Sivu: 3 / 3:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123
Tulokset 61:stä 72:een 72:sta
  1. #61
    Tätäkin aihetta vois nostaa

    Kausi on avattu ja talven viritykset testattu. Talvella tulikin tehtyä yhtä sun toista säätöä kun intoa oli ja pyörä tuntui tarvitsevan pikku muutoksia.

    -Olennainen: äänet. Eli savupiippu vaihdettu. Seuraus: liikennevaloissa kuulee käykö kone eikä tarvi enää tarkistaa kierroskulumittarista.
    -Perää ylös. Korotuslinkuilla haettiin jyrkempää ohjauskulmaa. Seuraus: mutkien ajolinjojen pitäminen helpompaa. Ennen mutka piti ajaa joko tosi kovaa, kantata kunnolla tai sitten hiljaa ja kesken mutkan korjata ajolinjaa. Jotenkin tuntui että kalllistus on tehtävä on/off tyyliin eli joko ajat pyörä täysin pystyssä tai kanttaat kunnolla. Nyt kurvit menee pehmeämmin, ajolinjan voi pitää paremmin ja tämän kevään vähäisellä soratie (mutatie) kokemuksella vaikuttaa että soralla käyttäytyy aivan yhtä rauhallisesti kuin ennenkin.
    -Suorempi tanko. Alkuperäinen tuntui raskaalta ajaa pitkää matkaa. Kädet ja varsinkin yläselkä väsyi. Jos halusi lepuuttaa käsiä ja ojentaa ne suoraksi nojasi taaksepäin. Ei mitenkään rentoa. Eteen nojatessa kädet oli koukussa. Nyt ajoasento on parempi.
    -Samalla norsunkorvat sekä kahvalämppärit. Norsunkorviksi ostin originaalit koska muovin vuoleminen ei kiinnostanut. Kahvalämppärit on tarvikemalliset kalvot ja säätimenä on/off sekä lisäksi portaaton säädin joka pätkii jännitettä. Eli antaa sykkivää tasajännitettä ja pulssin pituuden voi määrätä potikkaa kääntämällä (rakennusohjeet internetin ihmeellisestä maailmasta). Toimii loistavasti.
  2. #62
    No niin. Iso strommi on saanut peltikilven eli velvoitteet yhteiskuntaa kohtaan (lue verot + katsastus) on hoidettu.
    Kilometrejä ei vielä oo paljoa tullut mutta kyllä se siiitä korjaantuu...
    Pikkasen ärsyttää pyörteet + kohinat kypärässä. Mittailin mahdollista plexi muutosta siten että joko korotetaan reilusti tai sitten madalletaan. Korotuksista onkin juttua mm etunimikaiman (HeikkiL) sivustolla, mutta onko joku kokeillut madallusta?
    Aikanaan madalsin edellisen (750F) plexia noin 5 cm mistä ihan OK kokemukset. Spoileri plexia yms korotuksia en siinäkään oikein saanut pelittään.
    Pelihän on siis 03:n kiinteällä plexillä ja ite oon 182cm pitkäselkä-lyhyet jalat tyyppiä.
    Hessu; Suzuki DL1000 + Sherco SE250 Factory + Husqvarna TE250
  3. #63
    Ei taid olla kuin kaksi vaihtoehtoa jotka toimivat kunnolla - juuri nuo mainitsemasi "tosi matala, tosi korkea"

    Matalalla lue olemattomalla pleksillä pääsee puhtaaseen ilmavirtaan jolloin kypärän aerodynamiikka on se määräävin melunlähde.
    Ongelmia: Itikat, eturenkaan heittämä hiekka, tuuli ja paine. Aikalailla kylmempää kyytiäkin sitä paitsi...
    Korkealla sopivalla pleksillä kaikki nuo ongelmat poistuu mutta näkyvyys heikkenee eikä minusta ainakaan henkilökohtaisesti ole kivaa olla liian "piilossa" ajetaahan tässä prätkällä, näes.

    Tällä hetkellä versio matala käytössä, mutta kunhan Kappa saa toimitettua 55cm korkeaa pleksiä kauppoihin niin kokeilen kuitenkin sitäkin. Tehdään sitten päätös huminoitten perusteella.
    Just "nyt" ei bikeä...
  4. #64
    Jep
    Nämä korkea / matala vaihtoehdot olikin selvillä, lähinnä oli tarkoitus kysellä kokemusta siitä madalluksesta. Äffässä kokemukset oli hyvät, siinä lisääntynyt tuulenpaine oli vaan plussaa, ei kädet puutuneet säädyllisillä nopeuksilla.
    Tätä Strommia vaan ajetaan niin pystyssä, että epäilen lisääntyvän tuulenpaineen tekevänkin jo kiusaa. No täytyy ajella ja kokeilla.
    Mistä muuten tiedät siitä Givin 55cm vaihtoehdosta, näytti Motomarketilla olevan vain 60cm versio.
    Hessu; Suzuki DL1000 + Sherco SE250 Factory + Husqvarna TE250
  5. #65
    Lainaa (Hsippe @ Touko. 20 2005,12:16) kirjoitti
    Nämä korkea / matala vaihtoehdot olikin selvillä, lähinnä oli tarkoitus kysellä kokemusta siitä madalluksesta.
    Stromtrooperin foorumissa on juttua sahatusta orggispleksistä Stromissa.
  6. #66
    Heikkil.lle
    Onko teillä siellä koitereella jonkinlaista aikataulua ja onko suuri synti jos ajan salliessa pistäytyy siellä ilmoittautumatta.
    650 st...
  7. #67
    Lainaa (heikkil @ Helmi. 11 2005,22:44) kirjoitti
    Lainaa (välläri @ Helmi. 11 2005,22:14) kirjoitti
    Heikki kun on niin kova poika ton varustelun suhteen * ,niin kävitkö vilkaseen sitä täyskatettua tonnista?Yritätkö ympätä sen omaas?!!!Vai löytyikö ensinkään mitään?
    Paljonko se uusi satula muuten maksoi,se valmiiksi muotoiltu?
    Mahtaako moista saada Kawa ZR-7:aan.
    Juu, kävin katsomassa, mutta taitaa jäädä plastiikit ostamatta; ei siitä nyt Stromistakaan kannata muoviluotia tehdä... * Eniten kiinnosti se Daijiron "Electronic Module", joka sliparin kanssa voisi olla ihan hyväkin - lisätietoapa ei paljon tuosta osasta sivuilta löytynyt, mutta voihan sinne e-mailata jos tarvetta tulee. Kiitokset vielä linkistä! *

    Penkki oli TopSaddleryllä syystarjouksessa kolmisen sataa jöröä postikuluineen ja näkyypä tuolla ZR7-Kawaankin penkki löytyvän | linkki |. Alkuperäistä penkkiä korotutin paikallisessa verhoomossa ja siitä arvelin sitä "rautapersepenkkiä"; on nyt paremmin tilaa liikkua satulassa ajella jollotellessa.
    *Morjens Hessu Kuis se on syksy pyörähtänyt käyntiin. Joo luin tossa että olet mopottimen myynnyt ja kuulemma lähdössä oikein ulkomaille töihin. Tohtiiko kysyä että minne päin palloa? Joo mutta oli mulla oikein asiaakin. Jossain vaiheessa kesää sanoin että teemme uuden yrityksen sen rautaperse ajon suhteen ja elokuun 9 pv mopot startattiin tulille ja reissu pyyhkäistiin läpi nyt ollut muutamia unettomia öitä. Mutta eilen sain miellyttävän sähköpostin että ss1000 ajo on hyväksytty että silleen. Hyvää syksyn jatkoa tv Pirssari savosta
    Ps Kuviakin tulee jahka ennätetään Sama
  8. #68
    Lainaa (belluski @ Syys. 28 2005,12:32) kirjoitti
    Morjens Hessu Kuis se on syksy pyörähtänyt käyntiin. Joo luin tossa että olet mopottimen myynnyt ja kuulemma lähdössä oikein ulkomaille töihin. Tohtiiko kysyä että minne päin palloa?
    No eipä taida Keski-Juurooppaa pitemmäksi tie viedä ja sinnekin lähinnä "pistokeikkoja". Projektimopokin jo talliin hommattu, joten eihän sitä pitemmäksi aikaa koto-Suomesta malta olla pois!
  9. #69
    Lainaa (belluski @ Syys. 28 2005,12:32) kirjoitti
    Lainaa (heikkil @ Helmi. 11 2005,22:44) kirjoitti
    Lainaa (välläri @ Helmi. 11 2005,22:14) kirjoitti
    Heikki kun on niin kova poika ton varustelun suhteen * ,niin kävitkö vilkaseen sitä täyskatettua tonnista?Yritätkö ympätä sen omaas?!!!Vai löytyikö ensinkään mitään?
    Paljonko se uusi satula muuten maksoi,se valmiiksi muotoiltu?
    Mahtaako moista saada Kawa ZR-7:aan.
    Juu, kävin katsomassa, mutta taitaa jäädä plastiikit ostamatta; ei siitä nyt Stromistakaan kannata muoviluotia tehdä... * Eniten kiinnosti se Daijiron "Electronic Module", joka sliparin kanssa voisi olla ihan hyväkin - lisätietoapa ei paljon tuosta osasta sivuilta löytynyt, mutta voihan sinne e-mailata jos tarvetta tulee. Kiitokset vielä linkistä! *

    Penkki oli TopSaddleryllä syystarjouksessa kolmisen sataa jöröä postikuluineen ja näkyypä tuolla ZR7-Kawaankin penkki löytyvän | linkki |. Alkuperäistä penkkiä korotutin paikallisessa verhoomossa ja siitä arvelin sitä "rautapersepenkkiä"; on nyt paremmin tilaa liikkua satulassa ajella jollotellessa.
    Täyskatettu tonninen strom?? Onko kellään heittää linkkiä kuvaan tuollaisesta härvelistä
    Yamaha DT 125 LC "87 1994-1996
    Honda CB125T "81 ~2002-
    Honda Transalp 600 "93 *2002-2008
    Yamaha TDM 900 "04 * 2008-2010
    Yamaha TDM 850 "91 2011-
  10. #70
    Tällanenkin härveli löytyi googletellessani: Suzuki V-Strom Sport
    Eipä ainakaan takaapäin uskoisi V-stromiksi *

    Tuossa olisi ollut Heikillekkin vähäksi aikaa varustelemista



    Yamaha DT 125 LC "87 1994-1996
    Honda CB125T "81 ~2002-
    Honda Transalp 600 "93 *2002-2008
    Yamaha TDM 900 "04 * 2008-2010
    Yamaha TDM 850 "91 2011-
  11. #71
    Lainaa (Transalp @ Syys. 29 2005,00:27) kirjoitti
    Tuossa olisi ollut Heikillekkin vähäksi aikaa varustelemista *
    Hmmmm... Ensin kyllä ajattelin tehdä tuosta tuoreesta projektista ("kymppiventtiilisorakanuuna") viimeisen päälle riisutun ja kevyen version, mutta pitäisikö sittenkin panostaa slickseihin ja kuttaperkkaan?...
    *
  12.  
  13. #72
    Lainaa (Transalp @ Syys. 29 2005,00:27) kirjoitti
    Tällanenkin härveli löytyi googletellessani: Suzuki V-Strom Sport
    Eipä ainakaan takaapäin uskoisi V-stromiksi *

    Tuossa olisi ollut Heikillekkin vähäksi aikaa varustelemista *
    Tuohon sportti v-strommiin pitäisi kyllä laittaa vielä miniwindscreeni: http://www.stromtrooper.com/forum/viewtopic.php?t=1803

    Niin ja vaihtaa crossitanko, ja kahvasuojat pois, sitten olisi kunnon sportin näköinen *

    Nuo putket on kyllä hienot *
    Hesitation kills and the speed is cure.
    Suzuki -> Kawasaki -> KTM -> Husaberg -> what's next....
Sivu: 3 / 3:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123