Sivu: 1 / 6:sta 123 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 1:stä 30:een 175:sta
  1. #1
    Jep, eli otsikon pyörä oli meikäläisellä vuorokauden verran testissä ja alla hiukan mietteitä laitteesta.

    Ensi istumalta penkki tuntui varsin kovahkolta, mutta tuntui olevan juuri sopivalla korkeudella. 181 sentin sovittaminen ajo-asentoon ei todellakaan ollut hankalaa, koska tilaa tuossa laitteessa on riittävästi, väitän että jopa 190 + senttisen vartalotkin tuohon mahtuu ja hyvin. Penkin kovuttaa ei kyllä enää ajossa huomaa!

    Kone käyntiin ja baanalle.

    Vaikka vettä vihmoikin iltamissa kun 999:n hain ajoon niin ei se vähentänyt nautintoa alkuun sitten pätkääkään! Heti ensimmäiseksi huomaa koneen mahtavat äänet! Termignonin putket pauhaa V-koneen jylinää pihalle juuri sopivan kovalla, pehmeällä ja matalalla murinalla. Kahvaa kun alkoi vääntämään niin ensimmäisenä irtosi Pilot Sportin pito tiestä. No ei sinänsä yllätys, olihan tie märkä ja vettä tuli taivaalta koko ajan lisää. Ensimmäiset mutkat ja kilometrit tuli ajeltua varovaiseen, hallintalaitteisiin totutellen (vaihdekaavio eripäin kuin omassa mopossa) ja koneen luonnetta ihmetellessä. Kaasuun vastaavuus on varsin loistava! Ei nyi, ei pätki, ei mieti, vaan kun kahvaa vääntää niin kone vastaa murisemalla heti ja liike eteenpäin on reipasta. Välitykset on kyllä varsin pitkät ja motarilla puksutellessani ajattelin että nyt ajan varmaan kutosella... kokeilen kuitenkin löytyykö lisää vaihteita... sieltä löytyi kaksi (!!!) vaihdetta lisää! Motarilla voi siis ajella hyvin jo nelosella!

    Ensimmäinen ilkeä asia joka tuli "naamalle" oli todellakin tuo vesisade ja kohtuullisen pieni alkuperäinen pleksi. Ajoviima heitti kaiken veden suoraan käsille, kypärään sekä olkapäihin. Oli meinaan kohtuu kylmä keli ja olo kuin uitetulla koiralla. Tuollaisessa hiukan ripeämmässä motarinopeudessa ei renkailla ole kovinkaan paljoa pitoa ja vaikka kuinka yritti pitää tasakaasua niin takanen irtoili varsin useasti, mutta silti maltillisesti.

    Uusi päivä , uudet kujeet.... Aurinkoa taivaalla! MUTKATIELLE!

    Auringon paistaessa sitten tuli otettua suunta mutkapätkille ja suunta kohti Hausjärveä. Ajoin loppujenlopuksi seuraavanlaisen reitin: Hyvinkää-Hausjärvi-Hikiä-Riihimäki-Kormu-Loppi-Läyliäinen-Kyt&aum l;jä-Hyvinkää-Klaukkala (motaria pitkin).

    999 on tehty mutkaisille tieosuuksille, siitä ei ole nyt hetkeäkään epäilystä! Jos vertaa vaikkapa 998:iin, jossa on hiukan lyhyempi akseliväli niin silti 999 on ketterämpi, kevyempi ja helpompi taitella mutkaan kuin 998. 998 tykkää pompotella keulaa paikka paikoin liiankin herkästi ilmaan, tosin sitä tekee kyllä 999:kin, mutta keula nousee huomattavasti rauhallisemmin ja kontrolluidummin. Liikkumatilaa on 999:n päällä runsaasti ja perseen heitto puolelta toiselle onnistuu vaivatta ja nopeasti. Yksi asia johon kiinnitin paljonkin huomiota oli se kuinka lähellä polveni olivat toisiaan! Polvet ovat lähempänä toisiaan kuin mitä nilkat on ja jopa huomattavan paljon! Tällaisella kelillä ei nahkojen alle saanut riittävästi lämmintä alle, joten TIXTEXit päällä oli lenkki suoritettava. Valitettavasti siinä hurmoksessa unohdin tuon asian (että ajoin Goret päällä) ja olin jo viittä vaille tumpata Goren polven maahan, sillä niin helppoa tuolla 999:llä on taittaa mutkaa! Onnekseni kuitenkin tajusin että nyt uupuu jotain... polvi ylös! Onnekseni polven saa nostettua todella korkealle tankin kylkeen, juuri tankin ja rungon kapeuden vuoksi.

    Suurinta ihmetystä aiheutti renkaat, jotka 999:ssä oli alla. Miten voi olla tuollaisessa "HyperSportissa" ensiasennuskumina Michelinin Pilot Sportit???!!! Niiden takia puski jännäkakkaa pariin otteeseen Goreihin, kun etunen ja takanen irtoilivat kantatessa, milloin erikseen, milloin samaan aikaan! Tuohon koeajo laitteeseen olisin (jos aikaa olisi ollut) säädellyt takajousitusta hiukan tiukemmaksi ja vaimennuksia erilailla. Keulaan en olisi koskenut. Takapää tuntui painuvan suhteellisen kasaan pariinkin otteeseen ja jos silloin oli (yleensä) kantillaan niin etunen tykkäsi lähteä puskemaan varsin voimakkaasti. Ei kiva tunne. Toisen kovan happipaikan auheitti k*tilo! IHME!!! Astronautti vani puski Läyliäinen-Kytäjä pätkällä pimeässä mutkassa väärällä kaistalla vastaan!!! Ei auttanut kuin omaa ajolinjaa tiukentaa ja toivoa että jenkki-ihme taipuu edestä pois. Onnekseni taipui!

    Ohitukset tuolla "pastalingolla" onnistuu kummia mukisematta ja vaiheita vatvomatta. Namia!

    Kaikenkaikkiaan tuossa 999:ssä on paljon helposti käsiteltävää voimaa ja ERITTÄIN paljon ajo-ominaisuuksia. Helppo, nautittava ja nopea laite käsiteltäväksi. Sen kanssa on sinut alta aikayksikön. Vaikkakin katson asioita pitzalla, pastalla ja lasagnella katetun pöydän takaa niin on se silti pakko sanoa että kyllä tuollainen olis pakko saada, mutta tällä hetkellä mut saa "järkiini" hintalappu... Ajo-ominaisuuksiltaan, jarruiltaan ja käsiteltävyydeltään saa Japanilaiset kyllä nenille 6-0.
    "Starvin' Marvin"

    Tylsimpinä hetkinä poikkea osoitteessa: http://www.janipartanen.com

    Ei tarvitse vilkkua käyttää, jos oot jo ojassa....
  2. #2
    Hyvä testijuttu, mutta taidan sittenkin vain toistaiseksi tyytyä vanhaan 888 SP 5:ni...
    "Mies ilman Ducatia on kuin pilvinen päivä"
  3. #3
    Lainaa (parjan_fin @ Loka. 02 2003,09:19) kirjoitti
    Vaikkakin katson asioita pitzalla, pastalla ja lasagnella katetun pöydän takaa niin on se silti pakko sanoa että kyllä tuollainen olis pakko saada, mutta tällä hetkellä mut saa "järkiini" hintalappu... Ajo-ominaisuuksiltaan, jarruiltaan ja käsiteltävyydeltään saa Japanilaiset kyllä nenille 6-0.
    Niinpä. 999 on niin hyvä peli, että siinä on vain kaksi huonoa puolta: Vaatimaton suorituskyky ja kova hinta (Master Bike 2003). Näistä syistä pysyttelen japsikikottimessa (iso punainen) *
    Mitään ei ole jaettu yhtä oikeudenmukaisesti kuin tervettä järkeä - kukaan ei tunne tarvitsevansa sitä lisää.
  4. #4
    Hyvä kirjoitus. Näkisipä vain useammin tällaisia.
  5. #5
    Lainaa (Bomber @ Loka. 02 2003,11:08) kirjoitti
    Lainaa (parjan_fin @ Loka. 02 2003,09:19) kirjoitti
    Vaikkakin katson asioita pitzalla, pastalla ja lasagnella katetun pöydän takaa niin on se silti pakko sanoa että kyllä tuollainen olis pakko saada, mutta tällä hetkellä mut saa "järkiini" hintalappu... Ajo-ominaisuuksiltaan, jarruiltaan ja käsiteltävyydeltään saa Japanilaiset kyllä nenille 6-0.
    Niinpä. 999 on niin hyvä peli, että siinä on vain kaksi huonoa puolta: Vaatimaton suorituskyky ja kova hinta (Master Bike 2003). Näistä syistä pysyttelen japsikikottimessa (iso punainen) *
    Ja sinä uskot mitä lehdissä lukee? Hienoa! Taas yksi oikea kouluesimerkki miten media vaikuttaa mielipiteisiin.

    Käypä hakemassa Ducatin maahantuojalta 999 koeajoon ja käy itse toteamassa millainen se on. Voipi olla että mielipiteesi "isosta punaisesta" muuttuu...
    "Starvin' Marvin"

    Tylsimpinä hetkinä poikkea osoitteessa: http://www.janipartanen.com

    Ei tarvitse vilkkua käyttää, jos oot jo ojassa....
  6. #6
    Voi, voi teitä Ducati-uskovaisia. * Olen valitettavasti sen verran kyyninen realisti, että en halua maksaa brändistä (ja nyt ei ole kyseessä konjakin sukulainen) tuhansia euroja. *
    Mitään ei ole jaettu yhtä oikeudenmukaisesti kuin tervettä järkeä - kukaan ei tunne tarvitsevansa sitä lisää.
  7. #7
    Lainaa (Bomber @ Loka. 02 2003,13:30) kirjoitti
    Voi, voi teitä Ducati-uskovaisia. * Olen valitettavasti sen verran kyyninen realisti, että en halua maksaa brändistä (ja nyt ei ole kyseessä konjakin sukulainen) tuhansia euroja. *
    Sulla mahtaa olla tosi tylsää...
    "Mies ilman Ducatia on kuin pilvinen päivä"
  8. #8
    Lainaa (Fabio T. @ Loka. 02 2003,13:38) kirjoitti
    [Sulla mahtaa olla tosi tylsää...
    Kuule, kyllä siinä prkl jännitystä riittää ajokauden aikana kun antaa pyörälle välillä kunnolla happea ja koittaa tähystellä, missä ne kytät taas pitävät rahasampo-ratsiaansa. * Liikenneturvallisuuden nimessä erityisesti nelikaistaisilla teillä, tietty. *
    Mitään ei ole jaettu yhtä oikeudenmukaisesti kuin tervettä järkeä - kukaan ei tunne tarvitsevansa sitä lisää.
  9. #9
    Parahin "Bomber".

    Kuka on puhunut mistään sijoittamisesta tai ostamisesta mitään? Sanoin vain että käy hakemassa koe-ajoon niin muuttuu se sinunkin mielipiteesi ko. laitetta kohtaan. En sanallakaan puhunut mistään ostamisesta yhtikäs mitään. Vai puhuinko?

    "Köyhälle kaikki on kallista."

    Noin joku viisas on joskus jossain sanonut, valitettavasti kuulun itsekin tuohon "ryhmään"...
    "Starvin' Marvin"

    Tylsimpinä hetkinä poikkea osoitteessa: http://www.janipartanen.com

    Ei tarvitse vilkkua käyttää, jos oot jo ojassa....
  10. #10
    Lainaa (parjan_fin @ Loka. 02 2003,14:14) kirjoitti
    "Köyhälle kaikki on kallista." *

    Noin joku viisas on joskus jossain sanonut, valitettavasti kuulun itsekin tuohon "ryhmään"...
    Mutta meneehän se niinkin että köyhän ei kannata ostaa huonoa...

    Arlen who?
  11. #11
    Lainaa (parjan_fin @ Loka. 02 2003,14:14) kirjoitti
    "Köyhälle kaikki on kallista." *
    Toisaalta, jos jotain oikein oikein tosissaan haluaa, niin ei sillä silloin ole hintaa...

    Hyvä testijuttu muuten.

  12. #12
    Ihan mielenkiinnosta utelen: mikä saa ihmisen lukemaan "Ducati -uskovaisen" kirjoittaman pitkähkön arvostelun moottoripyörästä, joka ei selvästikkään kiinnosta, ja sitten vielä kommentoimaan kirjoitettua tekstiä väheksyvään sävyyn? Minulle kun ei koskaan ole tullut tarvetta mennä esimerkiksi Honda -palstalle kommentoimaan vähättelevästi jonkun kyseiseen merkkiin/aiheeseen paneutuneen henkilön kirjoittamaa tekstiä. Eikö kaikilla olisi helpompaa, kun annetaan merkkiuskollisten ihmisten pyöriä omassa hiekkalaatikossaan kukin oman osastonsa alla, ja jätetään turhat provoilut muille foorumin palstoille?

    Erittäin hyvä testiraportti muuten
  13. #13
    Juu, erinomaisen mukava testiraportti!

    Nälkä vaan kasvaa syödessä.. no ihan liian hyvä toi ST4s:kin mulle on, että jäitä hattuun, kun ei rahaakaan vaihtoon vielä ole.
    Moottoripyöräily nuorentaa ja parantaa suorituskykyä. Tämä on japanialaisten tiedemiesten tutkima tosiassia. Otas siis ilo irti kurvailusta.
  14. #14
    En ole tuota tavaraa ostamassa vaikka hyvä onkin, mutta oli mukava lukea viitseliäästi kirjailtua testiraporttia. Tuon tasoisia saisi olla enemmän. Kertoo prutkusta ruohon juurelta eli oikean käyttäjän kannalta sortumatta "sekunnin sadasosiin" Kirjoitelkaa tytöt ja poijaat.
    "If a..holes could fly, this place would be an airport"
  15. #15
    Hyvä "raportti" oli, mielenkiintoista tekstiä... Lisää tämmöisiä, saapahan aiheita päiväuniin
    Pegaso IE
  16. #16
    Lainaa (Vincent @ Loka. 02 2003,17:03) kirjoitti
    Ihan mielenkiinnosta utelen: mikä saa ihmisen lukemaan "Ducati -uskovaisen" kirjoittaman pitkähkön arvostelun moottoripyörästä, joka ei selvästikkään kiinnosta, ja sitten vielä kommentoimaan kirjoitettua tekstiä väheksyvään sävyyn? * Minulle kun ei koskaan ole tullut tarvetta mennä esimerkiksi Honda -palstalle kommentoimaan vähättelevästi jonkun kyseiseen merkkiin/aiheeseen paneutuneen henkilön kirjoittamaa tekstiä. Eikö kaikilla olisi helpompaa, kun annetaan merkkiuskollisten ihmisten pyöriä omassa hiekkalaatikossaan kukin oman osastonsa alla, ja jätetään turhat provoilut muille foorumin palstoille?

    Erittäin hyvä testiraportti muuten *
    No tätä minäkin olen ihmetellyt. Eikä bomberin rutkutus kohdistu vain Ducatiin vaan myös kaikki muutkin ei japanilaiset ovat saaneet kuulla kunniansa (mm. BMW, Triumph, Laverda jne.) Lisäksi toimenkuvaa on laajennettu myös varustepuolelle. Jos satut käyttämään eri merkkisiä kamoja kuin bomberi, ne on ihan paskoja.

    Melskatkoon muualla.

    Arlen who?
  17. #17
    Niin.. Kysehän ei ole siitä, etteikö eri mieltä saisi olla, pidetään mielipiteenvapaudesta kuitenkin kiinni. Mielestäni jokaisen merkin oma osasto on kuitenkin sen verran "pyhä" paikka, että siellä pitäisi saada hehkutella ihan rauhassa (kaltaistensa parissa ) ilman että joku on välittömästi teilaamassa. No, ei siitä sen enempää. Tämäkin topikki on jo aivan tarpeeksi hakoteillä alkuperäisestä aiheesta.
  18. #18
    Eiköhän nuo "Bomberismit" kuitenkin ole hieman "kieli poskessa" kirjoitettuja, jotta mitäpä niistä hermostumaan.

    Tavallaanhan se vain lisää uskoa omaan merkkiin, kun pystyy uskottavasti teilaamaan "vihollisleirin" turhat epäilyt

    "Iso punainen" on lisäksi mielestäni hauskasti keksitty liikanimi Hornalle... ps. on se Tuutti mullakin

    Ja minusta SP-1 ja 2 on aika hauskoja pelejä nekin kunhan äänekkäämmät änkkärit on vaihdettu peleihin. Aika paljon niihin on matkittu Ducatia
    Moottoripyöräily nuorentaa ja parantaa suorituskykyä. Tämä on japanialaisten tiedemiesten tutkima tosiassia. Otas siis ilo irti kurvailusta.
  19. #19
    Arvoisat diletantit ja toverit, kiitoksia palautteestanne, josta tulevat elävästi mieleen ne ajat kun Neuvostoliitto oli vielä olemassa ja Brezhnev vallassa. Jouduin silloinkin väittelyihin suomalaisten kanssa, jotka katsoivat, että meille on parasta vain yksi ainoa totuus ja että viisaus asuu itärajan takana. Olette aivan asian ytimessä; pitäkää siitä kiinni.

    Parahin Italowestern, missä vika, kun et ole vielä saavuttanut sitä yksiniittisyyden astetta, jolla muut toverit ovat vastanneet tähän keskusteluaiheeseen (vai pitäisikö todeta hienommin englanniksi "topic") lähettämiini viesteihin. * Ai niin, unohdin: Iso punainen hallitsee. *
    Mitään ei ole jaettu yhtä oikeudenmukaisesti kuin tervettä järkeä - kukaan ei tunne tarvitsevansa sitä lisää.
  20. #20
    kas bomberi, sullahan on sitten KAIKISTA pyörämerkeistä kokemusta ja olet sit vaan päätynyt tohon "irtosiipeen", kerros ny meille paskojen pyörien omistajille miten eri merkkien ajettavuus ynnä muut ominaisuudet on verrattavissa keskenään...ja älä lue sitä mistään lehdestä, vaan anna kokemuksen puhua...oon vaan huomannut että sun mielestäs kaikki merkit paitsi sun blades on huonoja kaikin puolin! emmä tästä hihoja polta mut mä ootan vastinentta tohon sun linjaan ja luotan siihen että sä oot ajanu näillä erimerkkisillä pyörillä muutenki kun unissas lehti kädessä paskalla! muussa tapauksessa jos vastinetta ei löydy ja tän foorumin jutut ei kiinnosta, ni oo vaikka kirjottamatta tänne!

    btw. rupes toi 999:n paska kiinnostamaan
    Tyyli ennen tarkoitusta.
  21. #21
    Lainaa (mörkö @ Loka. 02 2003,21:41) kirjoitti

    Kerron sitten kun ensin näytät, että koska ja missä olen kirjoittanut: 1) omistamasi pyörän olevan paska
    2) kaikki merkit paitsi Bladeni ovat huonoja kaikin puolin *

    Osta vain pois kuleksimasta 999, mutta älä tyydy halpaan perusmalliin vaan osta 999S, joka maksaa 34.500 euroa. Ei ollut muistaakseni kuin 0,7 sekuntia hitaampi Bladea Master Bike 2003:n ratakierroksella. Hyvä on, sanon Bike Worldin kavereille liikkeessä käydessäni, että on rikollista myydä 19.500 euron riisimopoa, joka on nopeampi kuin 34.500 euron moottoripyörä. *
    Mitään ei ole jaettu yhtä oikeudenmukaisesti kuin tervettä järkeä - kukaan ei tunne tarvitsevansa sitä lisää.
  22. #22
    Erittäin mielenkiintoinen ja tavallisuudesta poikkeava koeajokuvaus. *
  23. #23
    Lainaa (Bomber @ Loka. 02 2003,21:59) kirjoitti
    Osta vain pois kuleksimasta 999, mutta älä tyydy halpaan perusmalliin vaan osta 999S, joka maksaa 34.500 euroa. Ei ollut muistaakseni kuin 0,7 sekuntia hitaampi Bladea Master Bike 2003:n ratakierroksella. Hyvä on, sanon Bike Worldin kavereille liikkeessä käydessäni, että on rikollista myydä 19.500 euron riisimopoa, joka on nopeampi kuin 34.500 euron moottoripyörä.
    tässä se taas nähään..."999 on hitaampi blade..." mulle on kuules ihan sama että onko joku pyörämerkki/malli vaikka 7 minuuttia nopeempi...sekin on kuskista kiinni...mut kyse on siitä että mitä tänne sivuille halutaan...jokainen meistä tällä foorumilla osaa todistetusti lukea jotka tänne kirjottaa, niin kokeiles sä ajaa ensin sitä kierrosaikaa ensin 999:llä ja sit bladella! haetaan siis omia kokemuksia! mut se että noi sun viestit on vähän joka jutussa muita merkkejä vastaan ja omaa ylistäviä eikä se oo paha asia...se on ainoastaan positiivista että sä pidät siitä mikä sulla on, ja niin mekin pidetään omistamme! lopetetaan siis tää jauhaminen...!
    Tyyli ennen tarkoitusta.
  24. #24
    tähän typerään nahisteluun on olemassa ratkaisukin:
    RSV1000R Factory, on öölaria ja radiaalia ja vielä
    paljon halvemmalla kuin 999:n hinnat alkaen tästä -malli ;)
  25. #25
    Lainaa (Guest @ Loka. 02 2003,22:22) kirjoitti
    tähän typerään nahisteluun on olemassa ratkaisukin:
    RSV1000R Factory, on öölaria ja radiaalia ja vielä
    paljon halvemmalla kuin 999:n hinnat alkaen tästä -malli ;)
    Aprilian Colin Edwards Replica pani Kilogixun tosi ahtaalle Master Bike 2003:ssa tehden lähes saman kierrosajan. * Blade jäi Prillerille selkeästi, mutta oli nippa nappa Isoa pianoa nopeampi. *
    Mitään ei ole jaettu yhtä oikeudenmukaisesti kuin tervettä järkeä - kukaan ei tunne tarvitsevansa sitä lisää.
  26. #26
    Jäsen
    Moderaattori
    Liittyi Oct 2002
    Lieto
    Lainaa (Bomber @ Loka. 02 2003,21:59) kirjoitti
    N

    Osta vain pois kuleksimasta 999, mutta älä tyydy halpaan perusmalliin vaan osta 999S, joka maksaa 34.500 euroa. Ei ollut muistaakseni kuin 0,7 sekuntia hitaampi Bladea Master Bike 2003:n ratakierroksella. Hyvä on, sanon Bike Worldin kavereille liikkeessä käydessäni, että on rikollista myydä 19.500 euron riisimopoa, joka on nopeampi kuin 34.500 euron moottoripyörä. *
    No nyt rupes ahistaa Suzuki-miestäkin

    Siis jopa 0,7 sekuntia hitaampi biken testeissä!! Oletkos ikinä ajatellut että noissa testeissä on pro-äijät vetämässä ympäri rataa ja yleensä nuo kuskit painavat jotain 50 KG hujakoilla ja pituutta löytyy 160cm sulka päässä.

    Kannattaisi varmaan hieman miettiä mikä pyörä sopii itselle parhaiten ja missä vehkeessä on munaa ja missä ei...

    Jos todella pitää biken testejä jonain raamattunaan niin kannattaisi todella lukea ne ajatuksella läpi eikä vain tuijottaa taulukosta mikä oli nopein radalla.

    Kuskistahan se on kiinni eikä moposta

    PS. Oli muuten loistava testiraportti!!
    Tosikot rakentavat itse oman helvettinsä!

    Moralisti - Ihminen, joka pelkää kuollakseen, että jollakin jossakin on hauskaa.
  27. #27
    Lieneepi syytä kuvailla hieman niitä perusteita, miksi itsestä tuo Ducati on ylitse kaikkien muiden kyykkypyörien...

    Ducatin tekniikassa (Amerikkalaisten mukanaolosta huolimatta..) on omintakeisia ja itsenäisiä ratkaisuja ja tehtaan tuotteet kehittää virtaviivaisesti toimiva tiimi, kuten tehtaan kilpapyörienkin. Kun Desmo sedici tulee myyntiin, eli L-4:llä varustettu parmesaanien ihme, voidaan ällistellä 15.000rpm masiinaa katukyykässä, jossa silti on L-2:n saundi.

    999 on lisäksi häkellyttävän mestarillinen muotoilultaan ja monopostona säädettävine istuimineen ja tankkeineen aivan omaa luokkaansa ajoasennon suhteen. Tulevaisuudessa kuskin istuinta saatetaan vieläkin laskea entisestään alemmas, arvaisin..

    999S tai R ja erityisesti Fila-versio oikeilla virityksillä tai sitä seuraava 999D olisi todella upeaa omistaa.

    Sitä tunnetta, joka syntyy jo pelkästä omistamisen ilosta, on vaikea kuvailla ja siitä voi tietty helposti todeta: "Happamia" kuten kettu pihjalanmarjoista..

    Mutta se on verrattavissa merkkinä vaikkapa Maseratiin tai Ferrariin kuten MV Agustakin, joka ehkä tulevaisuudessa myös tuo jotain uutta tälle alalla, vaikka rivinelkku onkin tällä hetkellä.

    -Saundi
    -Ajotuntuma
    -Tyyli
    -Arvo
    -Ajattomuus
    -Legenda
    -Kultti

    Siinäpä sitä, johon "iso punainen" ei koskaan pysty, vaikka suoritusarvoihin pystyisikin.

    "Näe maailma punavihervalkoisten lasien läpi ja ymmärrä"

    Moottoripyöräily nuorentaa ja parantaa suorituskykyä. Tämä on japanialaisten tiedemiesten tutkima tosiassia. Otas siis ilo irti kurvailusta.
  28. #28
    Lainaa (Italowestern @ Loka. 02 2003,22:51) kirjoitti
    Siinäpä sitä, johon "iso punainen" ei koskaan pysty, vaikka suoritusarvoihin pystyisikin.
    Näin voi olla. Sinä pidät 999:stä, minä Bladesta, kolmas jostain muusta, ja hyvä niin. Kun se joiltakin näyttää unohtuneen totean, että elämme demokratiassa, jossa sallitaan erilaiset näkemykset. Jos se ei miellytä, voi kääntää esim. Ducatin keulan kohti Moskovaa. *
    Mitään ei ole jaettu yhtä oikeudenmukaisesti kuin tervettä järkeä - kukaan ei tunne tarvitsevansa sitä lisää.
  29. #29
    Niinpä. Oikeassa olet. JOKAISELLA on oikeus tykätä TASAN siitä mistä tykkää.

    Lienee syytä lisätä vielä, että Rolls Royce on Rolls Royce juuri osittain sen ansiosta, että se on aina ollut kallis ja kestävä. Eipä ole toista autoa, jolla olisi edes liki sellainen imago kuin Rollsilla.. Ei tule mersusta Rollsia vaikka olis kuinka Maybach, ei Toyotasta, vaikka olisi kuinka Lexus jne.

    No, tämä siis ihmisen turhamaisuudesta ja siitä minkä ihmeen takia juuri sen pitää viehättää, joka on kallista ja erikoista. Itse olen koko elämäni ajan jostain käsittämättömästä luonteenpiirteestä johtuen arvostanut itsenäisiä ja suuntatietoisia valmistajia, brandeja. Jopa liiaksi.

    Esim. Sony on vieläkin olohuoneessa johtava merkki, kun se joskus oli jotain. Ei se enää ole tae laadusta, eikä edes erikoisuudesta tai teknisestä kehityksestä. Se on enää pelkkä brandi. Ehkäpä muotoilua edes.

    Nyyh. Nykyään ei saa kunnollista väritelkkaa edes isolla rahalla, ei toimivaa ja kestävää kännykkää millään hinnalla eikä miltään merkiltä.

    Inhottaa, kun halvan hinnan vuoksi kaikelta tekniikalta meinataan viedä "munat".

    Siksi on niin mukavaa kun on prätkät, joita itse kukin voi arvostaa oman maun mukaan merkistä ja hinnasta riippumatta.

    Niissä tuntuu lähes ainoana tuotealueena yksityisille ihmisille valmistettavien tuotteiden maailmassa olevan myös todellista laatua ja intohimoa.

    Se on mahtavaa!

    Eläköön Ducati! Eläköön moottoripyörät!
    Moottoripyöräily nuorentaa ja parantaa suorituskykyä. Tämä on japanialaisten tiedemiesten tutkima tosiassia. Otas siis ilo irti kurvailusta.
  30.  
  31. #30
    Lainaa (Italowestern @ Loka. 02 2003,23:33) kirjoitti
    Eläköön Ducati! Eläköön moottoripyörät!
    Valmistaudun neuvotteluihin mopokauppiaiden kanssa 2004 Bladesta ja tarvittavasta välirahasta kunhan hinta ilmoitetaan marraskuussa. * Ans kummä arvaan, olet ajatellut 999:n hankkimista. *
    Mitään ei ole jaettu yhtä oikeudenmukaisesti kuin tervettä järkeä - kukaan ei tunne tarvitsevansa sitä lisää.
Sivu: 1 / 6:sta 123 ... ViimeinenViimeinen