Tulokset 1:stä 21:een 21:sta
  1. #1
    Eiköhän me pojat(ja tytöt) tehdä sellainen kesän klousaus ja laiteta jokaisen kuskin lempipätkä/kauden paras kokemus tähän perään. Onpahan sitten ensi vuoden reitit valmiina jahka lumet ovat sulaneet.

    Esimerkkinä allekirjoittaneen kesän favourite -pätkä, jonka ajoin vähintään kerran kuussa, on Korpilahden Kärkisistä, Sysmän kautta Vääksyyn ja takaisin samaa baanaa.

    Alkupätkä: Kärkisistä Sysmään menevän tien risteykseen(Viitta: Luhanka 10?(oikealle)) on paikoin todella huonossa kunnossa. Nättiä maisemaa ja korkeuseroja löytyy ja kyllähän nuo päällysteenkin puutteet antaa ajan myötä anteeksi.

    Väli: Luhangan viitan risteyksestä Sysmään on jo sitten päällysteen puolesta parempaa tietä ja allekirjoittaneen mielestä reitin paras osuus. Maisemat ovat kohdillaan ja reitti tarjoaa lähes kaikkea mitä mieleen tulee. On mutkaa, pirun pitkää mutkaa, pimeitä paikkoja, mäkiä, siltoja jne. Ja mikä parasta, niin liikennettä ei juuri ole. Tosin kerran mutkan takaa tielle kääntynyt maitorekka aiheutti vähän ohjelmaa, mutta muuten ei juuri ketään tule vastaa. Paikallinen merikotka on tuttu näky tien yllä.

    Loppupätkä Sysmästä Vääksyyn on sitten paria astetta isompaa tietä. Myös liikennettä löytyy. Paras osio löytyy lopusta, jossa ajetaan mm. Päijänteen kansallispuiston halki kohti Vääksyä.

    Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen reitti!


    Korpilahti - Sysmä - Vääksy ++++


    Ja sitten niitä reittejä tähän perään... *
  2. #2
    Totta puhut, mahtava reitti!
    Kawasaki z1000 & Suzuki pv50R
  3. #3
    Toissakesänä tuli kyseistä pätkää työmatkoilla aina käytettyä.. viimekesänä pari kertaa kunnes alkoi sinivuokkoja näkymään enemmän kuin oikeita ihmisiä. tänä kesänä ei kertaakaan siellä
  4. #4
    Nostetaanpa...

    Aivan helmi reitti! *

    Eilen tuli ajeltua ko. reitti Jyväskylästä lähtien ja Heinolassa asti kääntyen. Ilmat suosi & maisemat todella komeat. Suosittelen.

    Näytti, että motoristit löytäneet tämän reitin, vastaan tuli varppina enemmän prätkiä kuin kotiloita!





    - Kun väittelet idiootin kanssa, pidä huoli ettei hän tee samoin -

    *** Honda Monkey 125 ***
  5. #5
    Eilen ajettiin Heinolasta Sysmän ja Luhangan kautta Korpilahteen ja Jyväskylään, tänään Jämsän, Kuhmoisten ja Vääksyn kautta takaisin Heinolaan eli suurin piirtein Päijänne ympäri Sysmästä Korpilahteen ehdottomasti reitin hienoin pätkä. Huikeat maisemat!
  6. #6
    Jos Heinolaan saakka ajelee, niin kannattaa käydä edestakaisin Marjoniemessä Ruotsalaisen pohjoisrantaa. Palkitseva pätkä - jopa rajoituksen mukaan ajettuna.
    - juha -
  7. #7
    konnevesi-vesanto-viitasaari... aika harvoin mondeoita.
    ennen kova, joskus jopa nopeakin...
  8. #8
    Tän kesän suosikki: Längelmäen ympäristö.

    Esim. Längelmäen "rengasta" ympäri(nyt tosin rempassa), josta lounaaseen Hirtolahti ja siitä sitten vaikka Purnun kautta Orivedelle. Kesän parhaat kilometrit tulivat väliltä Kokkola(Orivedeltä pari kilsaa Jyväskylän suuntaan) - Juupajoki. Uusi asvaltti ja serpoja!!! Tapit maissa meininkiä..

    Motoristin tiekartastosta selviää, mikäli paikat ei sano mitään. Jokusia kertoja tuli Jkylästä matkustettua ihan noita pätkiä varten..
  9. #9
    Tuolla Korpilahti-Luhanka-Sysmä-Vääksy reitin varressa kun on kesämöxä (Luhangassa) niin tulee ajeltua 30-50 krt/v tuota pätkää ja olen pistänyt merkille erityisesti tänä suvena että motoristit ovat todellakin löytäneet Päijänteen maisemareitin koska pyöriä tulee useasti enemmän vastaan kuin kotiloita. Ja samoin olen huomannut että myös sinivuokot ovat löytäneet reitin! Koskaan aiemmin en ole Sysmän -kärkisten sillan välillä politzeihin törmännyt, mutta tänä vuonna jo kolmesti tullu panda-auto vastaan sekä myös kerran punainen jammu (kai R6?) oli poliisisedän jalkojen välissä kun kaarsi kiskalle jäätelölle Sysmässä.
  10. #10
    Jkl:stä ajaa tuonne Vaajakoskelle ja siitä Kuopion suuntaan, kunnes tulee risteys vasemmalle eli alkaa tie nro 640. Sitä 10 km ja oikealle Tarvaalan suuntaan. Edelleen sieltä laskee menemään Kohti Simunaa ja Saarilampea & kääntyy vasempaan vielä Niemisjärvelle. Maisemat ei oo kummoiset, mutta etenkin Niemisjärven kieppeillä on uskomatonta mutkaa. Noin 42 km hupia suuntaansa. Eräässä kohdassa vielä tiukka 90 asteen oikea ja sen jälkeen pitkä suora suorastaan pakottaa hieman kiihdyttämään. Tässä itse pätkä.



    Yamaha YZF-R6 (-04) --> KTM 690 SM (-07/08) --> fillarilla jokunen vuosi --> Husqvarna TE-450 (-05)
  11. #11
    Kyllä tuo oma suosikki on tuo Il_Ducen sanoma päijänteen kiertoreitti ihan uskomattoman hienojen maisemien takia etelä-päijänteellä. jos joku ulkomaalainen mopoilija pitäisi jonnekin viedä ajelulle veisin kyllä sinne.
    <br />
  12. #12
    Lainaa (Il_duce @ Elo. 25 2006,13:49) kirjoitti
    Tän kesän suosikki: Längelmäen ympäristö.

    Esim. Längelmäen "rengasta" ympäri(nyt tosin rempassa), josta lounaaseen Hirtolahti ja siitä sitten vaikka Purnun kautta Orivedelle. Kesän parhaat kilometrit tulivat väliltä Kokkola(Orivedeltä pari kilsaa Jyväskylän suuntaan) - Juupajoki. Uusi asvaltti ja serpoja!!! Tapit maissa meininkiä..
    Korpilahti - Sysmä-Vääksy++++
    Kuhmalahti-Rautjärvi-Auttoinen
    Kangasala-Orivesi
    Orivesi-Hirtolahti-Längelmäki++++
  13. #13
    Kyllä se Kärkisistä Asikkalaan pätkä on mielipätkiäni. On nousua ja laskua ja mutkaa toisensa jälkeen. Suosittelen. Ei kannata ajaa Padasjoen ja Jämsän kautta takaisin Jyväskylään. Se on yhtä suoraa. Vaan nokka takaisin Kärkisiin Asikkalassa (viimeistään).
    K1200S 2005, R1250RS Triple Black 2023
  14. #14
    Eilen ajelin Sysmästä Pulkkilanharjua pitkin Asikkalaan ja Vääksyyn. Sysmän ja Asikkalan välillä on nyt tietyöt menossa... Hiukka oli viileetä ajella, kun järvessä on vielä jää.
    Ehdottomasti tuo reitti Kärkisiin asti Vääksyn, Asikkalan ja Sysmän kautta kuuluu suosikkeihin
  15. #15
    Pahus, enpä ollut aiemmin tätä topikkia löytänyt, hyviä vinkkejä Hartolan kesäasukille, KIITOS.
  16. #16
    Niinku edellisistä voi päätellä, ei meillä täällä juuri kunnollisia asvalttipätkiä ole (Sääli!)... ...siksi vaihdoinkin enskaan! Johan alkoi löytymään niin pientä kuin isompaakin ränniä!

    Ulkomaille muuton sijaan pääsee halvemmalla kun vaihtaa kyykkärin mutapyörään...
  17. #17
    Saman tempun tein minäkin,rupesin gessumieheksi viime kesänä,toisn nimeäni en muuta,mutta aivan uusi mailma aukesi täällä Keski-Suomessa ja noita reittejä löytyy läheltäkin
    5x pikkutohtori,gixxeri ja cx500c
  18. #18
    raikuli:n avatar
    Liittyi Jul 2006
    Missä millonkin huvittaa olla .
    Tampere - Teisko / Terälahdesta Kapeentie - Kapee - Muroleen kanava - Kuru - Ylöjärvi - Tampere. Bueno !!
    Viimoset 7 tauon jälkeen.

    1200 GSF *Bandit *-02

    Suzu GS 500 E *-99 *( Mimmalle )

    Suzu Hayabusa -04 ( Liekkari )

    Suzu Hayabusa -08 ( Valkkari )

    HD *V - ROD * -06 *( Street )

    HD *Electra Glide 1600*-09

    HD XL 1200 Low Sportster -10
  19. #19
    Jyväskylä - Laukaa (Kuusa) - Vuontee -Tarvaala -Lievestuore reitti *112 km. *Kahvipaikat Kuusaa ja Vaajakosken ABC
    Upea iltalenkki.

    Alla reitti Google Map -versiona - kokeilen toimiiko tämä:
    http://maps.google.com/maps?f=....10&om=1
    -O!O-
  20. #20
    Tuon Päijänteen itä-reitin puuduttavin väli on ollut Sysmä - Päijänteen kansallispuisto (Asikkala). Eilen viimein tajusin katsoa karttaa ja sieltähän löytyi Kalkkisten lenkki! Perkele kun on tullut aina ennen oikaistua.. ..pelipaikat tästä eteenpäin Kalkkisista pohjoiseen ja legendaarinen Sysmästä pohjoiseen (ne isoa kovaa mutkat siinä heti alussa...). Joutuu vielä tuskaisesti pidättelemään, kun on sisäänajokilsat päällä...
  21.  
  22. #21
    Lainaa (Il_duce @ Syys. 28 2005,16:20) kirjoitti
    Eiköhän me pojat(ja tytöt) tehdä sellainen kesän klousaus ja laiteta jokaisen kuskin lempipätkä/kauden paras kokemus tähän perään. Onpahan sitten ensi vuoden reitit valmiina jahka lumet ovat sulaneet.

    Esimerkkinä allekirjoittaneen kesän favourite -pätkä, jonka ajoin vähintään kerran kuussa, on Korpilahden Kärkisistä, Sysmän kautta Vääksyyn ja takaisin samaa baanaa.

    Alkupätkä: Kärkisistä Sysmään menevän tien risteykseen(Viitta: Luhanka 10?(oikealle)) on paikoin todella huonossa kunnossa. Nättiä maisemaa ja korkeuseroja löytyy ja kyllähän nuo päällysteenkin puutteet antaa ajan myötä anteeksi.

    Väli: Luhangan viitan risteyksestä Sysmään on jo sitten päällysteen puolesta parempaa tietä ja allekirjoittaneen mielestä reitin paras osuus. Maisemat ovat kohdillaan ja reitti tarjoaa lähes kaikkea mitä mieleen tulee. On mutkaa, pirun pitkää mutkaa, pimeitä paikkoja, mäkiä, siltoja jne. Ja mikä parasta, niin liikennettä ei juuri ole. Tosin kerran mutkan takaa tielle kääntynyt maitorekka aiheutti vähän ohjelmaa, mutta muuten ei juuri ketään tule vastaa. Paikallinen merikotka on tuttu näky tien yllä.

    Loppupätkä Sysmästä Vääksyyn on sitten paria astetta isompaa tietä. Myös liikennettä löytyy. Paras osio löytyy lopusta, jossa ajetaan mm. Päijänteen kansallispuiston halki kohti Vääksyä.

    Ehdottomasti kokeilemisen arvoinen reitti!


    Korpilahti - Sysmä - Vääksy ++++


    Ja sitten niitä reittejä tähän perään... *
    kartta
    650GR, gsxf600, gsf1200s, zzr1200, 650gs dagar, gsx1400, gsx1400, 650xmoto, versys650, gsx-r1000, versys650, tiger950, zr7, gsf1200, xt660r, gsx1000r, varadero xl1000, 650versys, r1150rt, 1100xxblackbird, tdm900.