Sivu: 40 / 58:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 30383940414250 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1171:stä 1200:een 1718:sta
  1. #1171
    Kuulostaa kyllä oudon hankalalle motorsportille tämä touhu. Pitää siis laittaa laitteet kuntoon ja opetella ajamaan että pääse mihinkään?
    Supermoto
  2. #1172
    Lainaa wbaum kirjoitti Katso viesti
    Juu, muutamilla jutuilla vaikuttaa tommoseen avauksissa vikuroivaan käytökseen ja sitä ei tarvitse mielestäni sietää lainkaan. Toki vähän ajotekniikassakin voi olla sanomista, mutta lähtökohtaisesti säädössään oleva mopo ei vikuroi lainkaan.
    Toi esimerkki oli itseasiassa mun ihan omasta elämästä Juhannuksena Kemoralla oli sen verran vähän mopoja radalla, että ehti porttivahti seuraamaan tarkemmin sitä touhua. Mulla stonga vatkasi aina vikasta vasurista kiihdyttäessä, siitä porttivahti oli ratiossa järkkäreille sanonut ja yksi järkkäreistä tulikin mulle kertomaan terveisiä portilta, että ohjausiskaria tiukemmalle. No, mä funtsin asiaa ja tajusin roikkuneeni stongassa, eli riitti kun lopetti roikkumisen niin johan loppui ravistelukin. Varmasti tuo olisi ohjausiskaria säätämälläkin rauhoittunut, mutta olisin edelleen ajanut väärin. Ulospäinhän tuota nyt ei ole mahdollista nähdä että roikkuuko stongassa vai ei, eli luonnollisesti tulee ekana mieleen ohjausiskarin säätäminen tiukemmalle.

    Juu, no jos tuo on tilanne niin eipä sitä tarvikkaan säätää mihinkään.

    Jokunen kesä sitten valitin että oma mopo oli ihan järkyttävän huono ajaa, mutta ajattelin että se oli ihan omaa kämmäryyttä ja luoton puutetta. Lopulta meni hermo ja annoin hyvälle kuskille sen alle että sano nyt mulle onko tuo okoo. Testaaja kaatui kolmannessa mutkassa täysin nollariskillä ajaen ilman mitään yrittämistä.
    Taitaa tosiaan olla että ollaan tuolla ruuvaamisella tarkoitettu eri asioita Epäkuntoinen tai ihan metsässä oleva alusta pitää toki korjata, mutta sitten kun on perussetuppi alueella, niin ei mun mielestä kannata vielä naksutella vaimennuksia koko aikaa eri suuntaan, vaan miettiä aluksi että löytyykö se syy mopon huonoon käytökseen sittenkin siitä ohjastajasta, kuten se usein vielä lanssiryhmässä tuntuu olevan.

    edit: Niin se CBR 600:n mopo vielä kiinnostaa, eli onko siitä säädetty painumat (ja takaiskarin pituus) kohdilleen ja tarkastettu että vaimennukset ovat suunnilleen ohjekirjan mukaisissa perusasetuksissa?
    1835
  3. #1173
    Lainaa Peltsii kirjoitti Katso viesti
    Hitaat mutkat, tuo murheenkryynini:

    Ongelmat alkoivat, kun vaihdoin R1 tuohon 1098 Ducatiin. Alusta ja pyörä kokonaisuudessaan tuntuu todella hyvältä, sekä renkaat näyttävät hyviltä. Ongelmaksi iski pyörän vaihdon jälkeen nuo hitaimmat mutkat, mm. Alastaron kahvila ja Ahveniston vika tiukka oikea ennen lähtösuoraa, sekä tunneliin menevä.

    Nopeissa ja keskinopeissa mutkissa ei ongelmaa ja pyörä kääntyy hyvin ja vakaasti. Hitaammissa taas en saa luottoa tuohon pyörään ollenkaan, enkä saa sitä kääntymään haluamallani tavalla.

    Olisiko jostain alustan ihme jiposta hyötyä vai pitäisikö ajotyylissä muuttaa jotain perustavanlaatuista? Yritän tulla mutkiin todella pitkälle trail braking tekniikalla, mutta ei.
    Voisiko lääkkeenä olla eri offsetilla olevat ylä- ja alakolmiot, jolla pyörään saisi ketteryyttä? Vakiona ne on 36mm, ja porukka on vaihdellut niihin jotain 25-32mm väliltä. Tuo auttanee enemmän ehkä ulostuloissa (helpompi pitää linja) mutta kuitenkin. Entäs pyörän korkeuden nosto keulasta ja perästä, eli haarukat flushiksi yläkolmioon ja takaiskariin pituutta? Saisi CoG:n vähän korkeammalle mikä voisi auttaa kääntyvyyttä.

    Tietty sitten joku muu ominaisuus kärsii/muuttuu mutta ihan mukava suo poljettavaksi kaikki geometriamuutokset
    Viimeksi muokannut: Turder; 01.09.2019 klo 19:33.
  4. #1174
    Ratavastaava wbaum:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi May 2006
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa jaulis kirjoitti Katso viesti
    Kuulostaa kyllä oudon hankalalle motorsportille tämä touhu. Pitää siis laittaa laitteet kuntoon ja opetella ajamaan että pääse mihinkään?
    Ei kai mikään pakko ole, mutta tuohon yhtälöön kun vielä lisää tekniset ongelmat ja rahan ja ajan haaskaamisen, alkaa motorsportin määritelmä olla aika lähellä jo.
  5. #1175
    Lainaa Ghostrider kirjoitti Katso viesti
    Toi esimerkki oli itseasiassa mun ihan omasta elämästä Juhannuksena Kemoralla oli sen verran vähän mopoja radalla, että ehti porttivahti seuraamaan tarkemmin sitä touhua. Mulla stonga vatkasi aina vikasta vasurista kiihdyttäessä, siitä porttivahti oli ratiossa järkkäreille sanonut ja yksi järkkäreistä tulikin mulle kertomaan terveisiä portilta, että ohjausiskaria tiukemmalle. No, mä funtsin asiaa ja tajusin roikkuneeni stongassa, eli riitti kun lopetti roikkumisen niin johan loppui ravistelukin. Varmasti tuo olisi ohjausiskaria säätämälläkin rauhoittunut, mutta olisin edelleen ajanut väärin. Ulospäinhän tuota nyt ei ole mahdollista nähdä että roikkuuko stongassa vai ei, eli luonnollisesti tulee ekana mieleen ohjausiskarin säätäminen tiukemmalle.

    Taitaa tosiaan olla että ollaan tuolla ruuvaamisella tarkoitettu eri asioita Epäkuntoinen tai ihan metsässä oleva alusta pitää toki korjata, mutta sitten kun on perussetuppi alueella, niin ei mun mielestä kannata vielä naksutella vaimennuksia koko aikaa eri suuntaan, vaan miettiä aluksi että löytyykö se syy mopon huonoon käytökseen sittenkin siitä ohjastajasta, kuten se usein vielä lanssiryhmässä tuntuu olevan.

    edit: Niin se CBR 600:n mopo vielä kiinnostaa, eli onko siitä säädetty painumat (ja takaiskarin pituus) kohdilleen ja tarkastettu että vaimennukset ovat suunnilleen ohjekirjan mukaisissa perusasetuksissa?
    Pyörä on täysin niissä asetuksissa mitä käyttöohjeessa sanotaan, tarkastin ne kaikki, preload, comp, Rebound.

    Olis vaan kiva saada
    1) luotto pyörään
    2) syy sille mikä mättää (onko yhen talven aikana taidot unohtunu kokonaan, +3-5 lisä ajan vielä ymmärtäisin mut +12s on jo paljon, se on yli sekuntti per kurvi lisää)
  6. #1176
    Motorg ry, rahastonhoitaja shyhander:n avatar
    Pääylläpitäjä
    Hallitus
    Liittyi Mar 2010
    Vantaa
    MotOrg ry jäsen
    10 herzin gps mokkula + race chrono tallennettuja settejä antais varmaan tietoa vertailuun jos osaa softia käyttää ja datoja lukea. Kuussatasella ehkei pysty ainakaan kaasulla paikkaamaan, varsinkin jos vakiovälitykset, tonnarissa vääntöä enempi pienemmilläkin kiekoilla?
    RF900R, ZX6R, (XJ600S)
  7. #1177
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa wbaum kirjoitti Katso viesti
    Ei kai mikään pakko ole, mutta tuohon yhtälöön kun vielä lisää tekniset ongelmat ja rahan ja ajan haaskaamisen, alkaa motorsportin määritelmä olla aika lähellä jo.
    "Lajin helppous viehättää". 😂
    Superbike #7
  8. #1178
    Lainaa shyhander kirjoitti Katso viesti
    10 herzin gps mokkula + race chrono tallennettuja settejä antais varmaan tietoa vertailuun jos osaa softia käyttää ja datoja lukea. Kuussatasella ehkei pysty ainakaan kaasulla paikkaamaan, varsinkin jos vakiovälitykset, tonnarissa vääntöä enempi pienemmilläkin kiekoilla?
    Kawassa on lyhkäsemmät välitykset vakiona tässä mun pyörässä. Mutta totta kai ero R1:seen aiva eri tasoa. Rykkösellä ei tarvinut paljoo rannetta avata ku rupesi tapahtumaan kun taas Kawalla väännän kahvasta minkä kerkeän ja lepo aikaa jää silti suorilla
  9. #1179
    Lainaa wbaum kirjoitti Katso viesti
    Ei kai mikään pakko ole, mutta tuohon yhtälöön kun vielä lisää tekniset ongelmat ja rahan ja ajan haaskaamisen, alkaa motorsportin määritelmä olla aika lähellä jo.
    Aamen. Eikä unohdeta terveyttä...
    Supermoto
  10. #1180
    Lainaa CBR 600RR kirjoitti Katso viesti
    Pyörä on täysin niissä asetuksissa mitä käyttöohjeessa sanotaan, tarkastin ne kaikki, preload, comp, Rebound.

    Olis vaan kiva saada
    1) luotto pyörään
    2) syy sille mikä mättää (onko yhen talven aikana taidot unohtunu kokonaan, +3-5 lisä ajan vielä ymmärtäisin mut +12s on jo paljon, se on yli sekuntti per kurvi lisää)
    Vastaus molempiin: Aja tarkoituksella hiljempaa.
    Supermoto
  11. #1181
    Lainaa jaulis kirjoitti Katso viesti
    Vastaus molempiin: Aja tarkoituksella hiljempaa.
    Koko paska aiva alusta? Hitaasee At2 ja toivotaa et 2v noustaa takasi keskinopeesee?
  12. #1182
    Lainaa CBR 600RR kirjoitti Katso viesti
    Koko paska aiva alusta? Hitaasee At2 ja toivotaa et 2v noustaa takasi keskinopeesee?
    Ei kokonaan alusta, mutta lopetat puristamasta etkä edes yritä ajaa "täysiä" niin alkaa taas homma rokkaan. Helpointa on alkuun ajaa suorat selkä pystyssä vasen käsi lanteilla.

    Itse opettelin kyseisellä metodilla aikoinaan ajamaan radalla ja vauhti kasvoi vakio tonnarilla huomaamatta parissa päivässä nopean puolelle, tosin sitten oltiinkin nurin eikä tienny mitä tapahtu... Ensi kosketus ratahomosteluun oli kuitenkin virallisilla ratapäivillä joka oli kyllä melko perseestä, letkassa suoralla kaikki täysiä ja mutkiin elämää hitaammin. Sen jälkeen menin suosiolla vapaille päiville ajamaan.

    Riittää muuten helposti melko pienikin tauko ratailussa (ilman riittävää time under tensionia, eli kierroksia vyön alle) että homma unohtuu sen verran että kelloa tuijottamalla ja sitten eniten täysiä eroa kuromalla ei pääse yhtään mihinkään. Sitten kun homma on selkärangassa niin pidempikään tauko ei kauaa hidasta, paitsi kun tulee vanhaksi niin voi vaatia pari kaljaa pohjalle...

    Eikä pidä unohtaa että ratahomostelu on niin fyysinen laji että sitä pitää myös treenata sen mukaan, eli oikein tehtyjä toistoja riittävästi. Ilman "oikein" toimivaa pääkoppaa ei fysiikka koskaan kehity siihen mitä laji vaatii.
    Supermoto
  13. #1183
    MotOrg ry:n hallituksen jäsen, ratavastaava Jonezi:n avatar
    Moderaattori
    Hallitus
    Rata & Koulutus
    Liittyi Jun 2014
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa CBR 600RR kirjoitti Katso viesti
    Koko paska aiva alusta? Hitaasee At2 ja toivotaa et 2v noustaa takasi keskinopeesee?
    Jäitä hattuun, ja ens kaudella heti alkuun AT3 kurssille.
    Ei järjellä, ei taidolla, ei työllä, ei tuskalla vaan tuurilla.
  14. #1184
    Lainaa shyhander kirjoitti Katso viesti
    10 herzin gps mokkula + race chrono tallennettuja settejä antais varmaan tietoa vertailuun jos osaa softia käyttää ja datoja lukea. Kuussatasella ehkei pysty ainakaan kaasulla paikkaamaan, varsinkin jos vakiovälitykset, tonnarissa vääntöä enempi pienemmilläkin kiekoilla?
    Tämä on oikeasti helvetin antoisaa dataa. Eikä sen analysointikaan ole kovinkaan vaikeaa, varsinkaan jos saa jonkun nopeamman kuskin datan vertailuun.
    Circuit tool on erittäin hyvä ja ilmainen ohjelma datan tutkimiseen.
  15. #1185
    Elikkäs ratamopo -04 cbr600rr kyseessä. Öhlins takana 95 jousella. Edessä ilmeisesti vakiokeula (ei usd) Öhlinsin 95 jousilla. Kuski 70kg ilman ajokamppeita. Mittaukset tehty puolikkaalla tankilla, ilman ajokamoja, vaimennukset auki, arviolta +-1-2mm tarkkuudella.

    Esijännitykset kireellä: keula vapaa 5mm. Kuskilla 14mm. Takapää vapaa 11mm. Kuskilla 24mm.
    Esijännitykset löysällä: keula vapaa 16mm. Kuskilla 28mm. Perä vapaa 16mm. Kuskilla 32mm.

    Talvella olis tarkoitus huoltaa/huollattaa molemmat päät ja mietin, että mitä jousia sinne rupeis sovittelemaan?
  16. #1186
    Lainaa KawaJava kirjoitti Katso viesti

    Perän jousi on ihan tontilla.

    Oletkohan mitannut keulan vapaan pituuden oikein? Ts top-out jousi kasassa?

    Olikohan tossa kyseisessä vehkeessä alun perin ylilöysät etujouset? Jolloin niissä on liian pitkä esijännitysholkki normaalille jouselle. Eli siinä tapauksessa en vaihtais jousia, vaan lyhentäisin holkkeja 5...10 mm.

    Ota keulapampusta jousi irti, mittaa se, jousi takas pamppuun, cartrige irti ja mittaa jousen pituus (min ja max esijännityksillä) kun venytät cartrigen täyteen pituuteen. Niin tiedät paljonko keulassa on esijännitystä asennettuna.
    "Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
  17. #1187
    Nyt kun kokeilin, niin 3mm sain runtattua lisää vapaaseen pituuteen, kun tunkkasin alakolmion ja lokarin väliä suuremmaksi.

    Noihin muihin pohdintoihin en osaa sanoa juuta, tai jaata.
  18. #1188
    Lainaa KawaJava kirjoitti Katso viesti
    Elikkäs ratamopo -04 cbr600rr kyseessä. Öhlins takana 95 jousella. Edessä ilmeisesti vakiokeula (ei usd) Öhlinsin 95 jousilla.
    Huolto-ohjekirjassa kerrottaneen vakiojousen pituus. Mahtaako tuo Öhlinsin jousi olla pidempi kuin alkuperäinen?
    RSV4 1000 RF, F800GS ja SV650S
    www.muoviluoti.fi
  19. #1189
    Öhlins pituus näyttäis olevan 259, Orkkiksesta ei kerrota muuta, kuin service limit 253.5. Se orkkis näyttäis olevan ihan erinäkönen muutenki, ku siinä on tiheempi jenga päässä (progressiivinen?).Screenshot_20190912-161809.jpg
    Viimeksi muokannut: KawaJava; 12.09.2019 klo 17:26.
  20. #1190
    Lainaa scuuba kirjoitti Katso viesti
    Eli siinä tapauksessa en vaihtais jousia, vaan lyhentäisin holkkeja 5...10 mm.
    Meinaatko noilla holkeilla niitä, jotka on siinä jousen päällä?

    Viimeeks vaihdoin 2000 vuoden Ninjaan etupään öljyt, niin kasaamisvaiheessa piti painaa aika kovin, että sai ne "korkit" kierrettyä pamppujen päähän. Tässä Hondassa ne tuntuu menevän paikalleen juurikaan painamatta jousta kasaan. Uskaltaakohan sieltä lyhentää mitään, ettei jouset jää ilman esijännitystä lainkaan?
  21. #1191
    Ja onko keula 30mm, perä 25mm ihan kelvoton yhdistelmä ratahommiin?
  22. #1192
    Lainaa KawaJava kirjoitti Katso viesti
    Ja onko keula 30mm, perä 25mm ihan kelvoton yhdistelmä ratahommiin?
    Jos molemmat löysällä ollessa keulassa 31mm niin perää kiristämällä keula painuu vielä pari milliä lisää. Eli ihan ok saattaa olla.

    springs.jpg
    Nuo muoviset esijännityspalat jousen päässä.
    Niiden pituushan vaikuttaa samalla tavalla kuin esijännityssäätöruuvi. Ota vaikka 5mm pois muoviholkista, niin sitten saat vielä saman esijännän kiristämällä säätöruuvia 5mm.
    Viimeksi muokannut: Miikam; 12.09.2019 klo 21:28.
    Ja kakka roiskusi.
    http://www.miikavenalainen.net
  23. #1193
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Miikam kirjoitti Katso viesti
    Jos molemmat löysällä ollessa keulassa 31mm niin perää kiristämällä keula painuu vielä pari milliä lisää. Eli ihan ok saattaa olla.
    Että mitenkä?
    Superbike #7
  24. #1194
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa KawaJava kirjoitti Katso viesti
    Ja onko keula 30mm, perä 25mm ihan kelvoton yhdistelmä ratahommiin?
    Suositus taitaa olla keula 30-40 ja perä 25-35, joten ihan ok. Tosin joissain paikoissa voi loppua ulosjousto vähän kesken, mutta kokeilematta paha sanoo.
    Superbike #7
  25. #1195
    Lainaa Nitrous kirjoitti Katso viesti
    Että mitenkä?
    Perän esijännitystä lisätessä perä nousee ja pyörä kellistyy enemmän keulan varaan -> keulan painuma kasvaa ?

    Sitten kun tankki laitetaan täyteen, niin alkaakin jo olla vähintään ohjehaarukassa keulan painuma
    Ja kakka roiskusi.
    http://www.miikavenalainen.net
  26. #1196
    Jeespoks. Kiitoksia jälleen jeesistä. Taidan pitää sisuskalut vielä toistaiseksi koskemattomina. Tosiaan tankki täyteen ja kamat niskaan, niin on varmaan sen 35 huitteilla.

    Seuraavaksi sit arpomaan vaimennuksia kohdilleen.
  27. #1197
    Nitrous:n avatar
    Rata & Koulutus
    Liittyi Mar 2004
    Järvenpää
    MotOrg ry jäsen
    Lainaa Miikam kirjoitti Katso viesti
    Perän esijännitystä lisätessä perä nousee ja pyörä kellistyy enemmän keulan varaan -> keulan painuma kasvaa ?
    Teoriassa joo, käytännössä vaikutus on niin vähäinen, että menee mittausvirheen piikkiin.

    Lainaa Miikam kirjoitti Katso viesti
    Sitten kun tankki laitetaan täyteen, niin alkaakin jo olla vähintään ohjehaarukassa keulan painuma
    Tankin sijainnista riippuen tankki tyhjänä vs. tankki täynnä voi saadakin jonkinlaisen eron näkyviin, mutta ei silläkään ihan mahdotonta merkitystä ole, kun 15l bensaa painaa n. 11kg.
    Superbike #7
  28. #1198
    Lainaa KawaJava kirjoitti Katso viesti
    Meinaatko noilla holkeilla niitä, jotka on siinä jousen päällä?

    Viimeeks vaihdoin 2000 vuoden Ninjaan etupään öljyt, niin kasaamisvaiheessa piti painaa aika kovin, että sai ne "korkit" kierrettyä pamppujen päähän. Tässä Hondassa ne tuntuu menevän paikalleen juurikaan painamatta jousta kasaan. Uskaltaakohan sieltä lyhentää mitään, ettei jouset jää ilman esijännitystä lainkaan?
    Ota keulapampusta jousi irti, mittaa se, jousi takas pamppuun, cartrige irti ja mittaa jousen pituus (min ja max esijännityksillä) kun venytät cartrigen täyteen pituuteen. Niin tiedät paljonko keulassa on esijännitystä asennettuna.
    "Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
  29. #1199
    Pieniä ymmärtämisvaikeuksia, mutta täytyy tutustua aiheeseen enempi.
  30.  
  31. #1200
    Lainaa KawaJava kirjoitti Katso viesti
    Pieniä ymmärtämisvaikeuksia, mutta täytyy tutustua aiheeseen enempi.
    Eli kaipaatko laajempaa rautalankaversiota?
    "Eihän sitä tietoa .orgin kuskeille kannata tarjota, ne kun tietävät jo kaikesta kaiken."
Sivu: 40 / 58:sta EnsimmäinenEnsimmäinen ... 30383940414250 ... ViimeinenViimeinen