Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 72:sta
  1. #1
    Nettiä selatessa löytyi mielenkiintoinen värkki; V-Strom 650. Mielessä on ollut pitkään katuenduro koska kiinnostaa ajaa hiekkateitä ja kärrypolkujakin joskus. Niitähän suomessa riittää. Katuenduron miinus on ollut tylynpuoleinen ulkonäkö. Tottahan se on että käytännöllisyys ajaa ulkonäön edelle eli valkomuovisen katuenskan viitsii vaikka kaataakin ilman että alkaa itkeä omavastuiden perään.
    Toisaalta mielessä on mutkaisten pikkuteiden kurvailu ja mielellään tyttöystävä kyydissä. Pitemmän tähtäimen suunnitelmissa on reissata joskus Norjaan tai keskieurooppaan.

    Toinen vaihtoehto on SV650. Hieman kyykympi ajoasento eikä sillä maantieltä hevillä sivuteille poikkea.

    Hyvien katuominaisuuksien vuoksi olen valmis uhraamaan oikeasta maastokelpoisuudesta mutta herää kysymys miten v-strom hyökkää mutkaisella hiekkatiellä? Entä onko kompromissin vuoksi maantieominaisuudet pilattu täysin. Ulkomaisilla nettipalstoilla kehutaan v-stromia paljon mutta mikä on suomalaisten kuskien mielipide. Hiuken mietityttää myös todella korkea etukate. Varmaan maantiellä kiva mutta alkaako jossain vaiheessa kaivata hieman parempaa näkyvyyttä lähietäisyydelle.
    Itse olen suht pitkä kaveri ja siksi mietityttää myös matala istuinkorkeus yhdistettynä korkeaan maavaraan. Tappien ja penkin väli on aika ahdas. Taipuuko sataysikymppinen kaveri kyytiin suosiolla.

    Pistäkäähän mielipiteitä. Sekä omakohtaisia että "mun mielestä". Myös linkit hyviin arvosteluihin kelpaa.

  2. #2
    aikamoisen kotteron näköoinen se V-Strom ainakin minusta on. Itse hankin juuri Sv 650 S:n, kokemuksia siitä ei vielä ole.

    Voihan se Strom matkassa ja hiekalla olla tosi näppärä, mutta ulkonäön kustannuksella.

    Kyllä semmosenkin vois koeajaa, niin tietäis mistä puhuu, eikä arvailis.

    Ajokelit on muuten ainakin Helsingissä tosi lähellä !
    Piaggio Vespa LX125 -05
    Suzuki SV650S -03
    Suzuki SV650S -02
    Yamaha XJ600 Diversion -94
  3. #3
    Ei se ainakaan kuvien perusteella miltään soratie pyörältä näytä. Ei oo pohjapanssaria ollenkaan ja oliko siinä vielä 17" eturengaski. Taitaa olla seki tuon nykytyylin mukasia vehkeitä että enduroa siinä ei oo muutako ajoasento. Voihan se tavallista katumopoa parempi olla soralla mutta ei sillä varmaan hääviä oo ajaa.

    No puhasta jossittelua ja ulkonäön perusteella tehtyjä laimeita johtopäätöksiä.

    Jos enemmänki haluat soralla kurvata ja ajaa matkaa myös kakspäällä niin kyllä se varmaan se 650 uuden mallin Transalppi ois? Vai onko tää merkki-kysymys?
  4. #4
    Tokihan ulkonäkö on aika erilainen kuin on totuttu. Mulle kun vaan ei ulkonäkö oo prätkäilyssä se tärkein asia. Oikeestaan ei ollenkaan tärkeä. Ne on erimiehet jotka käy kartsalla pyörällään lesoilee.
    Kyykkypyöristä ja kyykkypyöristä on sen verran kokemusta että pitemmän päälle niskat on kyllä aika kovilla. SV650 on yksi vaihtoehto mutta ajoasento on siinä kyllä ihan selkeä "kyykky".

    Onko täällä ketään joka omistaa v-stromin tai on sillä ajanut? Tonnisestakin mielipiteitä kiitos.
  5. #5
    650 Stromista ei taida monellakaan olla vielä kokemusta - sen verran uusi tulokas markkinoilla.

    Käväisin koeajamassa tonnista ja hyvältä vaikutti sekin. Etupyörä 19", joten kyllä siihen allroad-renkaat saa. Vanteet alusellaiset, joten kivikossa ei paljoa ajella mutta eipä tuota ole siihen suunniteltukaan. Samoin tuo pohjapanssari hempula kivirysäytyksiin, mutta pitänee sorasuihkut ulkopuolellaan (muuten: onko 650:ssä pohjapanssaria ollenkaan?). Suomen hyväpintaisilla sorateillä mukava vietävä, kunhan pitää pyörän voimavarat mielessään - suoran jälkeen mutkaan mennessä kun vauhtia saattaa olla huomaamatta turhankin paljon... Pikku-Strom tonnista parikymmentä kiloa kevyempi, mikä varmaankin tuntuu ajossa.

    Tonnisen konetta lienee muuteltu TL:ään verrattuna "pehmeämmäksi"; voimaa kuminauhamaisesti ja ilman portaita. Ja varmaan 650:n tehotkin riittävät arkikäyttöön. "Aikuinen" ajoasento ja helppo hallita. Jousitus jostain katupyörän ja matkaenduron väliltä eli sopii kuin nenä pähän kotomaan roudanraiskaamille tervateille ja isoille sorateille. Tankki molemmissa kohtuuiso (22 l), joten kahvitustaukojen väli sopiva.

    Tuohon vaan laukut kiinni, niin pääsee vaikka maailmanympärimatkalle ilman Frangenin apuja! Itsekin saattaisin kuvitella nimenomaan 650:n omistamista. Suurin negatiivinen puoli pyörässä taitaa olla sivullisten arviot: "Mutta eihän tuolla pääse metsään" (no eipä sitä ole sinne suunniteltukaan), "Hyi kun on ruma" (kauneus on katsojan silmässä ja itsellenikään ei ihan ensimmäinen valintakriteeri) etc. (Mieleen tulee takavuosien tuubaenduro Honda XLV 750 R, jota yleisö ja toimittajat haukkuivat, kun oli liian iso crossiradalle ja voimansiirtokin kardaanilla... Hyvä pyörä, jonka kohtalona oli tulo markkinoille 10 vuotta liian aikaisin). Omassa sarjassaan varmasti toimiva peli!

    PS Tuleekohan Kawalta rinnakkaismalli myös 650:stä? Tonnisestahan heillä on "badge engineered" KLV1000, joka poikkeaa Suzukista vain väritykseltään.

  6. #6
    Ainaki lehtikuvisa siittä 650 uupuu pohjapanssari kokonaan. Ei siis mitään suojaa.

    No eihän se ruma oo. Tai sehän on kans katsojasa se juttu.

    Ei oo vielä tullu koeajettua sitä. On muuten harmi että tuota moottoria ei pantu enemmän enduromaiseen runkoon. Edes tuommoseen AT kautta TA tyyliseen. Olis varmaan mukava kone tuonne soralle.
  7. #7
    Käyppäs katsomassa miltä näyttää BMW 650F.
    On hyvännäköinen katuenska.Hyvä pyörä muutenkin.
    www.motopalsta.com.sivuilta niitä löytyy.Moottorithan
    näissä ei ole bmw.n valmistamia mutta kestäviä ja suorituskykkyisiä kokoonsa nähden.
  8. #8
    Terp!

    Nyt kun runsaat 500 km on pikku-Stromilla takana, uskaltaudun muutaman sanan sanomaan siitä..

    Pyörä on tosi helppo käsitellä, vaikka näyttääkin alkuun isolta (ja joidenkin mielestä myös rumalta, miusta tuo on siisti kuin sika pienenä). Kate suojaa suhteellisen hyvin, vaikka tuulisuoja on alimmassa asennossa. Pientä pyörrettä kypärän ympärille syntyy (pituutta miulla on n. 183 cm), mutta hypoteesin mukaan se korjaantuu nostamalla tuulisuojaa hieman. Moottori on käytökseltään "kiltti", ja se sopii hyvän käsiteltävyyden kanssa hyvin ainakin minunlaiselleni noviisille. Koko totuutta koneesta ei tosin ole vielä selvinnyt, sisäänajot on ohjekirjan mukaan ekat 800 km alle 5000 rpm. Matkanteko on todella leppoisaa, ja pitemmätkin tankkausvälit sujuvat hyvin. Paikat eivät puudu läheskään samaan tahtiin kuin aiemmin ajamillani katupyörillä tapahtui. Polvikulma sattui ainakin miulle sopivaksi, ja asento on matkantekoon rento. Iso tankki yhdistettynä (ainakin sisäänajovaiheessa) inhimilliseen kulutukseen tekee pyörästä varmasti mukavan matkavälineen esimerkiksi ensi kesän Pohjois-Suomen kierrokselle.

    Kyyditettävän ensimmäinen kommentti oli: "Hei tää on ehdottomasti paras missä tähän asti oon istunu!" Aiemmat kokemukset hänellä ovat enemmän tai vähemmän erilaisista katumalleista.

    Lyhyesti summattuna: Ei kaduta tämä investointi ainakaan vielä *

    --ilkka
  9. #9
    Kävin tänään koe-istumassa pienemmän V-Stromin ja nousi valtaisa vaihtokuume. Tuleeko vakiona tai saako lisävarusteena keskitukea ja kaatumarautoja??

    Uudeksi pyöräksi mielestäni kohtuuhintainen ja ajoasento oli kyllä mahtava! Laittakaa V-Stromien omistajat lisää kokemuksia pyöristä.
    Yamaha DT 125 LC "87 1994-1996
    Honda CB125T "81 ~2002-
    Honda Transalp 600 "93 *2002-2008
    Yamaha TDM 900 "04 * 2008-2010
    Yamaha TDM 850 "91 2011-
  10. #10
    Moro,

    Lainaa (Transalp @ Huhti. 30 2004,20:19) kirjoitti
    Kävin tänään koe-istumassa pienemmän V-Stromin ja nousi valtaisa vaihtokuume. Tuleeko vakiona tai saako lisävarusteena keskitukea ja kaatumarautoja?? *
    Vakiona ei ole keskitukea, eikä kaatumarautojakaan. Olen kuitenkin antanut itseni ymmärtää, että keskiseisontatuen saa lisävarusteena, ja myös pohjapanssarin joka voisi olla irtomurkuloiden varalta ihan kätevä varuste.

  11. #11
    Joo. Entä saako pienempään saman sävyistä sinistä väriä, jonka 1000 kuutioiseen saa?

    Yamaha DT 125 LC "87 1994-1996
    Honda CB125T "81 ~2002-
    Honda Transalp 600 "93 *2002-2008
    Yamaha TDM 900 "04 * 2008-2010
    Yamaha TDM 850 "91 2011-
  12. #12
    Lainaa (Transalp @ Touko. 02 2004,16:37) kirjoitti
    Joo. Entä saako pienempään saman sävyistä sinistä väriä, jonka 1000 kuutioiseen saa?
    En ole nähnyt luonnossa isoa Stromia, mutta kuvien perusteella luulen että sininen väri on aika paljon tummempi (ja kieltämättä hieman komeampi myös) kuin tuossa pienemmässä mallissa. Lisäksi molempia saa hopeisena. Jossain nettisivuilla olen nähnyt pikku-Stromia myös mustana, mutta niitä ei taideta tuoda Suomeen, mikä on harmi sinällään...

    --ilkka

  13. #13
    Lainaa (ilkkaj @ Touko. 02 2004,16:52) kirjoitti
    Lainaa (Transalp @ Touko. 02 2004,16:37) kirjoitti
    Joo. Entä saako pienempään saman sävyistä sinistä väriä, jonka 1000 kuutioiseen saa?
    En ole nähnyt luonnossa isoa Stromia, mutta kuvien perusteella luulen että sininen väri on aika paljon tummempi (ja kieltämättä hieman komeampi myös) kuin tuossa pienemmässä mallissa. Lisäksi molempia saa hopeisena. Jossain nettisivuilla olen nähnyt pikku-Stromia myös mustana, mutta niitä ei taideta tuoda Suomeen, mikä on harmi sinällään...

    --ilkka
    Kyllä sitä mustanakin saa vaikkei ihan virallisesti. Kaveri hankki sellasen just ja kysyttyään suomeen tuotavat värivaihtoehdot ilmoittivat sinisen ja hopeisen. Kaveri tähän että saksassa myydään mustanakin, tahtoo kans. Ja niin pantiin pyörä mustana tilaukseen ja ihan virallisen maahantuojan kautta.
    -=Lake=-

    "Ei ole tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä ihmisiä" * *-Cartman-
  14. #14
    Perhanan perhana, kun tuo V-Strom-kuume on tarttuvaa lajia!

    Nyt kiikarissa pikku-V-Strom (mustana tottakai) ja ei kai sitä mopokuumeesta pääse eroon kuin vaihtamalla... Kertokaas vielä V-Stromkokemuksia; varsinkin niitä hieman negatiivisempia, jotta tauti talttuisi! * *

    Edit: typo

  15. #15
    Lainaa (heikkil @ Touko. 18 2004,11:48) kirjoitti
    Perhanan perhana, kun tuo V-Strom-kuume on tarttuvaa lajia!

    Nyt kiikarissa pikku-V-Strom (mustana tottakai) ja ei kai sitä mopokuumeesta pääse eroon kuin vaihtamalla... Kertokaas vielä V-Stromkokemuksia; varsinkin niitä hieman negatiivisempia, jotta tauti talttuisi! * *

    Edit: typo
    Ei ole "oikea" allroad pyörä. Tai on jos paino sanalla road. Eli puuttuu pohjapanssarit, "norsunkorvat" on kevytmetallivanteet jne.

    Huonona puolena että noita vanteita lukuunottamatta tuo on helppo muuttaa sellaiseksi. Koneen käytös ainakin puoltaa sitä.
    -=Lake=-

    "Ei ole tyhmiä kysymyksiä, on vain tyhmiä ihmisiä" * *-Cartman-
  16. #16
    Lainaa (Lake @ Touko. 18 2004,12:59) kirjoitti
    Ei ole "oikea" allroad pyörä. Tai on jos paino sanalla road. Eli puuttuu pohjapanssarit, "norsunkorvat" on kevytmetallivanteet jne.

    Huonona puolena että noita vanteita lukuunottamatta tuo on helppo muuttaa sellaiseksi. Koneen käytös ainakin puoltaa sitä.
    No joo - tuo maastokelvottomuus olikin jo tiedossa.

    Pohjapanssari kyllä pitäisi hankkia / värkätä jo soratiekäyttöönkin; on tuo öljyfiltteri ja öljynjäähdytin sen verran ottavalla paikalla...
  17. #17
    Heh heh. Jokos Heikillekin tuli vaihtokuume. Siitä ei selviä muuten kuin vaihtamalla - kokemusta on. Vai joko vaihdoit jo kun tuon listasi lopussa on jo DL 650? Se oli myös toinen vaihtoehto itselläni Teneren sijaan
    Raaka voima voittaa monesti peukalon imemisen...
  18. #18
    Lainaa (Jii @ Touko. 24 2004,18:18) kirjoitti
    Heh heh. Jokos Heikillekin tuli vaihtokuume. Siitä ei selviä muuten kuin vaihtamalla - kokemusta on. Vai joko vaihdoit jo kun tuon listasi lopussa on jo DL 650? Se oli myös toinen vaihtoehto itselläni Teneren sijaan * *
    No pitihän se mokoma tilata - tulee viikolla 24/25... *
  19. #19
    enemmän yleispyörä normaaliin maantie tai soratieajoon vaikuttaisi olevan. luin just tm:n testiä dl1000 vertailusta ja ainakin sen tuo isompi vstormmotor voitti.

    kawasakilla on samanmoinen kuin dl1000, siis tuhat desilitrainen, samalla tekniikalla, nimenä klv1000, värit ja nimi erit.
    Delvac 1400 Super 15W-40 luokituksiltaan on ylihyvää useimpiin prätkiin. *pöriö. Delvac inside. Delvac moottoripyöräkerhon ylipappi, hallelujaaahh!! )
  20. #20
    Lainaa (kawabata @ Touko. 25 2004,01:39) kirjoitti
    kawasakilla on samanmoinen kuin dl1000, siis tuhat desilitrainen, samalla tekniikalla, nimenä klv1000, värit ja nimi erit.
    Jep; juuri Kuvan mp-liikkeessä moista kiertelin ja olihan se vähän huvittavaa, kun Kawan runkolätkässä lukee 'made by Suzuki Motor co.'... Milloinkahan GSX-R1000 = ZX-10R?... *

    Ei se badge engineering ole pelkästään jenkkiläisten ja brittiläisten a*totehtaiden toimintaa! *
  21. #21
    Eikös 650 ja 1000 kuutioiset V-stromit ole ulkoisesti aika lähellä toisiaan? Ainakin kuvien perusteella ovat lähes sama pyörä konetta lukuun ottamatta.

    Millä selitätte aivan älyttömän hintaeron pyörien välillä?? Olin lentää perseelleni kun hintoja kahtelin...

    Säästäsköhän, jos hommais DL-1000 koneen 650:n runkoon
    Yamaha DT 125 LC "87 1994-1996
    Honda CB125T "81 ~2002-
    Honda Transalp 600 "93 *2002-2008
    Yamaha TDM 900 "04 * 2008-2010
    Yamaha TDM 850 "91 2011-
  22. #22
    Mulla on musta tonninen Stromi ajettu vähän yli 4000.
    Olen tosi tyytyväinen valintaan.Mahtava ajaa sekä asfaltilla että soralla.Tavallisella kylätiellä pystyy helposti vetään 80-100 km/h.Vääntöä riittävästi.
    Kaatumaraudat ja keskijalka on lisävarusteita.
    Alkuperäinen välitys oli mun mielestä hieman harva,ei pystynyt ajamaan kutosella alle 110.Vaihdoin takarattaan 41:stä 43:meen,tuli hyvä.Vääntö parani entisestään.
    Kaikki kokeilleet ovat hämmästelleet helppoa ajettavuutta,se kun on aika massiivisen näköinen.Suosittelen lämpimästi.
    Kannattaa kysyä Erkka Korpiaho Racingistä.
    Arska-58
  23. #23
    Lainaa (Transalp @ Touko. 25 2004,21:42) kirjoitti
    Eikös 650 ja 1000 kuutioiset V-stromit ole ulkoisesti aika lähellä toisiaan? Ainakin kuvien perusteella ovat lähes sama pyörä konetta lukuun ottamatta.

    Millä selitätte aivan älyttömän hintaeron pyörien välillä?? Olin lentää perseelleni kun hintoja kahtelin... *

    Säästäsköhän, jos hommais DL-1000 koneen 650:n runkoon *
    Mainosmies sanoo, jotta alumiininen perusrunko molemmissa Stromeissa sama; ero akselivälissä syntyy erilaisista takahaarukoista ja puoli astetta eroavasta ohjauskulmasta. Keskenään vaihtokelpoisia osia ovat mm. jarruosat (etu + taka), vanteet (etu + taka) sekä usea pikkuosa (tuulisuoja, ilmanputsari, tankki, katteen yläosa, tarakka, vilkut, peilit etc.). Satulapohja molemmissa sama, mutta pikku-Stromissa uudelleenmuotoiltu 20mm matalemmaksi. Etuhaarukka perustaltaan sama, mutta isosiskossa sisällä cartridgevaimennin kun pikkuruisessa perinteisempää maatiaistekniikkaa.

    18kg painoero selittynee pikku-Stromin yksipuolisella äänenvaimenninsysteemillä, erilaisella takahaarukalla ja kevyemmällä voimanlähteellä.

    Hintaerosta pitääkin kysäistä maahantuojalta ja verottajalta. * * * *Esimerkiksi Briteissä 1000cc 6.349£ / 650cc 5.149£ ja Saksassa 1000cc 9.590 EUR / 650cc 6.990 EUR. Suomessa siis 1000cc 16.700 EUR / 650cc 10.900 EUR.

    Jos lupien kanssa vaihdat, niin ei säästä. Jos taas luvattomasti, niin kyllä - olettaen ettei peukalo keskellä kämmentä ja alumiinityötkin vakaasti hanskassa.* *

  24. #24
    Tuo 650 Strom taitaa olla 2-3 donaa muita matkaenskoja halvempi, itelläkin olis himoja tollaseen. Äiti ja pankinjohtaja ei vaan oo antanut vielä lupaa...
    jamaha 02 --> riumppi 11

    Blue's brother
  25. #25
    Tasapainoinen ajaa. Asfaltilla kohtuullisen nopea (ei mikään ratapyörä) ja ainakin itse pidän jousituksesta koska Suomen mutkateillä on usein routavaurioita yms. kivaa epätasaisuutta. Keväällä hommatulla prätkällä on kierretty jo kertaalleen Laatokka ja siellä pyörä osoitti erinomaisuutensa huonolla pinnoitteella ajoon. Soralla pärjää mainiosti, huonolla asfaltilla erinomaisesti eikä moottoritiellä >160 nopeudetkaan aiheuttaneet ongelmia. Ainut miinus tasaisen tappavassa kovassa vauhdissa on ajoasento. Jos on tankkilaukku niin voi maata sen päällä ja pyörteily jää minimaaliseksi. Matala istuinkorkeus tuntuu hyvältä varsinkin soralla. Asfaltilla pyörä on hauska heittää vastaohjauksella kurviin jolloin tulee "oikean" moottoripyöräilyn tuntua. Ehkä suuri etupyörä ja sen kautta hyrrävoimat aiheuttaa sen että pienikin vastaohjaus tuntuu heti pyörän kallisteluna. Oikein tiukoissa kurveissa pitää olla tarkkana ettei ajaudu ulos koska pehmeä jousitus ei ole ratamaisen tarkka. Välillä kaipaisi hieman kumarampaa ajoasentoa kun ajo alkaa puuduttaa. Kone tuntuu vääntävän ihan kivasti. Tosin asfaltilla kaipaisi hieman enemmän potkua varsinkin kaksi päällä ajettaessa. Silti ohituskiihtyvyys on aivan riittävää kun heittää ennen ohitusta sellaisen vaihteen että kierrokset on 5500 paikkeilla. Paras vääntöhän on 6400:ssa. Sateella ajaessa toisaalta kiva kun ei ole pelko persiissä että pyörä lähtee alta kun vääntää hanaa vähänkin reilummin. Vääntö on tasaista ja yllätyksetöntä. Moottorijarrutus on vahva. Joissain tilanteissa jopa vaarallisen vahva. Kurvissa pitää varoa ettei höllää kaasua mutta toisaalta soralla moottori on erinomainen "abs". Myös mutkaisella asfaltilla on kiva ajaa kun ei tarvitse jarrua käyttää kuin erikoistapauksissa. Takajarru olematon mutta toisaalta menee kyllä lukkoon tarvittaessa. Etujarru tuntui alkuun riittävälle mutta 140:stä stoppiin jarruttaessa sekä kaksi päällä kaipaisi hieman enemmän potkua. Soralla kyllä teho riittää ;)
    Ulkonäkö välillä itseäkin kauhistuttaa mutta toisaalta tietystä kulmasta näyttää aika hyvälle. Pleksi on ruma. Kaipaisi enemmän enduromaisempaa ilmettä mutta enemmän maantiepyörähän tuo on. Pohjapanssari on hankintalistalla. Tarvikkeena saa metallisia.
    Lisää kokemuksia kiitos!

  26. #26
    Lainaa (suzuci @ Touko. 31 2004,14:32) kirjoitti
    Tasapainoinen ajaa. Asfaltilla kohtuullisen nopea (ei mikään ratapyörä) ja ainakin itse pidän jousituksesta koska Suomen mutkateillä on usein routavaurioita yms. kivaa epätasaisuutta. Keväällä hommatulla prätkällä on kierretty jo kertaalleen Laatokka ja siellä pyörä osoitti erinomaisuutensa huonolla pinnoitteella ajoon. Soralla pärjää mainiosti, huonolla asfaltilla erinomaisesti eikä moottoritiellä >160 nopeudetkaan aiheuttaneet ongelmia. Ainut miinus tasaisen tappavassa kovassa vauhdissa on ajoasento. Jos on tankkilaukku niin voi maata sen päällä ja pyörteily jää minimaaliseksi. Matala istuinkorkeus tuntuu hyvältä varsinkin soralla. Asfaltilla pyörä on hauska heittää vastaohjauksella kurviin jolloin tulee "oikean" moottoripyöräilyn tuntua. Ehkä suuri etupyörä ja sen kautta hyrrävoimat aiheuttaa sen että pienikin vastaohjaus tuntuu heti pyörän kallisteluna. Oikein tiukoissa kurveissa pitää olla tarkkana ettei ajaudu ulos koska pehmeä jousitus ei ole ratamaisen tarkka. Välillä kaipaisi hieman kumarampaa ajoasentoa kun ajo alkaa puuduttaa. Kone tuntuu vääntävän ihan kivasti. Tosin asfaltilla kaipaisi hieman enemmän potkua varsinkin kaksi päällä ajettaessa. Silti ohituskiihtyvyys on aivan riittävää kun heittää ennen ohitusta sellaisen vaihteen että kierrokset on 5500 paikkeilla. Paras vääntöhän on 6400:ssa. Sateella ajaessa toisaalta kiva kun ei ole pelko persiissä että pyörä lähtee alta kun vääntää hanaa vähänkin reilummin. Vääntö on tasaista ja yllätyksetöntä. *Moottorijarrutus on vahva. Joissain tilanteissa jopa vaarallisen vahva. Kurvissa pitää varoa ettei höllää kaasua mutta toisaalta soralla moottori on erinomainen "abs". Myös mutkaisella asfaltilla on kiva ajaa kun ei tarvitse jarrua käyttää kuin erikoistapauksissa. Takajarru olematon mutta toisaalta menee kyllä lukkoon tarvittaessa. Etujarru tuntui alkuun riittävälle mutta 140:stä stoppiin jarruttaessa sekä kaksi päällä kaipaisi hieman enemmän potkua. Soralla kyllä teho riittää ;)

    Joo itse muutaman katupyörän ajaneena vannoin aluksi niitten nimeen mutta käsitys muuttui kun kuluvaa kuuta 11 pänä ajoin päivän n: 200km 650 strommia vähän kaiken näköisillä teillä. Yllätyin joka suhteen esim. näin vanha mies ni ajoasento katteiten suojaavuus ja pienen koneen aivan käsittämätön vääntö ku kiepit ei putoo alta 3000 ni kokoonsa nähden aina puhuu. Vois äkkiseltää väittää että todella hyvä pyörä esim. Rautaperse kisoihin tai suorituksiin. Lisää kommentteja toivoopi koeajon jälkeen strommin ostanut jäsen Belluski
  27. #27
    Lainaa (heikkil @ Touko. 26 2004,07:44) kirjoitti
    Lainaa (Transalp @ Touko. 25 2004,21:42) kirjoitti
    Eikös 650 ja 1000 kuutioiset V-stromit ole ulkoisesti aika lähellä toisiaan? Ainakin kuvien perusteella ovat lähes sama pyörä konetta lukuun ottamatta.

    Millä selitätte aivan älyttömän hintaeron pyörien välillä?? Olin lentää perseelleni kun hintoja kahtelin... *

    Säästäsköhän, jos hommais DL-1000 koneen 650:n runkoon *
    Mainosmies sanoo, jotta alumiininen perusrunko molemmissa Stromeissa sama; ero akselivälissä syntyy erilaisista takahaarukoista ja puoli astetta eroavasta ohjauskulmasta. Keskenään vaihtokelpoisia osia ovat mm. jarruosat (etu + taka), vanteet (etu + taka) sekä usea pikkuosa (tuulisuoja, ilmanputsari, tankki, katteen yläosa, tarakka, vilkut, peilit etc.). Satulapohja molemmissa sama, mutta pikku-Stromissa uudelleenmuotoiltu 20mm matalemmaksi. Etuhaarukka perustaltaan sama, mutta isosiskossa sisällä cartridgevaimennin kun pikkuruisessa perinteisempää maatiaistekniikkaa.

    18kg painoero selittynee pikku-Stromin yksipuolisella äänenvaimenninsysteemillä, erilaisella takahaarukalla ja kevyemmällä voimanlähteellä.

    Hintaerosta pitääkin kysäistä maahantuojalta ja verottajalta. * * * *Esimerkiksi Briteissä 1000cc 6.349£ / 650cc 5.149£ ja Saksassa 1000cc 9.590 EUR / 650cc 6.990 EUR. Suomessa siis 1000cc 16.700 EUR / 650cc 10.900 EUR.

    Jos lupien kanssa vaihdat, niin ei säästä. Jos taas luvattomasti, niin kyllä - olettaen ettei peukalo keskellä kämmentä ja alumiinityötkin vakaasti hanskassa.* *
    No niin se on taas belluski tässä moro! Ei ole tullut noita V- stromm kommentteja joten päätin tässä pistää kokemuksia baltian matkasta 2:ksi päällä+ kolmen laukun verran kamaa. Mullahan on tämä pienempi painos eli 650. Pyörä on kyllä tosi makee kunhan alla on edes jonkin asteista väylää mitä tieksi kutsua voi. Kävimme kääntymässä riikassa ja matkalle osui niin tie työstä moottoritiehen kaikkea mahdollista. Pyörä kantaa notkumatta ainakin meidän perheen+ kamat. Iso kiitos taka jousen pika säädölle jota joutui rukkaamaan tuon tuosta ja kulkua löytyi sen verran että 850Gs Bemu ei kyllä jätä pätkääkään testattu on. Ulkoasusta päätellen molemmilla kuormaa suunnilleen saman verran.(kamat+suunniillen saman verran ihmis massaa) Pyörässä nyt kilsoja noin 6000. Virheeksi tälläiselle 180cm hukka pätkälle sanoisin jyrkähkön polvikulman.( Olisikohan 1000- stromin satulasa pelastus, jos joolkin kokemuksia moisesta vaihdosta niin kirjoittakaa) Muuten peliin syväti ihastunut jäsen belluski
  28. #28
    Hienoa kuulla ko. pyörästä positiivista kommenttia, samanlainen olis haaveissa.

    Kyseessä on tosin niin uus malli(toi 650cc) että kestää pari vuotta ennen kuin noita alkaa käytettyinä ja sopivaan hintaan löytymään.
  29. #29
    Lainaa (belluski @ Kesä. 13 2004,03:56) kirjoitti
    Lainaa (suzuci @ Touko. 31 2004,14:32) kirjoitti
    Tasapainoinen ajaa. Asfaltilla kohtuullisen nopea (ei mikään ratapyörä) ja ainakin itse pidän jousituksesta koska Suomen mutkateillä on usein routavaurioita yms. kivaa epätasaisuutta. Keväällä hommatulla prätkällä on kierretty jo kertaalleen Laatokka ja siellä pyörä osoitti erinomaisuutensa huonolla pinnoitteella ajoon. Soralla pärjää mainiosti, huonolla asfaltilla erinomaisesti eikä moottoritiellä >160 nopeudetkaan aiheuttaneet ongelmia. Ainut miinus tasaisen tappavassa kovassa vauhdissa on ajoasento. Jos on tankkilaukku niin voi maata sen päällä ja pyörteily jää minimaaliseksi. Matala istuinkorkeus tuntuu hyvältä varsinkin soralla. Asfaltilla pyörä on hauska heittää vastaohjauksella kurviin jolloin tulee "oikean" moottoripyöräilyn tuntua. Ehkä suuri etupyörä ja sen kautta hyrrävoimat aiheuttaa sen että pienikin vastaohjaus tuntuu heti pyörän kallisteluna. Oikein tiukoissa kurveissa pitää olla tarkkana ettei ajaudu ulos koska pehmeä jousitus ei ole ratamaisen tarkka. Välillä kaipaisi hieman kumarampaa ajoasentoa kun ajo alkaa puuduttaa. Kone tuntuu vääntävän ihan kivasti. Tosin asfaltilla kaipaisi hieman enemmän potkua varsinkin kaksi päällä ajettaessa. Silti ohituskiihtyvyys on aivan riittävää kun heittää ennen ohitusta sellaisen vaihteen että kierrokset on 5500 paikkeilla. Paras vääntöhän on 6400:ssa. Sateella ajaessa toisaalta kiva kun ei ole pelko persiissä että pyörä lähtee alta kun vääntää hanaa vähänkin reilummin. Vääntö on tasaista ja yllätyksetöntä. *Moottorijarrutus on vahva. Joissain tilanteissa jopa vaarallisen vahva. Kurvissa pitää varoa ettei höllää kaasua mutta toisaalta soralla moottori on erinomainen "abs". Myös mutkaisella asfaltilla on kiva ajaa kun ei tarvitse jarrua käyttää kuin erikoistapauksissa. Takajarru olematon mutta toisaalta menee kyllä lukkoon tarvittaessa. Etujarru tuntui alkuun riittävälle mutta 140:stä stoppiin jarruttaessa sekä kaksi päällä kaipaisi hieman enemmän potkua. Soralla kyllä teho riittää ;)
    Ulkonäkö välillä itseäkin kauhistuttaa mutta toisaalta tietystä kulmasta näyttää aika hyvälle. Pleksi on ruma. Kaipaisi enemmän enduromaisempaa ilmettä mutta enemmän maantiepyörähän tuo on. Pohjapanssari on hankintalistalla. Tarvikkeena saa metallisia.
    Lisää kokemuksia kiitos!
    Joo itse muutaman katupyörän ajaneena vannoin aluksi niitten nimeen mutta käsitys muuttui kun kuluvaa kuuta 11 pänä ajoin päivän n: 200km 650 strommia vähän kaiken näköisillä teillä. Yllätyin joka suhteen esim. näin vanha mies ni ajoasento katteiten suojaavuus ja pienen koneen aivan käsittämätön vääntö ku kiepit ei putoo alta 3000 ni kokoonsa nähden aina puhuu. Vois äkkiseltää väittää että todella hyvä pyörä esim. Rautaperse kisoihin tai suorituksiin. Lisää kommentteja toivoopi koeajon jälkeen strommin ostanut jäsen Belluski
    No niin sepä on savosta belluski moro. Huomenna 22.08 tarkoitus kokeilla kestääkö peeece istua iron butin läpi jos homma kerran onnistuu nii kuviakin tulee. Kello yöllä kakksi ja vatsa perhosia täynnä. Turvallista syksyä kaikille toivoopi belluski
  30.  
  31. #30
    Lainaa (belluski @ Elo. 22 2004,01:58) kirjoitti
    No niin sepä on savosta belluski moro. Huomenna 22.08 tarkoitus kokeilla kestääkö peeece istua iron butin läpi jos homma kerran onnistuu nii kuviakin tulee. Kello yöllä kakksi ja vatsa perhosia täynnä. Turvallista syksyä kaikille toivoopi belluski
    No tulikos rautaperseiltyä? Itselläkin oli tarkoitus Stromilla vielä syksyn nimiin ajaa tuo BB1000, mutta Laiskana Pötkylänä ™ siirsin tulevalle kesälle - Juhannuksen tienovilla kun saa ajaa koko matkan päivänpaisteessa...

    650-Stromkommenttia? Hmmm... Kesäkuun loppupuolella oma mopo ajoon, 8000 km takana (no kun kesäloma tuli lomailtua mopottomana, niin ei niitä kilsojakaan tullut...), eikä mitään muuta moittimista, kuin turhan lyhyt väli satulan ja jalkatappien välillä. Tuosta vaivasta kyllä pääsee eroon joko hommaamalla tonnisen Stromin satulan, tarvikesatulan tai verhoiluttamalla vanhan tuhdon. Talvipuhteina taitaa itsellä tulla kyseeseen vaihtoehto C.

    Jaksaa kiskoa täydessä reissuvarustuksessa (3 x kovat laukut) kaksi päällä ihan kiitettävästi. Vaihteita saa latoa hieman tonnista tiheämpään, mutta ei mitenkään häiritsevästi. Ajoltaan huoleton ja rento; nytkin piti käydä pyörällä ruokakaupassa naapurikunnassa, kun oli niin mukava ajaa mutkatietä...
Sivu: 1 / 3:sta 123 ViimeinenViimeinen