Tulokset 1:stä 10:een 10:sta
  1. #1
    Tarkoitus olisi lähteä toukokuussa tekemään pieni turnee etelän suuntaan. Reitti olisi Turku - Kappelskär - Helsingborg - Tanskasta lautalla Saksaan.
    Minkälaiset ajokelit tuossa toukokuun puolenvälin tienoilla löytyy Ruotsin puolelta ? Onko kevät yleensä paljonkin edellä suomen kevättä ? Voisin kuvitella, että Saksassa eletään silloin jo täyttä kesää, mutta tuo Ruotsin tilanne on vähän hämärä minulle. Eniten kilometrejähän siinä svedujen läpi ajaessa kertyy, joten paikalliset sääolot toki vaikuttavat matkan ajankohtaan.
    Tähän pitäisi varmaan sitten kirjoittaa joku tosi tiedostava lause? Mieluiten latinaksi tai englanniksi....
  2. #2
    Tukholma = turku mutta kun lähdet alaspäin niin yleensä keli muuttuu paremmaksi. (jos ei sada ) Etelä-ruotsi on edellä kevään / kesän suhteen. (yleensä jos ei sada )
  3. #3
    Kyllä etelä ja varsinkin lätisessä Ruotsissa on täysi kesä jo toukokuussa.Näin puhuu 17vuoden kokemus kyseiseltä alueelta
  4. #4
    Niin, tähän matkaan ja sen reitin suunnitteluun liittyen: löytyykö netistä Euroopan laajuista reittilaskuria? Eniron sivullahan löytyy Suomen ja Ruotsin osalta aika fiksu laskuri.
    Tähän pitäisi varmaan sitten kirjoittaa joku tosi tiedostava lause? Mieluiten latinaksi tai englanniksi....
  5. #5
    Kokeiles tuota www.viamichelin.com
    Talutan bokseria. Ajan rivinelosta. Wuf!
  6. #6
    Maporama osaa myös suomea.
    -Artsi-
    100 m/s Club Member
  7. #7
    650GR, gsxf600, gsf1200s, zzr1200, 650gs dagar, gsx1400, gsx1400, 650xmoto, versys650, gsx-r1000, versys650, tiger950, zr7, gsf1200, xt660r, gsx1000r, varadero xl1000, 650versys, r1150rt, 1100xxblackbird, tdm900.
  8. #8
    No jaa..Toukokuuhan on jo kesää..myös Suomessa..(?) riippuen tosin mistäpäin kevään kelit aloittaa! Yleensä ottaen Tukholma yms. jotka on Helsinginkin(Huom. Helsinki!) alapuolella,aloittaa kevään ,jopa kuukauden ,jos ei enemminkin aikaisemmin.. Toukokuu... mikähän ois ajankohta..vois vaikka yrittäää...jos sopis(?!!)..osan matkasta tulla sammaa matkaa= ennen Helatorstaita (Ke)ja suunta Gotlanti. Mitäs siellä Saksanmaalla?
    Ei ole vääriä kelejä , on vaan vääränlaisia varusteita ja ajopelejä..
  9. #9
    Lainaa (wiikari @ Tammi. 05 2005,22:09) kirjoitti
    No jaa..Toukokuuhan on jo kesää..myös Suomessa..(?) riippuen tosin mistäpäin kevään kelit aloittaa! Yleensä ottaen Tukholma yms. jotka on Helsinginkin(Huom. Helsinki!) alapuolella,aloittaa kevään ,jopa kuukauden ,jos ei enemminkin aikaisemmin.. Toukokuu... mikähän ois ajankohta..vois vaikka yrittäää...jos sopis(?!!)..osan matkasta tulla sammaa matkaa= ennen Helatorstaita (Ke)ja suunta Gotlanti. Mitäs siellä Saksanmaalla?
    Moro!

    Sori, just vasta huomasin että olit laittanut kommentin.
    Juu, olen suunnitellut starttaavani 18.5 Jyväskylästä. Juuri tuossa varasin Vikingiltä hytin välille Turku - Tukholma. Paluu takaisin kymmenisen päivää myöhemmin.

    Saksassa poikkean tuttavaa moikkaamassa. Pari päivää majailen Pohjois-Saksassa ja sieltä etelää kohti. Muuten en ole täysin lyönyt reittiä lukkoon. viikon verran olisi tarkoitus pyöriä Saksassa / lähialueilla.

    Tämä kaikkihan on edelleen suunnitelmaa. Toteutuminen riippu paljolti siitä miten hyvin saan selkäni kuntoutettua; otti vähän damagea kuntosalilla ja vihoittelee edelleenkin ( kohta kolme kuukautta )
    Tähän pitäisi varmaan sitten kirjoittaa joku tosi tiedostava lause? Mieluiten latinaksi tai englanniksi....
  10.  
  11. #10
    Ruotsin ilmat voi vaihdella erittäin paljon jopa toukokuussakin.
    Riippuu vähän mistä tuulee. Keväällä 2003 pääsiäisen aikaan ( oli huhtikuun lopulla Skånessa oli siinä +3 päivällä kun tuuli Itämereltä, Bremenissä olikin jo sitten +23 ja mollikka hymyili.

    Reilua viikkoa myöhemmin tein toisen reissun, silloin oli Bremenissä siinä + 15 ja Skånessa +11 - +12, tuuli lännen puolelta.

    Ei muuta kun pässin pökkimää vaan housuihin kyllä siellä tarkenee.

    Värkkää prätkään kahvojen lämmittimet tai pane sitten kunnon rukkaset kouraan ja osta vastushommat Louikselta Hampurista.
    Terveisin
    Nakke
    Troppasie pitin tulimma, tukkusissa on vesselämbi matata.