Tulokset 1:stä 15:een 15:sta
  1. #1
    Tänä vuonna loma ajoittuu elokuun puoleen väliin. tarkoituksena on lähteä ajamaan Norjaan. Olen ajatellut ajella Torniosta ensin Ruotsin puolelle, siitä melko lailla suoraan Narvikiin, pieni kierros Lofooteilla ja lopulta pohjoisen kautta pois. En ole koskaan ollut tuolla noihin aikoihin, joten jos jollakulla on kokemuksia tai muuta tietoa, olisin hyvin kiitollinen jos jakaistte tietonne minun kanssani.
  2. #2
    TÖSÖS !
    Lapin läpi juuri on kiva ajella vasta elokuussa ! On ilmat lämmenneet jos sitten on ! Eikä visiiri ole täynnä itikkata .
    Lofooteillahan ja jäämeren rannoilla on kesä aina syyskuun loppuun asti jolloin talvi sit tulee äkkiä .
    Maisemathan siellä eivät ole niin jylhiä kuin etelämpänä mutta avointa ja tyhjyyttä kylläkin .
    Olemme kaverin kanssa ajelleet sielpäin aina huhtikuun puolenvälin ajoista syyskuun loppuun .
    Kuivana pysyminen on ihan säkälaji sielpäin aina !
    Kunhan tuo Sirma VP palajaa Saksasta konheensa äärellen saat varmaan lekendaarista tietoa Yliperän takaisista ajomaisemista . Hää ku ei oo käynt siepäin ko rapiat viiskytä kertaa . Mie vasta parikymmentä kertaa .
    Sirmalla on valokuviikin sietpäin jotain kuustoista tuhatta ainaskii .
    Kylmiinkin ajosäihin kannattee varautua sillä jossain ylhäällä saattaa olla pakkasta .
    Myö käytetäänkii sitävarten tuliliivejä ettei hipiä palellut ja jos jääpi seisoskeleen jonneen Jäämeren tuuleen vähäksaikaa tauollen niin tulleepi lämmin ko lähtööpi ajeleen hopsusti etäppäin .
    Jotta hyvä ajankohta on sinneppäin lähtee vaik millon koha kattoopi ettei Yliperän takana oo kelikamerassa lunta tiellä .
    Norjan puolella sit kyllä pärjää .
    Hyvää
    Triumph Tiger 800 XRX

  3. #3
    Terve,

    pahoittelut että tulen häiriköimään tähän aloittamaasi threadiin mutta itsellä on aikomus lähteä n. viikon kuluttua Norjan reissulle. Aion mennä Utsjoelta Norjan puolelle ja ajella sieltä Jäämeren rannikkoa Lofooteille ja sieltä takaisin käsivarren kautta Suomeen. Muutama asia mietityttää Norjan puolella matkaamisessa, ehkäpä kokeneemmat osaavat kommentoida:

    1. Paljonko tuon mittaisella reissulla kuluu rahaa Norjan puolella? Tarkoitus olla Norjan puolella 1-2 yötä hotellissa/motellissa. Ilmeisesti yöpyminen ja syöminen kohtuu hintavaa?

    2. Kannattaako vaihtaa Norjan kruunuja vai kelpaako eurot ja luottokortit ok? Onnistuuko valuutan vaihto tarvittaessa esim. Utsjoella kivuttomasti?

    3. Löytyykö majoitus varmuudella vaikka ei olisi etukäteen tehnyt varausta hotellista? Ei ole tarkoituksena ottaa telttaa lainkaan mukaan.

    4. Tankkaaminen. Kuinkas tiheässä siellä pohjois-Norjassa on huoltoasemia? Tuolla mopolla kun pääsee parhaimmillaan sen ~300km tankilla.

    5. Muita Norjan reissuvinkkejä?

    -p



    .
  4. #4
    Tässä nyt ensteks tolle ensimmäiselle kyselijälle Lofooteista...

    Montakin kertaa sielläpäin käyneenä sanoisin, että tulossa on hieno reissu! Itse ajaisin kyllä mieluumin Suomen puolella käsivartta pitkin Kilpisjärven kautta, sillä tuo Ruotsinpätkä on minusta maisemiltaan ihan nolla, vasta viimeiset 50 km ennen Norjan rajaa jonkinlaiset. Kilpisjärveltä Narvikiin pätkä on minusta myös ihan jees, joten jos aika antaa periksi, mene sitä kautta (vai tarkoittiko tuo pohjoisen kautta poistulo just sitä?)

    Lofooteille pääsee sekä pitkää kautta ajamalla Bjerkvik-Evensjker-Lødingen-Sortland-Melbu, josta lautalla yli Fiskeboliin. Ajoin kerran sitä kautta, minusta ei kovin hienoja maisemia, ja matka aika puuduttava. Voit myös oikaista lautalla Bognesista Lödingeniin, mutta näkemisen arvoiset maisemat on minusta oiekastaan vasta uloimmilla saarilla Austvågøya, Vestvågøya ja Moskenesøya.

    Siksi suosittelen oikopolkua lautalla Skutvika-Svolvœr, joka *on saarten suurin kaupunki. Itse tein sen toisella kerralla, ja ajoin sitten saariryhmän ulkokärkeen eli paikkaan nimeltä Å. En tieä, tuleeko nimi siitä, että sinne kun pääsee, ja katsoo merelle, niin maisema saa pakostakin kaikki sanomaan "oooo"! No, oli siinä jo matkalla monta hienoa paikka sitä ennenkin, kuten Reine ja muutama muu pikkukylä. Paluu sujui lautalla Å-Bodø, joka tosin kesti tuntikausia, mutta kun meri oli peilityyni ja aurinko paistoi! Kuvittele, Pohjois-Atlantilla! No, se oli kesällä 2003 heinäkuun lopulla.
    Että jos on jotain tarkempien tietojen tarvetta, pistä lisää kyssäriä tänne forumiin, tai suoraan org-boxiin, niin koetetaan vastailla.
    PS Kait olet tsekannut nuo muut Norjaa koskevat vietiketjut, sillä on myös hyviä juttuja...
    GPz900R(A2); ZZ-R 1100 (D1)
    "Where are my teeth?! How can I have any pudding, if I can't find my teeth!!?!"
  5. #5
    TÖSÖS TAAS !
    Ei ole sesonki vielä alkannu pohjosessa et kyllä luulis hotelleihinkii mahtuvan .
    Mökitkin leirialueilla ovat hyvää luokkaa hinnat alkaen 300 nok .
    Hotellit vähintään 500 nok .
    Ruoka Norjassa on kahta tyyppii eli kallista ja helevetin kallista
    Bensat samoissa hinnoissa ko täälläkii .
    Joku sano että Ifjordissa huoltis oli viimekesänä tyhjillään että het Utsjoelta 65 kilsan päässä Tanassa tankki täyteen niin ei hirvitä siel keskellä eimitään ko Lakselviin on 211 km ja se matka ei välttämättä joudu ihan kahessa tunnissa .
    Statsoil:eilla olen aina tankannu Visalla millon käy suoraan niinko meilläkin mut useammin vain tiskillä .
    Siel sit ei ole niinko meillä 24H Kannattee tankkaa päivällä .
    Ja norjas ei oo mitkään ko kioskit ja huoltikset auki sunnuntaisin .
    Visalla vaan valuuttaa seinästä sitämukaa ko tarttee siellä sitä et ota tarpeeks mukaan koskaan on siel niin tyyristä ainaskii mun mittakaavan mukaan .
    ¨Siks teltan kanssa ja korkeintaan mökkiin ja retkieväillä liikuskelen sielpäin .
    Triumph Tiger 800 XRX

  6. #6
    Sitte sulle pr0gram:

    1. Aikasempi kokemus on yöpymisistä sellainen, että ainakin noin NOK 400-500 pitää varata mökkiä/motellia varten, hotellissakin olen yksin joskus sillä rahalla selvinnyt.
    Ruoka on myös aika hintavaa. Vaikeata antaa arviota rahankulusta, kun itse olen syönyt lähinnä kaupan muonaa ja itse tehtyä evästä.

    2. olen vaihtanut kyllä kruunuja, mutta kortitkin enimmäkseen käy, Euroja en ole edes tarjonnut. Muitta Forexista kun vaihdat, ostavat kohtuu hyvällä kurssilla takaisin, kun säilytät kuitin.

    3. Majoituskapasitteettia on tuoll pohjoisessa aika rajoitetusti, joten etukäteen soittelemalla säästää aikaa ja bensaa. Ota esim notistä sopivia puhelinnumeroita, ja soittele jo päivällä etukäteen varausta, niin voit selvitä helpommalla. Honningsvågin kaupungissa ja siinä Norkappin ympäristössä on kylklä monen moista majataloa, mutta niissä en ole koskaan yöpynyt, joten hintatasosta ei ole tietoa. Oma tukikohta on ollut Russessnes/Olderfjord, jossa leirintäalue ja motelli, aika kohtuuhintainen. Siitä sitten "ylös-ja-alas" ja päivän aikana.

    Nordkappiin menijälle pakollien kustannus on myös tunnelimaksu vähän ennen Honningvågia (ehkä 70 NOK/suunta), ja aluemaksu Nordkappin niemellä, varmaan tänä kesänä jotain 200 NOK/naama.

    Edit tähän tuli just päivitettyä tietoa tästä keskustelusta.

    Hinnat on noussu: tunneli 114 NOK/suunta 2 päällä, mun oli soolohinta. Ja aluemaksu 2 päivän lippu 25 EUR/lärvi!! Huh!


    4. Tankkaaminen: Tolla retillä on asemia ainakin Utsjoki (kaupan yhteydessä, ei seteliautomaattia ainakaan kesällä 2003); Tana bru, jossa kannattaa viimeistään tankata, koska seuraavat on vasta Lakselvissä, jos menet tietä n:o 98. Siinä vuonon varressa E6 tiellä aika useita, Olderfjordissa (muistaakseni myös sedlari?). E69 varella ei taida olla yhtään, vasta Honnigsvågissa. Altan suuntaan on asemia Skaidissa ja tietty Hammerfestissa, jos sinne eksyt. Altan suuntaan E69:llä on jokunen asema ennen Altaa, jossa taas useita. Sieltä saa myös moottoripyöräkamaa, mm. renkaita, joka oli minulle kerran tarpeen, kun Pirelli mene ihan kankaille * Mulla on ollut tavoitteena myös tuo 300 km, joten kyllä siellä pärjää, mutta kannattaa yleensä tankata, jos aseman näkee!

    5. sama kuin edelliselle kyselijälle: katsokaa nyt ne muut Norjan topicit!!! siellä paljon hyviä juttuja, ja tosihyvä Norjanmatkalinkki

    ja saa pistää tarkempiakin kyssäreitä boxiin, niin yritän vastailla.



    GPz900R(A2); ZZ-R 1100 (D1)
    "Where are my teeth?! How can I have any pudding, if I can't find my teeth!!?!"
  7. #7
    Suuret kiitokset tiedoista, tästä sai mukavasti lisää luottamusta matkalle

    Jeps, ja aikaisemmistakin topiceista löytyi mukavasti asiaa.

    -p
    .
  8. #8
    Heitänpä nämä samat tähänkin ketjuun, eli niille joita Nordkapp ja Pohjois-Norjan maisemat kiinnostavat, ripustin vähän valokuvia katseltavaksi:

    <1998> *<1999> *<2000> *<2002> * <2003>
    GPz900R(A2); ZZ-R 1100 (D1)
    "Where are my teeth?! How can I have any pudding, if I can't find my teeth!!?!"
  9. #9
    Kovasti paljon kiitos kaikille kommenteista, varsin hyödyllistä materiaalia.

    Olipa hienoja kuvia, kawajack. Millä kuvaat?

    Vielä tuli mieleen, millaisia päivämatkoja tuolla pohjoisessa kannattaa miettiä? Täällä alhaalla matkat voi olla vaikka mitä, käsitykseni mukaan kuitenkin olosuhteet on aika lailla erilaiset, puhumattakaan Norjan sakkokäytännöistä. Olen ajatellut että Helsingistä Narvikiin voi ajella 2-3 päivässä, mutta siitä eteenpäin. Takaisin minulla ei ole kiire, poikkean vielä viikoksi Kuusamoon.

    Eikä silti, ei minulla kiire ole mihinkään. Eikös Laotse kirjoittanut jotakin siihen suuntaan, että tärkeintä on olla matkalla, perille pääsy onkin sitten ihan toissijainen juttu. (OK, myönnän, että tämä on vähän väärä foorumi tälläiseen podintaan.)
  10. #10
    Itseäni kiinnostaisi myös suositukset päivämatkan pituudeksi. Olen ajatellut esimerkiksi että ajan yhtenä päivänä Inarista Tana Bru:n kautta Alta:an. Onko jollakin kokemusta tuon mittaisesta lenkistä siellä tunturissa?

    Btw, kivan näköistä maisemaa siellä
    .
  11. #11
    Eilen tulin kotiin Norjan reissulta. Yhteensä neljä yötä hotelleissa (Suomussalmi, Inari, Hammerfest ja Kilpisjärvi) ja vajaa 3000km matkaa.

    Menin Nuorgamista Tana Bru:hun josta edelleen Lakselviin ja sieltä Hammerfestiin. Sieltä sitten Altan ja Skibotnin kautta Kilpikselle.

    Täytyy sanoa että aikas surkeassa kunnossa tiet välillä Tana Bru - Ifjord. Hammerfestissa ei ollut oikein mitään näkemistä, sinne ei mielestäni erityisesti kannata suunnata. Sen sijaan väli Alta - Skibotn on aivan mahtavaa maisemaa ja tietkin ovat sangen hyvässä kunnossa. Itselläni kävi vaan huono tuuri sillä tämän välin tietysti satoi suurimmaksi osaksi. Kilpisjärveltä ajelin eilen yhteen menoon Tampereelle reilut 1100km kaikkiaan.

    Matkaa taitettiin matkapyörien kuninkaalla eli 2005 Yamahan R1:llä Yllättävän käypä peli tuommoiseen touring tyyppiseenkin ajoon, edellyttäen että pystyy pitämään n.100km/h matkavauhtia jolloin ilmavirta nostaa jo sen verran että käsille ei tule juuri lainkaan painetta. Norjan puolella ei ehkä ihan paras mahdollinen laite koska nopeusrajoitukset ovat aikas matalia. Mutkapätkät oli tietty suurta nautintoa rykkösellä ja muutenkin reipas eteneminen erityisesti Suomen puolella.

    Toistekin voisi mennä mutta reitti tulee olemaan hieman erilainen. Mun mielestä tuolta kyseiseltä reitiltä kannattaa ajaa nimenomaan Alta - Skibotn väli. Kuten sanottu siinä on tiet hyvässä kunnossa ja maisemat aikas mahtavia. Eli varmaan seuraava reissu voisi olla semmoinen, että Suomesta suoraan Kaarasjoen tai Kautokeinon kautta Altaan, josta sitten edelleen Skibotniin. Tuohon loppupäähän voisi sitten yhdistää hieman Lofooteilla kiertelyä tai Tromssassa poikkeamisen.

    Hieman pelkäsin että rykkösen alta sulaa takarengas (Michelin Pilot Power) mutta oli siinä vielä keskelläkin hieman kuviota jäljellä kun kotiin tulin, kaikkiaan n.7000km ajettu nyt sillä.

    Kaikki hotellit oli varattu etukäteen, Hammerfestissa meinasi tosin palaa hermot koska Norskit eivät katso tarpeelliseksi merkitä/nimetä katuja millään tavalla. Siellä illalla aikas myöhään kun etsiskelin sitä hotellia niin ei pahemmin naurattanut.

    Lopuksi voi todeta että ihan hieno reissu vaikka sää ei keskiviikkona suosinutkaan. Mitään ongelmia ei ollut (paitsi että kerran lähti takarengas mutkassa alta, onneksi pito löytyi takaisin melkein heti).
    .
  12. #12
    Täällä kans olis yks kaveri aikeissa suunnata Pohjois-Norjaan tässä kuukauden sisällä ja haluan kiittää kaikkia aiheseen vastanneita hyvistä vinkeistä, mutta vielä olisi yksi kysymys johon kaipaisin apua.

    Löytyykö Pohjois-Norjasta miten Shellin asemia?

    Norjan Shellin nettisivut eivät olleet niin "kehittyneitä" kuin Suomen, joten lähdin kyselemään kokeneemmilta. Itseltäni ei löydy Visaa ja kun Electronkaan ei käynyt ainakaan viime kesänä Tromsassa, niin olen tuon Shellin Eurocardin varassa. Lähinnä minua kiinnostaa kaupungit: Tana bru, Kirkkoniemi, Vesisaari, Alta, Karasjok. Jotain aktiviteettiä Shellilä on noissa kylissä(netin perusteella), mutta saako sieltä 98e:tä?

    Allekirjoittaneelle nuo tankkipaikat muodostavat ajoreitin, kun tuolla Tellulla pääsee just sen 220 km...

    PS: Onko kellään majoitusvinkkejä akselilla Inari/Ivalo/Utsjoki-Enontekiö/Muonio?

    -Tourist-
  13. #13
    Lainaa (Il_duce @ Heinä. 20 2005,13:09) kirjoitti
    Täällä kans olis yks kaveri aikeissa suunnata Pohjois-Norjaan tässä kuukauden sisällä ja haluan kiittää kaikkia aiheseen vastanneita hyvistä vinkeistä, mutta vielä olisi yksi kysymys johon kaipaisin apua.

    Löytyykö Pohjois-Norjasta miten Shellin asemia?

    Norjan Shellin nettisivut eivät olleet niin "kehittyneitä" kuin Suomen, joten lähdin kyselemään kokeneemmilta. Itseltäni ei löydy Visaa ja kun Electronkaan ei käynyt ainakaan viime kesänä Tromsassa, niin olen tuon Shellin Eurocardin varassa. Lähinnä minua kiinnostaa kaupungit: Tana bru, Kirkkoniemi, Vesisaari, Alta, Karasjok. Jotain aktiviteettiä Shellilä on noissa kylissä(netin perusteella), mutta saako sieltä 98e:tä?

    Allekirjoittaneelle nuo tankkipaikat muodostavat ajoreitin, kun tuolla Tellulla pääsee just sen 220 km...

    PS: Onko kellään majoitusvinkkejä akselilla Inari/Ivalo/Utsjoki-Enontekiö/Muonio?

    -Tourist-
    Tana Brussa oli joku asema mutta en valitettavasti muista mikä. Itse tankkasin Nuorgamissa juuri ennen Norjan puolelle menoa ja seuraavan kerran Lakselvissa. Tämä taitaa olla juuri hieman liian pitkä väli jos vain 220km menee tankillisella. Luulisin että Tana Brusta saa 98 oktaanista kyllä, se oli sen verran isompi paikka. Sen sijaan siitä Tana Brun ja Lakselvin välistä ei 98 saa vaikka siinä on kaksi tankkauspaikkaa, eka Ifjordissa ja toinen aika lähellä Lakselvia muistaakseni. Lakselvissa taisin itsekin tankata Shellillä, siellä oli myös Statoil. Myös Altassa oli useita asemia, Shellikin varmaan löytyy vaikka en sitä nyt juuri muistakaan.

    Itse tankkasin Norjan puolella melkein aina statoil asemilla, joilta sai kaikilta 98 oktaanista, niitä myös on mukavan tiheässä. Tuolta linkistä voit etsiä statoilin asemia Norjasta.

    Statoil asemahaku

    Itse olin vaihtanut Norjan kruunuja etukäteen ja tankkasin huoltamoiden aukioloaikoina, maksu siis aina kassalle. Asemat on kyllä auki aikas myöhään, tarkempia tietoja löytyy tuolta linkistä myös aina kunkin aseman kohdalta.

    Olin Inarissä yötä Hotelli Inarissa (tietääkseni Inarin ainoa hotelli). Yö + aamiainen maksoi 33 euroa mutta huoneetkin ovat sitten erittäin vaatimattomia, joskin siistejä. Pahinta oli alakerrassa kolmeen asti yöllä jumputtanut rumpukone jolla kai yritettiin viihdyttää paikalla olleita Saksalaisia turisteja. Seuraavalla reissulla meinaan yöpyä kyllä Ivalossa, ohiajaessa katselin että oli ihan fiksun näköistä majoitusta saatavilla.

    Yhden yön olin Hammerfestissa jonne ei kannata mennä, siellä ole juuri mitään näkemistä mielestäni. Sitä seuraavan yön olin Kilpisjärvellä hotelli Kilpiksessä jota voin suositella, siisti ja toimiva paikka vaikka ei mikään luksus sekään.
    .
  14. #14
    Kiitokset erityisesti Kawajackille Lofootti tiedoista.Huomenna lähdetään Joensuusta kohti Lofootteja,ja n. viikon kuluttua tarkoitus olla taas kotona.



    Vauhtia ja vähän vaaratilanteita
  15.  
  16. #15
    Lainaa (Il_duce @ Heinä. 20 2005,13:09) kirjoitti
    Täällä kans olis yks kaveri aikeissa suunnata Pohjois-Norjaan tässä kuukauden sisällä ja haluan kiittää kaikkia aiheseen vastanneita hyvistä vinkeistä, mutta vielä olisi yksi kysymys johon kaipaisin apua.

    Löytyykö Pohjois-Norjasta miten Shellin asemia?

    Norjan Shellin nettisivut eivät olleet niin "kehittyneitä" kuin Suomen, joten lähdin kyselemään kokeneemmilta. Itseltäni ei löydy Visaa ja kun Electronkaan ei käynyt ainakaan viime kesänä Tromsassa, niin olen tuon Shellin Eurocardin varassa. Lähinnä minua kiinnostaa kaupungit: Tana bru, Kirkkoniemi, Vesisaari, Alta, Karasjok. Jotain aktiviteettiä Shellilä on noissa kylissä(netin perusteella), mutta saako sieltä 98e:tä?

    Allekirjoittaneelle nuo tankkipaikat muodostavat ajoreitin, kun tuolla Tellulla pääsee just sen 220 km...

    PS: Onko kellään majoitusvinkkejä akselilla Inari/Ivalo/Utsjoki-Enontekiö/Muonio?

    -Tourist-
    ...jos on vielä mitään hyötyä tästä infosta, niin kaikista mainitsemistasi paikoista löytyy Shell-asema, osasta tosin parin vuoden takainen havainto. Oktaavia en voi varmentaa, kun oma mopo tyytyy tohon 95E litkuun...

    Ja muista paikkakunnista ei ole majoitusvinkkejä, mutta Muoniossa Pekonen´on toiminut niin kesällä soolona mopolla, että talvella perheen kanssa.

    Ja Loofoottien lautta-aikataulut/hinnat täksi kesäksi voi tarkistaa tästä.,

    Sori, et tää viestiketju jäi ylläpitämättä, mut olin ensteks työmatkalla ulkomailla, ja sit pitkin jo ite startata tämän kauden Norjan turneelle (20.7.2005)... * Mut toivoittavasti ootte selvinneet!!!

    PS Noi vanhat kuvat on valotettu "kivikauden jäänteellä", eli 35 mm diafilmille (Fuji 100ASA) Canon T90 -rungolla, johon on kulloinkin ollut kiinnitettynä joku sopiva vaihto-objektiivi. Diat on sitten myöhemmin skannattu Epson Perfection 2400 Photo-skannerilla, ja vähän retusseerattu Adobe Photoshopilla.
    Tämän vuoden reissu onkin sitten kuvattu suoraan diginä (Minolta A1), muttei vielä saatavissa on-line, kun vasta pari päivää sitten kotiuduin...)
    GPz900R(A2); ZZ-R 1100 (D1)
    "Where are my teeth?! How can I have any pudding, if I can't find my teeth!!?!"