Tulokset 1:stä 22:een 22:sta
  1. #1
    Ajattelin kirjoittaa muutaman rivin pyörän huutamisesta saksasta, jos vaikka foorumissa olisi muita yhtä hulluja kuin minä.

    Piti siis saada mopo ja varsinkin mopo, jossa olis talven ajaksi näpräämistä. Saksan eBay.deoli tuttu paikka, erilaisia asioita oli tullut 1,5 vuoden aikana huudettua, tosin vaan max 200 euron esineitä. Mutta siellähän myydään mitä vaan, mopojakin on myynnissä satoja.

    Kuka hullu ostaa pyörän ilman koeajomahdollisuutta?? Tätä piti miettiä tiukasti, usean kymmenen oston kokemukset kertoivat että sakut ovat suht rehellistä kansaa, tavaroiden kuvaukset ovat pitäneet hyvin paikkansa. Toisaalta nyt oli menossa selvästi enemmän rahaa kuin kertaakaan aikaisemmin.

    Päätökseksi tuli että max 1000 euroo laitetaan kiinni ja pyörän pitää olla sen verta yleinen, että jos käy huonosti, niin osista saa ainakin osan rahasta takaisin.

    Ja sit haku päälle, reunaehdot (hinta ja yleisyys) täytti lähinnä 80-luvun alkupuolen Hondat ja Jammut, 2-tahtiset merkit/mallit jätin suosiolla pois.

    Ensin meni ohi yks 650 Jammu, hinta ei noussut kuin reiluun 400, mutta pyörä ei ollut ajokuntoinen, joten huusin hyvin arasti. Sitten suosikiksi nousi Hondan VF-sarja (en vielä tiennyt kaikkia V4-koneen ongekmia...) ja taas missasin ensimmäisen arkuuttani (siisti, mutta ei käynyt).

    Sitten tuli huudettavaksi tämä ja ajettelin, että se on siinä...

    666 € ja olin onnesta soikeena, sit hakemaan kaikki mahdollinen tieto pyörästä netistä ja onnellisuus väheni huomattavasti, kun löytyi kaikki kauhutarinat ko V4-koneen ongelmista.

    No homma jatkui niin että suomalainen tuttu asui Saksassa ja asiaa oli vähän etukäteen pohjustettu. Rahat P:lle ja pyörä maksuun. P teki myös paperihommat ja ajoi pyörän Leipzigista Travemundeen, josta rahtilaivalla Hesaan ja peräkärryllä Vantaalle.

    Ahdistus koneen kunnosta vähän helpotti, kun mopo jaksoi laukata 460 km Saksassa, vain seuraavin ongelmin:
    - latausvalo paloi
    - lähti huonosti käyntiin lämpimänä

    Kustannuksista lyhyesti:
    - mopo 666 €
    - kulut saksassa + rahti n. 600 €
    - veroja oletan tulevan n. 600 €

    Asiasta enemmän kiinostuneille voin vastata joko täällä tai privana.
    ArtoM
    Honda VF 750 S -83
    Honda Pan European ST1100 -90
  2. #2
    Loisto juttu!

    Käytännössä kun Saksassa ei ole paljonkaan tuttuja niin se hieman vaikeuttaa tuota huutamista tota kautta.. Pitäisi olla valmiina lähtemään hakemaan se sitten suht heti...
    <br />
  3. #3
    Kertoisitko vähän lisää? Siis tuosta ebaystä yleensäkin, mitens maksut? Onko se jotenki sama asia kuin huuto.net täällä?
  4. #4
    Aika mielenkiintoinen tapa hankkia pyörä *
    Onhan siellä tavaraa tarjolla vaikka kuinka paljon, tsekkasin osan pintapuolisesti ja puolitusinaa kiinnostaa peliä löytyi heti. Täytyy tietenkin ihmetellä muutamaa yksilöä, että eikö muissa myyntipaikoissa ole pelillä kysyntää, kun mielestäni hinta/laatusuhde näytti tosi edulliselta...
    www.motzcari.com
    Sevenfifty -92, VFR800 -98, Suzuki V-Strom 650 -05
  5. #5
    Lainaa (karting @ Joulu. 12 2003,00:36) kirjoitti
    Kertoisitko vähän lisää? Siis tuosta ebaystä yleensäkin, mitens maksut? Onko se jotenki sama asia kuin huuto.net täällä?
    Ebay.de ja huuto.net perusperiaate on yhteinen, eli kamaa myydään huutokauppaperiaateella netissä.

    MUTTA siihen ne yhtäläisyydet sitten päättyvätkin, alla luettelon omaisesti tärkeimpiä etuja ebayn hyväksi huuto.net verrattuna:
    - myyjällä ei ole hintavarausmahdollisutta
    - hinnat alkavat melkein aina yhdestä eurosta
    - kohteet menevät sekunnilleen poikki

    Huuto.netistä en ole koskaan ostanut mitään, vaikka tunnukset tuli hankittua, mä en kestä niitä myyjien hintavaraussydeemejä ja jengin utelua, et kerro nyt mikä se hintavaraus on...

    Ebayssä ainoa konsti varmistaa minimihinta on panna lähtöhinta korkeammaksi, mut sit kaikki näkee sen.

    Maksuista, heinäkuussa 2003 tuli voimaan EU-laajuinen "EU-maksu", eli jos myyjä ilmoittaa pankkitilinsä IBAN-muodossa ja pankissa SWIFT/BIC-koodin, niin maksaminen onnistuu netin kautta, kuten kotimaisessa maksussa ja samoilla kuluilla, eli yleensä ei kuluja.

    Kohteista, jos saksa ei luonnistu lainkaan niin kannattaa ehkä jättää väliin "Versand nur nach Deutchland"-kohteet ja huutaa vain Europa tai Weltweit-kohteita. Silloin voi "vaatia" että myyjä asioi englanniksi ja IBAN yms koodit löytyy. Ite olen huutanut kyllä kaikkia ja yleensä olen saanut kamat suoraan Suomeen, mutta mulla on varalla myös toim.os saksaan.

    Rekisteröityminen kannattaa hoitaa ebay.com puolella, silloin saa itselleen englanninkielisen käyttöprofiilin ja samat tunnarit käy ebay.de

    Sit vaan huutamaan. Pieni varoitus, siihen jää helposti koukkuun ja ei sit huudeta mun kanssa kilpaa sitä Dainesen nahkapukua...
    ArtoM
    Honda VF 750 S -83
    Honda Pan European ST1100 -90
  6. #6
    Voitko vielä tarkemmin kertoa tuosta maksamisesta? Itse ostin viime talvena uuden nahkapuvun tuolta, muuta se tehtiin ns. suoralla kaupalla joten en huutanut siitä varsinaisesti. Rahat siirsin normaalina ulkomaan tilisiirtona, joka maksoi sitten muutaman kympin.
    Supermotard
  7. #7
    Lainaa (Tuppuzx6 @ Joulu. 12 2003,19:26) kirjoitti

    Jos sulla on käytössäsi ns. pankkiavaimet vai miksi niitä nyt kutsutaan, eli siis hoidat maksusi netin kautta pankistasi, nii täältä kautta voit nykyisin maksaa myös ulkomaan maksut kotimaan maksujen hinnalla.

    Kysy pankistasi lisää, ainakin Sammon systeemit on suht helppoja, varmaan muillakin.

    Tämä maksutapa siis vaatii, että on tiedossa vähintään myyjän tilitieto ns. IBAN-muodossa ja myyjän pankin SWIFT/BIC-koodi.

    Nää löytyy yleensä tiliotteesta, ainakin Suomessa.

    Asiaan hieman liittyen ja aiempaan varoitukseen koukkuun jäämisestä viitaten, nää
    eli kypärä, hanskat ja selkätuki tuli tänään huudettua takapenkin päällikölle. Hintakin oli ihan 1,50 euroa, mutta tuleehan siihen vielä 16,50 euroa postikuluja päälle. Varusteet maksaa...ja eihän niiden kunnosta vielä tiedä. *
    ArtoM
    Honda VF 750 S -83
    Honda Pan European ST1100 -90
  8. #8
    Lainaa (ArtoM @ Joulu. 12 2003,20:25) kirjoitti

    Juu, itse olen tuolta kans ostanut kamaa. Kannattaa tsekata myyjän palaute. Tuo on pelimiesten hommaa, yhtä tuotetta en saanut ennekuin soitin teini-ikäisen jannun äidille saksaan. Ei voi suositella heikkohermoisille. Saksaa kannattaa osata. Tuolta löytyy myös kohteita jossa rahat menee, eikä mitään tule...mutta välillä onnistaakin.

    Jake
    "Jos viistoistavuotiasta sais."

    990 KiloaTurhiaMuttereita....Supersellaisia
  9. #9
    Kerro toki myös sitten pyörän tekniikka puolesta rojektin edetessä.

    Täällä on hiukan toisenlainen tarina ebaysta, tosin Jenkkilästä.
    1290SAR, 950SE, 701LR Aurora, R75/5 Toaster
  10. #10
    Joopa joo. Eipä tässäkään asiassa mitään outoa ole. Todelliset asiantuntijat tekevät takuuvarmasti tiliä tällä jutulla ja harrastelijat maksavat oppirahat. Sellaista se on monessa muussakin jutussa
  11. #11
    Lainaa (antti @ Joulu. 12 2003,22:55) kirjoitti
    Kerro toki myös sitten pyörän tekniikka puolesta rojektin edetessä.

    Täällä on hiukan toisenlainen tarina ebaysta, tosin Jenkkilästä.
    Jep, kyllä mä raportoin pyörän kunnosta talven mittaan.

    Toi ebay.com juttu oli aika synkkää luettavaa, huijareita riittää joka paikkaan.

    Mä olen tosiaan huutanut saksan ebaystä varmaan jotain 60 eri tavaraa. Kertaakaan ei ole rahat mennyt niin ettei jotain olis tullut vastineeksi. Muutaman kerran on myyjä "hävinnyt" *(ei vastaa meileihin) ennen kuin olen lähettänyt rahaa. Tää yleensä kertoo siitä, että loppuhinta on ollut liian suuri pettymys myyjälle. Muutaman kerran tavaran kuvaus on ollut aika "optimistinen" ja olen niistä myyjälle silloin maininnutkin, kerran tuli jopa osa rahasta takaisin.

    Mutta "isolla" rahalla en ole huutanut, jos ei tätä mopoa nyt lasketa sellaiseksi. Myyjän "historia" kannattaa tosiaan katsoa ja jos myyjällä on kymmeniä positiivisia lausuntoja, niin riski on kyllä aika mitätön, ainakin mun kokemuksella ja nimenomaan saksan ebaystä.
    ArtoM
    Honda VF 750 S -83
    Honda Pan European ST1100 -90
  12. #12
    Jotain kommentteja kiintoisaan keskusteluun:
    Tämä "Versand nur nach Deutchland", mikä estää kysymästä kohteliaasti myyjältä josko kuitenkin lähettäisi karuun pohjolaan? Kerran on tullut kieltävä vastaus, vaikka kyselyjä on laitettu varmaan parikymmentä.

    Maksu onnistuu myös ilman IBAN ja BIC -koodeja, siihen riittää myyjän pankin nimi, BLZ ja Konto -numerot. Tällöin maksu hoidetaan ihmisen välityksellä josta seurauksena tilillepanomaksu ja hitaampi perillemeno. Enemmän neuvoja pankkien internet-sivuilta.

    Mitään takeita ei myyjän kielitaidosta ole vaikka joku vaati sitä Europa ja Weltweit-kohdassa. Mikähän oli pointti?

    "Sofort-Kaufenissa" on joskus ollut tosi hyviä tärppejä ja silloin ei ole ollut aikaa kysellä onnistuuko lähettäminen...
    2.11.2012, rookie94: Ei maailmanmestaruus tarkoita että on huippukuski.
  13. #13
    e. bay... ihan loistava paikka ostaa vaikka pari webastoa * eikä tuu ryöstetyksi...
    Autovero pois moottoripyöristä PERKELE!
  14. #14
    Joo on tuolta Saksan eBaysta tullu osaa tilattua. Ihan tyytyväinen olen ollut(varsinkin kun vertaa samojen osien suomihintoihin).
    Esim. katteita, jarruja swingejä ym... saa edullisesti johtuisiko gunttereiden fighter intoilusta...?
    Kunnon putkistoa olen yrittänyt kytätä mutta niitä sieltä ei tunnu löytyvän
    GS 1000E> GSXR 1200> ZXR 750> GSXR 1000> V-Raptor> ZX12R> ZZR 1100> CB 900 Cafe Racer> ZZR 1100> VMAX 1200> Hornet 900> GSX 1100E> XX 1100> GPZ 1100 RX> GSX 1100F> Wide Glide 1450
  15. #15
    Onko kellään muuten tietoa modile.de:n huuokauppasysteemistä..? huomasin äsken että siellä on nykyään sellainenkin, pyöriä ei ollut vielä yhtään myynnissä, eikä autojakaan ku muutamia.. joku saksankielentaitoinen vois valaista meitä kielitaidottomia siit..
    www.auktionen.mobile.de
    Terveys on hitain tapa tehdä kuolemaa
  16. #16
    Lainaa (Puuhis @ Tammi. 03 2004,22:05) kirjoitti
    Onko kellään muuten tietoa modile.de:n huuokauppasysteemistä..? huomasin äsken että siellä on nykyään sellainenkin, pyöriä ei ollut vielä yhtään myynnissä, eikä autojakaan ku muutamia.. joku saksankielentaitoinen vois valaista meitä kielitaidottomia siit..
    www.auktionen.mobile.de
    Saksankielentaitoni ei oo parasta a-ryhmää, mutta näyttää ihan normaalilta nettihuutokaupalta.

    Poikkeuksena eBayhin on, että kohde pysyy aina auki 2 minuuttia viimeisen huudon jälkeen, eli ei mene sekunnilleen poikki niinkuin eBayssä.

    Hintavarausmahdollisuutta en löytänyt, mutta myyjä voi asettaa lähtöhinnan ja minimikorotusportaan.

    Normaalit käyttäjätunnusrekisteröinnit, salasanat ja vahvistukset sähköpostin kautta.

    Liekö tästä eBaylle kilpailijaksi, toisaalta myyjiä voi kiinnostaa varsinkin toi kohteen auki pysyminen. EBayssähän isot pojat pelaa noilla "sneippereilla", jotka tarjoaa ohjelmallisesti muutaman sekunnin ennen loppua euron yli siihen asti korkeimman...tässä mallissa se ei kannata, kun käsinkin ehtii korottaa.

    Ja onhan se tietysti perinteistä huutokauppaa, että niin kauan huudetaan kunnes ei enää tule korotuksia.
    ArtoM
    Honda VF 750 S -83
    Honda Pan European ST1100 -90
  17. #17
    itellä tuotu cbr 900 firebladevm 97 oon ollu iha tyytyväinen
  18. #18
    Lainaa (karting @ Joulu. 12 2003,00:36) kirjoitti
    Kertoisitko vähän lisää? Siis tuosta ebaystä yleensäkin, mitens maksut? Onko se jotenki sama asia kuin huuto.net täällä?
    En ole mitään huudellut Euroopan eBaysta. Isossa maailmassa kylläkin ja monesti paitsi en muutamaan vuoteen sielläkään. Siellä tarjottavaan tuotteeseen voi laittaa vapaasti hintavarauksen ja niissä varauksia olikin. Se näkyi voimassa olevan hintatarjouksen vieressä, siis oliko viimeisin alle varauksen.

    Sekä ostajan että myyjän intressien turvaamiseksi oli (ja on) siellä useita maksun välittäjäfirmoja. Eräs niistä PayPal.
    PayPalin ja vastaavien avulla pyritään varmistamaan että ostaja saa tavaran kun on lähettänyt PayPalille myyjää varten maksun. PayPal ei sinänsä takaa yhtään mitään.

    Pyörää tms huudettaessa tulee tarjoukseen aina sisällyttää tarkastusvaraus ja se niissä normaalisti onkin.

    eBay:ssä altismielinen voi todella jäädä koukkuun.
    "If a..holes could fly, this place would be an airport"
  19. #19
    Itse en ostanut ebay:stä, mutta sika säkissä menetelmällä kylläkin.

    Eli: Mobile.de:hen reunaehdoiksi hinta min. 1000€ hinta max. 2000€. Silmiin osui Suzuki GS 500E -99 ajettu 27400 km, myyti-ilmoituksessa oli linkki kauppiaan kotisivuille. Sivuilla tiedot, arvot, ja muut kuvaukset sekä saksaksi, että englanniksi. Kuvia riittävästi.

    Sähköpostilla vaan viestiä kauppiaalle, että kiinnostusta löytyy, muutamaa sähköpostia myöhemmin syntyi kaupat. IBAN- ja SWIFT-koodeilla rahat tilille.

    Alkuun oli hieman pelko persiin alla, että mitenköhän käy..
    Mutta myyjä vakuutti omalla työllään (lähetti esim. kaikki paperit pyörästä sähköpostilla, aikaisempien suomalaisten ostajien nimet ja osoitteet jne.) Nyt pyörä tallissa, käy ja kukkuu kauniisti.
    Matkalla mitättömyydestä keskinkertaisuuteen.
  20. #20
    Lainaa (ArtoM @ Tammi. 04 2004,11:12) kirjoitti
    Lainaa (Puuhis @ Tammi. 03 2004,22:05) kirjoitti
    Onko kellään muuten tietoa modile.de:n huuokauppasysteemistä..? huomasin äsken että siellä on nykyään sellainenkin, pyöriä ei ollut vielä yhtään myynnissä, eikä autojakaan ku muutamia.. joku saksankielentaitoinen vois valaista meitä kielitaidottomia siit..
    www.auktionen.mobile.de
    Saksankielentaitoni ei oo parasta a-ryhmää, mutta näyttää ihan normaalilta nettihuutokaupalta.

    Poikkeuksena eBayhin on, että kohde pysyy aina auki 2 minuuttia viimeisen huudon jälkeen, eli ei mene sekunnilleen poikki niinkuin eBayssä.

    Hintavarausmahdollisuutta en löytänyt, mutta myyjä voi asettaa lähtöhinnan ja minimikorotusportaan.

    Normaalit käyttäjätunnusrekisteröinnit, salasanat ja vahvistukset sähköpostin kautta.

    Liekö tästä eBaylle kilpailijaksi, toisaalta myyjiä voi kiinnostaa varsinkin toi kohteen auki pysyminen. EBayssähän isot pojat pelaa noilla "sneippereilla", jotka tarjoaa ohjelmallisesti muutaman sekunnin ennen loppua euron yli siihen asti korkeimman...tässä mallissa se ei kannata, kun käsinkin ehtii korottaa.

    Ja onhan se tietysti perinteistä huutokauppaa, että niin kauan huudetaan kunnes ei enää tule korotuksia.
    Näkyy tuo mobile.de huutokauppa päättyneen alkuunsa ja siirtyneen TÄNNE, jonkun yhteistyösopimuksen pohjalta.

    Vanhat tunnarit käy, jos joku oli ehtinyt rekisteröityä mobile.de huutokauppaan.

    Edit: Linkki korjattu

    ArtoM
    Honda VF 750 S -83
    Honda Pan European ST1100 -90
  21. #21
    Kaksi pyörää on tullut ostettua Saksan ebaysta. Ei timantteja, mutta käypäsiä pelejä kumminkins. Kummallakin kertaa toisena osapuolena oli "kivijalkakauppias" jolla oli bewertungia ihan riittävästi. Nollakauppoja tehneitä tarjoajia kannattaa varoa. Omien ostojen eli yli 50 kaupan perusteella on vain yksi tietokonepeli jäänyt tulematta. Siitäkin huolimatta, että ebayn safe harbor tiedusteli asiaa kummaltakin kaupan osapuolelta. Kyseessä oli satoja kauppoja tehnyt myyjä enkä vieläkään tiedä, mistä homma oikein mätti.
  22.  
  23. #22
    Lainaa (ArtoM @ Joulu. 12 2003,23:23) kirjoitti
    Lainaa (antti @ Joulu. 12 2003,22:55) kirjoitti
    Kerro toki myös sitten pyörän tekniikka puolesta rojektin edetessä.

    Täällä on hiukan toisenlainen tarina ebaysta, tosin Jenkkilästä.
    Jep, kyllä mä raportoin pyörän kunnosta talven mittaan.
    Talvi meni eikä pyörälle tullut ihmeitä tehtyä, tähän oli suurimpana syynä kokeneempien neuvot kunnon testaamiseksi ajamalla ja osaltaan myös lompakan paksuus (ohuus)...joka tehokkaasti olisi kuitenkin estänyt isomman koneremontin.

    Pyörä on ollut nyt viikon päivät kilvissä ja kilometrejä on "yllättäen" tullut jo noin tuhat.

    Seuraavat viat tässä huutokauppa-saksantuonnissa hieman haittaavat menoa:
    - Pyörää ei saa lukkoon, eli tankolukko on niin löysällä ettei hermo riitä vemputtelemaan avainta pois.
    - Nopeusmittari ei toimi kun pyörä on kylmä.
    - Latausvalo palaa, lataus kuitenkin toimii jollain tasolla.
    - Bensamittari näyttää mitä sattuu.
    - Eturengas alkaa täristä, kun nopeus on yli 110 km.
    - Kalinaa koneesta kuuluu kotitarpeiksi asti, mutta käyntiinlähdön kanssa kuumana ei ole enää ongelmia. Tosin en tehnyt sille mitään erityistä, öljyt on vaihdettu ja ilmanputsarit puhdistettu.

    Summa summarum, olen suht tyytyväinen tähän 1 800 euroa kaikkinensa maksaneeseen hankintaani.
    ArtoM
    Honda VF 750 S -83
    Honda Pan European ST1100 -90