Tulokset 1:stä 15:een 15:sta
  1. #1
    Eli minka valmistajan asut ovat mielestänne hinta- laatusuhteeltaan hyviä?

    Mikä passaa miehelle ja mikä naiselle?

    Missä on valmiina hyvät suojat jos sattuu vaikka kaatumaan ?
    Tonnikeiju
  2. #2
    Tuossapa linkki yhteen keskusteluun...

    Nahka/gore
  3. #3
    En jaksanut tuohon pitkään keskusteluun kirjottaa. joten laitan tähän.
    Itselläni on Halwarssonin nahkapuku ja mammalla saman valmistajan Gore. Molemmissa on irtovuori ja itse pärjäsin -0 kelissä nahkojen kanssa kun laittoi takkiin lämpövuoren paikalleen. Suojat on paremmat nahkoissa, mutta eihän tarkoitus ole kaatua sillä mopolla (tietysti on kahdenlaisia mopoilijoita, jo kaatuneita ja niitä jotka tulevat kaatumaan).
    Kädet on ne jotka pyrkivät jäätymään varsinkin sellaisina aamuina jolloin oli -4 -5 astetta (tiet onneksi sulina).
    Kengät kannattaa ottaa riittävän tukevina ja Gore malleina. Rahaa menee, mutta se kyllä korvaantuu ajan mittaan.
  4. #4
    Itselläni on MP asun goret. Hinta/laatu suhteeltaan minusta ihan hyvät vaikka olen kyllä negatiivistakin palautetta kuullut. Vedenpitävyys ihan riittävä, mutta mikä parasta niin istui päälle kuin hanska.
    Goretexin suojaavuudesta kaatumisessa voi sitten olla montaa mieltä, mutta aina farkut ja t-paidan voittaa.
    Mitä?
  5. #5
    </span><table border="0" align="center" width="95%" cellpadding="3" cellspacing="1"><tr><td>Siteeraus </td></tr><tr><td id="QUOTE">Eli minka valmistajan asut ovat mielestänne hinta- laatusuhteeltaan hyviä?[/QUOTE]<span id='postcolor'>
    Minusta mp-asun puvut on juuri hinta-laatusuhteeltaan hyviä.
    Rukka ja Yoko tuntuu vähän ylihintaiselta ja istuvuuskin on ollut hieman huonompi meikäläiselle.

    Mp-asun housut laskee veden läpi joten märkä#####enä joutuu ajamaan pidemmällä matkalla. Takki pitää vettä kohtalaisen hyvin, tosin vaimon puvun takkikin kuulema laskee vähän sisään kovemmalla sateella.
  6. #6
    Sama mp-asu löytyy multakin. Tosin kovemmilla sateilla (=Saksa viime kesältä, hyvä ettei pieniä mummoja tullu taivaalta) tuppas käsivarret kastumaan. Tosin v-käyrän noustessa kipaisin sitten ostaa kunnon sadeasun. Muuten on kyllä ihan ok puku ja oon suhteellisen tyytyväinen.
    -Ensin mä luulin, sitten mä aattelin, ja olihan siellä muitakin-
  7. #7
    </span><table border="0" align="center" width="95%" cellpadding="3" cellspacing="1"><tr><td>Siteeraus (-devil- @ Tammi. 09 2003,15:17)</td></tr><tr><td id="QUOTE">Sama mp-asu löytyy multakin. Tosin kovemmilla sateilla (=Saksa viime kesältä, hyvä ettei pieniä mummoja tullu taivaalta) tuppas käsivarret kastumaan. Tosin v-käyrän noustessa kipaisin sitten ostaa kunnon sadeasun. Muuten on kyllä ihan ok puku ja oon suhteellisen tyytyväinen. [/QUOTE]<span id='postcolor'>
    Minulla kastuu vähän vasen käsi siitä taskun kohdalta. Ilmeisesti vetskari päästää vähän läpi ja kun tasku on märkä niin sitten menee siitä eteenpäin...
    Mitä?
  8. #8
    joo samaa mp-asua käyttelen on mun mielestä hintalaatu suhteeltaan ihan hyvä.
    eipä ole viellä päästänyt vesiä sisälle(se on kyllä tosi että siitä vasemman käden vetskarista rupee vuotaan jossakin vaiheessa)

    voihan sitä ostaa vaikka rukka asunkin mutta mp-asuja sen hinnala saa varmaan 2-3 ja uudella puvulla on kiva ajaa
    1100 ajelen ja 1000 muistelen
  9. #9
    Eikös tästä ole juteltu aikaisemminkin mikä siinä Rukassa oikein maksaa - esim. Batavia vs. nylon, Goretex vs. muovikalvo ja laminoitu vs. z-liner. No varmaan logollakin on oma hintansa, mutta kyllä noi matskutkin on ihan jotain muuta kuin noissa hinnat-alkaen -puvuissa Itselläkin on tosin vain tuollainen Yokon hinnat-alkaen -malli - ei siis aitoa Gorea eikä edes Corduraa - mutta hyvinpähän se on tähän asti (muutaman kuukauden) hommansa hoitanut satoi/paistoi oli lämmintä +15/-25
    Suzuki GSF 1250 SA GT ABS Bandit -08
  10. #10
    </span><table border="0" align="center" width="95%" cellpadding="3" cellspacing="1"><tr><td>Siteeraus (Mr.Saki @ Tammi. 09 2003,14:27)</td></tr><tr><td id="QUOTE">Minusta mp-asun puvut on juuri hinta-laatusuhteeltaan hyviä.
    Mp-asun housut laskee veden läpi joten märkä#####enä joutuu ajamaan pidemmällä matkalla. Takki pitää vettä kohtalaisen hyvin, tosin vaimon puvun takkikin kuulema laskee vähän sisään kovemmalla sateella.[/QUOTE]<span id='postcolor'>

    Rukan ja Yokon laatu kulkee hinnan kanssa yhtä. Minulla ei ole ollut rankassa vesisateessa ongelmia kastumisen suhteen ajaessani Yokolla ja Ducatilla! Suosittelen *

    desmo@suomi24.fi
  11. #11
    Yokon Evolution-sarjan Gorepuvun "löysin" vähän niinkuin tuttavan kautta. Ehdin viime syksynä kolmisen viikkoa sillä kikkailla niinkuin pyörällänikin, ja vikat päivät plusmiinus nollakelissä.

    Onhan se suolaisen kallis ostos, mutta enpä ole tähän mennessä tippaakaan katunut. Vuoren kanssa ajellessa alla oli pelkkä t-paita, eikä vilu tullut nollakelissä kovissakaan nopeuksissa. Testaamatta tosin on miten se soveltuu kesäkeliin, ja veikkaankin että kuuma tulee...mutta pannaan nahkarotsi harkintaan?
    ---ÄLÄ ota kesäkissaa!!!---
  12. #12
    Empä tiedä noista rukasta/mpasusta/yokosta sillä me mamman kanssa ostettiin viime vuonna mp-messuilta bysen puvut molemmille ja hyvin ovat toimineet koko viime ajokauden sekä kylmällä että sateella Kyseisessä tapauksessa olemme tyytyväisiä hinta/laatu suhteeseen Ai niin puvuissa on suojat niin housuissa kuin takissa ja molemmissa irroitettavat vuoret
    BMW 1200 LT
  13. #13
    Muutaman vuoden ollut joku rukan ajotakki, b-laatua, ihan hyvä on ollut, pitää viimaa paremmin kuin verkkaritakki ja mp-asun housut, kummatkin pitää aika hyvin vettä, tuli viime kesänä testattua Hiukan verkkaritakin hihat kastu kuten myös alla olevien salihousujen lahkeet. Alle parinkymmenen asteen lämpötiloissa on melkein aina puvun alla juuri nuo salihousut ja verkkaritakki, on huomattavasti lämpösempi ajella, muuten on vähän viileetä vaikka pitäskin takki hyvin tuulta.
    Maybe it was just a dream

    Sometimes things ain´t what they seem

    Better not fool with things you don´t understand
  14. #14
    Viime kesänä ei tullut ajettua kunnon sateessa kuin pari kertaa. Ekalla kerralla farkuissa, eikä siitä sitten sen enempää. Toisella kerralla oli päällä MP-asun gore housut ja Sinisalon takki. Takki piti hyvin mutta taas pallit kastui!
  15.  
  16. #15
    Sain viime keväänä Mastercardin muovit, Rukan goret ja Halvarssonin nahat. Rukka pitää hyvin vettä ja tuulta, hintansa väärtti. Kaikki edellä mainitut toimivat hyvin, mutta kyllä nahat on varsinaisesti ajamista varten, taukopaikalla on mukavampi sateessa paistaa nuotiolla makkaraa goret päällä.
    Where ever you go, there you are .