Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12
Tulokset 31:stä 37:een 37:sta
  1. #31
    Lainaa (nuunii @ Loka. 15 2006,14:07) kirjoitti
    Jonkun verran noita näkee vielä liikenteessä...itse ostin cx:n uutena ja punaisena custom mallisena *muistaakseni -85 kevättalvella, jolloin käsittääkseni sitä oli tulossa *vielä n 40 kpl erä Suomeen *ns. ylivuotisena. Maksoin muistaakseni siitä n. 22000 sen ajan markkaa. Leppoisa köröttelypeli joka ei naapureita äänillään häirinnyt...nyt vanhemmilla päivillä piti innostua mopoilusta uudestaan ja käyn nykyisin tuolla suzukin puolella pähkäilemässä tonninelisatasen juttuja.
    Tuoreessa Moto 1 lehdessä on sinänsä hyvä artikkeli Honda CX500-pyörästä. Juttu on kirjoittajanimestä arvaillen käännetty englannista Suomen kielelle. Liekö käännöskukkasia, vai eikö artikkelin laatija ollut oikein perehtynyt aiheeseen, jos hän jo alkutekstissä kertoo moottorin sivuttaisheilahduksen, *hyrrävoimien, kumoutuvan kun se, laturi, "saa vetonsa kampiakselin takapäästä" ja tällä ratkaisulla on kytkimen pyörimissuunta saatu kampiakseliin nähden vastakkaiseksi. Asia on kuitenkin niin, että laturi on vauhtipyörän yhteydessä kylläkin moottorin takapäässä pyörien kampiakselin mukana kiinteänä osana, mutta kytkimen käyttö tapahtuu hammaspyöräparin avulla kampiakselin etupäästä. Siten kytkin, kytkinakseli ja vaihteiston pääakseli pyörivät vastakkaiseen suuntaan kampiakseliin nähden. Hyrrävoimien kumoutuminen tapahtuu siis niiden, eikä laturin massan tai pyörimissuunnan vaikutuksesta! Jutussa on muitakin pieniä vipauksia aikaisemmin tunnettuun historiaan, mutta sinänsä jo kolmen vuosikymmenen takaisista asioista kerrottuina, merkityksettömiä.
    Historiaa et voi muuttaa. Tästä, tai tulevista päivistä saatat onnistua tekemään vaikka kuinka hyviä, niin
    itsellesi kuin ympärillesi!
  2. #32
  3. #33
    joo. omaa ei ole koskaan ollut, mutta ajelin joskus pitkiäkin huikosia kaverin paskapumpulla, silloin nuorna kun piti lähteä reissuunkin säästömielessä, ei ollut varaa ajaa kahdella tai useammalla pyörällä, vaan mentiin kaksi päällä vaikkapa roista piteåån katsomaan drag race-kisoja. siinä sitten otettiin kamun cx500 alle ja kuskina oltiin vuoronperään ihan heteromeiningillä. oma tyttöpyörä jäi talliin koska oli pienempi ja ketjuvetoinen kustomi. sama homma taisi olla kun mentiin ouluun lentokentälle katsomaan artsi nyqvistin ajoa möhkökawalla.

    saksassa sanovat tätä mallia "der gyllepumpe" eli siitä paskapumppu nimi. ihan mukavan letkeä matkapyörä se on ja hyvä jos siitä tykkää.
    Delvac 1400 Super 15W-40 luokituksiltaan on ylihyvää useimpiin prätkiin. *pöriö. Delvac inside. Delvac moottoripyöräkerhon ylipappi, hallelujaaahh!! )
  4. #34
    Eka viestini tälle foorumille. Omistan GL500 -82 Hondan, lähdössä on kolmas kausi tälle pyörälle. Ennen ajelin suzuki T250:llä, sekin on vielä tallissa. Mielestäni kyseinen malli oli aikanaan edistyksellinen, joskin painoonsa nähden hieman alitehoinen. Ilma-avustus kummassakin päässä alustassa, Pro-Link- systeemi takana eliminoimassa kardaanihissi-ilmiön, yksi kaikkien aikojen parhaista(toimivimmista) matkakatteista. Esteettiset seikat sitten aivan erikseen.

    Itse ostin sen aikanaan asuntovelkaisen budjetille sopivana projektina. Kunnostelin sen mutteri mutterilta talven 06-07 aikana. Mittarissa oli silloin 98tkm. Joka ainoa osa maalattiin ja tarpeen mukaan kunnostettiin/vaihdettiin. Moottori tarvitsi vain kuivuneiden stefojen ja muutaman tiivisteen vaihdon sekä uuden jakoketjun ohjaimineen ja kiristimineen. pyörä oli halpa myös siksi että se piti aivan pientä kolinaa käydessään. tämän syyksi osoittautui kolmeen osaan katkennut ohjain. Moottoria ei oltu aiemmin avattu.

    Ajoin kesällä noin kymppitonnin, ainoa tekninen vika ajokauden aikana oli perävälityksen stefan vaihto. Öljyä moottori kuluttaa hieman, mutta niin vähän että en aio sille mitään tehdä ainakaan vielä. Litran pullon kanssa käy kuitenkin helposti parin tonnin reissulla.

    Eräs enemmän motorismia harrastanut kaverini totesi käytyään koeajolla pyörälläni:
    -Mihinkään ei oikeasti tarvi yli 500-kuutioista moottoripyörää. Paitsi tietysti keulimiseen ja asvaltin rypistämiseen.

    Pitkähköjäkin reissuja tuli tehtyä ja kaikenkaikkiaan olen kamppeeseen todella tyytyväinen. Se osoittautui hyvin luotettavaksi ja taloudelliseksi tavaksi liikkua kahdella pyörällä. Voimaa ei toki ole kakspäällä+matkavarusteet enää hirveästi reservissä mutta ohi pääsee siinä missä jollain korollallakin eli pykältämällä.

    Ja mitä noihin kartaani ahteriin juttuihin niin mielestäni aina vanhan pyörän säästäminen on hieno asia ja hatunnoston paikka. varsinkin jos sillä vielä joskus ajaakin että muutkin(varsinkin nuoret) näkee miten hyvin asiat ennen tehtiin.
  5. #35
    Lainaa (TuuttiK1 @ Huhti. 15 2006,21:53) kirjoitti
    Jo pitää olla melkoinen pervertikko että kuljettaa Ameriikasta saakka tuollaisen Hondan työntötankoäpärälapsen. Kaikki Hondan omistajat ovat aina hävenneet tätä moottoripyörän epäsikiötä. Kuusakosken kamaa kaikki mitä maailmassa on jäljellä. Työntäkää kartaani perheeseenne kaikki CX-harrastajat. Ja onpa vielä keksitty lempinimikin "seksi", parempi olisi vaikka KUOHITTU.
    siinä vaiheessa kun tuutti ottaa lopputilin koneensa puolesta on cäxxä vasta sisään ajo vaiheessa vaikka tuuttikin on hieno kampe,ei siinä mitään mut cx on moottoripyörien mersu
    karde scarabeo500rt-04
  6. #36
    Pakko kertoo kun aihe pulpahti pinnalle: sillon ku CX tul markkinoille nii se ol eka kompuutteriohjattu mopo, tiiän yhen yksilön joka makas koko kesän korjaamolla ku ukot ei saanu sitä käyntiin. Syssyllä selvis et takalamppu ol palanu ja kompuutteri kieltäyty käynnistämästä viallista mopoo
    maxiskootteri

    -Punainen on edelleen väreistä nopein -
  7.  
  8. #37
    Lainaa (TuuttiK1 @ Huhti. 15 2006,21:53) kirjoitti
    Jo pitää olla melkoinen pervertikko että kuljettaa Ameriikasta saakka tuollaisen Hondan työntötankoäpärälapsen. Kaikki Hondan omistajat ovat aina hävenneet tätä moottoripyörän epäsikiötä. Kuusakosken kamaa kaikki mitä maailmassa on jäljellä. Työntäkää kartaani perheeseenne kaikki CX-harrastajat. Ja onpa vielä keksitty lempinimikin "seksi", parempi olisi vaikka KUOHITTU.
    Tämmöisestä minä ainakin sanoudun irti kun kyseessä on kaikki hondan omistajat .Itsellä kolme hondaa ja sillä mandaatilla voin siis sanoutua irti Tuutti 71 lausunnosta .Ja tämä sama koskee myös edustamaani kartelli porukkaa.Antaa muiden olla ja ajella millä tykkää , mitä siitä valittaan rupee .
    http://kartelli.suntuubi.com/?cat=5



    nappe
Sivu: 2 / 2:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 12