Sivu: 51 / 319:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 41495051525361101151 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1501:stä 1530:een 9548:sta
  1. #1501
    Lainaa (svahnm @ Tammi. 15 2008,14:20) kirjoitti
    Pakko lisäillä tähän vielä, että itse olen sen verran mukavuuden haluinen ja pikkutarkka, etten viitti paremmilla pyörillä suolassa ajaakaan, vaan ajelen silloin kun tiet on kuivat ja kirkas pakkaskeli.

    Kahteen kertaan on kymppi nähnyt kurakelejä talvella, mutta silloinkin oli satanut pitkään, eli suolaa vähän.

    Eka kerta kun "pukki" lainas pyörää itsenäisyyspäivänä ja toinen kerta kun järjestettiin ne org-ajelut joulukuun puolivälissä. Viimeisin ajosessio reilu viikko sitten oli puhtailla teillä.

    Raaka-arskaa en sääli, mutta sekin odottaa, että hitsaisin pakoputken kuntoon uuden vuoden "pommitusten" jäljiltä..
    Mulla vähän samaa vikaa. Erikoinen harrastukseni talvella ajoja odotellessa on mennä talliin pesuaineen ja hammasharjan kanssa ja kiillotella aina jotakin paikkaa Tulee siis talven aikana aika monta työtuntia, ja ei viitsi ihan pienen ajohimon takia käydä mopoa sotkemassa. Maistuupa sitten paremmalle kun kelit alkaa olla taas kuivat. Kaikki kunnia teille, jotka tuolla kurassa ja rännässä ajelette. Ilolla teitä tuolla liikenteessä katselen
    Kawasaki H2 SX SE ja Mv Agusta Brutale dragster rr -16
  2. #1502
    ... se mitään ruostu kovaa ajoa vain kun kelit sallii...
    Just over do it
  3. #1503
    Lainaa (Foo-Man @ Tammi. 15 2008,14:56) kirjoitti
    ... se mitään ruostu * kovaa ajoa vain kun kelit sallii... *
    Se on muuten totta, ajotaito ei ruostu.
    Nyt kahtena talvena on tullut asiaa harrastettua, ja oli ihan eri fiilis keväällä hypätä pyörän selkään kun pisin ajamaton jakso on ollut kahteen vuoteen noin 3 viikkoa putkeen kerrallaan.

    Huono puoli tuossa on, ettei tule samanlaista virnettä keväisin suun pieliin kun ei ehdi unohtaa tuota tehon tunnetta enää ollenkaan. Toisaalta mutkapätkä saa sen sentään aikaan, koska talvella puhutaan enemmän suoraan ajamisesta puutteellisen kitkan takia.
    zx10r -04 + gs1000g -80, gs850g -79 + gs550e -78 + kz440 ltd -80 + gt380 -73 + yz250 -91 + kx80 -94 + XL600 -85, Gas Gas JT250 -96
  4. #1504
    Lainaa (svahnm @ Tammi. 15 2008,15:05) kirjoitti
    Nyt kahtena talvena on tullut asiaa harrastettua, ja oli ihan eri fiilis keväällä hypätä pyörän selkään kun pisin ajamaton jakso on ollut kahteen vuoteen noin 3 viikkoa putkeen kerrallaan.
    Varmasti eri fiilis, mutta onko se sitten "tätä samaa taas tänään"..

    Onhan se 5kk tauon jälkeen vaan hianoa päästellä menemään. Vauhti korjaa alkukaudenkin virheet.
    Kawazaki Z900 2020
    (Ex: Yamaha RD125 '75, Suzukit RG125 '86, GSX600F '95, RF900R '96, TL1000S K1, GSX-R1000 K5, R1 '05)
  5. #1505
    urpooo:n avatar
    Liittyi Mar 2007
    Joku saa*anan kylmä maa pohjoosessa
    Nyt on pakko tulla kertoon eilisestä reissusta.
    Ulkona oli aivan helvetin liukasta, sai olla koko ajan pelko persiissä että on kyljellään kohta.
    No kylmähän siinä tuli kun oli sukat, kengät, shortsis ja t-paita ja boxerit, ei muuta.
    Ihmiset kyyläs että, jaahas taas on hullujen huoneelta karannut joku.
    n.10km ajon jälkeen alko takana vilkkuun smurffi fordin valot, konstaapelin ensimmäiset sanat oli "kaikki ok?". Sitten ajokortin vilautus, papereitten vilautus ja puhallus (miksköhän ). Puhuttiin mukavia poliisin kanssa ja oli kuulemma 20min ennen tota tapausta antanu ylinopeus sakot jollekkin custom kuskille, mutta sillä oli sentään vaatteet päällä
    Matka jatkui kohti pynsää.
    Vihdoin perillä ja ihmetys oli kyllä aikamoinen kun volkkarin takaa ilmesty yamaha virago.
    Yleistä pask*n jauhantaa siinä sitten vähän aikaa ja yamaha kuski kysy vielä lopuks "eksä oikeesti halua että soitan sulle taksin" ja semmosia tarvita
    Ajeltiin vähän matkaa "jonossa" ja painelin nopeesti kotiin saunaan
    80e tuli joten kyllä kannatti!!!
  6. #1506
    Ei saakeli.. *

    Oli jepet varmaan ihmetellyt mitä h#lvettiä..

    Täytyy olla miehellä verenkierto kunnossa, ite en tekis perässä.

    zx10r -04 + gs1000g -80, gs850g -79 + gs550e -78 + kz440 ltd -80 + gt380 -73 + yz250 -91 + kx80 -94 + XL600 -85, Gas Gas JT250 -96
  7. #1507
    Ei helevetti tuon urpooon (tuliko kaikki o:t?) tarinaa..
    Kawazaki Z900 2020
    (Ex: Yamaha RD125 '75, Suzukit RG125 '86, GSX600F '95, RF900R '96, TL1000S K1, GSX-R1000 K5, R1 '05)
  8. #1508
    Lainaa (urpooo @ Tammi. 15 2008,15:38) kirjoitti
    Nyt on pakko tulla kertoon eilisestä reissusta.
    Ulkona oli aivan helvetin liukasta, sai olla koko ajan pelko persiissä että on kyljellään kohta.
    No kylmähän siinä tuli kun oli sukat, kengät, shortsis ja t-paita ja boxerit, ei muuta.
    Joo ja porotkin lentää... een usko... Todisteita pöytään !
  9. #1509
    Lainaa (AlluR @ Tammi. 15 2008,16:25) kirjoitti
    Joo ja porotkin lentää... een usko... Todisteita pöytään ! * * *
    Joo, lähetä mun tilille ne 80e jotka vedosta voitit niin uskon..
    Kawazaki Z900 2020
    (Ex: Yamaha RD125 '75, Suzukit RG125 '86, GSX600F '95, RF900R '96, TL1000S K1, GSX-R1000 K5, R1 '05)
  10. #1510
    urpooo:n avatar
    Liittyi Mar 2007
    Joku saa*anan kylmä maa pohjoosessa
    Lainaa (AlluR @ Tammi. 15 2008,16:25) kirjoitti
    Lainaa (urpooo @ Tammi. 15 2008,15:38) kirjoitti
    Nyt on pakko tulla kertoon eilisestä reissusta.
    Ulkona oli aivan helvetin liukasta, sai olla koko ajan pelko persiissä että on kyljellään kohta.
    No kylmähän siinä tuli kun oli sukat, kengät, shortsis ja t-paita ja boxerit, ei muuta.
    Joo ja porotkin lentää... een usko... Todisteita pöytään ! * * *
    Eikö ne muka lennä?
    Millä se joulupukki si lentää?
    Tänne päin vaan ajeleen ja toivokaa että sama poliisi pysäyttää, ja siltä voi kysyä todisteita
    Olis muute pitäny polkasta poliisia karkuun ja vedellä vähän matkaa kunnon vauhtia, niin olis tullu joku todistus lappu mukaan . Mutta ei tolla kelillä uskalla ajaa ku 40km/h

    Ja jos kyseinen yamaha kuskis lukee tän niin hyviä ajeluja sulle, ja jos joskus törmätään niin mun puolesta ajetaan vaikka pitempi lenkki. Mutta sillä kerralla vähän paremmassa varustuksessa

    Ja voin sanoo että olis 100% todennäkösyydellä jääny väliin, jos ei olis saunaa ja jos kaveri ei olis suostunu hakeen ööliä kaupasta
  11. #1511
    urpooo:n avatar
    Liittyi Mar 2007
    Joku saa*anan kylmä maa pohjoosessa
    Lainaa (LaMasquerade @ Tammi. 15 2008,16:26) kirjoitti
    Lainaa (AlluR @ Tammi. 15 2008,16:25) kirjoitti
    Joo ja porotkin lentää... een usko... Todisteita pöytään ! * * *
    Joo, lähetä mun tilille ne 80e jotka vedosta voitit niin uskon.. *
    Sori, muuten lähettäisin (varmasti) mutta ku käytin niistä jo 12e
  12. #1512
    Lainaa (AlluR @ Tammi. 15 2008,16:25) kirjoitti
    Lainaa (urpooo @ Tammi. 15 2008,15:38) kirjoitti
    Nyt on pakko tulla kertoon eilisestä reissusta.
    Ulkona oli aivan helvetin liukasta, sai olla koko ajan pelko persiissä että on kyljellään kohta.
    No kylmähän siinä tuli kun oli sukat, kengät, shortsis ja t-paita ja boxerit, ei muuta.
    Joo ja porotkin lentää... een usko... Todisteita pöytään ! * * *
    Tähän ketjuun ei aleta satuilemaan. Kyllä orgilaisen sanaan pitää pystyä luottamaan.

    zx10r -04 + gs1000g -80, gs850g -79 + gs550e -78 + kz440 ltd -80 + gt380 -73 + yz250 -91 + kx80 -94 + XL600 -85, Gas Gas JT250 -96
  13. #1513
    Tohon Urpoon juttun vielä .... kyllä kait tosta häppeningistä joku tajusi edes valokuvia räpsiä , tänne näytille vaan kaikkien töllisteltäväksi niin saadaan makeat naurut ......
    No mitä sitte ...en se minä ollut ....

    http://www.bikepics.com/members/puppe9r/01zx9r/
  14. #1514
    joku on ollu ainaki tänään moperilla liikenteessä.. http://www.aamulehti.fi/uutiset/pirkanmaa/64025.shtml
    Tyyli ennen tarkoitusta.
  15. #1515
    Hypotermiasta varoittelevat, vaiks ajelisit kamppetkin niskassa. Ettei vaan Urpo joutuis kuseskelemaan tätä nykyä istualtaan...
  16. #1516
    Lainaa (JaZZo @ Tammi. 15 2008,18:57) kirjoitti
    joku on ollu ainaki tänään moperilla liikenteessä.. http://www.aamulehti.fi/uutiset/pirkanmaa/64025.shtml
    Hämärä uutinen kun otsikossa puhutaan moottoripyörästä ja tekstissä moposta
  17. #1517
    Lainaa (Zale @ Tammi. 15 2008,19:21) kirjoitti
    Lainaa (JaZZo @ Tammi. 15 2008,18:57) kirjoitti
    joku on ollu ainaki tänään moperilla liikenteessä.. http://www.aamulehti.fi/uutiset/pirkanmaa/64025.shtml
    Hämärä uutinen kun otsikossa puhutaan moottoripyörästä ja tekstissä moposta
    noista kahdesta se moottoripyörä otsikkona on myyvempi juttu, kysy vaikka kummalta tahansa "keltaiselta lehdeltä".

    tottapa tuo tietysti on.. epäselvä uutinen.
    Tyyli ennen tarkoitusta.
  18. #1518
    Tänä aamuna töihin sateessa ennen aamukuutta (60 km). Iltasella sama takasin.

    Sade on huuhtonut kadut (ainakin tie 51) hyvin. Ei tuntunut sitä suolan liukkautta ollenkaan.

    Terv,
    TeijoXX (Oli tosin kulkuneuvopoliittinen pikku pakko tulla prätkällä nyt. Ihan pelkän huvin vuoksi en olisi, mutta otetaan nyt sitten tästä kaikki irti mitä voidaan )
  19. #1519
    Lainaa (TeijoForsell @ Tammi. 16 2008,09:22) kirjoitti
    Oli tosin kulkuneuvopoliittinen pikku pakko tulla prätkällä nyt.
    Ymmärrän.. kyllä minäkin mieluummin prätkällä kuin julkisilla..
    zx10r -04 + gs1000g -80, gs850g -79 + gs550e -78 + kz440 ltd -80 + gt380 -73 + yz250 -91 + kx80 -94 + XL600 -85, Gas Gas JT250 -96
  20. #1520
    Jep jep, vajaa 50 km lenkki tuli heitettyä

    *kliks*
    Kawasaki 550 -83 Limited Edition
    Grumpy Old Fart

    "Si vis pacem, para bellum"
  21. #1521
    Jep ihan pakko mainita, että eilen tuli pari korttelia kierrettyä erkillä. Ajosää oli loistava ja tuntui hyvältä kun kaasua antamalla alkoi aina tapahtumaankin jotain.

    No, nyt on sitten tammikuun lämmittelykäyttö tehty. Erkki(5) lähti taas kuin palmun alta käyntiin. No säilytystilassa on n. 18 astetta lämmintä, joten ihmekös toi.

    Vähän tekis mieli lähteä myös zx-9r:ää kokeilemaan, joka tuli sopivasti juuri 24 tkm:n huollosta. Mutta jotenkin näillä säillä ja olosuhteissa on turvallisemman oloista ajella erkillä.
    “Dying is the day worth living for" - Captain Hector Barbossa

    Orgin venejaosto 2015 --> Tuuliajelehtimis osasto 2016 -->
    Yamahaki YZF-R1 (-07) 2011-2015
    Kawasaki zx-9r (-01) 2007-2011)
    Kawasaki Er-5 (2007-2008)
  22. #1522
    Muutaman kymmenen kilometriä meni. Meno on vähän niinkuin kuiskaamisen maailmanmestaruuskisoissa. Ens kuun jälkeen on maaliskuu. Sitten tulee juhannus ja kesä on käytännöllisesti katsoen ohi. Mahtaako enää tänä vuonna ehtiä ajelemaan.

  23. #1523
    urpooo:n avatar
    Liittyi Mar 2007
    Joku saa*anan kylmä maa pohjoosessa
    Lainaa (raisio.offroad @ Tammi. 15 2008,19:11) kirjoitti
    Ettei vaan Urpo joutuis kuseskelemaan tätä nykyä istualtaan...
    Seisaalteen kustaan edelleen
    Melkein kaikki paikat oli violetin siniset ajon jälkeen, ja tuntoo ei tahtonu olla. Mutta kyllä kannatti.
    Periaatteessahan toi on verrattavissa esim. maratoniin, sekin on varmaan tapahtuma hetkellä ana*lista mutta se fiilis sen jälkeen.
  24. #1524
    Lainaa (scuuba @ Tammi. 14 2008,19:29) kirjoitti
    Tai toivottavasti sä tienaat joskus niin paljo rahaa, että voit ostaa uuden mopon kaupasta. Voit sitten säilöä sen talliin ja käydä juhannusajelulla; jos ei sada, tai ole pölyistä, tai tuule liikaa, tai....
    Joo, mä olenkin kato rahaton tiukkapipo/ilonpilaaja joka on laiska pesemään pyörää joka ajon jälkeen

    Mutta pidän kyllä edelleen pointtini siinä että uskon että pyörät pysyy niinkin hyväkuntoisina kun ne nyt yleensä on osaksi siksi, että niitä pääsäntöisesti käytetään vain kesällä.

    Kyllähän ne autojen alustat kestää melko kauan suolakylpyjä talvella ja hiekkapuhallusta keväällä.
    Mutta ei ne uusienkaan autojen pohjat kovin nättejä ole kauaa. Jos ei ole sitten massattu kunnolla.
    Ja joo joo, on materiaalit erit pyörissä kun autojen pohjat ei ole alumiina jne.

    Koittakaan ymmärtää että olen semmonen perkeleellinen negaatio koko ihminen että koitan pilata muidenkin ilon.
    (kts. allekirjoitus)

    Pitää vielä lisätä että ei mua vissiin hirveesti pelota käytetyn pyörän osto, kun ostin ekaksi pyöräksi käytetyn Ducatin. *
    (patoutuneen negaation alkulähteet paljastuu )
    Nyt menee pahasti off-topic, mutta olisiko tähän hyvä lisätä että ko. Ducati olisi myynnissä.
    Taidan lisätä ilmoitukseen "ei ajettu talvella"

    "Joukkomme on väsyneet ja voitto kaukana"
  25. #1525
    Lainaa (scuuba @ Tammi. 17 2008,12:30) kirjoitti
    Lainaa (Mormegil @ Tammi. 17 2008,11:18) kirjoitti
    Joo, mä olenkin kato rahaton tiukkapipo/ilonpilaaja joka on laiska pesemään pyörää joka ajon jälkeen

    Nyt menee pahasti off-topic, mutta olisiko tähän hyvä lisätä että ko. Ducati olisi myynnissä. *
    Taidan lisätä ilmoitukseen "ei ajettu talvella" *
    Ok, eli sulla ei oo varaa ajaa, eikä pestä, eikä huoltaa, eikä pitää sitä mopoo...
    Just näin
    "Joukkomme on väsyneet ja voitto kaukana"
  26. #1526
    tänään n.65 km koeajoa suzukilla.vielä noin pienen lenkin jälkeen ei pysty sanomaan onko parenpi kuin edellinen pärrä(R1)mutta kivaa oli
    bmw s1000rr 2011
    bmw s1000rr 2012
    bmw s1000rr 2014
    bmw s1000rr 2015
    bmw s1000rr 2017
    Don't argue the situation out on the road - you will not win!

  27. #1527
    Tuli eilen ajeltua 20 kilometriä :jippikaijee
    "Little dirt never hurt anybody." - MacGyver
    "vrsca 1130cc & vrscdx 1250cc v2 HD"
    "Maximum speed: 58 knots V6 YAMAHA"
  28. #1528
    No niin....

    Poika osti TREella tänään opiskelijabudjetilla VF500. *

    Nyt sitten tsekkasin mesen, siellä oli viesti, että 'jos lähtis kohta suunnistamaan jkl:n'. Ja on nyt mesessä offline, eli lähtenyt... *

    Kattelin tossa reitin kelikamerat. Lämpöä on 0.8C .. 2C ja märkää muttei suoraan sada. *

    Nimittäin tässä olen hiukan levoton. Pitäis olla kotona n 1½h päästä (+ sulatustauot ym).

    Toivottavasti tiellä pysyy, ei jää alle eikä aja päälle aikä palellu *
    Yama80cc&100-Honda125x2/450Dohc/750-SuzyT500-KawaZ1903/1135cc
    Paused '87-'05 Ex XX'99/'05-'21 Tickets '75 '84 '14
    Now '14 VFR1200F
    161.6mph/LPR'09
    175.8mph/Halli'10&SS1000
    177.1mph/Halli'11&SS1600K
    167,2mph/Halli'13&SS1000
    168.4mph/LPR'14&SS1600K
  29. #1529
    JOVVAIN.....

    .............Naaaaaa, ei sillä mithän hätää ou jos ei yöks jää matkal. Vasta Kemis jäätää tähä aikaa ja tuo mitä Viitasaarel nytki sataa nii se sulaa samal ku tiehe osuu. Lamppuihi se tietysti kertyy jos ihan tosissaan tulee mut nou hätä.....

    riläks sano lappalainen tahi joku semmone......naaa,

  30.  
  31. #1530
    Tuo tais olla ammattilaisen puheenvuoro, Tänx, Mc! ...

    Juu, onneksi poika kertoi saaneensa varusteita lainaan, omansa kun on JKL:ssä. * -vaikka ihan saletti en ole siitä, että oiskos poika malttanut lenkkarinsa korvata asiallisemmilla ajokengillä. *

    Tää taitaa todistaa yhden väitteen. Nimittäin, sanottiin ennen jotta puujalka ei periydy seuraavaan polveen.

    Mutta puupäisyys näyttää vaivaavan meidän sukua, näköjään taas uuden polven verran.

    Vaan onko se viisautta ollenkaan, kun vaan * *