Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 82:sta
  1. #1
    Kotioloissa toimii aina vanha kunnon konsti vieraitten kanssa: Jos ette muuten lähde, näytän valokuvia.
    Tämä aika syksystä tuntuu olevan suurimmalle osalle meistä mopoilun suhteen luopumisen aikaa. Luopumiseen kuuluu osana muistelu. Ukkometsoine ja hienoine kertomuksineen.
    Muistelua voi tehdä kirjoittamisen ohella vanhoja kuvia selaamalla. Ja miksei myös jakamalla muiden iloksi.

    Tämän avauksen alle voisi rakentaa aikamoisen albumin. Parhaaksi koettu reissukuva, ja siihen liittyvä kuvaa avaava tarina.

    Oma avaukseni ei ole kummoinen, Se on helppo ylittää kenen tahansa. Niin kuvalla, kuin tarinalla.

    Kuvan tarina liittyy parhaaseen mp-reisuuni. Se tehtiin silloin, kun digikamerat oli juuri kaupallistettu. Kahden sekunnin laukaisuviiveellä toimiva agfa maksoi vajaat 1000 € ! Kulutti pattereita pärekorillisen päivässä, ja oli muutoinkin melkoinen kampura. Malagasta ajeltiin Pyreneiden yli Ranskaan, jonka lumoavaa maaseutua pitkin kohti Moselin laaksoa ja aikanaan kotia. Custom-kuskeilta loppui tietysti taas kerran menovesi. Lähimpään kylään odottamaan. " voin tulla 15 min. päästä jos sattuu" luki pumpussa (niin sen teipillä mittariin liimatun lapun sisältö ymmärrettiin) .
    Retkueemme jäsen x oli, ja on edelleen tavattoman ulospäin suuntautunut persoona. " 10 sekuntia, eikä huulenheittoa kenenkään kanssa."- tuumi vanhaherra, ja lähti jututtamaan mopoautolla liikeellä ollutta eläkeläispariskuntaa, joka myös odottii huoltoaseman aukeamista.- Niin. Ei tämä jäsen x ranskaa osaa, eikä mitään muutakaan ulkomaan kieltä. Silti hän hoiti puhepuolen koko reissulla ! " Tulkaapa katsomaan, mistä ollaan tulossa " sanoi jäsen x . Sieltähän mumma ja pappa könysivät katsastamaan karttaamme. Aavistin, mitä tuleman pitää, ja kaivoin pikavauhtia kameran esiin. Kahden sekunnin viive, ja se oli siinä. Vanhan rouvan "Voila "- Venäjältä asti !
    Sen pituinen se.






    Nuoruus on humala ilman viiniä. (Goethe)
  2. #2
    Tuosta vois jo antaa pisteitä, täydellinen ajoitus
    Notta ei mopolla moottoritielle - lakikin sen jo kieltää!
    IBA Finland - Pariisi2006 - Alppireissu 2007 - Euroturnee 2008
    Suzuki GSX-750F
  3. #3
  4. #4
    Lainaa (Spede1 @ Loka. 08 2006,22:28) kirjoitti
    Grossglocknerilta! Tässä sama kohde panoramana vähän korkeammalta:
    Grossglockner



  5. #5
    Lainaa (Spede1 @ Loka. 08 2006,22:28) kirjoitti
    Komiaa Spede!
    Pistää miettimään tulevaa kesää..
    Cbr 600f -99 -> YZF 600R -01 -> Cbr 600f -01 -> R1 -04 -> Carina II -88
  6. #6
    Tämä oli aika hauska kuva Saksassa kesällä, kun ei malttanut välillä pysähtyä pesemään visiiriä:

    Dixi et animam levavi
  7. #7
    Heheh... no kyllä on itikoita. Ja mä oon esitelly kaikille, että mulla olis tullu paljo itikoita lasiin:


    Taidanki poistaa omasta galleriasta noin puhtaan kuvan



    https://www.youtube.com/@OnhanVielaPitkaMatka
    https://www.tiktok.com/@onhanvielapitkamatka
  8. #8
    En osaa sanoa parasta. Nopeasti vilkastuna kolme ehkä esittelyn arvoista:

    Montako kättä ohjaa?
    Kavereita
    Maisema

    edit: Joo luulin kans että mulla ois ollu paljon ötökkää lasissa:





    "Paskaks vaan jos se paskaks menee"
    CBR600RR '07 -raaseri
  9. #9
    Eka moporeissu Pohjois-Norjaan http://asko7.softavenue.fi/tuomo....id=4413
    Ajettiin tieltä syrjään ja jäätiin tunturiin yöksi. Vieressä lirutteli tunturipuro ja tuuli oli aika valtava. Tuntui että teltta lähtee oikesti lentoon yöllä.

    Jossain lähellä Murmanskia http://asko7.softavenue.fi/tuomo....id=4746
    Usein "paras reisskuva" ei kerro sivulliselle mitään mut tää kuva palauttaa aina mieleen sen reissun ja mahtavat fiilikset.

    Plääh, hankala löytää parasta kuvaa. Teknisesti hyviä löytyy mut itselle eniten muistoja tuo joku hieman "epäonnistuneempi" kuva jjoka kertoo jonkun tarinan. Sivullinen taas ei voi tietää tarinaa ja hänelle kuva onkin joku surkea räpsy.

    Tuossa pari viime kesän otosta Latviasta http://asko7.softavenue.fi/tuomo....id=5217
    http://asko7.softavenue.fi/tuomo....id=5218
    mut enemmän muistoja tuo mieleen esim. tämä http://asko7.softavenue.fi/tuomo....id=5224

    Nyt loppu. Perskeles... menee koko yö katsellessa näitä vanhoja kuvia ja muistellessa menneitä reissuja.
  10. #10
  11. #11
    Ihan täällä kotosaarella näpsittyä. Löytyy merta ja vuoristoa maun mukaan
    It's nice to be different...But it's different to be nice
  12. #12
    Lainaa (BlueFazer @ Loka. 10 2006,07:00) kirjoitti
    Ihan täällä kotosaarella näpsittyä. Löytyy merta ja vuoristoa maun mukaan
    Hieno saari sulla kotina, olen siellä ainakin 20 kertaa vieraillut.
    -Sergei-
    - Sergei-


    "Tiedättekö mitä siitä tulee kun risteyttää tiikerin ja kanarianlinnun??
    En minäkään tiedä, mutta kun se laulaa sitä on parasta kuunnella."
  13. #13
    Lainaa (Sergei The Eagle @ Loka. 10 2006,08:49) kirjoitti
    Lainaa (BlueFazer @ Loka. 10 2006,07:00) kirjoitti
    Ihan täällä kotosaarella näpsittyä. Löytyy merta ja vuoristoa maun mukaan
    Hieno saari sulla kotina, olen siellä ainakin 20 kertaa vieraillut.
    -Sergei-
    No ens kerralla sitten kylään vaan
    Täältähän mukavia mutkanpätkiä löytyy pilvin pimein
    It's nice to be different...But it's different to be nice
  14. #14
    JOVVAIN...



    .....Naaaaa, parasta ei ou, mutta laitethan tosta jotain.....

    ja tosta kans



  15. #15
    Tiedä "parhaasta", mutta tuolla oli aika nastaa...

    Mopon takana näkyy Vevey & Montreux, sekä Geneven järvi.



  16. #16
    Ei nyt mitenkään ihmeellinen matkakuvana, mutta ex-pyärä näyttää hyvältä!

    Lisää nuurdkappia.
    What's the difference between Buell and your wife?
    After two years Buell still sucks...
  17. #17
    Lainaa (ek@ @ Loka. 08 2006,23:18) kirjoitti
    Tämä oli aika hauska kuva Saksassa kesällä, kun ei malttanut välillä pysähtyä pesemään visiiriä:


    Yöööks!! Mä ainakin maltan pestä visiirin ....
    Nauru nuorentaa, rakkaus kaunistaa.
    Lady, Sexy Lady.
  18. #18


    ...tiiä sitten parhaasta reissukuvasta, mutta komiasti on sävyt kohilhan taustalla olevassa Kiilopään maisemissa Hayabusan kanssa.
    Hayabusa -01 mm. Norjanreissusta albumilinkki! kuva s. 7

    319km/h Hallin kentällä 2014 liki 160tkm ajetulla tourinki-Busalla
  19. #19
    Kuvassa testataan saappaiden vedenpitävyyttä jossain Itävallan ja Italian välimaastossa. Vesi pysyi hyvin saappaiden sisällä ja se oli mukavan vilpoista. Jaa että miksi sitä piti testata? Ei pysty vastaamaan.
    ©
  20. #20


    Mahtavaa, 16km pitkä silta myös tunneli.
    Mälmön ja Kööpenhamian välillä Juutinrauman.
    *Viini, ruoka ja hyvä elämä*
    *ZX 10 R*
  21. #21
    Lainaa (ek@ @ Loka. 08 2006,23:18) kirjoitti
    Ja sitten vaan reippaasti päivän päätteeksi varaamaan neljän tähden hotlasta huonetta vähän visiiriä raottaen p.
    Melkoinen installaatio !
    Nuoruus on humala ilman viiniä. (Goethe)
  22. #22
    Paha omaa kehua,mut ite tykästyin joteski tähän.
    Ja täällätuntui olo joteski pieneltä ja mitättömältä. Paikka Passo di Stelvio.



    Vaikka myö itte sen sanommakin,niin..
    -Ei osa kijirottaa,koetaj arvata tarjkotus.Palju virheitä.

    Ego sum rex Romanus et supra grammaticam

    Kuustonenki sen tietää
    -Gut-
  23. #23
    Kyl se tää on toissa kesältä. Ei tullu tänä kesänä paljoo ajeltua
    Höhöö letkut on kotona, sano entinen palomies!

    Siis mää vai
  24. #24
    No parhaasta en tiedä, mutta jälkeenpäin huvittaa tämä Kuva...
    Takana on parikymmentä ensimmäistä kilometeriä Saksan autobaanaa...
  25. #25
    Tästä kuvasta oon ite tykännyt.
    - Moottoripyörä on moottoripyörä, skootteri on lälläripyörä -
  26. #26
    Liittyi Apr 2003
    Lat: N 60 14' 15.67" Long:E 25 07' 20.79"
    Gibraltarille mentiin tätä kautta (suurin ja piirtein)
    ja törmättiin aika eksoottisiin katujen nimiinkin.
    Takaisin tultiin Andorran lävitse. Siellä oli
    pollenkikkaroita pitkin teitä ympäriinsä ja hirnakat
    kulkivat ihan vapaasti. Paluumatkaa ei oltu erikseen
    suunniteltu .. fiiliksen mukaan .. pitkin Ranskaa ja silleen ..
    9980 km tuli mittariin ..



    <span style='color:red'>..rock...rock...rock...rock...ro ...........</span>
    -"Onko maapallolla älyllistä elämää?"
    -"Kyllä, mutta olen vain käymässä."
  27. #27
    Viimekesältä tuolta Korpilahden? lähettyviltä tuli otettua tälläinen kuva kun tuli tauon paikka.
  28. #28
    Tykästyin tähän:
    Try again. Fail again. Fail better.
  29. #29
    Viime joulukuussa otettu muutama kuva thaimaan turneelta








  30.  
  31. #30
    Yksi parhaista

    Yöllä syöminen on kai yhtä harmitonta kuin unissakäveleminen?

    Reissunainen & SV1000S
Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen