Tulokset 1:stä 30:een 30:sta
  1. #1
    Tulipa tuossa mieleen, että taitaa meiltä vielä puuttua puhtaasti rata-ajoon suunnattu foorumi *

    Merkkikohtainen ei oikeen kelpaa, merkkejä kun on monia, mp-talli ei ole omiaan koska puhuttais myös ajamisesta itsestään, Orgin Rata-ajopäivät on kuitenkin tarkotettu ajoharjoitteluksi katukuskeille joten ei oikeen sekään, lukuisat viestit olisivat turhaan sotkemassa tuota "edes jollain tavalla liittyy" -foorumia.. Nii-in, sopivaa foorumia ei ole, voitaisiinko sellainen perustaa? Vai sopiiko keskustelu tyyliin "Las Palmasin apexissa oli lousaideri lähellä ku joku myyränkarkotin mummoili edessä, onneks sain slaiderin katuun" jonkun mielestä jo jollekin olemassa olevalle foorumille?

    Rata-ajon suosio on tänä kesänä kasvanut valtavasti, ja tälläkin hetkellä voisin suoralta kädeltä nimetä kymmenkunta .Orggilaista, jotka parhaillaan pähkäilevät kilvettömän ostoa ensi kaudelle. MPF:n puolelta löytyy kilvetöntä harkitsevia varmaan parikymmentä ellei enemmän, tulleehan nopeasta ryhmästä kilvetön 2005. *Rata-foorumi palvelisi myös kilvellisten rataharrastajien tarpeita ainakin ajamisen osalta. Rakentelun osalta polttavia aiheita ovat mm. kuitu-vai muovikatteet, tehäänkö katteet ite vai ostetaanko, jos niin mistä, millä renkaalla ajetaan, slicksillä vai ei, mistä renkaat ostetaan, mitä maksaa vakuutukset, mihin pyöriin saa osia helposti ja miksi ja mistä... Näitä aiheita ja muitakin mietin itse, varmaan moni muukin, joten aijon topicceja lähitulevaisuduessa aloitella, jotenka olis kiva jos sille olisi oma paikka.

    Oliko riittävä myyntipuhe
    Pannuttaminen syntyy yrittämisen halusta.
  2. #2
    Eikö aihe muka ketään kiinnosta
    Pannuttaminen syntyy yrittämisen halusta.
  3. #3
    Sä oot niin huono ajaja,etten mä halua allekirjoittaa tota...
    ZX-9R -01....... ei nahkapuku purista pallia,tää on taivaallista rallia...
  4. #4
    Lainaa (Make80 @ Syys. 28 2004,14:40) kirjoitti
    Eikö aihe muka ketään kiinnosta *
    Ei, miksi kiinnostaisi?
  5. #5
    Myyntipuhe oli ihan hyvä!

    Kieltämättä monet ovat kiinnostuneita Make80:n mainitsemista asioista, eivät vain (tulevat) kilpakuskit, joten kannatan tätä ehdotusta.

    Ajoharjoittelutapahtumien suosio kasvaa edelleen ja olisikin hyvä, että alkajaisiksi voisi lukea vinkkejä rata-ajoon liittyen. "Edistyneemmät" voisivat vaihtaa ajatuksia heitä askarruttavista asioista ja niistä keskusteluista voi olla hyötyä myös muille.

    Itselleni ei ole kilvetöntä tulossa ainakaan ensi kaudeksi, mutta kisavarikoillakin kuulee aina monenlaista katukuskiakin hyödyttävää pikkuasiaa, joten miksei rata-ajofoorumistakin voisi sieltä täältä tarttua tavalliselle katumotoristille hyödyllisiä tiedonjyväsiä..
  6. #6
    tietty kiinnostaa....
    "Ei sovi, ei mahdu...herra saa rahansa takaisin"

    www.menokoneracing.fi
  7. #7
    eihän ny kukaan sua kuuntele...

    eiku oikeesti... hyvä idis.. kannatetaan..
    pahimmat mokat ovat ne jotka jättää tekemättä...
    www.goexperience.fi
  8. #8
    Ai sä meinaat jotain "kilvettömät inside clubia" vai? Veikkaan että pääosa radalla ensi vuonna ajavista ajaa silti kilvellisellä, ja osa oikeesti ihan tosissaan - siis siinä mielessä tosissaan et ei vaan kerran kesässä Ahvenistolla 3x20 min - joten hieman kattavampi lähestyminen olisi varmaan paikallaan kuin vaan kilvettömille. Radalla ajavaa katukuskia kiinnostanee myös renkaat, vakuutukset, osat jne. jne..

    Mutta mä en ookaan pro, ajan radalla vaan omaksi ilokseni ja kybästä nauttiakseni (kilvellisenä), joten emmää tästä sit enempää mene sanomaan..
    "Maailmalle sinä olet vain joku, mutta jollekin sinä olet koko maailma. Älä unelmoi elämääsi vaan elä unelmaasi."
  9. #9
    Lainaa (Make80 @ Syys. 28 2004,02:41) kirjoitti
    Tulipa tuossa mieleen, että taitaa meiltä vielä puuttua puhtaasti rata-ajoon suunnattu foorumi *
    Eihän tossa eritelty mopoja mitenkään? Loppupeleissä on kait sama onko se peltilevy siellä takana vai ei, ainoa ero on vaan se, että jos ei ole niin mällit maksetaan itse ja siinä mielessä homma on vähän totisempaa. Ajaminen kait kuitenkin samanlaista?

    Noita inside-foorumeita on jo olemassa, siellä on vaan kisakuskeja. Tästä en sellaista ajatellut, pointti vaan oli että ratafoorumi selkeesti puuttuu (vrt. kura- ja matkafoorumit).
    Pannuttaminen syntyy yrittämisen halusta.
  10. #10
    Rata-ajajille on jo oma foorumi tuolla SRRA:n sivuilla.
    http://www.srra.fi/
    Kannattaa käydä siellä katsomassa.
  11. #11
    Lainaa (Pena @ Syys. 28 2004,17:15) kirjoitti

    Mitä hemmetin väliä sillä onko srrrrrrrraaa sivuilla, onhan sitä jos jonkinmoista custom sivustoa jne, hyvin tänne mahtus foorumi joka käsittelee ratamopoilun hienouksia ja heikkouksia.
    Onhan nytkin ogris vaikka minkä mopoilun harrastelijoita, itsekkin jo haaveilin kilvettömästä jolla vois laskee urakalla radalla, mut toistaikseksi olen päättänyt terrorisoida yleistä liikennettä keulimalla ja sutimalla, joten keulijoille myös oma foorumi *

    CBR 600F -98 --> CBR 1100 XX -99 --> CBR 929 RR01 -->Busa 2000 --> SV650S -02 -->CBR 1100 XX -99 --> 9R -98 --> Yamaha XJ 650 1981 kahvilakilpuri--> Yamaha TY 250 -82-->Honda SS125A 1969.
  12. #12
    Lainaa (Pena @ Syys. 28 2004,17:15) kirjoitti
    Rata-ajajille on jo oma foorumi tuolla SRRA:n sivuilla.
    http://www.srra.fi/
    Kannattaa käydä siellä katsomassa.
    Kyllä toi on tiedossa.

    Onhan moottoripyöräilijöillekin oma foorumi osoitteessa mp-foorumi.com, taitaa org sitten olla täysin turha laitos?
    Pannuttaminen syntyy yrittämisen halusta.
  13. #13
    Lainaa (Pena @ Syys. 28 2004,17:15) kirjoitti
    Rata-ajajille on jo oma foorumi tuolla SRRA:n sivuilla.
    http://www.srra.fi/
    Kannattaa käydä siellä katsomassa.
    ... no nii .. taas järki loistaa nii..et oikkee häikii ..

    no ei vaan ..varmaan ihan kelpo idis tuo rata-ajoon suunnattu foorumi .. olettaisin ..
    Kerran olen erehtynyt...silloin kun luulin olleeni väärässä ..
  14. #14
    Lainaa (Make80 @ Syys. 28 2004,17:46) kirjoitti
    Lainaa (Pena @ Syys. 28 2004,17:15) kirjoitti
    Rata-ajajille on jo oma foorumi tuolla SRRA:n sivuilla.
    http://www.srra.fi/
    Kannattaa käydä siellä katsomassa.
    Kyllä toi on tiedossa.

    Onhan moottoripyöräilijöillekin oma foorumi osoitteessa mp-foorumi.com, taitaa org sitten olla täysin turha laitos? *
    No poistu sinne sitten kiukuttelemasta. Eihän sulla muuten edes ole pyörää.

    Laitetaanko kaikille oma foorumi?

    Bombereille?
    Wannabe-tahdonkyytiintaijoskusehkäostanmopon-säätäjille?
    Makelle?

    Mä olen kans samaa mieltä, tuolta srra:n foorumista saa varmasti paljon parempaa tietoa, jos siellä on kisakuskit neuvomassa. Siellä on käsittääkseni myös niitä kilvettömillä ajavia, ei kisakuskeja. Täällä tod. näk. jäisi pienen piirin hiekkalaatikoksi, johon ehkä joskus eksyisi joku pro neuvomaan... kuolisi pois kuitenkin.
    Rakastan Itseäni
  15. #15
    Lainaa kirjoitti
    Laitetaanko kaikille oma foorumi?
    Bombereille?
    Niillä on jo, bomber.fi

    Lainaa kirjoitti
    Wannabe-tahdonkyytiintaijoskusehkäostanmopon-säätäjille?
    Niilläkin on, vieraskirja ja p*skanjauhanta sekä Orgin tapahtumat.
    Lainaa kirjoitti
    Makelle?
    Mä en tarvii enkä haluu.

    Lainaa kirjoitti
    Täällä tod. näk. jäisi pienen piirin hiekkalaatikoksi, johon ehkä joskus eksyisi joku pro neuvomaan... kuolisi pois kuitenkin.
    Niin, yks varottava esimerkkihän tosta on jo olemassa, kun viidelle ihmiselle perustettiin oma foorumi. Sitte ku kaks pannutti ja yheltä laukes vehkeet niin tarve hävis ja foorumi kuoli. FARTillakin on oma foorumi. Niitä jotka käy radalla edes muutman kerran kesässä on kuitenkin satoja. Mä en nyt kyllä ymmärrä tätä logiikkaa. *

    Pannuttaminen syntyy yrittämisen halusta.
  16. #16
    Lainaa (Make80 @ Syys. 28 2004,18:00) kirjoitti
    Lainaa kirjoitti
    Laitetaanko kaikille oma foorumi?
    Bombereille?
    Niillä on jo, bomber.fi

    Lainaa kirjoitti
    Wannabe-tahdonkyytiintaijoskusehkäostanmopon-säätäjille?
    Niilläkin on, vieraskirja ja p*skanjauhanta sekä Orgin tapahtumat.
    Lainaa kirjoitti
    Makelle?
    Mä en tarvii enkä haluu.

    Lainaa kirjoitti
    Täällä tod. näk. jäisi pienen piirin hiekkalaatikoksi, johon ehkä joskus eksyisi joku pro neuvomaan... kuolisi pois kuitenkin.
    Niin, yks varottava esimerkkihän tosta on jo olemassa, kun viidelle ihmiselle perustettiin oma foorumi. Sitte ku kaks pannutti ja yheltä laukes vehkeet niin tarve hävis ja foorumi kuoli. FARTillakin on oma foorumi. Mä en nyt kyllä ymmärrä tätä logiikkaa. *
    Sehän siinä onkin. Pommittajille on oma foorumi Bomber.fi
    Rata-ajajille on tuo SRRA.

    Kuten itse sanoit, marginaalihommat kuolee, kuten sille yhdellekin suljetulle.

    Customistien hiekkalaatikko on käsittääkseni suht vireä. Hyvä niin, ei tarvi yleisellä puolella lukea kaikkea heidän kirjoittamaansa eri stonganpäähapsujen vaikutuksesta moottorin laukeamiseen.

    Vaihdetaanko nimeä tuon orgin rata-ajotopicin osalta, tyyliin "rata-ajo", sinne ne voi kerätä nämäkin ehdottomasi läpät. Vai haittaako että siellä sitten käy jotain vitun katukuskeja jotka ei aja eniten?
    Rakastan Itseäni
  17. #17
    Lainaa (Gixxerrr @ Syys. 28 2004,18:08) kirjoitti
    Lainaa (Make80 @ Syys. 28 2004,18:00) kirjoitti
    Lainaa kirjoitti
    Laitetaanko kaikille oma foorumi?
    Bombereille?
    Niillä on jo, bomber.fi

    Lainaa kirjoitti
    Wannabe-tahdonkyytiintaijoskusehkäostanmopon-säätäjille?
    Niilläkin on, vieraskirja ja p*skanjauhanta sekä Orgin tapahtumat.
    Lainaa kirjoitti
    Makelle?
    Mä en tarvii enkä haluu.

    Lainaa kirjoitti
    Täällä tod. näk. jäisi pienen piirin hiekkalaatikoksi, johon ehkä joskus eksyisi joku pro neuvomaan... kuolisi pois kuitenkin.
    Niin, yks varottava esimerkkihän tosta on jo olemassa, kun viidelle ihmiselle perustettiin oma foorumi. Sitte ku kaks pannutti ja yheltä laukes vehkeet niin tarve hävis ja foorumi kuoli. FARTillakin on oma foorumi. Mä en nyt kyllä ymmärrä tätä logiikkaa. *
    Sehän siinä onkin. Pommittajille on oma foorumi Bomber.fi
    Rata-ajajille on tuo SRRA.

    Kuten itse sanoit, marginaalihommat kuolee, kuten sille yhdellekin suljetulle.

    Customistien hiekkalaatikko on käsittääkseni suht vireä. Hyvä niin, ei tarvi yleisellä puolella lukea kaikkea heidän kirjoittamaansa eri stonganpäähapsujen vaikutuksesta moottorin laukeamiseen.

    Vaihdetaanko nimeä tuon orgin rata-ajotopicin osalta, tyyliin "rata-ajo", sinne ne voi kerätä nämäkin ehdottomasi läpät. Vai haittaako että siellä sitten käy jotain vitun katukuskeja jotka ei aja eniten? *
    Edelleenkään meillä ei orgissa ole rata-ajofoorumia. Henk koht en usko että se jäis marginaalitouhuksi, niin moni kuitenkin on kiinnostunut rata-ajosta. Näkeehän sen jo noista ratapäivistä.

    Jos nyt mikään muu vaihtoehto ei tule kysymykseen, niin kyllähän ne löpinät voi tonne Orgin rata-ajopäivät -foorumin kirjottaa ja sen nimen vaihtaa, mutta epäloogista ja harhaanjohtavaa se on jommalle kummalle. Katukuskeja kait ne olis kaikki tai lähes ketkä sinne kirjottais.

    PS Haittaako sua jos Orgissa käy jotain idiootteja jotka ei oo sun kanssa samaa mieltä asioista?
    Pannuttaminen syntyy yrittämisen halusta.
  18. #18
    Lainaa (Make80 @ Syys. 28 2004,18:24) kirjoitti

    Meillä on Orgin Rata-ajopäivät foorumi. Jonka nimen voisi vaihtaa vaikkapa siihen Rata-ajo.

    Tällä hetkellä pitää sisällään paitsi orgin ajot, myös rata-ajon sääntöjä, rata-ajon tekniikkaa, kysymyksia rata-ajosta (miksi peilit teipataan..), kuvia rata-päiviltä jne. Miksi tehdä toinen foorumi kun yksi jo on? Eli muokataan nykyistä rata-ajofoorumia haluamaasi suuntaan. Ok? Vai monistetaanko kaikki foorumit? "Paskanjauhannasta" vois tehdä toisen "Lässytystä aiheesta kuin aiheesta"-foorumin.

    Ps Haittaako sua kun joku torpedoi sun haaveita? Kun kasvat isoksi, niin ymmärrät että aina ei saa kaikkea mitä haluaa.

    Rakastan Itseäni
  19. #19
    Puuhis avaa tuon uuden foorumin tänä iltana testiin ja katsotaan kuinka kiinnostusta löytyy...
    Pupu
  20. #20
    Lainaa (Gixxerrr @ Syys. 28 2004,18:32) kirjoitti
    Meillä on Orgin Rata-ajopäivät foorumi. Jonka nimen voisi vaihtaa vaikkapa siihen Rata-ajo.

    Tällä hetkellä pitää sisällään paitsi orgin ajot, myös rata-ajon sääntöjä, rata-ajon tekniikkaa, kysymyksia rata-ajosta (miksi peilit teipataan..), kuvia rata-päiviltä jne. Miksi tehdä toinen foorumi kun yksi jo on? Eli muokataan nykyistä rata-ajofoorumia haluamaasi suuntaan. Ok?
    Eipä tuokaan paskempi idis ...
    Kerran olen erehtynyt...silloin kun luulin olleeni väärässä ..
  21. #21
    Lainaa (Gixxerrr @ Syys. 28 2004,18:08) kirjoitti
    Vai haittaako että siellä sitten käy jotain vitun katukuskeja jotka ei aja eniten? *
    luulis rata-ajo foorumin palvelevan niitäkin... siis jos aihe kiinnostaa niin vois vaikka jot tietoa ja vihjeitä, tai vaikkapa ajoseuraa löytää... kai

    MUTTA TAPELKAA POJAT NIIN SAATTE LAKUA...
    pahimmat mokat ovat ne jotka jättää tekemättä...
    www.goexperience.fi
  22. #22
    Lainaa (MegaB @ Syys. 28 2004,18:37) kirjoitti
    Puuhis avaa tuon uuden foorumin tänä iltana testiin ja katsotaan kuinka kiinnostusta löytyy...
    ..jooo ..eikä tääkään oo huono idis ..
    Kerran olen erehtynyt...silloin kun luulin olleeni väärässä ..
  23. #23
    Lainaa (Gixxerrr @ Syys. 28 2004,18:32) kirjoitti
    Lainaa (Make80 @ Syys. 28 2004,18:24) kirjoitti
    Edelleenkään meillä ei orgissa ole rata-ajofoorumia. Henk koht en usko että se jäis marginaalitouhuksi, niin moni kuitenkin on kiinnostunut rata-ajosta. Näkeehän sen jo noista ratapäivistä.

    Jos nyt mikään muu vaihtoehto ei tule kysymykseen, niin kyllähän ne löpinät voi tonne Orgin rata-ajopäivät -foorumin kirjottaa ja sen nimen vaihtaa, mutta epäloogista ja harhaanjohtavaa se on jommalle kummalle. Katukuskeja kait ne olis kaikki tai lähes ketkä sinne kirjottais.

    PS Haittaako sua jos Orgissa käy jotain idiootteja jotka ei oo sun kanssa samaa mieltä asioista?
    Meillä on Orgin Rata-ajopäivät foorumi. Jonka nimen voisi vaihtaa vaikkapa siihen Rata-ajo.

    Tällä hetkellä pitää sisällään paitsi orgin ajot, myös rata-ajon sääntöjä, rata-ajon tekniikkaa, kysymyksia rata-ajosta (miksi peilit teipataan..), kuvia rata-päiviltä jne. Miksi tehdä toinen foorumi kun yksi jo on? Eli muokataan nykyistä rata-ajofoorumia haluamaasi suuntaan. Ok? Vai monistetaanko kaikki foorumit? "Paskanjauhannasta" vois tehdä toisen "Lässytystä aiheesta kuin aiheesta"-foorumin.

    Haittaako sua kun joku torpedoi sun haaveita? Kun kasvat isoksi, niin ymmärrät että aina ei saa kaikkea mitä haluaa.
    taas on kiva-sami liikkeellä.

    No joo, onhan se totta, että tuolla rata-ajopäivät -foorumilla jo vähän aihetta sivutaan. Kyllä se käy mulle että nimi muutetaan, ei se tyhjästä aloittaminen ole mitenkään keskeistä. Se mua vaan tossa huoletti, että orgin ratapäivät eivät ehkä nimenmuutoken jäleen saa tarpeellista huomiota tai tulevat nähdyksi väärässä valossa, kun kaikki muut topicit koskee vaan kuitukatteita ja slicksejä sekä rataennätyksiä. Mutta jos tämä näin menee, niin sopii mulle. Toki voisi vielä vähän kuunnella mitä käyttäjät ja muut ylläpitäjät on mieltä.
    Pannuttaminen syntyy yrittämisen halusta.
  24. #24
    Lainaa (pat @ Syys. 28 2004,18:39) kirjoitti
    Lainaa (Gixxerrr @ Syys. 28 2004,18:08) kirjoitti
    Vai haittaako että siellä sitten käy jotain vitun katukuskeja jotka ei aja eniten? *
    luulis rata-ajo foorumin palvelevan niitäkin... siis jos aihe kiinnostaa niin vois vaikka jot tietoa ja vihjeitä, tai vaikkapa ajoseuraa löytää... kai

    MUTTA TAPELKAA POJAT NIIN SAATTE LAKUA...
    No lueppas ryhänen mitä olen kirjoittanut. Eli mun mielestä vaan noi on päällekkäisiä foorumeita osittain ja mun mielestä niiden yhdistäminen ois fiksuinta. Vedän sua pataan kun näen, jätkä ei osaa lukea.
    Rakastan Itseäni
  25. #25
    Lainaa (Gixxerrr @ Syys. 28 2004,18:42) kirjoitti

    älähän biker-babe nyt kimitä.... voin taas nuolla rintas niin rauhoitut...
    pahimmat mokat ovat ne jotka jättää tekemättä...
    www.goexperience.fi
  26. #26
    Lainaa (Make80 @ Syys. 28 2004,18:39) kirjoitti
    .. Toki voisi vielä vähän kuunnella mitä käyttäjät ja muut ylläpitäjät on mieltä....
    Jooo ..
    Kerran olen erehtynyt...silloin kun luulin olleeni väärässä ..
  27. #27
    Lainaa (pat @ Syys. 28 2004,18:46) kirjoitti
    Lainaa (Gixxerrr @ Syys. 28 2004,18:42) kirjoitti
    Lainaa (pat @ Syys. 28 2004,18:39) kirjoitti
    Lainaa (Gixxerrr @ Syys. 28 2004,18:08) kirjoitti
    Vai haittaako että siellä sitten käy jotain vitun katukuskeja jotka ei aja eniten? *
    luulis rata-ajo foorumin palvelevan niitäkin... siis jos aihe kiinnostaa niin vois vaikka jot tietoa ja vihjeitä, tai vaikkapa ajoseuraa löytää... kai

    MUTTA TAPELKAA POJAT NIIN SAATTE LAKUA...
    No lueppas ryhänen mitä olen kirjoittanut. Eli mun mielestä vaan noi on päällekkäisiä foorumeita osittain ja mun mielestä niiden yhdistäminen ois fiksuinta. Vedän sua pataan kun näen, jätkä ei osaa lukea.
    älähän biker-babe nyt kimitä.... voin taas nuolla rintas niin rauhoitut...
    Btw, miten aina kun sä tulet johkin topicciin lässyttämään, se lipeää aiheesta. Älä vastaa enää tähän.
    Rakastan Itseäni
  28. #28
    Lainaa (Gixxerrr @ Syys. 28 2004,18:48) kirjoitti
    Lainaa (pat @ Syys. 28 2004,18:46) kirjoitti
    Lainaa (Gixxerrr @ Syys. 28 2004,18:42) kirjoitti
    Lainaa (pat @ Syys. 28 2004,18:39) kirjoitti
    Lainaa (Gixxerrr @ Syys. 28 2004,18:08) kirjoitti
    Vai haittaako että siellä sitten käy jotain vitun katukuskeja jotka ei aja eniten? *
    luulis rata-ajo foorumin palvelevan niitäkin... siis jos aihe kiinnostaa niin vois vaikka jot tietoa ja vihjeitä, tai vaikkapa ajoseuraa löytää... kai

    MUTTA TAPELKAA POJAT NIIN SAATTE LAKUA...
    No lueppas ryhänen mitä olen kirjoittanut. Eli mun mielestä vaan noi on päällekkäisiä foorumeita osittain ja mun mielestä niiden yhdistäminen ois fiksuinta. Vedän sua pataan kun näen, jätkä ei osaa lukea.
    älähän biker-babe nyt kimitä.... voin taas nuolla rintas niin rauhoitut...
    Btw, miten aina kun sä tulet johkin topicciin lässyttämään, se lipeää aiheesta. Älä vastaa enää tähän. *
    okke, en....
    pahimmat mokat ovat ne jotka jättää tekemättä...
    www.goexperience.fi
  29. #29
    Eli uusi foorumi nimeltä Ratafoorumi on nyt avattu. Orgin kokoontumisfoorumeihin laitetaan jatkossa infot myös orgin ratapäivistä, tonne kaikki muut rata-ajoon ja pyöriin liittyvät jutut.

    Moderaattorit vois siirrellä uuteen foorumiin aiheita sitä mukaa kun vastaan tulee.
    Terveys on hitain tapa tehdä kuolemaa
  30.  
  31. #30
    Great