Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 37:sta
  1. #1
    PSmo:n avatar
    Liittyi Jun 2002
    UusKuopijolainen, savonkielen opiskelija!
    BMW:n kerholehdessä tulikin sitten tietoa bemarin moottoripyörän tulevaisuuden näkymistä Suomessa. Maahantuoja jää pois välistä ja kukin jälleenmyyjä saa selviytyä parhaaksi näkemällään tavalla valmistajan kanssa.
    On mielenkiintoista nähdä, kuinka tulevaisuudessa asiat hoituu. Miten paljon joku pohjoinen "kioskinpitäjä" jaksaa kiinnostaa nahkahousuja. Varsinkin kun oli jo maahantuojankin asioiden hoidossa suhteettomia viiveitä, liekö sitten johtunut valmistajan välinpitämättömästä suhtautumisesta Suomen markkinoihin. Asetelma ei ainakaan parane.
    Olisi voinut kuvitella, että hinnat olisi laskeneet, kun näin syntyi säästöjä, mutta enempi nimellisisksi alennukset jäivät.
    Toivottavasti valmistaja suhtautuu vastuullisesti asioiden hoitoon ja jälleenmyyjillä riittää mielenkiintoa, sillä on aina työläämpää asioida Saksaan saakka, kuin Suomeen.
    Jotenkin on aistittavissa, ettei mitään riskejä oteta, esim. pyörien toimitus 2-4 kk:n viiveellä tilauksesta vaatii asiakkaalta erityistä sinnikkyyttä ja myös kauppiaalta. (Jos teet kaupat huhtikuussa, ja saat pyörän elokuussa, mikä on vaihtopyörän arvon alennus kesän aikana?) Kait se menee siihen, että bemarin voi ostaa vai ennen vuodenvaihdetta, jotta saat kesäksi uuden pyörän. Ja arvaa harmittaako, kun olet tilannut marraskuussa "uuden" pelin ja helmikuussa julkaistaankin uusi ja mukavampi malli, jonka olisit halunnut tilata ;-(
    Mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
    Onneksi on muitakin Eurooppalaisia moottoripyöriä tarjolla, esim. Moto Guzzin uudet mallin ovat mielenkiintoisia, samoin Triumh kehittyy. Ja urheilullisella puolellahan Dugati ja Gagiva ovat jo tuttuja. Niin ja Jawakin on tulossa ;-)
    PSmo
    PSmo
    - Luotettavia asiantuntijalausuntoja aiheesta kuin aiheesta, niistä mitään tietämättä -
    *
    http://www.tiet.fi/liity.htm
  2. #2
    PSmo:n avatar
    Liittyi Jun 2002
    UusKuopijolainen, savonkielen opiskelija!
    ..tu kun toi teksti vaan tulee vihreällä, vaikka kuinka yrittää vaihtaa, sorry.
    Käännyn asiantuntijan puoleen, kun en itse osaa ;-(

    PSmo
    PSmo
    - Luotettavia asiantuntijalausuntoja aiheesta kuin aiheesta, niistä mitään tietämättä -
    *
    http://www.tiet.fi/liity.htm
  3. #3
    Komee ja nopee väri, mutta ei tuosta kirjotuksesta mitään selvää saa..
    Gray-haired riders don't get that way from pure luck !
  4. #4
    Tässä alkuperäis teksti uusiksi, hieman miellyttävämmällä värillä.

    BMW:n kerholehdessä tulikin sitten tietoa bemarin moottoripyörän tulevaisuuden näkymistä Suomessa. Maahantuoja jää pois välistä ja kukin jälleenmyyjä saa selviytyä parhaaksi näkemällään tavalla valmistajan kanssa.
    On mielenkiintoista nähdä, kuinka tulevaisuudessa asiat hoituu. Miten paljon joku pohjoinen "kioskinpitäjä" jaksaa kiinnostaa nahkahousuja. Varsinkin kun oli jo maahantuojankin asioiden hoidossa suhteettomia viiveitä, liekö sitten johtunut valmistajan välinpitämättömästä suhtautumisesta Suomen markkinoihin. Asetelma ei ainakaan parane.
    Olisi voinut kuvitella, että hinnat olisi laskeneet, kun näin syntyi säästöjä, mutta enempi nimellisisksi alennukset jäivät.
    Toivottavasti valmistaja suhtautuu vastuullisesti asioiden hoitoon ja jälleenmyyjillä riittää mielenkiintoa, sillä on aina työläämpää asioida Saksaan saakka, kuin Suomeen.
    Jotenkin on aistittavissa, ettei mitään riskejä oteta, esim. pyörien toimitus 2-4 kk:n viiveellä tilauksesta vaatii asiakkaalta erityistä sinnikkyyttä ja myös kauppiaalta. (Jos teet kaupat huhtikuussa, ja saat pyörän elokuussa, mikä on vaihtopyörän arvon alennus kesän aikana?) Kait se menee siihen, että bemarin voi ostaa vai ennen vuodenvaihdetta, jotta saat kesäksi uuden pyörän. Ja arvaa harmittaako, kun olet tilannut marraskuussa "uuden" pelin ja helmikuussa julkaistaankin uusi ja mukavampi malli, jonka olisit halunnut tilata ;-(
    Mutta toivotaan parasta ja pelätään pahinta.
    Onneksi on muitakin Eurooppalaisia moottoripyöriä tarjolla, esim. Moto Guzzin uudet mallin ovat mielenkiintoisia, samoin Triumh kehittyy. Ja urheilullisella puolellahan Dugati ja Gagiva ovat jo tuttuja. Niin ja Jawakin on tulossa ;-)
    PSmo

    SL125, CB500Four, CX500, K75RT, K1100LT, K1100LT, NX250, K1200LT, F650GS, K1100LT, 1200LT, nykyinen GL1800
  5. #5
    On kyllä melkoisen yllättävä veto Bemarilta. Tarkoittaa ehkä sitten myynnin ja huollon keskittymistä muutamaan isoon/erikoistuneeseen liikkeeseen. Toisaalta jos nuo aiemmissa thread'eissä esiintyneet tiedot siitä, että huolto-oikeuskin annetaan vain hyvin tiukoilla edellytyksillä, niin rajaa nopeasti isommat, useaa merkkiä edustavat myymälät ulos. Ei taida jäädä kovin montaa Puimuri-myymälää ja huoltoa Suomenniemelle.

    Onneksi Bemari ei juuri huollossa viihdy ja ainakin Bokseri on erinomaisen helppoa huollella itse. Taidanpa ajaa nykyisen loppuun (saa nähdä kumpi väsyy ensin - äijä vai mopo) ja vaihtaa sitten rollaattoriin tai h-h-h..daan (auts! ton sanominen oli vaikeaa...)
    <p>2002-2014</p>
  6. #6
    Lainaa (Seppo@R850R @ Joulu. 18 2003,08:12) kirjoitti
    Taidanpa ajaa nykyisen loppuun (saa nähdä kumpi väsyy ensin - äijä vai mopo) ja vaihtaa sitten rollaattoriin tai h-h-h..daan (auts! ton sanominen oli vaikeaa...)
    Toi on vähän niinkuin ojasta allikkoon...
    Suzuki Bandit 1200T -97
    KTM 690 Enduro R -15
    Ex: Suzuki GSX 1100 T (-89), Yamaha YZ 450 F (-08), KTM 640 LC4 Supermoto -03, Suzuki Bandit 1200N -05, Kawasaki ZZR 1100 -97, Kawasaki GPX 750R -89, Kawasaki KX 125 -90, Yamaha YZ 80 -89, Helkama Raisu -??
  7. #7
    PSmo:n avatar
    Liittyi Jun 2002
    UusKuopijolainen, savonkielen opiskelija!
    --"Onneksi Bemari ei juuri huollossa viihdy ja ainakin Bokseri on erinomaisen helppoa huollella itse. Taidanpa ajaa nykyisen loppuun (saa nähdä kumpi väsyy ensin - äijä vai mopo) ja vaihtaa sitten rollaattoriin tai h-h-h..daan *(auts! ton sanominen oli vaikeaa...)"--

    Minä ajattelin vielä vaihtaa kerra Adventureen, siinä kun on melkein sama ajoasento kun rollaattorissa, olis luonteva siirtyä sit sen puikkoihin *
    Nykyisen RS:n jälkeen joutuu opettelemaan rollaattorilla ajon.
    PSmo
    - Luotettavia asiantuntijalausuntoja aiheesta kuin aiheesta, niistä mitään tietämättä -
    *
    http://www.tiet.fi/liity.htm
  8. #8

  9. #9
    Tietäen suomalaisten kielitaidon niin kyllä voi olla että loppuu se vähäinenkin Bemarin myynti... Nyt kun maahantuoja jää välistä niin ne joutuvat kaikki takuu käsittelytkin hoitamaan suoraan valmistajan kanssa ja siellä sitten ei menekkään ihan mikä tahansa läpi vaan vaatii jo hieman pätevyyttä takuuanomuksen tekoon...

    Toivotaan vain että motoristit eivät ole se joka joutuu tästä eniten kärsimään *

    Itse en kyllä ole suurimpia Bemari faneja mutta mitä enemmän on kilpailua niin sitä pienemmät hinnat *

    Eiköhän kohta laiteta kansalaisadressi *
    "Screw you guys! I'm going home!" - Eric Cartman
  10. #10
    Liittyi May 2003
    aina iloinen itä-helsinki
    Ei muuta kun roudaamaan sakuista vähän käytettyjä.
  11. #11
    PSmo:n avatar
    Liittyi Jun 2002
    UusKuopijolainen, savonkielen opiskelija!
    Huomaatteko!
    Tekstin väri on muuttunut ja siitä ilahtuneena, tuli vissiin noi edelliset moneen kertaan, vaikka herjasi, ettei mennyt läpi???
    PSmo
    - Luotettavia asiantuntijalausuntoja aiheesta kuin aiheesta, niistä mitään tietämättä -
    *
    http://www.tiet.fi/liity.htm
  12. #12
    Lainaa (PSmo @ Joulu. 18 2003,13:55) kirjoitti
    Tekstin väri on muuttunut * ja siitä ilahtuneena, tuli vissiin noi edelliset moneen kertaan, vaikka herjasi, ettei mennyt läpi???
    Toisinaan tuntuu mulla kans herjaavan mutta kyllä ne joka kerta läpi menee....

    Tietäskö kukaan mistä moinen tökkiminen johtuu... *
    "Screw you guys! I'm going home!" - Eric Cartman
  13. #13
    Lainaa (Karban @ Joulu. 18 2003,11:57) kirjoitti
    Ei muuta kun roudaamaan sakuista vähän käytettyjä.
    On tiätty hieman huono vaihtoehto niille, jotka joutuvat turvautumaan merkkihuoltoon, jos noita on vain pari koko maassa...
    <p>2002-2014</p>
  14. #14
    Liittyi May 2003
    aina iloinen itä-helsinki
    Lainaa (Seppo@R850R @ Joulu. 18 2003,22:04) kirjoitti
    Lainaa (Karban @ Joulu. 18 2003,11:57) kirjoitti
    Ei muuta kun roudaamaan sakuista vähän käytettyjä.
    On tiätty hieman huono vaihtoehto niille, jotka joutuvat turvautumaan merkkihuoltoon, jos noita on vain pari *koko maassa...
    Sitten ei varmaan kannata edes harrastaa moottoripyöräilyä. Tai vaihtaa merkkiä.
  15. #15
    Lainaa (Karban @ Joulu. 19 2003,07:32) kirjoitti

    Menee Karban hieman provon puolelle. En suostu provosoitumaan ihan Joulun kunniaksi.

    Meitä on kuitenkin aika moneen junaan. Kaikki eiväöt kerta kaikkiaan halua harrastaa moottoripyöräilyä ruuvitaltta handussa. Itse tykkään huoltamisesta ja korjaamisesta - tiedän monia jotka eivät. He ovat niitä, jotka tarvitsevat hyvin toimivaa merkkihuoltoverkostoa.
    <p>2002-2014</p>
  16. #16
    Harmin paikka. Tietyt Bemarit olisivat ihan hyviä vaihtoehtoja. Tosin meillä päin lähin jälleenmyyjä on Motsikka Lappeenrannasta, joten kaupan syntyminen olisi epätodennäköistä.
  17. #17
    Lainaa (Seppo@R850R @ Joulu. 19 2003,21:06) kirjoitti
    Lainaa (Karban @ Joulu. 19 2003,07:32) kirjoitti
    Lainaa (Seppo@R850R @ Joulu. 18 2003,22:04) kirjoitti
    Lainaa (Karban @ Joulu. 18 2003,11:57) kirjoitti
    Ei muuta kun roudaamaan sakuista vähän käytettyjä.
    On tiätty hieman huono vaihtoehto niille, jotka joutuvat turvautumaan merkkihuoltoon, jos noita on vain pari *koko maassa...
    Sitten ei varmaan kannata edes harrastaa moottoripyöräilyä. Tai vaihtaa merkkiä.
    Menee Karban hieman provon puolelle. *En suostu provosoitumaan ihan Joulun kunniaksi.

    Meitä on kuitenkin aika moneen junaan. Kaikki eiväöt kerta kaikkiaan halua harrastaa moottoripyöräilyä ruuvitaltta handussa. Itse tykkään huoltamisesta ja korjaamisesta - tiedän monia jotka eivät. He ovat niitä, jotka tarvitsevat hyvin toimivaa merkkihuoltoverkostoa.
    Näin on...
    Ns125R -> CBR1000F -> XX -> 1000RR -> GSX1400 -> Gen2 Busa -> S1000RR -> K9 Gixxer
  18. #18
    Itse haetutin BMW:n Saksasta - kohtuuhintaan - jos vertaa siihen mitä niistä Suomessa pyydetään.
    Haluan siihen kuitenkin kunnon huollon talven aikana, joten pyörä piti viedä Tampereelle merkkihuoltoon. Pohjanmaalta on noin 150km matka. Kesällähän tämä ei ole ongelma - ja kun vielä saa pyörän rekisteriin.

    Itse olen valmis maksamaan huollosta, kun vain joku säilyisi jolla sen voi teetättää. Ei tahdo olla itsellä aikaa huoltaa ,eikä kykyäkään, sitten kun aikaa on, sen mieluummin käyttää itse pyörällä ajoon.
  19. #19
    Täytynee härkkiä tätäkin palstaa

    Olenkohan taas vaihteeksi väärässä kun kuvittelen, että suuri osa bemarikurkeista on varttuneempia ja varakkaampia herrasmiehiä, jotka eivät mielellään sotke näppejään huoltohommissa vaan teettävät ne hommata ammattilaisilla?

    En yleistä tai en sitä ainakaan myönnä , mutta taitaa olla näin ainakin verrattuna japsikuskeihin saatikka harrikkamiehiin. Ja kun näin on niin huollon saatavuus ja sen toimiminen on todella tärkeää merkin myyntitilastojen kannalta.
    Luulisin
  20. #20
    Lainaa (MagnaMan @ Joulu. 19 2003,23:53) kirjoitti

    Onnistuit!!

    Juu,salaa vaikka nikki muuta väittää: MULLA ompi bemari.... *

    Ja on mulla Jawakin... *

    Ja sukupuolikin meni vituralleen,sekin meni poskelleen että *ei sotke mielellään näppejään pyöränhuoltohommiin.

    Olenko ny mää sitten siis outo poikkeus joukossa,kun meni melekein kaikki maknan väiteet vidurallallalei..??

    ..tosin joku muu saa ny rassata mopoo,kun tuo halvausleikkaus * ...siis korjausleikkaus rajoittaa ton oician kätöseni käyttöä.Saas nähtä miten menee ens kesänä ajohommelit? *

    kirjoitusvihreitä...

    jawanainen: ränttätänttää sen olla pitää!!! Mummoillekin!

    VOL 1 * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * VOL2
    Kuu Kotarista kesään, * * * * * * * * * Kuu piikkisestä kesään,
    puoli kuuta customista, * * * * * * * * puoli kuuta vaunupyörästä.
    sivuvaunullisesta vähäsen. * * * * * *Kyykkypyörästä vähäsen,
    Museopyöristä ei päivääkään! * * * *faitterista ei päivääkään!

    MoTukka *-olkapäänä motoristilta motoristille. www.smoto.fi
  21. #21
    Lainaa (jawanainen @ Joulu. 20 2003,00:55) kirjoitti
    Onnistuit!!
    Taas tuli lunta tupaan tuvan täydeltä

    Mutta onneksi näin aluksi naiselta oikein naisen kädestä, joten tämä lienee ymmärrettävää

  22. #22
    No onhan minullakin Yamaha XJ900 -85, joka on lähes entisöity. Mutta nyt olisi tarkoitus ajella uudemmalla tekniikalla koko kesä ilman isompia murheita.
  23. #23
    Lainaa (RaunoV @ Joulu. 20 2003,13:50) kirjoitti
    No onhan minullakin Yamaha XJ900 -85, joka on lähes entisöity. Mutta nyt olisi tarkoitus ajella uudemmalla tekniikalla koko kesä ilman isompia murheita.
    Ehditkö entisöidä vai onko Sulla kolmaskin pyörä?
  24. #24
    Lainaa (MagnaMan @ Joulu. 19 2003,23:53) kirjoitti
    Täytynee härkkiä tätäkin palstaa

    Olenkohan taas vaihteeksi väärässä kun kuvittelen, että suuri osa bemarikurkeista on varttuneempia ja varakkaampia herrasmiehiä, jotka eivät mielellään sotke näppejään huoltohommissa vaan teettävät ne hommata ammattilaisilla?

    En yleistä tai en sitä ainakaan myönnä , mutta taitaa olla näin ainakin verrattuna japsikuskeihin saatikka harrikkamiehiin. Ja kun näin on niin huollon saatavuus ja sen toimiminen on todella tärkeää merkin myyntitilastojen kannalta.
    Luulisin
    No en mä tiä.. Sen kummemmin kuin muissakaan merkeissä tuo ajatus ei pitäne paikaansa. Tai sitten pitää..
    Pakosta olen huollossa käyttänyt mutta kun tuo 2 v menee keväällä ohi niin itse teen kaiken minkä osaan. Tahtoo vaan olla, että tarttis tikitaalivehkeet säätöihin sun muihin..

    Harrikkamiehistä niitä isoja päälliköitä vasta löytyykin
    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  25. #25
    Lainaa (J@ck @ Joulu. 20 2003,23:47) kirjoitti
    .... Tahtoo vaan olla, että tarttis tikitaalivehkeet säätöihin sun muihin..
    Tikitaalia? Mihin noita tarvitaan? Oma Ärrä huoltuu kyllä ilman ainoatakaan tikitaalia. No joo - jos Motronic'in mahdollisesti tallentamat vikakoodit haluaa lukea, niin siihen. Mutta ei siellä ikinä mitään ole... Tuonkin voi kyllä tehdä rakentamalla pienen, yksinkertaisen LED-pohjaisen indikaattorin. Ohjeet löytyy netistä ja osat maksaa pari Euroa - tekeminen kestää muutaman minuutin.

    Joku sanoo nyt,että mahdollisien vikakoodien resetointiin tarvitaan myös erikoisvarustusta - ei siihenkään. Riittää kun nappaa sopivan sulakkeen irti hetkeksi.
    <p>2002-2014</p>
  26. #26
    Tarkoitatte MoDiTecia... Voihan sitä joskus poiketa pajalla ja kytkeä pyörän tuohon matolaatikkoon ja todeta tilanteen. Tietty maksaa hieman mutta niinhän kaikki. Muutenhan ei bokseriin tarvita mitään ihmelaitteita. Balanssit katsotaan kuten muissakin ja seoksen kohdallaanolon voi tarkastaa missä tahansa autopajan analysaattorissa. Muuten kaikki toimenpiteet hoituu ihan kotikonstein.
    Stelvio NTX ´12
    V 650 NTX
    Tuareg 600 Wind
    CB 250 RS ´81 2x´82 ja ´83
    RD 250 LC
    Pegaso 650 Trail
    K 75
    R 45
  27. #27
    No sitä vaan tarkoitin noilla tikitaalivehkeillä, jotta mun Bemussa en osaa edes jarruille tehdä muuta kuin vaihtaa palat. Jarrunesteiden vaihtokaan ei ole aivan perinteinen homma. Siinä kun on sellaien tietokoneohjattu systeemi ja kahvalla ohjaillaan vaan sitä. Mikä integral-abs se nyt onkaan... On muuten järkyttävän hyvät jarrut!!
    Ja niin meinasinkin, että itse teen perushuollot ja korjaamolle vain silloin, kun tarttee pistää piuhat kiinni testeriin.

    Tuohon alkuperäiseen juttuun sen verran, että pelkäänpä samansuuntaisten tuulten puhaltavan tulevaisuudessa muidenkin merkkien kohdalla. Eli Bemu tuskin jää ratkaisuissaan ainoaksi.

    S1000XR ja Winha 340. Aiempia K1300S, K16GT, K1200S, K1200RS x 2, Virago 1100, Kawasaki Mach III, Suzuki T250, Yamaha DT125, Mz 125 jne..
    Route 66 - 2006.
  28. #28
    Omasani on tavana jarrut mutta tuskin noiden tehostettujenkaan jarrujen nesteenvaihdossa on mitään sen kummoisempaa kun vaan ei päästä ilmaa järjestelmään. Letku ilmaruuviin ja ruuvi auki. Vahtii vaan nesteastian kanssa ettei säiliö vedä ilmoja. Kahvaa tai poljinta voi sitten lirputella apuna jotta neste liikkuisi. Pitääkin oikeastaan tutustua systeemiin kaverin 1200 RS:ssä.
    Stelvio NTX ´12
    V 650 NTX
    Tuareg 600 Wind
    CB 250 RS ´81 2x´82 ja ´83
    RD 250 LC
    Pegaso 650 Trail
    K 75
    R 45
  29. #29
    Ei kannata mennä sorkkimaan integraalijarruja,jos ei todella tiedä mitä tekee.Nesteitten vaihto ei onnistu joka hepulta.
    Kahvassa oleva neste ei tule jarrusylinteristä ulos,vaan keskusyksiköstä.kyseisestä värkistä löytyy yhdeksän ilmaruuvia ja neljä nestesäiliötä.Kaikki ilmataan oikeassa järjestyksessä ja oikeilla välineillä.
  30.  
  31. #30
    Lainaa (1150gs @ Joulu. 22 2003,15:45) kirjoitti
    Ei kannata mennä sorkkimaan integraalijarruja,jos ei todella tiedä mitä tekee.Nesteitten vaihto ei onnistu joka hepulta.
    Kahvassa oleva neste ei tule jarrusylinteristä ulos,vaan keskusyksiköstä.kyseisestä värkistä löytyy yhdeksän ilmaruuvia ja neljä nestesäiliötä.Kaikki ilmataan oikeassa järjestyksessä ja oikeilla välineillä.
    Kylläpä taas sitten manataan kun pyörä on kymmenen vuotta vanha ja yritetään jossain tallin perällä vaihtaa jarrunesteitä *
    "Screw you guys! I'm going home!" - Eric Cartman
Sivu: 1 / 2:sta 12 ViimeinenViimeinen