Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 55:sta
1. #1
Laitetaas nyt vähän tietoja omasta fasusta kuvien kera, vaikka tallissa ei niitä edustavimpia kuvia oteta=(

http://www.bomber.fi/modules....d=42028

Eli pyörä on saksantuonti fzs 1000 -01.
Ostin sen tuossa heinäkuussa -06, että jonkin verran olen ehtinyt sillä ajellakin jo. Mittarissa on 30000km.
Ostaessa pyörän, siihen oli laitettu yoshimura slip-on, alakate, undertray, minivilkut, kaatumatapit ja kilpiteline. Myös peilejä oli hieman lyhennetty.
Tuossa sitten lokakuussa kun ajokelit loppui ja pyörä siirtyi sisätiloihin, alkoi sen ehostaminen.
Homma alkoi purkamalla pyörä atomeiksi. Aikaa vievää hommaa oli *swingin, vanteiden ja muiden pienten osien kiillotus. Vanteen puolat ja kylkiposket luulin maalaavani samalla värillä kuin pyöräkin on, mutta väri ei ollutkaan aivan sama(siitä kyselinkin jo tuolla aiemmin) Myös jarrulevyjen keskiosat maalattiin.
Vakio ilmanputsarikotelo lensi mäkeen ja tilalle asennettiin 4kpl kartiosuodattimia(siinä toivossa että ne saataisiin toimimaan) Myös pari huohotinsuodatinta laitettiin.
Sarvet päivitettiin crossistongaan ja kaikki jarruletkut vaihdettiin teräspunosletkuihin. Ketjusuoja vaihtui "Fazer" textillä varustettuun alumiiniseen. Takavalo muuttui kirkkaaksi ja kaikki jalkatapit uusittiin. Eteen piikkiä pienempi ratas ja sitten vielä factoryn syttypyörä.
Pyörä pitäisi käyttää vielä penkissä ja säätää kaikki kohilleen.
Aikaisemmin tämä on penkitetty pelkällä sliparilla. 127hv ja 99nm.

Ostoslistalta löytyy vielä mm. tangonpääpainot, seosmittari, xenon-valot, syylärinritilä ja suutinsarja.

Kaikenlainen palaute on tervetullutta=)
Eli kommentoida saa!

T:Tero

yamaha fzs 1000 -01
2. #2
Noniin, nyt mua sitten kiinnostaa et miten noi 4kpl erillisiä ilmanputsareita toimii? Eli het kun tiedät niin kerrohan... (Muuttuko imuäänet siinä samalla paljonkin?) Mistä hankit ne? Ja onko siinä muuta ku nappaa orggiksen pois ja lyö noi paikalleen?

Siistin näkönen peli noin muuten. Ite en henk.kohtasesti tykkää niin paljoo "kiiltävästä" pinnasta, mut sehän nyt on makuasiaa kaikki tyynni... *

It´s better to die on your feet than live on your knees...
3. #3
Vakio ilmanputsarikotelo oli aika hankala irroittaa. Siinä joutui ottamaan ensin kaasarit ja kurkut pois, että mahtui tulemaan ulos rungon välistä.
Koneesta menee huohotusputki koteloon ja tähän laitoin pienen suodattimen. Ei se varmaan niin paljon huohota että sotkisi koneen. Toinen letku tulee koteloon siltä pakosarjan ilmahässäkältä. Siihen laitoin kans suodattimen. Tästä suodattimesta meinaa vähän kuulua imuääntä läpi, mutta uskon että otan pois koko hässäkän sieltä kun ei siitä vissiin mitään apua ole.
Kotelon tyhjennysletkun otin pois kokonaan.
Kyllä se ainakin käyntiin lähtee ja käy aivan nätisti. Imuääntä tuli vähän, mutta ei älyttömästi.
Ilmanputsarin tilasin stormilta. Kaasareissa on 58mm aukko ja suotimissa 60mm. Pikkusuotimet hain Hotcarsista täältä Vaasasta.

yamaha fzs 1000 -01
4. #4
Onko ne kartiosuodattimet samat, mitä ameriikanveljet sanoo "podeiksi"?
Ulpe - Brewed with Perkele since 1979
Kawasaki Z750 2004
Yamaha FZS1000 2005
KTM 690SM 2008 + Yamaha FZX750 1987
5. #5
En osaa oikeen sanoa mitä "veljet" sanoo podeiksi=)
yamaha fzs 1000 -01
6. #6
Tyylikkään näkönen!

Onkos noi vanteet ja levyjen keskiosat pulverimaalattu vaiko ihan "normi" meiningillä vedetty? Oon myöskin vähän suunnitellu maalauttaa fasun vanteet ja levyjen keskiosat...
04 Buell xb12s

7. #7
Kiitti!
Ihan normaali maalilla on maalattu. Kolmikerros "lavared" DRMK/918
Mutta värihän ei ole sama kuin pyörässä ja edelleen on hakusessa pyörän oma värikoodi.
yamaha fzs 1000 -01
8. #8
Tota väriähän ei vissiin suomen markkinoilla ole ollut koskaan myynnissä. Saksassa on ainakin ja tälvissiin päättelemällä kannattas kysyä maililla Saksan yamahalta ko. koodia. Entiseen viragoon sain tälleen ratkottua visaisen nokka-akselihomman (saksan kuristukset).

Niin ja sairaan hieno on toi sun FZS Et vaihtas tota sliparia akran hiilariseen?

oli miten oli, mutta näin on

9. #9
Juu, ei oo Suomeen eikä Jenkkeihin tuotu punasena, mutta Saksasta löytyy pirusti.
Laitoin juuri mailia tuonne Saksan Yamahalle. Katsotaan jos sieltä saisi vastauksen=)

Ei kiitti hiilaria tähän pyörään
yamaha fzs 1000 -01
10. #10
Komia peli!!!
Mistä ostit takalampun ja syttypyörän. Paljonko makso ja oliko vaikee asentaa?
PV50, KMX125, CB350, 2xGPZ500R, ZR1100, FZR1000, FZS1000, ZX-10R -> 2x ZXR750
11. #11
Mitä noista kuvista sai tolkkuu tuon värin suhteen, niin unohda se alkuperäisen värikoodi ja vedä tolla lavaredillä sen alkuperäisen yli koko pyörä, on meinaan paljon parempi sävy.
Chief Dark Horse -22
Tracer GT -18
F 700 GS -13
GSR 600 -06
FZS-600 -00
Virago 535 -99
12. #12
Syttypyörä tuli allrightista ja takavalo muistaakseni stormilta. takavalo 69€ ja s-pyörä ~60€ ja molemmat oli todella helppo asentaa.

Tota väri hommaa mä mietin itekkin, mut ei jaksais enää purkaan koko pyörää uudestaan.
yamaha fzs 1000 -01
13. #13
Lainaa (levari @ Tammi. 24 2007,09:28) kirjoitti
Syttypyörä tuli allrightista ja takavalo muistaakseni stormilta. takavalo 69€ ja s-pyörä ~60€ ja molemmat oli todella helppo asentaa.

Tota väri hommaa mä mietin itekkin, mut ei jaksais enää purkaan koko pyörää uudestaan.
Onkos toi takavalo mahtollisesti ledeillä?
Oon kans kahtellu tollast kirkaskoppasta takavalohärpäkettä täältä, hinta vaan aika suolanen..99e
04 Buell xb12s

14. #14
Ei ole ledeillä, ihan normi. Käy sama kuin r1:n.
Ja värikoodikin löytyi Saksanmaalta=) Vivid red coktail 7 (VRC7)
yamaha fzs 1000 -01
15. #15
DODII, saksasta löytyy saksan asiat
Asiasta seuraavaan, minkähänlaisia peilejä sakki on laittanu fatzeriin? Meinasin heittää ne orkkikset mäkeen ja jotku tarvikepeilit tangolle. Sitten ne tietysti värisee kovemmassa vauhdissa niin, ettei mitään nää taakseen... mut olispahan tuninkia

oli miten oli, mutta näin on

16. #16
Tämä sälli on taittanut vakioita alaspäin. http://www.yamahafz1oa.com/fuzzyones...irrormod.shtml
Ei oikeen mun makuun!
Mulla on lyhennetty vakio peilejä n.5cm ja saatu vähän siromman näköisen.
yamaha fzs 1000 -01
17. #17
Tooosi hiano peli! Menee fazunisti lähes sanattomaksi jatka vaan valitsemallasi tiellä

Yamaha 4ever!

18. #18
Kiitosta vaan!
yamaha fzs 1000 -01
19. #19
BTW, Punasen streetfighter pleksin saa jamahalta hintaan 25€. Jos sellasta oot ajatellu niin vois sopia tohon hienosti.

oli miten oli, mutta näin on

20. #20
Millaista meinasit?
yamaha fzs 1000 -01
21. #21

oli miten oli, mutta näin on

22. #22
Just! Toihan vois olla ihan jees, jos vaan 25€ maksaa!
yamaha fzs 1000 -01
23. #23
Levari.

Tuli ihan mieleen että mites toimit noiden jarrulevyjen kanssa ennen maalausta, eli otitko "ulkokehän" irti vai suojasitko vaan?
04 Buell xb12s

24. #24
Lainaa (levari @ Helmi. 01 2007,22:14) kirjoitti
Just! Toihan vois olla ihan jees, jos vaan 25€ maksaa!
Joo, arvaa tuliko tilattua, vaikka mulla ei punanen mopo ookkaan Nooh, keksitään sille joku sopiva väri sitten joskus.. Äkkii spreillä mustaksi

oli miten oli, mutta näin on

25. #25
Lainaa (säätäjä @ Tammi. 30 2007,19:08) kirjoitti
BTW, Punasen streetfighter pleksin saa jamahalta hintaan 25€. Jos sellasta oot ajatellu niin vois sopia tohon hienosti.
Onko jotain muita värejä kuin punaista?
PV50, KMX125, CB350, 2xGPZ500R, ZR1100, FZR1000, FZS1000, ZX-10R -> 2x ZXR750
26. #26
27. #27
Lainaa (Inkku @ Helmi. 02 2007,15:28) kirjoitti
Levari.

Tuli ihan mieleen että mites toimit noiden jarrulevyjen kanssa ennen maalausta, eli otitko "ulkokehän" irti vai suojasitko vaan?
Suojasin vain ulkokehät.
yamaha fzs 1000 -01
28. #28
Eipä sitten ollutkaan hyötyä tästä värikoodista minkä saksasta sain, kun sitä ei osata suomessa sekoittaa

vivid red cocktail 7 (vrc7/580)
yamaha fzs 1000 -01
29. #29
Suutinsarja (Dynojet) oli todella kannattava hankinta omaan 04-malliseen. Kaasuun reagointi ja voimantuntu parani huomattavasti. Sliparin (Laser Duotech) laitoin ensin, mutta ei siinä silloin muu parantunut kuin ääni ja ehkä ulkonäkö. Viimeisenä K&N, mikä toi myös pienen parannuksen.

Omani tsekattiin penkissä, mutta siitä ei ole käppyröitä. Oli kuitenkin kuulemma "ihan kohdallaan". Tanskanmaalta vastaavanlainen peli (Dynojet/K&N/Akra):

[img]c:/temp/fzs_jetkit_KN.gif[/img]

Tuostakin näkee kaasuvasteen muutoksen.
30.
31. #30
No niin, muutoksia on taas tehty. Punainen plexi on kiinni ja kiitokset "säätäjälle". Xenon-valot, "dragon" syylärin-ritilä, G.P.T vaihdenäyttö ja ohjausiskari on asennettu. Xenonit vie niin pirusti virtaa, että saa nähä kuinka käy. Öljyntäyttöreikään hommasin öljynlämpömittarilla varustetun korkin=). Myös lambda ja Hestecin seosmittari tuli moottorin turvaksi;)
Värikoodista sen verran, että sain vihdoin käsiini oikean värin. Yamahat maalataan uutena Stadox-merkkisellä maalilla ja vain niiltä löytyi sekoitus kaava kyseiseen maaliin.

Muutama uusi kuva lisätty!
Lisää parempia kuvia tulossa myöhemmin!

yamaha fzs 1000 -01
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen