Tulokset 1:stä 18:een 18:sta
  1. #1
    Onko kokemuksia eurooppaan menosta via Baltican kautta. Voisi joskus kokeilla muutakin kuin ajaa mailman pisimmän hirviaidan välissä kohti etelää.
  2. #2
    Juu, kokemusta on...

    Pyörällä Riigan asti, mutta autolla on Vrsovaan asti kokemusta...

    Eli Virohan on suht turvallinen maa, siellä ei ole kertakaan ollut ongelmia, ja muutenkin prätkiin suhtaudutaan melko positiivisesti.

    Latvia ja Liettua taas ovat sellaisia maita että ainakin meikäläisellä on koko ajan sellainen olo ettei uskalla jättää pyörää ulos yksin kovin pitkäksi ajaksi. Öisin ehdottomasti kannattaa saada pyörän maksulliseen/lukolliseen tilaan, usein hotelleilla on joku takapiha johon pyörä mahtuu.

    Puola puolestaan on ihan oma juttunsa, teiden pinta on heikohko, usein tienpinnoissa on syvät urat, joten kannattaa varoa niitä.

    Kuitenkin ihan yleisellä tasolla, suosittelen pientä varovaisuutta, pari U-lukkoa (ketjuilla ei tee mitään, kun ne saa leikattua helposti), kaikkea pientä (työkalut, rengas-spray, jne....)...
    <br />
  3. #3
    Via Baltica on tuttu useammasta sessiosta. Samoin Viro, Latvia, Liettua.

    Niiden rikollisuudesta voi olla montaa mieltä. Itse en ole törmännyt ikinä ongelmiin ja nyt, kun EU rahaa on tullut tiestön perusparannuksiin (ja ne saa ne joskus valmiiksi), reissu Riikaan on helppo siivu: suosittelen lämpimästi!

    Latviassa kannattaa olla tarkkana 90 km:n kattonopeuden kanssa. Poliisi tahtoo periä veronsa ja siihen kassaan on itsekin tullut osallistuttua. Tosin osa meistä on sitä mieltä, että tutkan näyttämä on suoraan verrannollinen paikallisen poliisin länsivaluutan tarpeeseen.

    Liettua ei kuulu Green Gard sopimukseen: oma liikennevakuutus!

    PUOLA ON mopoilijan maanpäällinen koettelemus -ainakin jos sataa, jolloin urat ja nafta veden päällä yhdessä tekee ajokokemuksesta jokseenkin seikkailupitoisen. Hevosvankkurit, jotka kääntyvät yllättäen hitaalta kaistalta nelikaistaisen tien yli, alleviivaavat seikkailunomaisuutta. Toki Puola on hanskattavissa. Mikä ei olisi -ja tulinhan siitä läpi minäkin -ja tulen vastakin. Se rikollisuuskin iskee oikeasti siellä. Puola on ISO!

    seku



    ... jotain piti muistaa
  4. #4
    Usein Puolassa käyneenä voisin sanoa etten ole rikollisuten törmännyt...

    Kuitenkin Via Baltica on tällä hetkellä loistavassa kunnossa Liettuan ja Puolan rajaan saakka. Muutama silta ja liittymä on rakenteilla vielä Liettuassa, mutta tie on hyvä, vaikkakin hieman pomppuisempi kuin mihin ollaan totuttu Suomessa.

    Liettuan vakuutus maksaa 16 Latia, tai €25 (Eurot käy maksuna rajalla). Vakuutus on voimassa 3 viikkoa ellei makseta lisää. Muissa maissa Green Card toimii.

    Puolan urat ovat käsittämättömiä! Tien pinta on aika huono, ja urat vovat olla 20cm syviä! Ja tuo on liioittelematta, ja valitettavasti Varsovassa liian yleinen tilanne. Prätkiä siellä kuitenkin jo näkyi viime viikonloppuna suhteellisen paljon, eli sielläkin meitä on.... * * * * * * *



    <br />
  5. #5
    Niinpä!

    Tarkoitukseni se ei ollut minunkaan "Puolan rikollisuudella" peloitella -itse kun en sielläkään ollut kohteena, mutta Puola ON ISO ja siellä on sitä sun tätä.
    Lisäksi olen muutamaan kertaan sivusta paikallista miliisinäytöstä seurannut, mutta onhan niitä poliisitapahtumia täälläkin.
    MUT, MUT: yöpymismestat kannattaisi välittää. Puolassakin tuli mentyä varsin sattumanvaraisesti ja joskus jonkun vinkit olisi säästäneet lukuisia Egejä. Omatkin muistiinpanot on turhan hatarat.
    Lisäksi unohdin suositella Prahaa! Siitä vaan Puolan läpi ja JIIHAA!

    seku
    ... jotain piti muistaa
  6. #6
    Lainaa (seku @ Huhti. 08 2003,14:41) kirjoitti
    MUT, MUT: yöpymismestat kannattaisi välittää. Puolassakin tuli mentyä varsin sattumanvaraisesti ja joskus jonkun vinkit olisi säästäneet lukuisia Egejä. Omatkin muistiinpanot on turhan hatarat.
    Suosittelen hotelli Warzavaa lähellä Liettuan ja Puolan rajaa, sijaitsee Augustow-nimisessä kylässä. Hinta on aika suolainen, n. 45 e/yö/hlö, mutta hintaan kuuluu taatusti turvallinen ja vartioitu pysäköintialue. Ja olihan ko. kolmen tähden hotelli muutenkin tyylikkäämmästä päästä.

    Toinen paikka, missä on Puolassa tullut yövyttyä, on hotelli August, sijaitsee Krakowasta länteen Bochnia-nimisen kylän paikkeilla. Oli ihan kelpo paikka ja sopivan hintainen (n. 30 e). Lisää voipi killitellä osoitteessa http://www.august.bochnia.info.



  7. #7
    Tuli muuten mieleen jos ens kesänä koittas tota Via Balticaa töräyttää etelään niin mitenhän mahtaa vakuutusehdot muuttua sitä myöten kun maat liittyvät EU:hun. Vieläkö siellä vaaditaan erilliset vakuutukset yms.. Kuka tietää vai tietääkö kukaan?
    -Ensin mä luulin, sitten mä aattelin, ja olihan siellä muitakin-
  8. #8
    Lainaa (-devil- @ Marras. 07 2003,14:48) kirjoitti
    Tuli muuten mieleen jos ens kesänä koittas tota Via Balticaa töräyttää etelään niin mitenhän mahtaa vakuutusehdot muuttua sitä myöten kun maat liittyvät EU:hun. Vieläkö siellä vaaditaan erilliset vakuutukset yms.. Kuka tietää vai tietääkö kukaan?
    Nostetaas tätä aihetta, jos vaikka joku tietäis jo jotain noista vakuutuksista, netistä ei ainakaan pienellä hakemisella löytynyt...

    Itellä kans suunnitteilla mamman kanssa rauhallisen vauhtinen * Tsekin reissu ensi kesänä, ei me uskalleta noiden hirmujen vauhtiin Italiaan.

    Ja ainakin toiseen suuntaan on tarkoitus mennä via Balticaa.
    ArtoM
    Honda VF 750 S -83
    Honda Pan European ST1100 -90
  9. #9
    Via Baltica, Puola ja Itä-Eurooppa on tiestöltään mielestäni ihan ok kun vertailukohdaksi otetaan se Venäjän tiestö joka kuljettiin Uralille ja takaisin viime elokuussa. Itäistä Eurooppaa on katsottu Tallinnasta Kroatian ja Kosovon kautta Kreikkaan eikä tien kuntoa ole tullut moitituksi. Paitsi Kroatiassa sen jälkeen kun sateen liukastamalla asfaltilla tuli kontattua.
    Ennen Venäjällä ajoa koskaan aikaisemmin ei ole tullut tarvis pysähtyä vetämään henkeä ihan vaan sen vuoksi, että tie on kunnoltaan sellainen kun on.
    Venäjälläkään ei ollut oikeastaan mitään ihmeellistä lukuunottamatta huonoja teitä ja olematonta opastusta, jonka vuoksi kaupungeista poispääsy tuotti välillä melkoisesti päänvaivaa. Suosittelen tutustumista paikalliseen murteeseen vaikka kansalaisopiston kurssilla ennen suunniteltua matkaa, jos on se ei ole muuten tuttua. Helpottaa elämää kummasti...
    Stelvio NTX ´12
    V 650 NTX
    Tuareg 600 Wind
    CB 250 RS ´81 2x´82 ja ´83
    RD 250 LC
    Pegaso 650 Trail
    K 75
    R 45
  10. #10
    Muistan kuulleeni, että liettuaan ei tarvita erillistä vakuutusta enää, en tosin ole varma, mutta tarkista asian, jos motivaatio riittää.
  11. #11
    Liikenne vakuutus on voimassa myös liettuassa (green card-todistuksella), ainakin fennialla, linkki. Jos ymmärsin oikein niin läpiajo matkalla esim. saksaan liikennevakuutus on voimassa aina, jos seuraava pitää paikkansa. "ETAn valtioissa sattuvien vahinkojen lisäksi liikennevakuutus kattaa ETAn ulkopuolella, välittömällä matkalla ETAn jäsenvaltioista toiseen suomalaisille tai muille ETAan kuuluvien maiden kansalaisille tai heidän ajoneuvoilleen aiheutuneet vahingot." lainaus linkin sivuilta. En itse ole fennian asiakas, enkä tiedä heidän korvaus käytäntöä, mutta tuon tiedon perusteella liikennevakuutus on kyllä voimassa, kaskosta en sitten tiedä, jos *joku tietää niin kertokaa.
  12. #12
    Vakuutusyhtiönne motoristiystävällisyyttä arvioidessanne kannattaa Balttiaan mennessä tsekata Kaskon omavastuuosuus esim. varkaustapauksessa.
    On olemassa yhtiöitä, joilla omavastuu nousee moninkertaiseksi ja säilytykselle asetetaan ehtoja, joita ei etukäteen selvästi kerrota. Käypä siis vaivaamassa etukäteen vakuutusvirkailijaa.
    Omassa vakuutuksessani Kaskon ehdot säilyy samaan –vaikka sitten menisin jopa Venäjälle.
    ... jotain piti muistaa
  13. #13
    Liikennevakuutushan on nykyään voimassa myös Liettuassa (ja muissakin itäeuroopan maissa) vakuutusyhtiöstä riippumatta kunhan vaan ottaa greencardin matkaan mukaan, kyselevät sitä melkein joka rajalla. Kaskon ehdot ovatkin sitten yhtiökohtaisia, monilla yhtiöillä varkausvakuutus ei ole voimassa.

    Itse olen kulkenut Via Balticaa useita kertoja suuntaan jos toiseen, saldona yhdet ylinopeussakot jotka nekin pahus tuli a**olla. Teiden kunto vaihtelee ja huonojakin löytyy, varsinkin jos poikkeaa viralliselta Via Balticalta paikallisteille. Opasteet ovat paikoitellen todella huonoja mutta kaikesta on selvitty, jos ei kartan avulla niin kyselemällä. Ihmiset tuntuvat olevan perusystävällisiä vaikkei yhteistä kieltä aina löydykään.

    Turvallisuuskysymykseen suhtaudun aika positiivisin mielin. Itse en ole ikinä tuntenut itseäni uhatuksi ja menopelit on saanu olla rauhassa vaikka en ole minkäänlaisia lisälukkoja käyttänyt ja pyöräkin on välillä sentään yöpynyt Puolassa kadunvarressa. Toisenlaisiakin tarinoita varmaan löytyy, mutta varastetaanhan niitä mopottimia suomessakin.

    Kaikenkaikkiaan Via Baltica on ihan mukava vaihtoehtoreitti Eurooppaan ja nähtävyyksiäkin löytyy matkan varrelta ja bensa on hiukan halvempaa. Viime kesänä ajelimme "itäblokin" kautta Budapestiin ja takaisin ilman vaikeuksia.

    Kuitenkin matkalla täytyy pitää mielessä, että ollaan vanhoissa sosialistimaissa ja kaikki asiat eivät toimi kuten kotona. Liikennekulttuuri on Eestiä lukuunottamatta venäläistyyppinen eli suomalaisittain katsottuna törkeä ja välinpitämätön. Halvan hotellin suihkusta voi tulla ruskeata vettä. Tienvarsikahviloiden wc:t olisivat usein siivouksen tarpeessa. Mikäli se pelottaa tai ahdistaa niin ei kannata lähteä itseään stressaamaan ja pilaamaan lomaansa, mutta jos omaa pientä seikkailumieltä niin ei kun baanalle!
    "Ohittaminen kannattaa aina"
  14. #14
    Tuolta autoliiton nettikaupasta saa tilattua oppaan via balticalle. 86 sivua, päivitetty 2003-2004. Veikkaan että maksaa ittensä takasi ainaki enskertalaisella.
  15. #15
    Lainaa (kemikaali @ Helmi. 16 2004,10:16) kirjoitti
    Tuolta autoliiton nettikaupasta saa tilattua oppaan via balticalle. 86 sivua, päivitetty 2003-2004. Veikkaan että maksaa ittensä takasi ainaki enskertalaisella.
    Tuon kirjan saa kätevästi tilauttua myös

    http://www.akateeminen.com/

    Tässä tiedot:
    Lainaa kirjoitti
    AUTOLLA VIA BALTICALLA
    OLLIKAINEN & HEMMING (TOIM)

    Hinta: 11,90 €
    ISBN: 951-97106-3-9
    Ilmestymisaika: 2004
    Kustantaja: AUTOLIITTO RY
    Painos:
    Sivumäärä: 86
    Sidosasu: NID
    Elämässä täytyy olla muutakin kuin se, että saa kaiken.
  16. #16
    Lainaa (Guest @ Tammi. 04 2003,14:35) kirjoitti
    Onko kokemuksia eurooppaan menosta via Baltican kautta. Voisi joskus kokeilla muutakin kuin ajaa mailman pisimmän hirviaidan välissä kohti etelää.
    Terve Lukuisia kertoja Puolassa käyneenä, en tosin pyörän kanssa, en halua ottaa niin kovasti riskejä, että lähtisin Puolan läpi moottoripyörällä. * Tamä on vain minun oma ,
    sekä Gdanskissa sijaitsevan suomalaisen merimieskirkon edustajan näkemys myös. Suurimmat ongelmat käsittääkseni johtuvat polakkien järkyttävästä ajotavasta ja teiden kehnosta kunnosta. En myöskään tiedä, löytyykö Puolasta merkkihuoltoja esim. japsipyörille, *jos jotakin matkan aikana siellä sattuu. *
    Onnea vaan rohkeille *
    kotka
  17. #17
    minä ajoin viime kesänä tallinnasta budabestiin ja olin puolassa neljä yötä ja voin suositella reittiä.minun mielestä ei tarvitse rosvoja pelätä,ja menee yöksi sellaiseen paikkaan jossa on lukittu paikka tai vartija.minulla on pyörässä hälytin joka säädettiin niin herkälle että pikkuinen tönäisy laukaisee hälyttimen niin kahden viikon retkellä ei kertaakaan mennyt päälle.toki puolassa on tiestö huononpi kuin täällä,mutta ajaa sen mukaan ja liikenne on puolassa tosi vilkasta ja ajavat kovaa.jos on tulleissa jonoja niin ne voi ohittaa aivan reilusti,me ajettiin joka tulli jonon ohi ,eikä koskaan käänytetty pois.nyt ei tarvitse enää ottaa lisävakuutuksia koska maat liittyvät eu ja ainakin fennian vakuutukset ovat voimassa 1.5 2004 alkaen,kysyin juuri tällä viikolla.ottaa vain sen vakuutusyhtiön antaman todistuksen liikennevakuutustuksen voimassa olosta.nopeus rajoituksia kannattaa noudattaa,mutta meille sanoi eräs suomalainen liikemies että aamupäivällä on vähän poliisia.ovat sitten iltapäivällä enenmän tien päällä.riga oli ainut paikka missä oli ongelmia,koska tietyön takia oli opasteet poissa,ajeltiin kolme tuntia pitkin ja poikin riikaa ennen kuin löydettiin oikealle tielle,mutta oli onneksi muutkiin ajaneet harhaan.eikun menoksi ja turvallista matkaa1
  18.  
  19. #18
    Tuli ajettua 1996. Mielestäni moottiritienpätkä Tallinnasta etelään oli koko reissun huonoin ja tiessä eniten reikiä Liettuan kaupungeissa.

    Itse päätie, Warsovan ja Krakovan kautta oli ihan hyvässä kunnossa. Puolassa käyttävät moottoritietä myös maanjussit ja huorat, joten nopeus on hyvä säätää sen mukaan, ettei lataa kurvin takana olevaan niittokoneeseen...

    Lähes jokaisessa hotellissa oli paikka mihin tukkia pyörät suojaan. Riika-hotellissa jouduimme tosin palkkaamaan vahdin, joka seisoi kuin tinasotilas pyöriemme vieressä ja potki uteliaita lapsia kauemmaksi. Hän sai 20 D-markkaa vaivasta ja oli todella onnellinen.

    Se oli muuten pisin tekemäni reissu, ajoimme Puolasta Prahaan, sen jälkeen Itävaltaan, josta Italian kautta laivalla Kreikkaan.