Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Tulokset 31:stä 56:een 56:sta
  1. #31
    Ikinä en ole ollut ”oikeeseen” aikaan. Jatkossa vältän heinä- ja elokuuta, koska myös välimerenrantaa on mukava koluta. Heinäkuussakin voi Alppeja koluta, siellä ylhäällä kun ei ole kuuma ja ruuhkaakaan ei ollu. Se ei ole sikäläisten sesonkia.

    Kroatian heppu sanoi, että helle alkaa kesäkuun puolessa välissä ja kestää ainakin syyskuun 1.viikon.

    ”Aikaiset ja myöhäiset” menot Alppiseuduille kannattanee tehdä Saksan lautalla. Ruotsin läpiajaminenkin maksaa (bensa kallista) ja sää sveduissa voi olla sitä sun tätä, eli hyvinkin kylmää.

    Saksan läpi ja Alpit tulee vastaan hyvinkin pian. On parempi, ettei kukaan mene sanomaan, mikä on hyvä aika, yksittäisellä vuorella. Vuoreen tulee aina suhtautua terveellä kunnioituksella. Rakeita voi tulla keskellä kesää ja kun ollaan huipulla, lämpötilat voi laskea hämmästyttävän alas. Vuorella ei pidä heretä ylimieliseksi!

    Alpit tekee mieleen pysyvän vaikutuksen. Siten sitä turhaan tahtoo keskittyä olennaiseen, eli Alppeihin, vaikka siinä ympärilläkin on vaikka mitä. Siinä mielessä naisetkin on oivaa matkaseuraa. Ne huomioi semmoisiakin.

    Varatkaa aikaa ja matkabudjettiin riittävästi fyrkkaa yöpymisiin ja syömisiin. Moni heittää viikon sessioita. Ei voi sanoa, että se on hölmöä, mutta on ne niin mukavia seutuja, että kuukausikin menee hetkessä.
    ... jotain piti muistaa
  2. #32
    Lainaa (seku @ Elo. 07 2005,12:24) kirjoitti
    Varatkaa aikaa ja matkabudjettiin riittävästi fyrkkaa yöpymisiin ja syömisiin. Moni heittää viikon sessioita. Ei voi sanoa, että se on hölmöä, mutta on ne niin mukavia seutuja, että kuukausikin menee hetkessä.
    Tämä on se toinen mielenkiintoinen kysymys - ehtiikö viikossa yhtään mihinkään? Tuossa vielä katsellaan josko syyskuun alussa olis mahdollista emännän kanssa lähteä viikko - 10 päivää... mutta ehtiikö siinä oikeasti tehdä muuta kuin ajaa.

    ajatus on että ajettas nizzaan tai johonkin muuhun välimeren kohteeseen ja päivä lepoa ja rantaa, sitten taas takaisin päin.

    Paikat jossa pitäisi käydä (voi olla mahdoton ajatus)
    - Hitlerin kotkanpesä (jos sattuu reitille)
    - Ranskan alpeista tuo euroopan korkein tienpätkä
    *kuva1 kuva2 ja tuo Route Legend
    - palan matkaa jotain moottoritetä saksassa että saa kokeiltua jaksaako se mennä GPS:n mukaan 200 2 päällä ja toimiiko AutoCom vielä silloinkin...mutta ei pitkään tarvi, ouuduttavaa touhua...
    - tuo Grossglockner (sijainti on mulle vielä pikkasen hakusassa)
    - ja sitten jos reitin saa tehtyä niin että se yksi prisessa ruususen linna (tytölle pitää saada kuva täältä) niin hyvä ois...
    - Monaco - tahtoo nähdä
    - onko kukaa ajanut takaisin pariisin kautta tai muuten tuota länsi-puolelta? Pitäs versailles nähdä jotta sais matkaseuraa mukaan...

    Eli mennessä itäpuolta, tullessa länsipuolta...
    Notta ei mopolla moottoritielle - lakikin sen jo kieltää!
    IBA Finland - Pariisi2006 - Alppireissu 2007 - Euroturnee 2008
    Suzuki GSX-750F
  3. #33
    Aika kova matkasuunnitelma suhteessa aikaan, ja ottaen huomioon, että olette ensimmäistä kertaa liikkeellä...

    Ajan säästämiseksi ilman muuta aloitus eli Hanko-Rostock väli laivalla, sillä ajaen Baltian tai Ruotsin kautta menee liikaa aikaa.

    No, ainakin sijaintinsa puolesta <a href="http://www.viamichelin.com/viamichelin/gbr/dyn/controller/ItiWGJSFullMapGeneration?firstMapId=-.e6lf4zjjvck3&rnd=1123409217328&E_wg=210505220lS20 J505219120647502275ITIWG5a102153gbr004x103b101j101 11d10161103106000femVsbCBhb

    SBzZWU0000100811333o100131j10111d10161103106000gaG VpbGlnZW5ibHV000001007112vv1001301001007

    2005219039.004-1.00110001001001001001001003gbr011&mapId=-.e6lf4zjjvck3&mapType=3&mapSize=big&x0=156&y0=156& x1=444&y1=344&&dtmDeparture=07/08/2005&function=okMap&pim=true" target="_blank">Grossglockner</a> [katso myös viralliset nettisivut] ja Kotkanpesä [siis lähellä Berteschgadenia] menevät kyllä nätisti samaan nippuun, ja noita Prinsessa Ruususen linnoja voi menomatkalla Baijeria kohti menessä yrittää bongata Saksan jokilaaksoista. Kannattaa kuitenkin tehdä esityötä, ettei mene ihan hakuammunnaksi.

    Grossglocknerin ylityksen jälkeen voisi suunta olla sitten Linz-Cortina d'Ampezzo, ja siitä Passo Falzarego (kuva, <a href="http://www.viamichelin.com/viamichelin/gbr/dyn/controller/ItiWGJSFullMapGeneration?firstMapId=-.awccxw0j6728&rnd=1123417095843&E_wg=210505220lS20 J505219141759539465ITIWG50102153gbr004n1031101f101 11910121103612000aY29ydGluY
    Q000010091141gmq100131d101117101011036120008YXJydW Jh000010091141dt510013010010072005219039
    .004-1.00110001001001001001001003gbr011&mapId=-.awccxw0j6728&mapType=3&mapSize=big&x0=156&y0=156& x1=444&y1=344&&dtmDeparture=07/08/2005&function=okMap&pim=true" target="_blank">sijainti</a>, Arruba ja Passo Pordoi (kuva, alas mennessä sivuheitto ehkä myös Passo di Sella (kuva,<a href="http://www.viamichelin.com/viamichelin/gbr/dyn/controller/ItiWGJSFullMapGeneration?firstMapId=-.awccvd5sx0x9&rnd=1123410637312&E_wg=210505220lS20 J505219123027509145ITIWG50102153gbr004n1031101d101 117101011036120008YXJhYmJh0

    00010091141dt5100131f10111910121103612000aY2FuYXpl aQ000010091141f3110013010010072005219039

    .004-1.00110001001001001001001003gbr011&mapId=-.awccvd5sx0x9&mapType=3&mapSize=big&x0=156&y0=156& x1=444&y1=344&&dtmDeparture=07/08/2005&function=okMap&pim=true" target="_blank"> molempien sijannit</a>). Lähellä on myös monien mielestä alppisolien "kingi", Passo di Stelvio (2758 m), ja monta muuta *

    Panin muuten merkille viime kesänä, että suurin osa porukkaa ajoi noita solia ihan ilman kamppeita, eli ei siirtyminä, kuten minä, vaan perustivat "tukikohdan" jonnekin, ja sieltä kiersivät solia.
    On meinaan himpun verran helpompaa taittaa serpentiinivekkiä, jos ei ole kuormaa päällä, varsinkin jos olette 2-päällä liikkeellä...

    Noita solia voi valikoida ja tutikia ennakkoon myös Bajahillin alppisolasivujen avulla (paljon hyviä linkkejä). Myös tässä on hyvin dokumentoitu reissutarina, joka kannattaa lukaista.

    Itse jatkoin tuosta Pordoista viime kesänä Trenton kautta Garda-järvelle (Riva del Gardaan), joka voisi muuten olla ihan hyvä vaihtoehto lepopäivälle Välimeren rannalle asti menoon, ja kääntyä siitä takaisin Alpeille. Siellä on uimarantaa ja mukavaa rentoa tunnelmaa, kun on suosittu lomakohde. Uimavesikin on kivampaa, eli makeaa vettä, sillä Välimeren vesi on kyllä aikamoista suolasillin säilöntälientä ainakin tottumattomalle. *

    Jos kuitenkin haluat mennä pitkän kaavan mukaan ja järven rantaa etelään (Verona). Siitä voitte sitten ottaa suunnan moottoriteitä myöten Monte Carloon ja Nizzaan, nehän on ihan vierekkäin. Minä kiersin vielä kurvin Maranello-LaSpezia, ja sitten vasta suuntasin motaria Genovan ohi tuonne samoille nurkille.

    Takaisin voitte sitten ajaa tuon toivettesi mukaisen Ranskan alppireitin (mulle ihan auto) ja ehkä myös Versailles'in kautta. Siitä voi sitten ottaa taas suunnan Saksaan, ja bongata vielä lisää linnoja jokilaaksoista, jos ei menomatkalla löytynyt.

    Nähtävää ja ajettavaa kyllä riittää saletisti, mutta nauttimisesta en ole ihan varma, jos tuo kaikki pitää sovittaa 10 päivään, niin voi olla liian iso kakku kerralla. *
    Oma reissu oli kun 14 päivää, noin 8500 km, enkä missään viipynyt kuin pakollisen yöpymisen verran, eli pyörän päällä * yleensä koko päivä.

    [edit: linkkejä korjailtu, toivottavasti nyt pelittää!!!]



    GPz900R(A2); ZZ-R 1100 (D1)
    "Where are my teeth?! How can I have any pudding, if I can't find my teeth!!?!"
  4. #34
    linkit ei toimi...harmi...
    Notta ei mopolla moottoritielle - lakikin sen jo kieltää!
    IBA Finland - Pariisi2006 - Alppireissu 2007 - Euroturnee 2008
    Suzuki GSX-750F
  5. #35
    Tsori, korjailin edellisen linkit, josko nyt pelittäisi? *Täällä muuten lisää fiilisteltävää Alppifaneille ja Norjankävijöille !!! *
    GPz900R(A2); ZZ-R 1100 (D1)
    "Where are my teeth?! How can I have any pudding, if I can't find my teeth!!?!"
  6. #36
    Kiiiiiiiitti - toimii!


    Se "prinsessa-linna" mitä tarkoitin on kaiketi tämä mitä kaiketi toi Walt Disney käytti hyväkseen...eikös tuo oo justiin se?

    Edit2:
    Tuo Grossglocner-reitti Google Earth kuvana - hulppea näköinen pätkä.
    Pohjoinen ylhäällä ja etelä alhaalla...



    Notta ei mopolla moottoritielle - lakikin sen jo kieltää!
    IBA Finland - Pariisi2006 - Alppireissu 2007 - Euroturnee 2008
    Suzuki GSX-750F
  7. #37
    Lainaa (MikaL @ Elo. 07 2005,16:02) kirjoitti
    Se "prinsessa-linna" mitä tarkoitin on kaiketi tämä mitä kaiketi toi Walt Disney käytti hyväkseen...eikös tuo oo justiin se?
    Juu, toi on juuri se linna siinä Füssenin vieressä, hieno paikka!

    Ja jos sattuu olemaan Cortina d'ampezzon nurkilla, niin täytyy suositella Passo di Giauta, todella hieno paikka! Joskin 2 päällä vähän ehkä rankka... *

    Giau

    Giau 2

    e.Linkit lisätty



    I put the butcher knife up to her neck and said if you wanna live to see tomorrow, you better start fryin' 'em eggs a little better'n what'chu been fryin' 'em. I'm tired of eatin' sloppy, slimy eggs!
    -Jesco White
  8. #38
    Suomalainen vesseli, kyykkynsä kanssa, oli tulossa samalla botskilla, ku me tultiin Stockiksesta Stadiin. Italiaano kyseli siltä, miten pitkältä reisulta se tuli. Kyykkykuski loihe lausumaan: jotain 4300 -ja viikossa. Italiaano tsiikas sitä hitaasti ja mumisi, ”muinaiset roomalaiset osasi varoa outoja pohjoisen heimoja”.

    Osoittautui sitten itsekin ajomieheksi. Stadista Äkäslomopoloon oli siivu. Sen sen matkan siivut oli yli 8000.

    Kirjoitan nyt hivenen vanhuudenhöperösti. Sallittakoon se ”sedälle kiikussa”. Useimmille meille ajaminen moottoripyörällä on se juttu, ei se, mistä mihin mennään. Ajaminen voi siis tapahtua missä vain. Kun mennään Alpeille, luupäisinkin snaijaa, että ”jukra, hulppeita näkymiä”. Se on hyvä. Näkymät on bonus ja kiharat kysyy ajotaitoa.

    Siellä on kuitenkin paljon muuta. En ny tarkota niitä muotinäyttelykiharoita. Niiden vokottelu on taitolaji. Tarkoitan kulttuuria ylipäänsä ja jos haluaa kokonaisvaltaisesta tutustumisesta keskittää huomionsa, voi keskittyä moottoripyöräkulttuuriin. Siihen osioon viikko on lyhyt aika. Alppeihin viikko on lyhyt aika. Ajamiseen siellä viikko on lyhyt aika ja jos meinaa jahtaa tytsyjä…

    Alpit! Se oli yks syy, miksi sikäläisessä mp-hotellissa, sen pubissa iltasella, ne keräänty kyseleen hullulta suomalaiselta: ”Miksi te ajatte tänne?” Se on filosofinen kysymys. Nautimmeko niin paljon Ruotsin/Tanskan/Saksan kautta menosta? Onko Saksan lautalla mukavaa? On Via Baltica ajokokemuksista rikkain?

    Kun menette Alpeille, tutustukaa mp-kulttuuriin! Se kysyy aikaa. Se on siellä laajaa.

    edit: lisätty "-ja viikossa"



    ... jotain piti muistaa
  9. #39
    Lainaa (MikaL @ Elo. 07 2005,12:39) kirjoitti
    - tuo Grossglockner (sijainti on mulle vielä pikkasen hakusassa)
    Etsi Zell am See ja Lienz. Se on siinä välissä!
    ... jotain piti muistaa
  10. #40
    Itse en lähtisi Alpeille 10 päivän lomasella. Jäisin ehdottomasti pohjoisemmaksi, esimerkiksi Lounais-Saksan Schwarzwaldin ja itäisen Ranskan Vogeesien (Elsass) kimuranttiteistä nautiskelemaan. Ja matkalla voisi jo pyöriä Länsi-Saksan Eifelin ja Pfalzin metsäisillä kukkuloilla ja vuorilla. Säästyisi aikaa ja monta sataa kilometriä moottoritiejyräämisen asemesta kurvailuun.

    Saksankielinen Schwarzwald-linkki
    AndersReisen
    Reissuverkko

    "Musiikki ei ole se, mikä soi, vaan musiikki on se, miksi se, mikä soi, soi niin kuin se soi, silloin kun se soi."
    - Leif Segerstam, kapellimestari
  11. #41
    Itse en lähtisi Alpeille 10 päivän aikataululla, siitähän menee 2-4 päivää väkisinkin siirtymiin. Ehdoton minimi on kaksi viikko, jolloin ehtii nauttia ajosta ja nähdä paikkojakin siinä sivussa. Isse olen käynyt Alpeilla vain kerran tänä kesänä ja parhaimmat paikan minun mielestä oli:

    1. Arabban ympäristö (Passo Pordoi, Sella, jne)
    2. Passo dello Stelvio
    3. Passo Manghen ja Giau
    4. Grossglockner ja Staller Sattel

    Kaikki ne pirun hienoja, eli sama mihin niistä menee eka kerralla, niin monttuauki saa ihemetellä ja nauttia teistä. Hienoin ajettava tie oli Giau. Alla olevasta linkisä löytynee juttua meidän reissusta. http://www.ducatibikes.com/?matkailu...&country=Alpit



  12. #42
    Lainaa (compact_d @ Elo. 08 2005,15:28) kirjoitti
    Alla olevasta linkisä löytynee juttua meidän reissusta. http://www.ducatibikes.com/?matkailu...&country=Alpit
    Thanks!
    Notta ei mopolla moottoritielle - lakikin sen jo kieltää!
    IBA Finland - Pariisi2006 - Alppireissu 2007 - Euroturnee 2008
    Suzuki GSX-750F
  13. #43
    Vielä yksi ääni kahden viikon minimille ja silloinkin kannattanee jättää välimeren rannat seuraavaan kertaan. Omalla ekalla Euroopan reissulla oli aikanaan samoja rasteja (Neuschwanstein, Hitlerin kotkan pesä, Grossglockner, Monaco ja Nizza). Tuolloin aikaa käytettiin kolme viikkoa eikä siinä ollut ekakertalaiselle yhtään liikaa aikaa.

    Ite olen reissua suunnitellessa arvioinut kokonaiskilsat ja päivämatkat viamichelinin kautta. Ja kannattaa muistaa, että aina ei ole ne parhaat ajokelit ja bahnallakin voi olla ruuhkaa.

    Tämän kesä reissulla tuli todistettua miksi muutoinkin kuin kilsojen kannalta olen itse hyvän ennakkosuunnittelun kannattaja. Takastulomatkan vikaksi kohteeksi valittu Schwarzwald jäi nimittäin etukäteen suunnittelematta ja lopputuloksena ajetut pätkät ei todellakaan vastanneet odotuksia. Keli vaikutti suuresti asiaan, vettä ja hernerokka- sumua kaikki siellä vietetyt kaksi päivää. Mm. toi AR:n Schwarzwald linkki oli kyllä jo silloin tiedossa, mutta työkiireiden takia jäi reitit painamatta mieleen. Ens kerralla sitten, jos saa emännän jollain keinoin uskomaan, että kyllä sieltä hienoja maisemia löytyy. Kommentit nimittäin oli että näitä metsä- ja hakkuumaisemia näkee Suomessakin. Tällä kertaa paremmat kelit ja korvaavat maisemat löytyi Moselin jokilaaksosta.

    Linnoille (Neuschwanstein ja viereinen http://www.hohenschwangau.de kannattaa mennä heti aamusta. Puolen päivän aikaan saa varautua jopa 3-4 tunnin jonotukseen.

    Alppiteitä EI kannata ajaa siirtyminä, vaan ehdottomasti suositeltavampaa on toi tukikohdan perustaminen ja sieltä käsin ajelu. Pari ekaa kesää tahkosin itsekin hölmönä kakspäällä kaikkien kamojen kanssa ylös ja alas.

    Ja hyvät on sivut compact_d:llä, moni paikka oli tuttu mutta joukossa myös harkinnanarvoisia vaihtoehtoja ensi kesän reissulle.



    XX -06 (2012 - 2014)
    Yamaha R1 -08 kilvetön (2010 - 2012)
    GSX-R 1000 k8 (2010)
    XX -08 (2008-2010)
    XX -05 (2005-2008)
    CBR 600 F4 -00 (2001-2005)
  14. #44
    MRi juttu täyttä asiaa. Lukekaa, noviisit ja funtsikaa.

    "Tukikohta" merkitsee toisille sitä hotellia, josta huomenna pääsee veks= useimmille OK. Viikon kämppä, vaikka olis halpakin ja sijaitsi keskellä kaikkea, ei oo enää seikkailijaa varten.
    ... jotain piti muistaa
  15. #45
    Oletteko etukäteen varanneet hotellit yöpymisiä varten? Kuinka helppo paikanpäällä on löytää yösija etsimällä? Mitä tässä kannattaa huomioida? Etukäteisvaraukset jäykistävät aikataulua ja matkasuunnitelmaa aika paljon, mutta toisaalta taivasalle ei olisi kiva jäädä.

    Entäpä turvallisuus? Uskaltaako mopon parkkeerata mihin vain päivällä? Yöllä? Miten olette hoitaneet ajokamojen säilyvyyden pyörässä (tuskin kukaan kaupungissa/nähtävyyksillä niitä mukana kuljettaa?)?

    Mikä olisi paras reitti ajaa Ranskaan? Pariisi kiinnostaa.. Samalla voisi katsastaa jotain alppi yms. teitä. Aikaa reissuun varattu n. 3 viikkoa.
    Nauru nuorentaa, rakkaus kaunistaa.
    Lady, Sexy Lady.
  16. #46
    Lainaa (Athene @ Elo. 10 2005,15:19) kirjoitti
    Oletteko etukäteen varanneet hotellit yöpymisiä varten? Kuinka helppo paikanpäällä on löytää yösija etsimällä? Mitä tässä kannattaa huomioida? Etukäteisvaraukset jäykistävät aikataulua ja matkasuunnitelmaa aika paljon, mutta toisaalta taivasalle ei olisi kiva jäädä.

    Entäpä turvallisuus? Uskaltaako mopon parkkeerata mihin vain päivällä? Yöllä? Miten olette hoitaneet ajokamojen säilyvyyden pyörässä (tuskin kukaan kaupungissa/nähtävyyksillä niitä mukana kuljettaa?)?
    Tulin just takaisin 2n viikon euroopan reissulta ja oli varattu muutama yö etukäteen isoimmista kaupungeista. Muut yöpymiset hoitui paikanpäällä ilman mitään ongelmia vaikka yleensä eurooppa on täynnä jengiä elokuussa. Tietenkin jos lähtee välimeren rannoille tai Gardajärvelle niin voi olla ongelmia saada yöpaikkoja mutta jos ideana on ajella mutkateitä ja jos joku pieni kylä kelpaa niin varmasti löytyy yöpymispaikka.
    Kannattaa katsoa kaupungin hotelinfosta tyhjiä paikkoja. Sain vajaan tunnin mittaisen esityksen yhdeltä äijältä kun kyselin hotelleista Wienissä. Latas kaikki sen esitteet ja kertoi vielä kummalla puolella dösää kannattaa istua kun menee kiertoajelulle jne... juttua riitti ja tarjosi vielä vettä juotavaksi että jaksoi kuunnella lisää

    Päivisin kun jätin kamat pyörään niin mulla oli vajaa 3m vaijeri lenkillä jonka vedin ajokamojen ja laukkujen läpi. Vetskareihin pienet lukot. Noi nyt lähinnä estää satunnaista varasta, ammattilaista ei kamat taida edes kiinnostaa, asia voi tietenkin olla toinen jossain etelä ja itäeuroopassa. Ikinä en jättänyt passia, lompakkoa, kännykkää tai avaimia pyörään.
    Uusien ohjesääntöjen mukaan poliisin on määrä pysäyttää epäilyttävän henkilön pakeneminen päähän tähdättävillä laukauksilla.
  17. #47
    Lainaa (Athene @ Elo. 10 2005,15:19) kirjoitti
    Oletteko etukäteen varanneet hotellit yöpymisiä varten? Kuinka helppo paikanpäällä on löytää yösija etsimällä? Mitä tässä kannattaa huomioida? Etukäteisvaraukset jäykistävät aikataulua ja matkasuunnitelmaa aika paljon, mutta toisaalta taivasalle ei olisi kiva jäädä.

    Entäpä turvallisuus? Uskaltaako mopon parkkeerata mihin vain päivällä? Yöllä? Miten olette hoitaneet ajokamojen säilyvyyden pyörässä (tuskin kukaan kaupungissa/nähtävyyksillä niitä mukana kuljettaa?)?

    Mikä olisi paras reitti ajaa Ranskaan? Pariisi kiinnostaa.. Samalla voisi katsastaa jotain alppi yms. teitä. Aikaa reissuun varattu n. 3 viikkoa.
    Vapaita majoituksia löytyy aina, vieläpä halpojakin helposti, ellei nyt satu jonkun megatapahtuman aikaan jonnekin. Suuntaa kaupungin/kylän turistitoimistoon ja laittaa siellä hemmon soittelemaan hotellin sulle tai ainakin kyselee mihin kannattaa mennä. Tietenkin jos päivä on venähtänyt illaksi ja yöksi, sataa kaatamalla, niin se kaupungin ensimmäinen vastaan tuleva hotelli voi olla se houkuttelevin vaihtoehto, oli se sitten rotanloukko tai viiden tähden palatsi, siinä rahasta tai mukavuudesta viis...
    Rakastan Itseäni
  18. #48
    Tän kesän reissulle tuli varattua ekaa kertaa majoitus etukäteen. Sekin oikeastaan siitä syystä, että tiedossa oli että kaks ekaa päivää on ajopäiviä (Tukholma - Praha, 1588 km) ja että eka rasti on suurkaupunki. Lisäksi netin kautta oli löytynyt reissua suunniteltaessa majapaikka joka täytti etukäteisvaatimukset; edullinen (2hh 30€/yö), hyvät julkiset liikenneyhteydet (500m metrolle) ja mopon sai turvallisesti parkkiin (vartioitujen porttien takana). Paikka oli leirintäalueen pension josta ei löytynyt moitteen sijaa. Varaus ja vahvistus tehtiin meilillä ilman mitään etukäteismaksuja.

    http://www.sunny-camp.cz/index11_en.htm

    Muutoin majoituksia ei ole tullut varattua. Tän kesän reissulla majapaikkoja löytyi helposti ja vieläpä suht edullisesti. Muiden majapaikkojen hintahaitari oli seuraava (kaikki 2hh aamiaisella, aamiksen arvoksi voi käytännössä laskea 10€ 2 hengelle):

    - Scharfe Kurve, Lützow (D) 54€
    - Gasthof Reinbach St. Johann im Pongau (A) 56€
    - Hotelli Da Graziano, San Gimignano (I) 72€
    http://www.hoteldagraziano.it/eng/index.htm
    - Gasthof Glöckner, Mathon-Ischgl (A) 60€
    http://www.huber-hotels.at/gloeckner/empfang.htm
    - Landhaus Mienenbüttel, Neu Wulmstorf (D) 68 €
    - Motell Vida Wettern (S) 80€

    Noista Ruotsin majapaikka huonoin ja kallein, muut hyviä ja Toscanan majapaikka Da Graziano *** hotelli ilmastoinnilla, minibaarilla ja muilla hienouksilla aivan San Gimignanon keskustan porteilla (Toscana on muuten aivan loisto mesta motoristillekin!). http://www.sangimignano.com/sghomei.htm

    Loput yöt vietettiinkin lertsalla, pääosin teltassa. Isoimmilla leirintäalueilla etenkin kaupunkikohteissa (esim. Pariisi, Venetzia, Rooma) on mahdollisuus oman teltan lisäksi muihin edullisiin majoituksiin talon teltasta ilmastoituun Bungalowiin.

    Venetsiassa Cabin ilman omaa vessaa oli 34€ yö (sis. mp), talon teltat vielä halvempia. Talon teltta on leirintäalueen oma pystyssä oleva 2h teltta, jossa on vuoteet ja petivaatteet. Viime kesänä Pariisissa hieroin silmiä kun porukkaa tuli lertsalle telttamajoitukseen matkalaukkujen kanssa, lentokentältä...Roomassa oli sama meininki.

    Venetsiassa, Roomassa ja Toscanan rannikolla oltiin alla olevan ketjun lertsoilla. Sivuilta näkee em. majoitusvaihtoehtoja ja niiden hintoja. Reissun kaikkien lertsojen hintahaitari vaihteli välillä 12-30 €/yö (2h, teltta ja mp). Todennäköisesti ens reissulla jää kyllä teltta kotiin ja samalla laukullinen tavaraa.

    http://www.ecvacanze.it/ing/homepage_i.asp

    Majoituksen etsimisessä ei oo meillä ollu ongelmia kuin kerran Königseellä ja silloinkin asiaan vaikutti ryhmän koko 2+1 henkeä ja ajankohta perjantai. Yks huone ois löytynyt joka paikasta muttei kahta. Ja innostusta ei lisännyt majapaikoissa yhden yön yöpymistarve. Parillisella hekilölukumäärällä majoituskustannus pysyy muutoinkin kohtuullisena sen sijaan se yksin majoittuva kärsii yleensä suhteessa eniten.

    Majapaikan löytyminen on yleensä tiukassa silloin kun on pitkä ajopäivä takana ja/tai sataa. Tuolloin valitaan se ensimmäinen vastaantuleva paikka, joka on yleensä se kallis/huono. Ja aamulla ekojen kilsojen jälkeen vastaan tulee toinen toistaan houkuttelevampia majapaikkoja. Majapaikkojen etukäteisvaraus sitoo reissun tekoa, kuten Athene kirjoitti. Etukäteen varatussa majapaikassa on se hyöty että tietää missä yönsä viettää ja se haitta että juuri se paikka pitää sitten myös löytää.

    Kamojen kiinnitykseen mulla on ollut mukana 4 m Masterlockin vaijeri ja kunnon Abloyn lukko. Tolla saa kypärät ja ajokamat siirtymälläkin kiinni mopoo. Ja samaa vaijeria voi käyttää mopon köyttämiseen johonkin kiinteämpään. Aina ei mopoa ole saanut yöksi parkkiin suljettujen ovien taakse mutta majapaikan isännältä saa yleensä neuvot parhaasta/turvallisimmasta parkista. Via Balticalla ja itäpuolella lukittu talli tai aidattu ja vartioitu paikoitus on toki ehdoton vaatimus.



    XX -06 (2012 - 2014)
    Yamaha R1 -08 kilvetön (2010 - 2012)
    GSX-R 1000 k8 (2010)
    XX -08 (2008-2010)
    XX -05 (2005-2008)
    CBR 600 F4 -00 (2001-2005)
  19. #49
    Lisätään vettä myllyyn kirjoittajalle tyypillisellä äärimmäisen tyhmällä kysymyksellä mutta silti - miten tuon menoveden hankinta tuolla vuoristossa, kaippa siellä on riittävän tiheässä noita tankkauspaikkoja - kokemuksia, ideoita yms. ?
    Notta ei mopolla moottoritielle - lakikin sen jo kieltää!
    IBA Finland - Pariisi2006 - Alppireissu 2007 - Euroturnee 2008
    Suzuki GSX-750F
  20. #50
    Lainaa (MikaL @ Elo. 10 2005,20:54) kirjoitti
    Lisätään vettä myllyyn kirjoittajalle tyypillisellä äärimmäisen tyhmällä kysymyksellä mutta silti - miten tuon menoveden hankinta tuolla vuoristossa, kaippa siellä on riittävän tiheässä noita tankkauspaikkoja - kokemuksia, ideoita yms. ?
    Ihan vain huoltoasemalta niin kuin kotomaassakin ;) Italian puolella kannattaa huomioida että ne pitää siestaa 12:00-14:00 ja asemat on yleensä kiinni ja vain seteliautomaatti toimii...
  21. #51
    Onnistuuko tankkaus luottokortilla (Visa, Euroshell..)? Vai pitääkö olla käteistä? Onko bensat samoja 95/98 lyijytön?

    Niin, ja minkä tyyppiset kartat on parhaita?
    Nauru nuorentaa, rakkaus kaunistaa.
    Lady, Sexy Lady.
  22. #52
    Perussääntönä voisi sanoa että kortit käy aika hyvin moottoriteiden varressa olevilla huoltamoilla, muualla vaihtelevasti. Varsinkin maaseuduilla(joissa motoristit yleensä liikkuvat)usein käteinen puhuu,muovi ei.Muutenkin kun menette tuonne Alppiseudulle ja alemmaskin, samoin jo usein Saksan maaseutukin, pitäkää käteistä mukana niin vältätte turhat ongelmat ja viivytykset. Muovi ei oikein vielä ole yleistynyt siellä pienissä paikoissa ja monesti sitten seinärahapaikan haku saattaa kestää tuskastuttavan kauan.Italiassa tää uusi kans.väl.pankkikortti Visa Electron rulettaa aivan helkkarin hyvin,pienet tupakkakaupat ja kaikki muutkin ottaa sen ihan yleisesti,puhumattakaan rafloista ja hotelleista/majataloista.
  23. #53
    Meidän reissulla Master ja Visa kelpasi jokaisella bensiini asemalla Livignoa lukuunottamatta. Muovin suhteen maat:

    - Italiasssa kortit kelpasivat joka paikassa
    - Itävalta muovi kelpasia asemilla ja isoimmissa Gastjouseissa
    - Saksa muovi kelpasi asemilla ja useimmissa hotelleissa.
    - Sveitsissä bensiiniä vain käteisellä - jatkettiin Italian puolelle

    Ihan puhdasta käteistä kannattaa varata mukaa aika reippaasti tai nostaa matkan varrelta. Bensiini asemia on riittävästi, mutta sola ylityksille ei tietenkään kannata lähteä varatankilla yrittämään - vuoren päälle ei kukaan selväjärkinen lähde tankkiautolla bensiiniä kuljettamaan.
  24. #54
    Juuri näitä tietoja tarkoitin - kiitti Gari ja compact_d
    Notta ei mopolla moottoritielle - lakikin sen jo kieltää!
    IBA Finland - Pariisi2006 - Alppireissu 2007 - Euroturnee 2008
    Suzuki GSX-750F
  25. #55
    Paljon asiaa reiteistä, majoituksista jne. *Siirretty*
  26.  
  27. #56
    Muutama hyvä kuva alppireiteistä sekä hyvä karttakuva mistä näkee mihnä päin eurooppaa tämänkin ketjun reitit ovat
    sivusto
    Notta ei mopolla moottoritielle - lakikin sen jo kieltää!
    IBA Finland - Pariisi2006 - Alppireissu 2007 - Euroturnee 2008
    Suzuki GSX-750F
Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12