Tulokset 1:stä 10:een 10:sta
  1. #1
    Aina ei mene reissut nappiin, varsinkin jos on huonosti valmistautunut, tai laiska pakkaaja.
    Olin lauantaina saanut päähäni lähteä ajelulle Jyskälän ja Treen suuntaan, ja mikäs siinä, hieno keli ja aikaa oli koko viikonloppu. Ajelin siinä sitten suht reippaasti nelostietä alaspäin, kelistä ja ajosta naatiskellen, kun huomasin yhtäkkiä että takapää on jotenkin levottoman tuntuinen, ja pian jouduinkin kääntymään takaisin, hetkeä aiemmin ohittamani huoltoaseman pihaan. Sinne päästyäni huomasin että takarengas oli melkein tyhjä, ja 5 minuuttia myöhemmin ihan plättänä. Keskellä kulutuspintaa oli selvästi silminhavaittava reikä, josta kuului hiljalleen hiipuva suhina.

    Pari valittua kirosanaa ja puhinaa, huomaan että varustuksessani ei satu olemaan paikka-ainepulloa, kun matkaan lähdettiin ex tempore ja muutenkin minimivarustein. Nooh, ei hätää, onneksi sattui tuo huoltsikka kohdalle, ajattelin.
    Mutta mitäs sitä pas*aa, eihän nykyajan huoltsikoilla myydä kuin olutta, sipsejä ja kaffia, hyvä että bensaa saa. Ko. asemalla ei ollut ilmapumppua, myymälässä ei ollut paikka-ainepulloja saati paljon muutakaan hyödyllistä, tosin huono tarjonta oli osittain keskeneräisen remontin syytä.
    Lukemattomia valikoimattomia kirosanoja ja nousevaa v-käyrää, ei toista isompaa huoltsikkaa n. 40 kilsan säteellä, eikä ilmaa saati paikkatarpeita ole, lisäksi 5km sivummalla ollut kylähuoltamo oli jo kiinni... Tosi huono mäihä!!!

    Onneksi kauniina kesäpäivänä tiellä liikkuu muitakin motoristeja. Paikalle sattui kaksi motoristia pyörineen ja yksi autolla liikkeellä ollut motoristi, joka oli huomannut rengasmurheeni. Hänellä oli tarjota paikka-ainepullo, joka oli ratkaisu pulmaani, mutta mitä en vitutukseltani meinannut edes ensin saada noteerattua pääkopassani, meni hetki ennenkuin sain reagoitua, heh..
    Pari kommerverkkia myöhemmin sain paikka-ainepullosta pikapaikan ja painetta renkaaseen ja matka saattoi jatkua. Tosin aiempi matkasuunnitelma sai nyt jäädä. Aluksi en uskaltanut kovin lujaa ajaa, kun en tiennyt että paljonko pullosta sai painetta, eikä lähitienoossa ollut paikkaa mistä ilmaa tai edes mittaria olisi ollut tarjolla. Vannetta tai renkaan lopullista hajahtamista en halunnut riskeerata. Muutaman kymmenen kilometrin varovaisemman ajon jälkeen löytyi jo paremmin varustettu huoltamo. Siellä saatoin todeta että paikkaus näytti pitävän, em. reikä poislukien rengas oli vielä suht koht ok ajokunnossa ja renkaassa oli kuin olikin ihan tarpeeksi painetta. Yhden paikka-ainepullon sisältö riittää antamaan n. 3 kilon paineen takarenkaalle, eli enemmän kuin tarpeeksi. Tuota en vaan silloin tiennyt, koska vastaavaa rengasrikkoa ei kohdalleni ole sattunut vuosikausiin. Loppumatkan ajelinkin sitten normaalisti, ja reitti kotiin ei ollut edes suorin mahdollinen.

    Terveisiä vaan niille lauantaina Vaskikelloon osuneelle kahdelle Iisalmen miehelle jammun ja sukisukin kera, sekä sille oululaiselle, joka oli liikkeellä autolla. Huono-onninen Kawa-kuski kiittää avuliaisuudesta, toivottavasti terveiset menevät perille näin orgin välityksellä.
    Se läheinen (Pyhäsalmen) huoltsikka oli kiinni, eikä ilmaa ollut, joten palasin takaisin ja ajelin Kärsämäelle asti hissukseen - vaikka se ei sitten ollut edes tarpeen. Kyllähän tuolla nyt ajelis varmaan vielä pitkäänkin, mutta taitaa silti mennä takanakki vaihtoon lähiaikoina, saanpahan mieluisemman merkin alle ja mielenrauhaa...

    Elikkä kyllä se paikkauspullo kannattaa tosiaan ottaa mukaan jo lyhkäisemmillekin reissuille, samoin kuin käteistä, sillä koskaan ei tiedä missä ja milloin hra Murphy tulee moikkaamaan...
    Seuraavan pidemmän reissun minimivarustus:
    -renkaanpaikkauspullo
    -käteistä rahaa muovin lisäksi
    -taskuun sopiva rengaspainemittari
    Eli suht tavallinen matkavarustus, tietty, muttakun sitä ei aina malta ottaa kaikkea mukaan... ja tyhmän motoristin seikkailu on valmis.
  2. #2
    Paikkauspullosta heräsi kysymys: riittääkö pieni pullo (n.300ml) täyttämään renkaan vai vaatiiko isomman pullon (n.500ml). Pienempi mahtuisi helpommin penkin alle. Eli hokasitko manatessasi kummalla pullolla täytit renkaan?
    Bring M. Backalive

    Hippopotomonstrosesquippedaliophobia
  3. #3
    Oikeiden motoristien käytöstä
    Don´t tread on me!
  4. #4
    Hyvä tosiaan että sattu auttavia motoristeja paikalle!!

    Kauankohan tuommonen paikkauspullo säilyy?? Itselläni kulkenut pari vuotta jo mukana.
    Yamaha DT 125 LC "87 1994-1996
    Honda CB125T "81 ~2002-
    Honda Transalp 600 "93 *2002-2008
    Yamaha TDM 900 "04 * 2008-2010
    Yamaha TDM 850 "91 2011-
  5. #5
    Lainaa (Mik@ @ Heinä. 18 2004,21:39) kirjoitti
    Paikkauspullosta heräsi kysymys: riittääkö pieni pullo (n.300ml) täyttämään renkaan vai vaatiiko isomman pullon (n.500ml). Pienempi mahtuisi helpommin penkin alle. Eli hokasitko manatessasi kummalla pullolla täytit renkaan?
    Sen kyseisen pullon heitin huoltsikan roskiin, enkä tosiaan mokomaa hoksannut silloin tarkistaa, harmi sinänsä.
    Tosin hommasin vastaisuuden varalle toisen samanlaisen mutta erimerkkisen, ja se on 300ml. Riiittänee tommoiselle normaalirenkaalle.
  6. #6
    500ml mitä itselläni on mennyt lähes pullo per kesä nykyään, riittää yhteen takarenkaaseen ja hieman jää yli hätävaraksi.

    viimeksi willimiesajosta kotiinpäin lähtiessä huomasin vitjaa rasvatessani sateella, että oli naula takanakissa, kupliva sellainen, eiku paineet n. kiloon, ostin paikkapullon ja töräytin siitä noin reiluun kahteen kiloon, sekä ilmaa loput eli varuiksi pukkasin 3,5 kiloa painetta,se pysyi kun tarkistin valkealan abc:llä seuraavan kerran ja painetta saattoi hieman laskeakin.
    Delvac 1400 Super 15W-40 luokituksiltaan on ylihyvää useimpiin prätkiin. *pöriö. Delvac inside. Delvac moottoripyöräkerhon ylipappi, hallelujaaahh!! )
  7. #7
    Pitää kuitenkin muistaa, et kyseinen aine on vaan väliaikaiskäyttöön, ei se tee renkaasta yhtä kestävää kuin se oli ennen reikää/vaahtoa.
    Don´t tread on me!
  8. #8
    Joo-o, tuosta tuli mieleen myös minun ja isäni reissu muutama kesä sitten. Itse istukselin vielä kyydissä silloin. Olimme tulossa etelästä päin ja pyörään tuli joku vika. Sopivasti (tai ainakin luulimme vielä silloin niin) se sammui sitten juuri Vaskikellon kohdalla. Isä yritti hieman katsoa vikaa ja epäili akkua. No me menimme kysymään akkulaturia sisältä: "Joo, onhan meillä. Tuo vaan akku." No, isä irroti pyörästä akun ja vei sisälle: "Mitä?! Eihän meillä tuommoista laturia ole. Luulin, että tarkotit kännykän akkua" - "SENSUROITU". Sen jälkeen otimme pyörän valoista sulakkeen palaneen tilalle. Päästiin takasin liikkeelle. Ajoimme ehkä 7km ja pyörä sammui uudelleen. Sulake oli palanut jälleen. Onneksi pyörä sammui juuri sopivaan paikkaan. Viereisellä maatilalla oli ammattitaitoinen sähkömies. Meillä oli vasta vaihdettu uusi akku pyörässä, mutta syy löytyi siitä. Aivan tyhjä!
    No, se piruhan ei meinannut alkaa latautumaan ja pelkäsimme, että jäämme telttailemaan kärsämäelle maatilalle. Mutta parin tunnin päästä akku alkoi ottaa virtaa ja loppujen lopuksi pääsimme takaisin liikkelle 6h jälkeen. Kiitokset sille maatilalle, tulen muistamaan sen paikan aina. Ja Vaskikellon kierrän kaukaa.
    Tulipas sekava teksti, mutta yrittäkää saada selvää ;)
    "We need a plan - Let's play dead"
  9. #9
    Hywä Pohjosen pojat * Siellä osataan.......
    Ja mitä tulee noihin "huoltamoihin" niin eikös ne oo nykysin liikenne myymälöitä.
    Keppanaa saa kaupastakin....



    <span style='font-size:9pt;line-height:100%'><span style='font-family:raavi'><span style='color:#000F22'>Samu69<- Sellainen timpuri joka osaa pystyttää ihan omin käsin mirrille kiipeilypuun.
    -Olemassa on vain kolme ihmistyyppiä, ne jotka osaavat laskea, ja ne jotka eivät osaa.
    -Minkäs teet kun sanoo mitä ajattelee, muttei useinkaan ajattele mitä sanoo</span></span></span>

    <span style='color:A8A8A8'>...Oma "Space" ...</span>
  10.  
  11. #10
    Lainaa (canepazzo @ Heinä. 18 2004,02:19) kirjoitti
    Mutta mitäs sitä pas*aa, eihän nykyajan huoltsikoilla myydä kuin olutta, sipsejä ja kaffia, hyvä että bensaa saa. Ko. asemalla ei ollut ilmapumppua, myymälässä ei ollut paikka-ainepulloja saati paljon muutakaan hyödyllistä, tosin huono tarjonta oli osittain keskeneräisen remontin syytä.
    Olen laittanut nämä tämmmöiset "huoltoasemat" boikottiin jo vuosia sitten. Käyn joko oikeilla huoltiksilla tai kylmäasemilla, mutta en koskaan näissä ruokakaupoissa.

    Kaljaa ja makkaraa saa myös sieltä oikealta huoltikselta. Hinta voi olla hieman korkeampi, mutta maksan mielelläni muutaman sentin enemmän saunakaljoistani sen takia, että tiedän saavani sieltä myös ilmaa, polttimoita tms. mitä saattaa matkan varrella tarvita.