitys tulee? meinasin katsos sanoa että liippakylä ei vielä ole lapissa mutta jätin väliin etten ketään loukkaa ja no onhan se jyväskylää ylempänä sentään. seki ku joilleki jo on lappia
    lappalainen = saamelainen
    lappilainen = lapin läänin asukas

    Liippapitäjä on iänikuinen taivalkoskelaisten nimitys Kuusamosta, olisko Kuusamossa johonkin mailman aikaan tehty hiomakiviä eli liippoja.
    KTM950SE
  15. #15
    Lainaa (drzjar1 @ Heinä. 05 2007,22:57) kirjoitti

    Kiitosta vain erittäin valaisevista tiedoista etenki se liippa juttu siitä voi etelä-suomen pojatki lukea sanastoa
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
    Sometimes, you find yourself
    in the middle of nowhere;
    and sometimes, in the middle
    of nowhere, you find yourself.
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
    ZX-6R '06
    ZX-6R '01
    NSR 125R '01
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
  16. #16
    Lainaa (Mikezuu @ Heinä. 13 2007,20:39) kirjoitti
    Lainaa (drzjar1 @ Heinä. 05 2007,22:57) kirjoitti
    Lainaa (Mikezuu @ Kesä. 18 2007,21:26) kirjoitti
    Lainaa (drzjar1 @ Kesä. 17 2007,08:32) kirjoitti
    Kuusamo ei ole Lappia. Ei pie liippapitäjän antaa sotkea lappilaisten hyvää mainetta *
    samaa mieltä ite meinasin sanoa samaa, ettei se ole vielä lappia eikä edes rovaniemen tai tornion tasolla olla vielä lappalaisia..eikös ne ole ne heput inarissa ja muualla tuolla ylhäällä? *

    mistähän se liippakylä nimitys tulee? meinasin katsos sanoa että liippakylä ei vielä ole lapissa mutta jätin väliin etten ketään loukkaa ja no onhan se jyväskylää ylempänä sentään. seki ku joilleki jo on lappia *
    lappalainen = saamelainen
    lappilainen = lapin läänin asukas

    Liippapitäjä on iänikuinen taivalkoskelaisten nimitys Kuusamosta, olisko Kuusamossa johonkin mailman aikaan tehty hiomakiviä eli liippoja.
    Kiitosta vain erittäin valaisevista tiedoista etenki se liippa juttu siitä voi etelä-suomen pojatki lukea sanastoa *
    Tähän en malta olla laittamatta sitä että kuusamolaisia sanotaan meillä kotonapäin (suomussalmi) VITJAMUNIKSI!

    Leikkisästi tietysti! Ois vielä semmoinen jännä juttu kuusamolaisista tytöistä mutta en uskalla sitä näin julkisella foorumilla julkaista, kun saattapi tulla sanomista
    TRE 1130K
  17. #17
    Kuullostaa aivan Ransakalaiselta keittiöltä, lipun väritkin täsmäävat.
    Ne saamarin patonginpurijat ei tarjoo ruuaksi mitään mitä ne ei konttaamalla saa kiinni omalta saatanan takapihaltaan.
    -Sergei-
    - Sergei-

    "Tiedättekö mitä siitä tulee kun risteyttää tiikerin ja kanarianlinnun??
    En minäkään tiedä, mutta kun se laulaa sitä on parasta kuunnella."
  18. #18
    Lainaa (hemuli @ Heinä. 13 2007,20:50) kirjoitti
    Ois vielä semmoinen jännä juttu kuusamolaisista tytöistä mutta en uskalla sitä näin julkisella foorumilla julkaista, kun saattapi tulla sanomista *
    ...ehkäpä taitaa olla tosiaan parempi että pidät mielipiteesi ihan omana tietona.. ettei tarvi alkaa puolustamaan paikallisten neitojen kunniaa (..jos sitä nyt enää on hitunenkaan jäljellä..)
    CBR 600f -05

    Jos siihen ei kuole niin kyllä se ainaki sattuu ihan p*keleesti!
  19. #19
    Tulipahan käytyä tuolla samassa mestassa kahvilla kun rankkasade yllätti kesken matkan. Havainnot olivat samat, kupit likaisia, kahvia ei ollut, alkoivat keittämään kun samalla kertaa saapui useampia henkilöitä. Kahvi oli mitä oli, eipähän tarvi toista kertaa käydä ko. paikassa..
    Pyörätön.
  20. #20
    Tiedoksi vain että olivat lopettaneet Bensan myynninkin. Ainakin kesäkuussa oli lappu mittarilla että "station is closed".

    Eivät osaa edes kahvia myydä nämä Hollantilaisäijät. Vanha ukko istuu sen vasikankokoisen koiran kanssa sisällä ravintolassa ja huutelee nämä kaks muuta pois takahuoneesta jos sinne joku poloinen asiakas sattuu eksymään.

    Taso on tosiaan laskenut rajusti. Ei voi kyllä suositella paikkaa.
  21. #21
    Ku oon Kuusamosta kotoisin niin pakko jatkaa...

    Pari vuotta sen jälkeen ku "hollantilaiset" osti paikan niin liikkui vakavia huhuja että pelkkää rahan pesuua, ei se oo voinu tuottaa yhtenäkään vuotena positiivista tulosta, niillä kävijä määrillä mitä siinä nykyään on.

    Liippapitäjä= vennään valla´aekaa raijjaasivat kuormittae liipoe läntehe, stä se liippoepitäjä.

    Luonnonkivi liippoja joiden avolouhinta paikat sijaitsee nykyään luovutetulla alueella.

    Joo ja ei sitte olla Lapista ei.
    Jotta löytäisi parkkipaikalta.
    Dark Garage Performance r.y (DG-Performance)
  22. #22
    Lainaa (kostiDG-P @ Elo. 21 2007,23:08) kirjoitti
    Pari vuotta sen jälkeen ku "hollantilaiset" osti paikan niin liikkui vakavia huhuja että pelkkää rahan pesuua, ei se oo voinu tuottaa yhtenäkään vuotena positiivista tulosta, niillä kävijä määrillä mitä siinä nykyään on.

    Liippapitäjä= vennään valla´aekaa raijjaasivat kuormittae liipoe läntehe, stä se liippoepitäjä.

    Luonnonkivi liippoja joiden avolouhinta paikat sijaitsee nykyään luovutetulla alueella.

    Joo ja ei sitte olla Lapista ei.
    Asiaa asiaa
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
    Sometimes, you find yourself
    in the middle of nowhere;
    and sometimes, in the middle
    of nowhere, you find yourself.
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
    ZX-6R '06
    ZX-6R '01
    NSR 125R '01
    ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
  23. #23
    Muutaman kerran tullut käytyä ja kahvi todellakin on jotain aivan hirveää..Tuskinpa tulee enää eksyttyä
    Pyörät:Suzuki GSXR 1100 -92
    Honda cr125r -92
  24. #24
    Lainaa (samu69 @ Kesä. 16 2007,19:14) kirjoitti
    Se o sitä Lapin eksotiikkaa
    ...Kuusamo mittään Lappia ole.

    edit: oli näköhhän jo tuola aikasemminki tuota korjailtu...

    Hayabusa -01 mm. Norjanreissusta albumilinkki! kuva s. 7

    319km/h Hallin kentällä 2014 liki 160tkm ajetulla tourinki-Busalla
  25. #25
    Lainaa (drzjar1 @ Kesä. 17 2007,08:32) kirjoitti
    Kuusamo ei ole Lappia.
    Pohjois-pohjanmaata?
    Punainen Honda ST1100 PanEuropean -97 -> Lue: Heterosohva!
  26. #26
    Käyty on kans kyseisessä paikassa eikä juurikaan vakuuttanut muutakuin sijainniltaan.
    Yoshi
  27. #27
    On noi muuten aika gauhiat noi niitten nettisivutkin :-)
    CBR 1000F -89
  28.  
  29. #28
    Lainaa (toimeve @ Heinä. 08 2008,21:44) kirjoitti
    Lainaa (samu69 @ Kesä. 16 2007,19:14) kirjoitti
    Se o sitä Lapin eksotiikkaa
    ...Kuusamo mittään Lappia ole.
    Joo, oli tosiaankin hilijasen puoleinen mesta, ainoastaan mäkäröitä oli pirusti ko pijettiin varttosen pötköttelytauko nurmikolla. Mitä Kuusamoon ja Lappiin tulee, niin historiallisestihan Kuusamo kuului aikoinaan Kemin-Lappiin ja siellä oli ainoastaan kaksi metsälappalaisten asuttamaa kylää, Kitka ja Maanselkä, mutta ei suomalaista asutusta. Myöhemmin, joskus 1700- luvun loppupuolella, alkoi suomalaisasutus enempi levitä ja "lanta ja lappi" sekkausi keskenään. Maisemallisestihan Kuusamo on kauneinta "Lappia", on vaaraa, jokea ja tunturia ja kyllähän Kuusamon kansasta osittain vieläkin paistavat Lapin ihmisen kasvon- ja luonteenpiirteet, jopa enempi kuin monista nykyisistä ns. Lapin kuntien asukkaista. Läänien rajathan on piirtänyt vain ihiminen, mutta historiallehan emme voi mitään. Kuusamon liittyminen takaisin Lappin on nyt taas tapetilla ja ei muuta ko tervetuloa takasin Lappiin, Kuusamo. *
    Antaa vaan rampan kalakattaa.
    Yamaha Tenere 1200 ZE -15.