Elämäni ensimmäinen moottoripyöräreissu tuli tehtyä tässä toukokuun aikana, kohteeksi valittiin Gotlanti läheisen sijainnin ja kuulopuheiden mukaan kauniiden mutkateiden vuoksi. Vaikka naapurissa oltiinkin, oltiin sentään ulkomailla ja saatiin samalla harjoitusta lauttamatkoista jotka aina ovat välttämätön paha Eurooppaan suunnatessa. Matkapelinä toimi 250cc custom varustettuna Givin 46l takalaukulla, pleksillä ja tankkilaukulla. Tavaratilaa ei siis ollut liikaa kahden ihmisen käyttöön.
Toiminta laivalla oli helppoa näin ensikertalaisillekin. Seawindillä ei ollut lisäksemme muita motoristeja kuin yksi pariskunta Wingillä matkalla Saksaan. Silti moottoripyörät otettiin viimeisinä laivaan, joten odotusta satamassa kesti lähes pari tuntia.
Tukholmassa sää oli aurinkoinen ja tunnelmat olivat korkealla kun lähdimme suunnistamaan kohti Nynäshamnia ja Gotlannin lauttaa. Ensimmäiset vaikeudet tulivat kun emme päässeet ulos Tukholman satamasta, satama-alueen automaattiportti ei auennut pyörän vähäisestä painosta tms. johtuen. Jouduimme jonkin aikaa odottelemaan, kunnes paikalle tuli henkilöauto, jonka vanavedessä pääsimme läpi portista. Siitä eteenpäin matka Nynäshamniin meni oikein sujuvasti, oltiin ajoissa odottelemassa lauttaa. Kolmen tunnin matka Gotlantiin taittui nopeasti laivan lepotuolissa.

Perillä sää oli aurinkoinen ja tunnelmat korkealla. Ensimmäisen yön majoitus oli varattu saaren pohjoispäästä, jonne lähdettiinkin mutkan kautta suunnistamaan. Mukavia maalaisteitä pitkin päästiin perille, matkalla pysähdeltiin vähän väliä tutkimaan nähtävyyksiä. Käytiin viemässä tavarat majapaikkaan ja käytiin kiertämässä pieni Fårön pikkusaari Gotlannin pohjoiskärjessä. Tutustumisen arvoinen paikka, tuonnekin pääsee tosin vain lossilla ja merimatkakiintiö alkoi olla jo siltä päivältä täynnä.

Toinen päivä käytettiin Visbyn ja saaren keskiosien tutkimiseen. Kahden seuraavan yön majoitus oli varatu Visbyn liepeille, josta olikin sopivat välimatkat kiinnostaviin kohteisiin. Maisemallisia mutkateitä riitti kiitettävästi, osa parhaista reiteistä oli kalkkipitoisia hiekkatietä, jotka varmasti likaavat pyörän ja matkustajat.

Kolmas päivä kului saaren eteläosan kiertelyssä lähinnä rantateitä pitkin. Jälleen mukavia maisemia ja maalaistunnelmia. Aivan eteläkärjen jyrkät kalkkikivikalliot jäivät mieleen. Lampaita ja lehmiä oli usein keskellä tietä vapaana, joten kannattaa käyttää malttia tuolla ajellessa. Suomalaisittain nopeusrajoitukset tuntuivat vapailta, useasti rajoitus 90km/h vaikka taloja ja risteyksiä oli todella taajaan. Suomessa vastaavissa paikoissa *rajoitus olisi ollut 40-50km/h ja varmasti muutama hidastetöyssykin olisi paikalle rakennettu.

Neljäntenä päivänä oli heti aamusta paluu manner-Ruotsiin, jossa satoi kaatamalla. Ruotsin itärannikon kiertely typistyikin näin ollen ostoskierrokseen Tukholman vanhassa kaupungissa.

Gotlanti oli mielestäni hieno ja motoristiystävällinen kohde, ihan hyvä valinta ensireissulle mielestäni. Lautta/laivamatkailua tuli vain mielestäni hieman liikaa matkan kokonaiskestoon nähden.
Toukokuun puoliväli ei ole vielä mitään sesonkia Gotlannissa, Visbyn ulkopuolella saikin hakemalla hakea auki olevaa kahvilaa, ruokapaikkaa tai vastaavaa.
Ilmat olivat kohtalaiset, aurinko paisteli suurimman osan aikaa, mutta lämpötila jäi noin 15 asteen kieppeille. Hieman liian kylmä keli, kun käytännössä oltiin aamusta iltaan pyörän selässä tai muuten ulkosalla.
Teknisiä ongelmia pyörän kanssa ei ollut koko matkalla, eikä niihin sen puoleen oltu edes varauduttu. Edes ketjurasvaa ei tullut otettua mukaan
250-kuutioinen pikkucustom täyteen lastattuna ja kaksi päällä ei tietysti ole mikään suuren luokan touring-peli, mutta kertaakaan ei tullut ongelmia tehonpuutteen tms. vuoksi. Moottoriteilläkin sai ohitella hitaampia. Suurin ongelma oli vähäinen säilytystila, tavaraverkko oli onneksi mukana matkassa.
Myös isompia katteita ja pleksiä jäi kaipaamaan, seuraava ajopeli tuleekin olemaan Honda Deauville tai vastaava "matkapyörä". Ei tuollaisella pikkucustomilla ehkä oikein jaksaisi Alpeille asti posotella.