Coromandel, Uusi Seelanti

[Joopa]

Lyhyt julkaisu tämän päivän ajelusta, maan Uusi Seelanti, ajoreitti Hamilton - Coromandel - Hamilton.
Kauan on jo tehnyt mieli lähteä heittämään tuo lenkki, mutta kun täällä kerran talvea on elelety niin viikonloppujen keli on turhan usein paljastunut vesisateeksi.

Mutta nytpä kävi meikäpojalla munkki. Eilisen ulkoilureissun jäljiltä tytär on kuumeessa ja vaimolla on jotain yliopistohommia rästissä ja ulkona on ensimmäinen huippuluokan kevätpäivä. Olisi syntiä jättää tämmöinen ajopäivä ja -tilaisuus käyttämättä, joten pikainen varmistus hallitukselta ja reittiä suunnittelemaan. Suunniteluun livahtikin kokonaiset 10 minuuttia ja keula kohti Coromandelia.
Coromandel on noin 70km pitkä ja noin 40km leveä niemi Uuden Seelannin pohjoisrannikolla, niemen länsireunaa menee merenrantaa noudatteleva tie joka vie Coromandelin kylään, itäreunaa pääsee alas hieman kauempana merenrannasta olevaa tietä vaikka kyllä niitä merimaisemia silläkin tiellä riittää.

Puoli kymmeneltä Buelli tallista pihalle ja taipaleelle. Ensimmäiset 100km on varsin tympeää maaseutuajelua, mutta minkäs teet kun Hamilton sattuu olemaan keskellä Uuden Seelannin tylsintä maisemaa.
Sunnuntaipäivä on suosittu ajopäivä muuten tallissa pyöriään makuuttaville paikallisille. Ensimmäinen isompi mopokolonna tulee vastaa Paeroassa. Tankille mennessä huoltamolla on Speedmaster ja jokin Bemarin matkaenduro, lähtöä tehdessä tien toiselle puolelle pölähtää noin 30 pyörän poppoo taukoa istumaan. Risteyksestä eteen tulee toinen Bemarin enska, arvaan että heebo on myös menossa Coromandelille päin. Bemukuski vetää moponsa kuitenkin kohta tienvarteen, liekö puhelu tai jotain.

Matkavauhti on rapiat 120 km/h, yleisrajoitus on 100km/h, tiestä riippumatta joten useimmin loppuu kuskilta kantti kuin tieltä rajoitus. Kevään ensimmäiset öttiäiset ovat heräilleet, tasaisin väliajoin visiiriin räpsähtää parvi parin millin mittaisia pikkukärpäsiä. Ilmeisen joukkotuhoisia ötöjä. Kymmeniä kilometrejä ilman höttiäisiä ja sitten noita pikkukärpäsiä lämähtää näkökenttään kerralla 20 kpl.

Matka Thamesiin taittui äkkiä, se on viimeinen isompi kylä josta Coromandelin niemi alkaa. Vasemmalla siintää iso vesi, lahden toiselle puolelle ei ole matkaa kuin ehkä 10 km, mutta pohjoiseen pällistellessä ei näy rantaa. Jos tuosta lähtisi niin taitaisi jossain Fizillä rantautua, jos sinne hyvällä tuurilla osuisi. Bemukuski on ilmestynyt taakse, jonossa köröttelyksihän tämä meni. Tie on kapea ja mutkia riittää ja heti Thamesin pohjoispuolella on useita pikkukyliä peräjälkeen. Nopeusrajoitus on 30 ja 50 välillä pitkän matkaa.

Pysähdyn nappaamaan valokuvan.

5 minuutin tauon aikana tiekin ehti aueta joten nyt voi vähän kiristää naruja. Huima tie kyllä ajella. Pisimmät suoranpätkät ovat 150 metriä. Kurvin merkkejä, nopeussuositukset 25 - 55 km/h. Rajoituksen puitteissahan noihin voisi tempaista satasta, mutta en halua testata kelluuko Buelli. Tyynimeri kutsuu jos mutkan nykäisee suoraksi.

Tulikohan vetäistyä repun remelit liian tiukkaan. Pakko pudottaa vauhtia kun kurveihin tullessa tiukat jarrutukset alkavat tehdä jo huonoa oloa. Vai liekö viime viikkoisen flunssan jäljiltä vielä poskiontelöissa jotain köttöä. Joka tapauksessa 20 km pätkä jatkuvaa kiihdytystä, jarrutusta ja tiukkaa kanttausta meinaa tehdä huonon olon. On tämäkin. Tie nousee merenrannasta ylös vuorille sisämaahan päin.

Muistan että viimeisin pätkä Coromandelin kylään ei enää mitään mahtimaisemia sisällä, enkä viitsi kiertää koko niemeä ympäri, joten pyöräytän mopon ympäri ja aloitan paluumatkan. Pikku tauko tien varressa tekee hyvää, ohi painaa taas matkabemareita, kädet nousee ja torvet soi. Paikalliset on kyllä mukavaa porukkaa mutta eikö täällä myydä muita kuin bemareita.



Päätän pysähtyä Thamesissa ja käydä katsomassa mikä muistomerkki kylän mäellä oikein on. Jokin sotamuistomerkkihän siellä jököttää, kameran kanssa kikkaillessa eläkeläispariskunta tarjoutuu ottamaan matkalaisesta kuvan.

Kieltäydyn kunniasta, vanhukset kyselevät mistä päin turisti on kotoisin.
Kerron että täällä asutaan, mutta Suomesta tultiin. Pappa innostuu, on ollut vuosikausia Abloyn edustaja Uudessa Seelannissa. "Superior locks" - kehuu pappa, mutta valittelee että ne vaan ovat turhan kalliita täällä.
Olivat luvanneet paikallisille lukkosepille, että jos aukaisette Abloyn niin firma maksaa lomamatkan Suomeen. Ei ollut kukaan Abloyta tiirikoinut, joko lukko on hyvä tai palkinto pelottava.

Thamesin keskustassa bemareita pukkaa joka lävestä. Nyt niitä killuu perässä jo kymmenkunta, epäilys jostain merkkikerhon ajelupäivästä alkaa herätä mielessä. Bemuletka jää kuitenkin pian jökkimään karja-auton taakse josta itse suikkaan ohi.

Kotona kolmen jälkeen, matkaa kertyi noin 350km.

[cmas]

Melkosen komeita maisemia, oikein kateeksi käy. Varsinkin, kun täällä saa odotella jo syysmyrskykä päälle muutaman viikon sisään