Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 43:sta
  1. #1
    Tämä taas tekemäni turha mutta itseäni askarruttava kysymys on tarkoitettu pääasiassa niille jotka asuvat omakotitalossa mutta näin tasa-arvon aikana saa tietenkin vastata muutkin eli, paljonko ajat kesän aikana mopolla kun itsellä ainakin tahtoo tuo aika olla kortilla kun kesällä tahtoo olla kaikkea kivaa tekemistä ulkohommien suhteen.

    Vai näkyykö se kuinka selvästi ulospäin että tuossa talossa taitaa asua motoristi?



    Edit: Jäi sitten itseltä nuo ajokilometrit kertomati, n. 11000 km keskimäärin kolmelta niiltä vuodelta jotka asuttu nykyisessä omakotitalossa ja joka kesä ollut jotain "pientä" ulkohommaa, toisaalta alkaa lapsikin olla vajaan kolmen vanha ja kesällä uutta pukkaa joten emännän kanssa ajelut on vähissä ja omaatuntoa kolkuttaa jos lähtisi itse ajelemaan kun toisenkin tekisi mieli.
    Tavoitteena tälle kesälle n. 7000 km. *



    shadow ja pannari vaihdettu henkilöautoihin ja matkailuauto on nyt niiden korvike.
  2. #2
    No jaa, vaikka asunkin omakotitalossa, niin eipä minulla kovin paljon hommaa täällä ole, äiti hoitaa puutarhaa ja muuta täällä ei oikein tarvitse tehdäkään. Siivoilen ja ajan ruohoa, hyvin aika riittää ajeluunkin. Ei minusta ole kovin suurta merkitystä missä sitä asuu.
    Suzuki GSX-R 1000 K7
  3. #3
    Kyllä sitä reilun 20.000 kilsaa tulee vuoden ainana ruuvailtua...
    Ja pihalla jos sen verran tekee että nurmikon leikkaa

    Vois pystyttää kyltin jossa lukee "puutarhuri lomalla"...

    Empä tosin tiedä, jos sitä ei ajelis niin tulisko noita piha hommeleita tehtyä sittenkään
    Yammutar
  4. #4
    Kyllä kai se vähän rajoittaa, toistaiseksi kesässä tullut sellainen kymppi täyteen ja nyt tänä vuonna olis tarkoitus saada enemmän kilometrejä mittariin. Tähän asti tuota rajoittuneisuutta on oikeastaan aiheuttanut se, että ollaan vasta "tehty" puutarha uuteen taloon, niin sitä hommaa on tuntunut olevan enemmän kun riittävästi. Tänä vuonna ei ole ohjelmassa kuin 60m pensasaitaa, niin kai tänävuonna ehtii ihan hyvin ajeleen

    Okei, ne ruohot toki täytyy ajaa, mutta se on puoltuntii viikossa-kahdessa, niin ei kai tuo pahasti pääse ajoja häirittemään...
    KTM 1090 Adventure R
    Tempore Nihil Sanat
  5. #5
    Mulla ei omakotitalossa asuminen rajoita mitenkään mopoilua, kyllä ne hommat ehtii vaikka ajelee 15-20000km ajokauden aikana ja vaimo hoitelee piha ym. hommelit silloin ,kun ollaan reisussa
    Savage 650
    Kawasaki VN 800
    Suzuki GSX 1400
    Suzuki Bandit 1250
    Kawasaki GTR 1400 FJR 1300
  6. #6
    Just ostettu vanha rintamamiestalo ja vaikka periaatteessa kunto on hyvä, ni kyllä kaikkea pientä tekemistä riittää! Vielä kun siihen lisää 2v. ja 9kk tenavat niin täytyypi todeta, että aika on todella kortilla, mutta jos nyt muutama vähän pitempi reissu kesässä ja edes työmatkat hyvällä kelillä, niin kyllä sitä mopoilemaankin pääsee.

    Veikkaanpa kyllä että kilometrit jää tonne 6-8 tkm tänä kesänä vaikka aloitus olikin aikainen. Ennen lisääntymistä tuli tuplaten.
    Mitä ne ulkomaalaisetkin meistä ajattelevat jos Ahveniston moottorirata suljetaan?
  7. #7
    Aika tasan 6000 km tuppaa kaudessa tulemaan. Viime kesänä ei tosin sitäkään, koska talon julkisivuremontti otti aikansa. Tänä vuonna pitää ottaa se vahinko takaisin.

    Mutta kyllä se niin tuppaa olemaan, että minä olen se, joka meidän kadulla leikkaa viimeisenä pensasaitansa.
    "Tavara tykkää, että sitä käytetään."
    -Ohjeistamispäällikkö Jaakko Parantainen
  8. #8
    N. 11 000 km on tullut muutaman kesän. Tänä kesänä ehkä vähän enemmän.
    Punainen Honda ST1100 PanEuropean -97 -> Lue: Heterosohva!
  9. #9
    no eipä ole rajoittanut mun ajoja. viime kesänä ku ei tarvinnu leikata nurmikkookaan kuin kaksi kertaa

    niin kilometrejä tulee lähemmäs 15000
    Nykyset
    GSX-R600 K6
    GSX-R1100 -90
    RM 85 -06
    ja exät
    GSX750F -89
    RG 125 gamma -85
    RM 125 -81
    PV 50 -80
  10. #10
    Kilometrejä tulee 10-15 tuhatta vuodessa ja silti ehtii hyvin ajella nurmikot, hakata halkoja yms. Se täytyy kyllä myöntää, että en ole mikään viherpeukalo, enkä multasormi. Kukkaset ja muut pihankoristelut jätän suosiolla vaimolle, jos hän niitä haluaa laittaa.
  11. #11
    15 tuhatta kesässä. Omakotitalo asuminen ei haittaa varsinkaan kun en kilpaile Vantaan kauneimman pihan tittelistä.
    Remppaa teen aina talviaikaan kun ei "ulkoilu maistu". Enemmän duuni on ollut tulppana ajelulle, mutta onneksi on ne työmatkat...
    Toiset rentoutuu ölpällä toiset pleikalla. Minä ajelen fillarilla enkä funtsi sen kummemin onko se pois jostain hyödyllisemmästä ajankäytöstä.
    Pitkien sadejaksojen/talven jälkeen tuntuu ettei seinät kyllä pidättele jos ei pääse tien päälle, Ha!
  12. #12
    Kahden talon pihatyöt on hoidettavana, mutta silti ehtii liikenteeseen. Edellisinä kesinä tuli 5-10 tkm. Vaihdoin juuri vanhan FJR:n uuteen samanlaiseen, joten tulevana kesänä saattaa tulla kilometrejä enemmän.
  13. #13
    Lainaa (YAMMUTAR @ Huhti. 22 2007,18:10) kirjoitti
    Kyllä sitä reilun 20.000 kilsaa tulee vuoden ainana ruuvailtua...
    Ja pihalla jos sen verran tekee että nurmikon leikkaa *

    Vois pystyttää kyltin jossa lukee "puutarhuri lomalla"...

    Empä tosin tiedä, jos sitä ei ajelis niin tulisko noita piha hommeleita tehtyä sittenkään *
    Kyllä mun mielestä siinä kyltissä vois lukea " Puutarhuri kuollut".
    Mulla enemmän kyllä tahtoo haittaa tehdä duunit kun puutarhan hoito, kilometrejä tulee vuodessa n. 15 000.
  14. #14
    Abaut 6 tkm .... tiukka emäntä talossa ja sehän ei prkl jakkaralle istu
    No mitä sitte ...en se minä ollut ....

    http://www.bikepics.com/members/puppe9r/01zx9r/
  15. #15
    Paritalossa asun, mutta sen voisi melekin luokitella omakotitaloksi kun yhtiössä on sovittu että kukin hoitaa oman tonttinsa niin kuin olisi omakotitalo. Talo on 21 vuotta vanha ja ei se ajamista ole estänyt. Sellaista 15-18000km per vuosi.
  16. #16
    varsinainen vesihiihtäjä pekko5:n avatar
    Liittyi Sep 2004
    Suur-Hollola
    MotOrg ry jäsen
    kilsoja tulle koska ajan pyörällä töihin (kaapungista toiseen)... viime kesänä en autoon koskenut kuin perhettä kyytiessä kesäkuun alusta pitkään elokuulle... töissä en käynyt tuolla välillä kertaakaan autolla. oli niin hyvät kelit. kruunuksi viime "kaudelle" kävin töissä 15.12. rykkösellä. työkaverit vähän pyöritteli päätään
    2016 > Triumph 675 team member
    2004 > YZF600R (tallin perällä - pitkä huolto menossa..)
    (.. DKW-RT175VS im holz schublade)
    .. historiaa.. [2013 - 2022] S1000RR (2010) < [2006 - 2012] R1-2004 (RN12)
  17. #17
    Jep. Tällä hetkellä paritalossa asustellaan ja viime kesänä tuli reilut 14 000 km. Nyt hirvittää, kun omakotitalo on valmistumassa n. 3 viikon sisällä, että kuinkahan vain käy tämän kesän ajojen kanssa. Eukko hehkuttaa kaikkea puutarhasta ja sisustamisesta ja minä koitan siinä sivussa hehkuttaa meidän uutta pyörää. No niin paljon ajan, kuin vain suinkin mahdollista ja onhan sitä kalenteriin sovitettuna n. 5000 km norjan turneekin.
    https://www.youtube.com/@OnhanVielaPitkaMatka
    https://www.tiktok.com/@onhanvielapitkamatka
  18. #18
    Omakotitalossa asustelen. Viime kesänä 23 tuhannen kilometrin paikkeille ajoa mopolla + autoajot päälle. Tehtiin vielä koko kesä remonttia, joten kyllä sitä ajamisen lisäksi ehtii remointoida, koiran kanssa lenkkeillä, reissailla ja rentoutua !
    Nauru nuorentaa, rakkaus kaunistaa.
    Lady, Sexy Lady.
  19. #19
    Jossain kympin korvilla lienee ajelut kesässä. Muuten ehtisi ajella enemmänkin, mutta remontti vähän hidastaa.. (tai siis ajaminen hidastaa remonttia..)

    Kai ne pyörät siinä pihalla näkyy, mutta en ole koskaan kehdannut kaikkia ottaa yhtäaikaa ulos.. Neljä on varmaan ollut maksimissaan kerralla pihalla...
    zx10r -04 + gs1000g -80, gs850g -79 + gs550e -78 + kz440 ltd -80 + gt380 -73 + yz250 -91 + kx80 -94 + XL600 -85, Gas Gas JT250 -96
  20. #20
    Omakoti talossa asun mut ei se vaikuta ajomäärään.Pakkasella voi haravoida ja sateella ajaa nurtsi
    Koskaan en ...vannomati paras
  21. #21
    13-14 tkm vuodessa ja rintamiestalo 1200 neliön tontilla. Kyse on priorisoinnista. Ensin ajellaan ns. "löysät pois" ja sit jonain sopivana lauantaina ja/tai sunnuntaina puurretaan piha kuntoon aamusta iltaan. Ja sit taas pikku lenkille. Kyllä pyörä kuitenkin on keskimäärin paremmin puunattu kun piha...
    Harley-Davidson
    Road King Classic
    SE120R Engine
  22. #22
    Normaali valkotiiliomakotitalo 1300m2 tontilla....eipä paljon vähän pitempi ruoho rassaa...aina kun kelejä on niin baanalle...n.16tkm. vuodessa tulee ruuvattua.....
    -oman onnen puuttuessa naapurin epäonnikin riittää-
  23. #23
    oma talo ei haittaa, vaikka kyllä toi rivitalonkin nurmikko kesällä meinaa polveen asti olla... Mutta lähisukulaisen omataloprojekti haittaa ajamista ihan helvetisti! siellä sitä meni viimekesänä varmaan parituhatta aurinkoista kilometriä vähintään. ja tänä keväänäkin homma jatkuu. pyörän talvihuollotkin erittäin vaiheessa saman syyn takia.

    pari hyvää vinkkiä muille. älkää missään tapauksessa lannoittako nurmikkoa tai kastelko sitä.
    we cannot tolerate zero tolerance!

    BMW R1200GS & Speed triple 1050
  24. #24
    Talossa on 2900m2 tontti mutta nurmikon leikkaus ei ole ajomääriä pahemmin haitannut, yleensä on tullut 12-18tkm kesässä. Kasvimaata ei enää ole ja kukkapenkitkin on ruohottuneet, kun emäntä ei enää ole niitä hoitamassa.
    Viime kesänä ajot jäi kuitenkin n. 8tkm, kun keväällä tuli aloitettua, kai jonkinlaisessa mielenhäiriössä, kaikenlaisia pihaprojekteja, kuten pihalaatoitusta, suihkulähdettä, varastovajaa ja terassia. Tänä vuonna tarkoitus olisi keskittyä enemmän olennaiseen eli mopoiluun.
  25. #25
    Ei kai se omakotitalossa asuminen mun kilometrejä vie,on oikeastaan helpompi tosta oven edestä hypätä satulaan ja ja käydä pikkuasiat hoitamassa mopolla. Viime kesänä tosiaankin oli mahdollisuus valita mopo auton sijaan,ajoja tuli päivittäin,vaikkakin olivat pikkulenkkejä,mutta hoidin oikeastaan kaikki missä nyt ei tavaraa tarvinnut kuljetella.
    Ja vaikka ajovarusteiden käyttämättömyys onkin tyhmää,itse kesäaamuisin hyppäsin selkään shortseissa,se vaan on sitä vapautta.
    Suurin ongelma on tuohon työhön sitoutuminen yrittäjällä,ei lomia,ei voi suunnitella pitkiä vapaita etukäteen,päivä kerrallaan on mentävä.
    Kilometrjä kertyi noin 4000,mutta kun ne oli lyhyitä ajoja pääosin kaupungissa ja taajamissa,tuli sitä kokemusta muusta liikenteestä ja ajon hallinnasta liikenteen seassa roppakaupalla.
    -on samantekevää,rakastavatko he meitä,kunhan kunnioittavat.On samantekevää,vihaavatko he meitä,kunhan pelkäävät-

    -Casere weold Creacum ond Caelic Finnum-
  26. #26
    Itsellä enää tälle kesälle pihan kunnostus, istutukset, soranlevitys, valaistuksen asentaminen, mahdollisesti suihkulähde, omenapuu tai pari, kasvimaan teko .

    Ja sitten yksi monista pihapiirin ulkorakennuksista on vielä sisältä kunnostamatta. Ulkoa laitettiin kaikki jo viime kesänä kuntoon (ne joita ei purettu ) ja sauna talvella sisältä. Jos sinne tekis pyörälle talvipesän ja pienen mopoverstaan . Mopolle tehtiin kesätalli jo viime kesänä. Auto saa olla ulkona .
    Nauru nuorentaa, rakkaus kaunistaa.
    Lady, Sexy Lady.
  27. #27
    Kyllä se vaikuttaa. Aika on jotakin rakenneltavaa, jos ei autokatosta niin leikkimökkiä tai puutarhavajaa. Talvella pääsee kyllä osan tekemään, mutta osa jää kuitenkin aina kesäksi. Ajot jää noin 6000 km/v.
    Ei ole sellaista mekaanista ongelmaa, jota eivät raaka voima ja tietämättömyys kykenisi ratkaisemaan.

    Suzuki GSX-1300R Hayabusa
    Kawasaki ZZR1400
  28. #28
    Kuulostaa juttu siltä, että eipä tule muutettua omakotitaloon..
    BMW S1000 rr
    BMW 800 GS
    Suzuki GSX 1300 R Hayabusa K8
    BMW F 650
    Kawasaki ZX 12R
    Honda VFR 800
    Yamaha FZS 600 Fazer, Suzuki GS 500
  29. #29
    Ennemminkin rajoittaa se, että on koko kesän taas 3-vuorotyössä... Eikä siis viikkoakaan lomaa...
    Mulla GSX-R1000 -08 (valkohopea)
    Pikku-Broidilla CBR1000RR -08 (valkomusta)
  30.  
  31. #30
    No, 26.000 tuli viime kesänä. Tosin kilometrit tulee yleensä yhdestä pidemmästä Euroopan reissusta, parista Rautaperseajosta ja työmatkoista (100 km / suunta). Ilta ja viikonloppuajoa on aika vähän.
    Ollaan asuttu 17 vuotta omakotitalossa niin isommat rempat ja puutarhanlaittelut on tehty. Ns. ylläpitohoidosta vastaa vaimo aika pitkälle. Aikaahan saa tietysti kulumaan vaikka kuinka paljon eli pitää vain asettaa tavoitteet sopivasti. Välillä on ollut vaimon kanssa keskustelua paljonko puutarhatöihin pitäisi osallistua. Ruohot kyllä ajan eli se on selkeästi mun homma (eikä ole edes ajettava leikkuri ...). Olen kyllä välillä heittänyt että eiköhän myydä koko paska, siirrytä rivitaloon ja osteta säästyvillä rahoilla uusi Bemarin Gessu ja lähdetään käymään Vladivostokissa. Jostain kumman syystä ei ole oikein kannatusta vielä tullut *
    Mikään ei ole niin tärkeää kuin moottoripyöräily, eikä sekään ole kovin tärkeää. www.j-helin.net
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen