Keulaviritys voineen todeta onnistuneeksi, toimi kuin synti sekä Botnialla että nyt viikonloppuna Kemoralla. En tiedä johtuuko keulasta, noista uudemmista jarruista vai jostain uudesta viasta kuskin päässä, mutta nyt uskalsin Kemoralla jarruttaa paljon pitemmälle ja kovempaa mutkiin sisään, myös silloin kun pyörä oli kallellaan. Myös luotto eturenkaaseen ja tuntuma siihen mitä etupyörä tekee tuntuivat parantuvan aika paljon.
Ikäviä uutisia tuli sen verran että bellypan raapii taas maata ja se liuku/lukitustappi mikä oli talven aikana hukkunut hukkui taas Kemoralla
Paukutin sen vasaralla sisään ja asensin uudella (oikeankokoisella) c-klipillä, mutta sinne jonnekkin radanvarteen se tais päätyä. Ajelin sunnuntain väliaikaisvirityksellä, mutta kai sitä pitää tilata vaikka kaksi niitä jatkoa ajatellen. Ja keksiä joku varmistuslanka siihen että pysyy jatkossa mukana matkassa. On vaan paskamainen porata ku se pääty mistä langan haluaisi laittaa on ihan järjettömän ohut.
Mille kulki Kemorassa sen 1:20,3 jonka jälkeen loppui kuljettajasta mehut.
IMG_5970.jpg
Tiettyä itsesuojeluvaistoa
^Sulla on ryhmän vaihto näköjään edessä.![]()
Ninja H2 2020
CBR 600RR 2009 Ten Kate Tribute
SWM Superdual T 600 2019
Tuli tehtyä pieni jarrupäivitys, pääsylinteri vaihtui Accosaton radiaaliin (pitäisi kai olla aikakauden mukainen kun kerta Mille on ensimmäinen tuotantopyörä mihin on tullut radiaalisylkkä), ja nesteiksi laitoin nyt EBC:n 307 racenesteet. Saa nähdä miltä rupee tuntumaan.
Tämä siis lähti siitä että vakiopääsylinteriin ei oikein saanut kahvaa hyvään asentoon. Siis OEM:ää vastaava tarvikekahva oli aina joko liian lähellä (painui lämmetessä aavistuksen turhan lähelle tankoa) tai muutaman millin liian kaukana (ihan ok lämmetessä, mutta kylmänä aivan kamala). Sitten vielä uusia enkkoja paukutellessa keitti Alastarolla jarrut niin oli hyvä tekosyy laittaa tuo Accosato siinä nesteiden vaihdon yhteydessä.
Olen tähän asti käyttänyt Motorexin ihan perus 5.1-nestettä, mutta nyt siinä tuli joko käyttötunnit täyteen (12 päivää muttei hirveesti tummuneet), kuskin jarrut on parantuneet (vauhti parantunut) tai palat on päässyt kulumaan ratkaisevan ohuiksi että johtaa liian paljon lämpöä nesteeseen. Paloina oon tähän asti käyttänyt EBC:n EPFA-sinttereitä, joiden toimintaan ja kulutuskestävyyteen olen ollut todella tyytyväinen. Kymiringillä oli pientä pehmenemistä havaittavissa, mutta ei mitään hälyttävää. Toki Alastaro on ratana huomattavan paljon rajumpi ainakin minun ajollani jarruille, että ehkä se sitten oli viimeinen niitti. Satulat katoin läpi eikä niissä ollut mitään moitteita, ja letkuina on tänä vuonna tehdyt Speedbrakesin tuotteet. Otan seuraavalle ratapäivälle mukaan uudet palat, niin voi koittaa ensin että johtuiko nesteistä ja mikäli edelleen pehmenee pahasti niin laitetaan uutta palaa.
Kolmen lauseen asiana voitaneen pitää sitä että asensin vihdoin Motovilleltä tulleen Öhlinssin takapampun päivitettyine linkkuineen. Iskari jousineen on vuodelta 2003, joten jouduin muuttamaan koko paketin kun ovat erilaiset jos vertaa tuohon -99 malliin. Ihan bolt-on hommia kuitenkin.
Lisäksi rohkaistuin JMH:n "olen vuosia ollut R&G:n uskollinen asiakas" -kommentista varikolla ja nappasin samalla kertaa Accosaton kanssa myös R&G:n kaatumatapit mukaan. Nämä vielä asentamatta kun näyttää ihan paskalta hommalta
Tällästä tällä kertaa, pari ratapäivää vielä elokuussa ja sitten Alastaron päätösviikonloppuun viivalle.![]()
Tiettyä itsesuojeluvaistoa
12 päivää on liikaa nesteille. Tsemiä Alastaroon. Mul on jo lisenssi hyllyllä. Alkaa enduro- ja sänkikrossikausi. Ratapäiviä jäljellä kolme Alastaroon.
Edit: reiät katteseen tein aluks pienellä reikäterällä ja snurrasin loput dremelillä. Jarrusetup itellä on OEM + EPFA + Motulin RBF 600. Hyvä.
Toinen edit: nesteen ikä korostuu kun pala on yli puolivälin.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Vähän tuollaista kuluneet nesteet + kuluneet palat skenaariota itsekin veikkasin. Toivottavasti toimii uusilla. Sullahan on loppupään laite, onko se jo sitä mallia missä on OEM-radiaali vai onko vielä aksiaali?
Vähän jotain samanlaista lähestymistapaa mietin noiden tappien asennukseen. Lisäksi pitäisi kitata bellypania vähän. Se pitää kyllä varmaan tehdä ulkona säiden salliessa oman hajuhaitan minimoinniksi ja naapureiden hajuhaitan maksimoinniksi. Pitää kattoa joku väli kun tuuli osuu ja ne grillaa siinä pihalla
Harmi että on lisenssi jo talvitelakalla, olisin halunnut näyttää sulle että miten se mun takakate heiluu Palmasin jarruun![]()
Tiettyä itsesuojeluvaistoa
Tulee uusia tilaisuuksia!
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Eiku rata.
No, jos tulee iso suonenveto ja aurinko paistaa, niin kertalapulla lauantaina suoraan aika-ajoon![]()
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Mulla on nyt Gen2:ssa 15/42 rattaat + 108 -lenkkinen ketju.
Millä ketjunpituudella pärjäisi, jos laitan seuraavaksi 15/44? (Vakio: 16/40, 106)
Viimeksi muokannut: Mikeyx; 09.08.2023 klo 19:52.
https://www.gearingcommander.com
Eikös se tuolta selviä?
ex. Ducati 749 -06
ex. CBR 900RR -01
ex. CBR 900RR -96
ex. GSX750F -02
16-45. 110 sopiva.
15-43. 110 melki liian pitkä.
Sanoisin, että 108 OK. Ja voihan ostaa sen 120 lenkkisen ja niitatessa laittaa pituuteen sekä laskee jäljelle jääneet.
02 Mille R
Kaikki kirjoittamani on lähes poikkeuksetta täyttä paskaa, eikä sitä ole tarkoitettu kenenkään silmille, vaan tulisi pikemminkin moderoida helvettiin... ja heti.
Ajolinjani ovat kuin Hendrixin soolot. Ennalta-arvaamattomia, ja aina erilaiset.
Oman järjen mukaan +2 hammasta ja 180 asteen peittokulma takarattaalla tarkoittaa ketjun 'lyhenevän' yhdellä lenkillä? Ja lyhenemä jakautuu kahtia ketjun ylä- ja alajuoksun kesken?
Jos mietintäni pitää kutinsa, niin akselin pituusasema siirtyisi siis puoli lenkinmittaa kohti moottoria. Nyt kun vanha ketju on jo virunut, niin akseli on jo pari milliä yli säätöasteikon eli ollaan etäällä säädön lyhimmästä asetuksesta. Ehken 108 olisi täysin riittävä.
^Oma lukeminen loppui siihen riville, jossa ohjelma antaa suosituksen lenkkiluvulle. Täytyypä tsekata uusiksi.