Sivu: 35 / 36:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 2533343536 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1021:stä 1050:een 1056:sta
  1. #1021
    Moi!

    Mulla on ollut kohta 7 vuotta toi Jammu ja nyt keväällä oli ekat ongelmat ton pyörän kanssa. Lähti talven jäljiltä normaalisti käyntiin, mutta 5 kilometrin jälkeen alkoi tiputella yhtä pyttyä pois ( ykköspytty) ja rytyytti alle 4rpm niin saatanasti. Vaihdoin tulpat ja huomasin että juuri ykköspytyn tulpanhattu oli saanut siipeensä ja vaihdoin myös sen. Ongelma ei kuitenkaan ollut siinä vaan ilmeisesti josssain muualla sillä pyörä toimi yli 3 tuhannen kierroksen yläpuolle 4 sylkällä ja sen alle kolmella. Sit eräs kuuma päivä kun käytin koneen kuumaksi paikalla niin se alkoi käydä neljällä myös tyhjäkäynnillä ja kun kävin ajamassa niin toimi koko ajan normaalisti.

    Kellään ollut samaa?
  2. #1022
    Jokavuotinen tilanne: Syksyisin nettipalstoilla väännetään pitääkö tankkiin jäädä talveksi stabilisoitua perusbensaa/pienkonebensaa vai ihan tavallista ja keväisin kysellään, että miksi mp, mopo, ruohonleikkuri tms käy huonosti talvisäilönnän jälkeen.
    Hurjimmat väittelevät tosissaan siitä, pitääkö huolto tehdä syksyllä kauden loputtua vai vasta käyttöönotettaessa seuraavana keväänä.
    Aika monet joutuvat muuuttamaan sen kevääksi lykätyn huollon laajaksi vianetsimisoperaatioksi.

    Ihme juttu?
  3. #1023
    Lainaa vstrom kirjoitti Katso viesti

    Tosi ihme juttu .

    Varsinkin kun useimmat keväällä reistailevista laitteista eivät kuponkien mukaan "tarvitse" kuin 95 E10.
    Viunaakin siinä on "vedenpoistoon" jo enemmän kuin Masinolia ennen lisäiltiin.

    Elämä on .
    Racin`with the wind....
    Freedom !
    That`s what it all about.
    Life is a Bitch... but god, i love how she Rock me.
    http://www.youtube.com/watch?v=_7VsoxT_FUY
  4. #1024
    Lainaa vstrom kirjoitti Katso viesti
    Jokavuotinen tilanne: Syksyisin nettipalstoilla väännetään pitääkö tankkiin jäädä talveksi stabilisoitua perusbensaa/pienkonebensaa vai ihan tavallista ja keväisin kysellään, että miksi mp, mopo, ruohonleikkuri tms käy huonosti talvisäilönnän jälkeen.
    Hurjimmat väittelevät tosissaan siitä, pitääkö huolto tehdä syksyllä kauden loputtua vai vasta käyttöönotettaessa seuraavana keväänä.
    Aika monet joutuvat muuuttamaan sen kevääksi lykätyn huollon laajaksi vianetsimisoperaatioksi.

    Ihme juttu?

    Kyse muuten ei ollut bentziinistä eikä kaasarista vaan vika oli mystinen sähkövika.
  5. #1025
    sehän se on kumma kun joku pitää munkin rituaaleja pyörien säilytykseen vaivalloisilta, ja laiskoina eivät tee mitään. Mutta mä teen ne nimenomaan laiskuuden takia. En halua joutua turhaan etsimään vikaa joka on itse aiheutettu.

    Varsinkin kun tietää mikä vaiva on purkaa nelisylinterisen kaasarit, laittaa korjaussarjat ja putsasta kaikki, ja mahdollisesti ultraäänipestä ne, että saa kuivuneen bensan pois kanavista. Kädet haisee bensalla ja ottaa päästä.
    we cannot tolerate zero tolerance!

    BMW R1200GS & Speed triple 1050
  6. #1026
    Lainaa suizamaniac kirjoitti Katso viesti
    Kyse muuten ei ollut bentziinistä eikä kaasarista vaan vika oli mystinen sähkövika.
    Ja korjaantui millä? Voodoolla? Vai ajan kanssa (kuitenkin bentziini...)?
    GT380-DS7-CB350F-GT500-GS750-VF750F-GSX1100F-GSXR1100-XJ600-GSXF750

    How far can you travel when you're six feet underground?
  7. #1027
    Jahas.

    Tuli kk takaperin haettua -99 thunderi joka seissyt hyvin pitkään. Alla -08 renkaat joissa hyvin pintaa
    34tkm mittarissa ja toiselta omistajalta.
    Tiedä sit miksi seissyt... Tainno ehkä pikkuhiljaa valjennut.

    Eli pyörässä asr-koko putkisto, exuppi poistettu, kn-filsu ja isommat suuttimet(?)

    Ostin sellasena huonostikäyvänä. Putsasin kaasarit ja tankin, vaihdoin bensansuodattimen, uudet kohojen neulat & "pesät" seosruuvit/tiivarit, uudet tulpat ja bensat.

    Nyt Käy tyhjää, mutta tasakaasulla ajaessa rupeaa tekemään kenguruloikkaa ja kaasusta päästäessä sammuu. Sammuu usein vauhdista kun hidastaa risteykseen. Hätäseen kelaa täyskaasulla vauhtia.

    Bensan pinta kutakuinkin ok. Pumppu naksuttaa/tuottaa, toki en tiedä että tarpeeksiko?
    On putsailtu, puhalleltu, purettu ja koottu tuhanteen kertaan kaasareita. Seosruuvit auki 3kiekkaa.
    Suuttimet kokoa 136. Jostain luin että vakiona 125?
    Ja neulojen putkista ehkä saattaa olla pientä kulumaa(?). En viittiny purkaa käsiin kun en tiedä mistä saa uusia. Saa vinkata!
    Myös itse neuloissa hapettumaa. Kalvot ok ja luistit luistaa.
    Brakecleanilla ei ainakaan saa imuvuotoja esiin.

    Tossa alle pari minsaa käytin 3500rpm havainollistaen kaverille kuinka rupeaa käymään mutta pakosarja meni punahehkuun. Eli kävis laihalla, mutta mulla oli putsarikotelo pois...

    Nyt olis hyvät neuvot kalliit. Vakio osia ei ole, joten niiden kokeilu ei ole vaihtoehto.

    Kiitos ja kumarrus!

    Edittinä vielä että akku ok ja lataa normaalisti.
    Blåbär racing - https://www.youtube.com/channel/UCaLls33iNvMVoH97g8W2ZrQ
    Instagram: blabar_racing
  8. #1028
    Sen verran koitin tänään että laitoin dynojetin ohjeen mukaisesti 2kierrosta seisruuvia auki. Ei hyvä. Lämpee putket.
    Seuraavaksi koitin toiseen suuntaan. 4kierrosta auki. Nyt pelas parhaiten tähän mennes. Ajamaan en päässy kuin firman pihassa ilman kypärää. Täytyy koittaa myöhemmin miten skulaa.
    Blåbär racing - https://www.youtube.com/channel/UCaLls33iNvMVoH97g8W2ZrQ
    Instagram: blabar_racing
  9. #1029
    Meni pehmeen tasaisesti alakierroksilla ja hetken luulin että ongelmat selätetty. Kunnes jälleen risteyksessä kesken moottorijarrun sammui...

    Jos vika bensan saannissa nii miksi sammuu aina kun sitä vähiten tarvitsee🤔
    Pikkuhiljaa syö miestä...
    Blåbär racing - https://www.youtube.com/channel/UCaLls33iNvMVoH97g8W2ZrQ
    Instagram: blabar_racing
  10. #1030
    Apuja kaivataan yammu tietäviltä

    Sen verran taas updeittia että koitettu jo erikaasareilla.
    Näissä paremman näköset neulat ja vakio suuttimet.
    Myös made in china imukurkut murtuneiden tilalle. Saman näköiset kuin orkkis, ainoa et kaikki vasemman puolen. Mut tiiviit tuntui nämäkin olevan.(yamaha originellit myös saapui, mut ei vielä paikallaan kevyt, 241€ parin klemmarin kanssa)
    Sama homma. Sammuu moottorijarruttaes.
    Seos säädetty lambda ~1. Silloin tais olla lähemmäs 3,5 auki seosruuvi.

    Tulpat tarkistin nyt. Semi ookoon näköset.
    Vakio ilmanputsari tilattu, ootellaan et saapuu postiin.

    Minusta vaikuttaa että moottorijarrulla saa liikaa ainetta ja siksi sammuu. Sen verraa paukkuu normaalia brutaalimmin jarrulla. Millä pystyn vaikuttamaan siihen??

    Toinen kyssäri. Mikä on perus asento kaasuläpän asentoanturille?!?
    Jotain itse tehtyjä raaputus merkkejä siinä. Näköjään joskus koplattu sitäkin.

    Rupeaa epätoivo iskemään tämän kanssa
    Blåbär racing - https://www.youtube.com/channel/UCaLls33iNvMVoH97g8W2ZrQ
    Instagram: blabar_racing
  11. #1031
    Jos asentoanturia on käpälöity, niin kokeilepa miten moottori toimii kun TPS:n liitin on irti.
  12. #1032
  13. #1033
    Jos TPSää on räplätty niin vahva epäilys että kaasuläppien synkkaus on pielessä ja sillä yritetty pelata että kävis paremmin tyhjäkäyntiä. Todennäköisesti rikastettu seosta TPSää kääntämällä ja sen takia syötönkatkaisu on pois käytöstä kokonaan. Heikko vaeltava tyhjäkäynti on eka merkki että tarvii synkronointia
    Suzuki Solifer R -88, Honda Monkey -96, Kawasaki KMX 125 -93, Honda VF 750C -96, Suzuki TL1000S -97, BMW K1200S -05
  14. #1034
    Okei. Kiitos!

    3 ääntä tps:ssälle heti. Hyvä. Mä koitan seuraavaksi ilman pistoketta.
    Mullahan on ollut jo kaasarit 4 osassa ja ne on vasta synkattu luokkaa silmämääräsesti.
    Synkkavehkeet löytyy, mutta en ole niin pitkälle päässy vielä kun en uskonut että se vaikuttaa jarrusammumiseen.
    Varsinkaa ku kaksilla kaasareilla sama homma.

    Mutta toi tps homma täytyy tarkistaa. Sen jouduin siirtää toiseen kaasariin ja katsoin vanhasta kohdan miten oli.
    Ja vanhassa tosiaan oli raaputettu pari eri merkkiä asennoista.
    Mietin miten se kuuluisi olla, mutta en löytänyt äkkiseltää infoa.

    Raapustan päivitystä kun pääsen koittamaan.
    Blåbär racing - https://www.youtube.com/channel/UCaLls33iNvMVoH97g8W2ZrQ
    Instagram: blabar_racing
  15. #1035
    Korjausoppaassa oli maininta: Älä hukkaa palautusjousta synkkaruuvin alta kun irrotat kaasarit toisistaan.
    Onko kohoa säädetty?

    TPS säätö ohje: Tyhjäkäynti pitäisi olla säädetty ensin oikeaan. Todennäköisesti myös synkatty, koska se tehdään aina ensin.
    Virta päälle. Irrota TPS töpseli. Kiinnitä TPS töpseli. Kierroslukumittari on nyt TPS säätötilassa. Löysää TPS ruuvit ja kierrä sellaiseen asentoon että kiekkamittari näyttää 5000rpm. Sammuta virta tai käynnistä.
    Suzuki Solifer R -88, Honda Monkey -96, Kawasaki KMX 125 -93, Honda VF 750C -96, Suzuki TL1000S -97, BMW K1200S -05
  16. #1036
    Kiitti ohjeesta

    Kohoja ei säädetty. Näytti olevan kutakuinkin kaasarin reunan lovessa olevassa asteikolla.
    On jouset paikoillaan. Alustavasti säädetty niin että kaikissa näkyy juuri ja juuri "reikä".
    Ja tyhjäkäynti inan tonnin pintaan.

    Täytyy synkata noilla nestetoimisilla mittareilla nyt seuraavaks.
    Blåbär racing - https://www.youtube.com/channel/UCaLls33iNvMVoH97g8W2ZrQ
    Instagram: blabar_racing
  17. #1037
    Onko venttiilinvälyksiä katsottu? Eivät nuo oireet nyt suoranaisesti viittaa kantaviin venttiileihin mutta...
  18. #1038
    Ei ole venttiileitä katsottu. Pitäisi hommata ensiksi tiivisteet ennenkuin edes avaa. Varmaa alkuperäiset paikoillaan.
    Alkaa olemaan murtuneen näköiset, mutta kuivat toistaiseksi.

    Nyt tehtyä: Vaihdoin yammun orkkis imukaulat, dynojetin stage 1 setin joka tarkoitettu mulla olevaan kokoonpanoon.(kn-filsu ja täysputkisto)
    Nyt suuttimet kokoa 132 ja dynon neulat 2ylimmäs asennos ohjeen mukaisesti. Seos 3kierrosta ja risat auki.
    Synkkasin kaasarit ja perussäädin tps anturin.

    Samalla vaihtelin jarru/kytkinnesteet mut ne ny ei tähän liity

    Nyt käytös oli parempi kuin tähän asti. Hyvin vastaa kaasuun, ei mieti/yski, nopeasti vääntäessäkään.
    Mutta maantieltä pois tullessa pitkässä moottorijarrussa sammui.

    Jos hidastan hieman veto päällä jarruttaessa, niin ei mitään ongelmaa.
    Tai kytkin pohjassa pudotan vauhtia niin ei mitään ongelmaa.

    Mitä hittoa nyt jää huomaamatta

    Btw. 2008 vuoden renkaat sutii kohtuullisen helpolla pikkusateella

    Lyhyt klippi synkasta:
    https://youtube.com/shorts/6P2ELe1leE8?feature=share
    Blåbär racing - https://www.youtube.com/channel/UCaLls33iNvMVoH97g8W2ZrQ
    Instagram: blabar_racing
  19. #1039
    Lainaa blåbär racing kirjoitti Katso viesti
    Mutta maantieltä pois tullessa pitkässä moottorijarrussa sammui.

    Jos hidastan hieman veto päällä jarruttaessa, niin ei mitään ongelmaa.
    Tai kytkin pohjassa pudotan vauhtia niin ei mitään ongelmaa.

    Mitä hittoa nyt jää huomaamatta
    Mitenhän sen saisi selville, että meneekö siellä kaasarit jostain syystä tyhjäksi pidemmässä moottorijarrussa… Joku gopro-viritys ja kirkas letkunpätkä kohokammion tyhjennysruuvista tms.? Alipainehanahan siinä kuitenkin lienee, mutta ei varmaankaan ole pakkoavausta?
  20. #1040
    Eläkeläinen pupu:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jul 2005
    Kirkkonummi
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa sami1024 kirjoitti Katso viesti
    Mitenhän sen saisi selville, että meneekö siellä kaasarit jostain syystä tyhjäksi pidemmässä moottorijarrussa… Joku gopro-viritys ja kirkas letkunpätkä kohokammion tyhjennysruuvista tms.? Alipainehanahan siinä kuitenkin lienee, mutta ei varmaankaan ole pakkoavausta?
    Ei oo alipainehanaa, jos vähänkään samanlainen kun YZF-R:ssä.
    Näissä oli bensapumppu ja toimi noin ½tankkia suht hyvin, vaikka pumppu hajalla.

    Mites bensapumppu?
    Ja ihan halpis (bilteman) siirtopumppul korvaa alkuperäisen.
    "Puput on kyllä suloisia, muttei kovin älykkäitä"
  21. #1041
    Lainaa pupu kirjoitti Katso viesti
    Ei oo alipainehanaa, jos vähänkään samanlainen kun YZF-R:ssä.
    Näissä oli bensapumppu ja toimi noin ½tankkia suht hyvin, vaikka pumppu hajalla.

    Mites bensapumppu?
    Ja ihan halpis (bilteman) siirtopumppul korvaa alkuperäisen.
    Kyllä yzf 750R:ssä alipainehana löytyy mutta thunderacesta ei ole tietoa löytyykö.
    Ohessa kuva moisesta vanhasta mopostani.alipainehana.jpg
    ZX-9R -95
    Ex YZF 750 R -95
    Ex FZR 1000 -92
    Ex FZS 600 -01
    Ex XJ 900F -93
    Ex XJ 600 S Diversion -96
    Kukahan nää mutkat oikein määrää..
  22. #1042
    Normaali hana. Ja bensapumppu toimii. Naksuttaa ja pienen koekäyttötankin imasee parilla virrankäännöllä tyhjäksi kun kaasarit tyhjinä.
    Eli pitäs kuljettaa tavaraa.
    Blåbär racing - https://www.youtube.com/channel/UCaLls33iNvMVoH97g8W2ZrQ
    Instagram: blabar_racing
  23. #1043
    Tuttu pisti viestia et sillä joku pyörä sammu moottorijarrusta kun meni liian laihalle.

    Tein nopeen iltatestin. Varttikierros rikkaammalle. En päässy pihasta pitkälle kun sammu alamäkeen.
    Takas talliin ja nyt koitin laittaa liian laihalle.
    Pääsin pitkään ennenku ekan kerran sammu riateykseen tultaes. Välillä kelasin vauhtia ja himmasin eikä sammunu niillä kerroilla.
    Mutta muuten pyörä toimi alakierroksilla paljon kulmikkaammin eikä ollu vääntöä.

    Mutta moottorijarrulla siis jatkuvaa pauketta putkessa.
    Mun mielestä tukehtuu aineeseen moottorijarrulla?!?
    Voiko olla niin? Ristiriitasta ja hämmentävää...

    Ja liika laihana pääsee ennätyspitkälle.

    Edit. Voi toki olla sattumaakin täs hyvin nopeassa kokeilussa.

    Koska ymmärtäis viedä alan ammattilaiselle tämän laitoksen...
    Blåbär racing - https://www.youtube.com/channel/UCaLls33iNvMVoH97g8W2ZrQ
    Instagram: blabar_racing
  24. #1044
    Lainaa blåbär racing kirjoitti Katso viesti
    Mun mielestä tukehtuu aineeseen moottorijarrulla?!?
    Voiko olla niin? Ristiriitasta ja hämmentävää...

    Ja liika laihana pääsee ennätyspitkälle.

    Edit. Voi toki olla sattumaakin täs hyvin nopeassa kokeilussa.

    Koska ymmärtäis viedä alan ammattilaiselle tämän laitoksen...
    Jos kaasarissa on ”kaikki kunnossa” niin ei sen pitäisi moottorijarrussa niin väärää seosta antaa, että kone siihen kuolee. Se muuttuja tässä nyt toki on, että on vapaavirtaussuodatinta, erilaisia suuttimia ja alkuperäisestä poikkeava putkisto… niin voiko niistä seurata sitten välillisesti se, että kaasarit joutuu säätämään sellaiseen asetusyhdistelmään, jossa tuo tukehtuminen on mahdollista. Vaikea sanoa.

    Miten niissä kaasareissa on tyhjäkäyntisäädöt ja synkkaus / seossäätö? Ja onko läpillä jotain sinetöityä stoppariruuvia jota joku olisi sorkkinut vaikkei pitäisi? Mietin sitä, että jos kaasukahva suljettuna läpät ovat kuitenkin liikaa auki, ja se sen vuoksi pääsee imaisemaan jostain siirtymävaiheen kanavaporauksesta liikaa soppaa. Autopuolella tullut joskus tapeltua aika pitkään säätöihin kaasaria, jossa oli tyhjäkäynnille sekä ilmaruuvi että seosruuvi, mutta pyörien kaasarihommista ei ole oikein tarpeeksi otosta ajatusten tueksi.

    Mitä ammattilaiselle viemiseen tulee, niin voi olla vähän kiven alla ne pajat missä ihan oikeasti osataan kaasareille tehdä jotain.
  25. #1045
    MotOrg ry:n hallituksen varapj, koulutusvastaava, sihteeri Tumppi:n avatar
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Oct 2004
    Vesilahti
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa blåbär racing kirjoitti Katso viesti

    Mutta moottorijarrulla siis jatkuvaa pauketta putkessa.
    Mun mielestä tukehtuu aineeseen moottorijarrulla?!?
    Voiko olla niin? Ristiriitasta ja hämmentävää...

    Ja liika laihana pääsee ennätyspitkälle.

    Edit. Voi toki olla sattumaakin täs hyvin nopeassa kokeilussa.

    Koska ymmärtäis viedä alan ammattilaiselle tämän laitoksen...
    Olisiko neulaputket väljät ja imisi moottorijarrulla sitä kautta bensaa?
    The Lakkivaari

    Yamaha R6

  26. #1046
    Lainaa sami1024 kirjoitti Katso viesti
    Miten niissä kaasareissa on tyhjäkäyntisäädöt ja synkkaus / seossäätö? Ja onko läpillä jotain sinetöityä stoppariruuvia jota joku olisi sorkkinut vaikkei pitäisi? Mietin sitä, että jos kaasukahva suljettuna läpät ovat kuitenkin liikaa auki, ja se sen vuoksi pääsee imaisemaan jostain siirtymävaiheen kanavaporauksesta liikaa soppaa.
    On sörkitty ja itse myös sörkkinyt. Tyhjäkäynti reikä juuri jaari näkyvis ja sit perään vielä videolla näkyvä synkka. Ei pitäs olla läpät liikaa auki. TyhjäkäyntiSeos yhellä ruuvilla.

    Lainaa Tumppi kirjoitti Katso viesti
    Olisiko neulaputket väljät ja imisi moottorijarrulla sitä kautta bensaa?
    Mahdollista.
    Mutta ei näyttänyt kokemattomalle pahalta. Toiset kaasarit 16tkm ajetusta myyjän mukaan ja oli mielestäni hyvän näköiset. Yks kaasuttimista on vanhasta kun yhden runko oli halki niin että vuoti.
    Samat neulat suuttimet tietysti kaikissa.

    Sama vaiva kaksilla eri kaasareilla ja tosiaan muuttujia ulkopuolella.
    Postiin pitäisi ensi viikolla tulla normaali ilman putsari. Kattoo vaikuttaako.

    Tulpat näytti viimeksi tältä. Mikä puoltaa laihaan. Mutta ei kerro taas sitä mikä tilanne moottorijarrutuksessa. Kuva ennen dynojettiä.

    Ehkä parempi ootella nyt sitä suodatinta.
    Mahdollisesti mettästää/koittaa orkkisputkistolla. Pitäisi vaan metsästää exuppikamatkin. Itse exup moottori on paikoillaan ja pyörii ilman vaijereita.
    Blåbär racing - https://www.youtube.com/channel/UCaLls33iNvMVoH97g8W2ZrQ
    Instagram: blabar_racing
  27. #1047
    Mysteeri ratkennu!

    Olihan se sit kiinni niin pienestä että hävettää
    Kerron silti järjestyksessä.

    Tosiaan koitin vakio ilmanputsarilla. Ei vaikutusta.
    Mulla on hyllyssä avaamattomana paketissa joku kiinan akra, jota oon miettiny kokeilla siksi että huonon virtaavuuden vuoksi voisi toimia kuin exuppi olisi kiinni. Saa nauraa
    Kaikkea sitä epätoivoissaan mietti.
    No en viittiny koittaa kun se tarkottaisi putken poikkasemista kun art on pulteilla kii ja "akra" jousilla.

    Epätoivon vallatessa vedin kumminki putken poikki, että tämäkin hatara kortti olisi käännetty

    Killerit paikoillaan pakoaukko siis:

    No sama homma, MUTTA!! Tuli sellanen outo ikävä tunne kun lähdin ohituskaistalla ohittaa autoo että tyyliin humppaa jos kosken vilkkuun.
    Ja nii humppas!
    Auton ohi, otin eroa, koitin vilkkua, vilkun tahtiin humppas.
    Vilkku veke, toimii. Vilkku päälle, ei toimi.

    Oikealle vilkuttaes toimii.
    Eli vasen vilkku oikoses. Ja siksi sammui yleensä moottorijarrulla kun silloin hidastan risteykseen ja luonnollisesti villutan. En vaa osannu yhdistää.

    Ja sen takia sammui sillai hump hump tyyliin kun meni vilkun tahtiin

    Harmi että kerkesin poikkasta art-kokorännin loppupätkän, mutta löytypähän se vika itselle odottamattomasta syystä.

    En siis osannu ajatella että sytkää katkoo, kun ei ollu mitenkää terävää. Ja olen toki kaukana ammattilaisesta mopohommissa.

    Nyt on kaasarit tullu hieman entistä tutummaksi ja käy kohtuullisen näppärästi niiden irroitus

    Kiitos kaikille avusta!
    Blåbär racing - https://www.youtube.com/channel/UCaLls33iNvMVoH97g8W2ZrQ
    Instagram: blabar_racing
  28. #1048
    Orgin Keulahahmo JMH:n avatar
    Liittyi Jul 2010
    Presidentin naapuri
    MotOrg ry jäsen
    Älä katoa tältä foorumilta. Sulta tulee legendaarista settiä.

    Aika vitun mystinen vika.
    02 Mille R
    Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
    Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
  29. #1049
    MotOrg ry:n hallituksen varapj, koulutusvastaava, sihteeri Tumppi:n avatar
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Oct 2004
    Vesilahti
    MotOrg ry jäsen
    No nyt oli kyl erikoinen vika, eipä olis tuommoista ikinä keksinyt etsiä
    The Lakkivaari

    Yamaha R6

  30.  
  31. #1050
    Lainaa JMH kirjoitti Katso viesti
    Älä katoa tältä foorumilta. Sulta tulee legendaarista settiä.

    Aika vitun mystinen vika.
    Ai hitto en ole karkaamassa mihinkään. Sen verran hullaantunu tähän harrastukseen.

    Joo olisi ollut snadisti helpompi diagnosoida tilanne siltä näkökulmalta että pyörä sammuu vilkuttaessa...
    Pyörä harhautti mua kyllä nyt ihan satanolla

    Onneks sitkeys lopulta palkittiin vaikka harhassa oltiin. Välillä teki mieli tuikata fiuge tuleen
    Blåbär racing - https://www.youtube.com/channel/UCaLls33iNvMVoH97g8W2ZrQ
    Instagram: blabar_racing
Sivu: 35 / 36:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 2533343536 ViimeinenViimeinen