Sivu: 2 / 15:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123412 ... ViimeinenViimeinen
Tulokset 31:stä 60:een 439:sta
  1. #31
    Mouhijärven KX-Centterin kanssa on aina homma toiminu, mitä olen siellä asioinut. Myyjillä on ainakin ollut aikaa ja kuulumisiakin on ollut aikaa vaihdella. ja nythän tämä aika kuluu tässä uutta jammua odotellessa
  2. #32
    Ostin pyörän auto sladeyltä ja kyllä se ihan asiallinen paikka minusta oli. Kun vaan varautuu siihen ettei se kaveri siellä koko ajan ole vaan tulee kun soitat.
  3. #33
    Eka kerta kun tarvitsin apua KX-centeristä Tampereelta. Olipa hieno, nopea ja edullinen palvelu! Kiva juttu. Tuli hyvä mieli.

    * Arctic Ranger *
  4. #34
    Omat kokemukset Treen liikeistä ovat suht tuoreita ja annan ääneni R.M Heinolle loistavasta palvelusta sekä Motokeitaalle
    asiantuntevuudesta. Oman pyöräni ostin yksityiseltä joten tiatoa on vain varuste puolelta.
  5. #35
    Enpä ole käynyt kuin kolmessa liikkeessä ihmettelemässä Lahdessa Bike pointissa ja Riku motorissa sekä Tampereella RM Heinolla.
    Palvelu :
    Riku-motor : antoivat 2 kuvastoa käteen ja sanoivat että noita voit kotona lueskella, tuollahan aloittelija pärjää hyvin
    Bike point : palveluoli jo parempaa , tosin myyjällä tuntui olevan hoppu tehdä mistä pyörästä vaan kaupat.
    RM Heino : verrattuna Lahden liikkeisiin uskomattoman hienoa , aloittelijan "tyhmiin" kysymyksiin suhtauduttiin hienosti ja taivutettiin rautalangasta jos en muuten ymmärtänyt
    .
    Pyörästä kerrottiin enemmän kuin osasin kysyä.
    Pyörän oston jälkeen ovat vastanneet kysymyksiini puhelimitse , jopa työajan jälkeen , tästä kiitos Rosenlundin Jakelle.Vaikka kiire tuntuisi kaikilla olevan niin kun oma vuoro koittaa niin palvellaan loppuun asti hienosti.
    Joten ISO KÄSI Tampereen suuntaan
  6. #36
    Lainaa (Guest @ Kesä. 10 2002,10:52) kirjoitti
    Onko kellään kokemusta uudesta kx-centerin yamahahuollosta?
    Itse olemme ostaneet pyörämme KX-Centeristä ja käyttäneet huoltoa ja talvisäilytystä.
    Kokemuksien mukaan pelkkää hyvää sanottavaa. Asiallista asioiden hoitoa ja jopa meille päin on soitettu ja kysytty aikataulujamme säilytyksen tms. asioitten suhteen.
    Kiireisiä siellä tosin ovat, eli aina kun mennään on asiakkaista tupa täynnä. Joten välillä joutuu hieman odottelemaan... Mutta eiköhän joka motskaliikkeessä näin keväällä.

    Asenne kohdallaan; Kun liikkeeseen menee, moikataan kuin vanhaa tuttua
    LadyCoyote-

    Murahtaen hän jolkuttaa kohden auringon laskua!
  7. #37
    Lainaa (mop1978 @ Touko. 27 2003,12:13) kirjoitti
    tästä kiitos Rosenlundin Jakelle.Vaikka kiire tuntuisi kaikilla olevan niin kun oma vuoro koittaa niin palvellaan loppuun asti hienosti.
    Itse mopo kaupat Jakken kanssa hoitaneena voin sanoa, että palvelu on huippuluokkaa. Ihmettelen vaan miten jätkä jaksaa vääntää niinkin pitkiä päiviä ilman vapaita. Vastaisuudessakin tulen hoitamaan kaikki mopo hankinnat sieltä.
  8. #38
    Heino on ollu aikasemmin paras Tampereella, mutta sieltä on kyllä parhaat varaosamyyjät lähteny muualle. Uusista kavereista kaksi on asiallisia, vaikka ei vielä hirveästi tietoa löydykään niin sitä etsitään ja palvelu on asiallista. Kolmas kaveri on kyllä ihan väärällä alalla... prätkät ja asiakaspalvelu on ihan tuntemattomia juttuja. Sille saa vääntää rautalangasta mitä haluaa ostaa, eikä silti mene perille. On vaan välillä tullu mieleen alkaa käymään niiden vanhojen myyjien luona toisissa liikkeissä, ja tullut käytyäkin jo jonkun verran. Esim. Motokeitaalla. Motoxi on kans vaikuttanu asialliselta paikalta, mitä nyt siellä jonkun kerran olen poikennut.
  9. #39

    Tunnus suljettu
    Liittyi Mar 2003
    Kaikkialla
    Jos haluaa ehdottomasti kaivaa verta nenästä, Suuntana Motoskeida mars!!!!
    Saattaa hommat toimia ekalla kertaa mutta ongelmat ilmenee jossakin vaiheessa. Tunnen tyypit ja mieluummin olen tekemisissä Pantomiimi-rosvojen kanssa.

    Itse marssin mieluummin Heinolle, siellä hyvä palvelu. Jos haluaa oikein säädetyn pyörän säädätettäväksi mettään, sitten kannattaa mennä Kalevan Mp-huoltoon. Mopo käy huollon jälkeen kuin invaliidi, oikeet arvot laitetaan varmaan koneeseen arvuuttamalla.
  10. #40
    Joo itse kanssa saanut motokeitaalla vähän ailahtelevaa palvelua piikkini sieltä ostin ja palvelu oli ihan lupsakkaa, ja tuli siihen vielä kuukauden takuu päälle (hyvä vai huono en tiedä?) njoo kuitenkin kytkinhän siitä laukesi kuukauden ja viikon päästä vika oli painelevyssä, joka ei kuulemani mukaan pitäisi kyllä ihan 5000km kohdalla laueta vaan 50000km? no sain kuitenkin siitä ihan ok hyvitykset ja nopean huollon kun oli niiltä ostettu. Nyt menin varaan toista huoltoa ja huollonjätkät olivat taas jotain ihan muuta. Tiedä sitten. Yleisarvosana joku 8+ eli ei nyt ihan paha paikka.
    Ei ole riemulla rajaa, kun Aprilialla ajaa.

    "Odottakaas vaan ens vuotta jumalauta" -Jysäri 2.8.03
  11. #41
    Lainaa (vahvajussi @ Kesä. 12 2003,15:00) kirjoitti
    Kyllä mun mielestä liikkeen kuuluu kantaa vastuu virheistään eikä alkaa kiukutteleen kun omasta virheestään johtuen tulee palautuksia.
    Jeb.
  12. #42
    Parasta aikaa perheen toinen pyörä (huollossa/korjattavana) KX-Yamaha Centerin varsin asiantuntevassa huollossa. Moto 10:ssä oudon käyntiäänen sanottiin olevan Wild Starille tyypillistä.

    No, KX:n huoltomies totesi, ettei yksikään hydraulisista venttiilin nostajista pelitä... Vaihtoon.

    R.M. Heinosta on jo tullut hovihankkija. Kaupan puolella homma tuntuu toimivan erittäin hyvin. Huollosta ei ole kokemuksia, kuin renkaanvaihdon osalta.

    Masterbikessa ei ole sattuneista syistä tullu enää käytyä...
    Desmo Jugend
  13. #43
    Pari kauppaa olen tehnyt prätkistä Motokeitaalla loistava paikka ja palvelu pelasi.

    Tuli muutama päivä sitten eteen ihan pieni pulma, kaikki toimi vanhaan malliin kunnes paikan päällä tulee kundi (siilipää) aukomaan päätä että ei meillä tällee ja mollaa siinä vielä työkaverinsakin.

    Jäi sellainen maku pienen asian huonosta hoidosta että -
    Tule jos on isoa asiaa mutta älä tule vaivaamaan pikkuasioilla.

    Menen sitten uudestaan kun se kus......ää on saanut fudut. Sääliksi käy jos jätkä on omistajia. Tulee mieleen vanha sanonta, "se on niin vahva kuin on sen heikoin lenkki", siis se Motokeidas.
    Back in business.
  14. #44
    Lainaa (jb600 @ Kesä. 05 2003,14:24) kirjoitti
    Heino on ollu aikasemmin paras Tampereella, mutta sieltä on kyllä parhaat varaosamyyjät lähteny muualle.
    Sama havainto. Useimmiten Heinon hinnoissa on pieni tinkimisen vara - hyvä tietää. Eivät varmaan lue sähköpostiaan?

    Motokeidas: toistaiseksi ok. Joitakin varusteita on tullut hankittua heiltä ja ihan kelvollista palvelua.

    KX-center: Pyörä oli säilössä heillä ja homma toimi hienosti.

    Puromotor: pystyy teettämään erikoistyökaluja.

    Motoshopgsm: vältän. Tuontipyörissä on "yllätyksiä" ja muutenkin palvelun ja osaamisen taso ontuu.
  15. #45
    Tamperelaisten liikkeiden mainoksia lehdistä selanneena ajattelin, että kun kerran lähden Helsingistä käymään Pyynikillä tiistai-illan ajelulla, käyn samalla katsastamassa liikkeet ja niiden tarjonnan paikan päällä. Hämmästykseni kummastukseni oli niin suunnaton, etten saanut edes paluumatkalle leukaani nostettua ylös... Miten jossain voi olla kauppoja, jotka menevät kiinni parhaana myyntikautena arkisin klo 17!!!! Eihän tämä voi olla tottakaan... Eihän kukaan työssä käyvä ehdi oikeita asioita hoitamaan tuossa ajassa?
    Vai onko tämä tapa yleinen pääkaupunkiseudun ulkopuolella? Vai onko vika minussa, etten voinut kuvitellakaan nykypäivänä miltää kaupalta moisia aukioloaikoja...?
    - vesku -

    "viestintä epäonnistuu aina - paitsi sattumalta"
  16. #46
    Dodiin, kokemuksia ihka ensimmäisestä huollatuksesta.

    Erska-5 oli R.M. Heinolla 6kmk määräaikaishuollossa ja samalla
    vaihdettiin pääsuuttimia isommiksi.

    Käytännön asiat sujuivat sutjakasti. Hintaa operaatiolle kertyi vajaa 200 euroa. Tuolla rahalla saatiin näköjään ainakin rattaisiin ja ketjuihin öljyä, ilmeisesti kyllä koneeseenkin kun paperissa näin sanotaan. Niin ja öljynsuodatinkin. Kai tuota on muutenkin sitten pällistelty.

    Vaihdelootan kansi oli komeasti naarmutettu jollain työkalulla. Hassua kyllä, olin lähes varma että jotain jälkeä johonkin onnistutaan sorvaamaan. Muuten ei häiritse, muttakun kyseessä on kuitenkin suht uusi (2000) ja virheetön yksilö, niin
    sitten on pakko mennä survomaan kolhuja.

    Ja alkuperäiset suuttimet jäivät sille tielleen, piti kyllä pyytää niitä mutta unohtui, soitellaan siis perään. Toisaalta olettaisi että asiakkaan osat kuitenkin annettaisiin pyytämättä takaisin.
  17. #47
    Lainaa (FXD @ Kesä. 25 2003,13:07) kirjoitti
    Miten jossain voi olla kauppoja, jotka menevät kiinni parhaana myyntikautena arkisin klo 17!!!! Eihän tämä voi olla tottakaan... Eihän kukaan työssä käyvä ehdi oikeita asioita hoitamaan tuossa ajassa?
    No tuota samaa asíaa olen itsekin kironnut ainakin n -kertaa
    Sitten kun lauantaina menet liíkkeeseen (kun et töiltäsi viikolla aukioloaikana ehdi), on siellä helvetinmoinen ruuhka. Jos vaihdattaisit vaikka vaan öljyt koneeseen, ei huollossa ole ketään paikalla, ja jos on vaihtotyötä saa odottaa tunnin sillä varauksella ettet pääse sittenkään.
    Jos tilaat huoltoon ajan, saat sen kuukauden päähän.
    Firma kun ei ole osannut ennakoida mitenkään huollon kesäruuhkia, vaikka pyöräkauppa on keväällä käynyt kuin siimaa.... ennakoi siinä sitten ajelusi! Sitten jos ja kun saat pyörääsi sen määräaikaihuollon teetettyä lasku siitä on sitä luokkaa, että koko homman mielekkyys alkaa olemaan kyseenalaista Tarvis taas tehdä ite kaikki
    Tämä tarina on tosi...

    nimim. jälleen ala-arvoista "palvelua" tamperelaisessa mp-liikkeessä saanut"
    Yamaha Diversion600 -00, Kawa ZR-7S -02, Honda CBR1100XX -00, Busa -03, Fireblade 1000RR -04, Honda CBR1100XX -99, Busa -07, Busa -12, Busa -05.
    ”Hovikuvaaja”. Kuvia Motorg ry.:n ratapäiviltä : https://www.flickr.com/photos/holtsu/albums
  18. #48
    Voiskos joku "turistille" infota Nääsvillen pyöräliikkeiden sijainnit (Heino, Moto-keidas) talvilomal ku pitäs katsastaa treen tarjonta..
    -- Artisti --
  19. #49
    Lainaa (Piari @ Helmi. 20 2004,14:39) kirjoitti
    Voiskos joku "turistille" infota Nääsvillen pyöräliikkeiden sijainnit (Heino, Moto-keidas) talvilomal ku pitäs katsastaa treen tarjonta..
    Katsopa näiltä sivuilta ajo-ohjeita

    Moto-Keidas
    Heino
    Suomessa sokeat tekevät pärekoreja, Italiassa moottoripyöriä.


    "Ei sun kannata
    ei kai kannata
    pitää päällä vilkkua
    jos oot jo ojassa"
  20. #50
    Kyllä Heino on ykkönen, loistava palvelu ja asiansa osaavat myyjät. Motoxi myös ok, (ainakin viime kesänä pispalassa uudessa en ole käynyt) Kun taas kalevan mp huolto on täys pask...
    Kawasaki ZXR 750
  21. #51
    Mulla on myös tuosta kalevan mp-huollosta aika paskat kokemukset. Huollatin pyörän siellä viime syksynä...sovittiin puhelimessa että tehdään isompi huolto ja vielä tarkasti mitä huolletaan. Kerroin tuovani pyörän aamulla klo 9 ja varmistin vielä useaan kertaan että onko se ok.

    Huoltopäivänä menin sovittuun aikaan, mutta ei näkynyt ketään koko liikkeessä. Siinä sitten aikani odoteltuani äijä saapui paikalle 45min myöhässä. Vitutus oli jo aika maksimissa... No, eipä ollut ukkeli viitsinyt laittaa minnekään ylös mitä pyörälle olisi tarkoitus tehdä eli kävimme saman keskustelun kuin mitä aikaisemmin puhelimessa uudestaan. Sovittiin taas että tulen hakemaan pyörän klo 16.

    Klo16 takaisin liikkeeseen, mutta pyörä ei ollut valmis vaan äijä vielä puuhasteli sen kimpussa. Odottelin jälleen puoli tuntia. Sitten kun lopulta kysyin mitä sille on tehty niin selvisi ettei jarrunesteitä ollut vaihdettu vaikka nimenomaan näin oli puhe...

    Surkeaa palvelua kerrassaan enkä aio ropojani ko. liikkeeseen enää kantaa.
    Honda CBR 600F 1996
  22. #52
    Motokeitaasta ny ainakin on hyviä kokemuksia ja on siellä näköjään suomipyöriäkin.
    nm: semmoisen sieltä juuri hankkinneet
    "On mahdotonta olla masentunut, jos sinulla on ilmapallo."
    -Nalle Puh-
  23. #53
    Mihin on kadonnut motokeitaan korjaamopäällikkö Mixu Ruusila?
    Kerrankin kun löyty ukkeli joka oikeesti osaa säätää puöriä niin se on lopettanu kyseisessä puljussa työskentelyn. Onko kellään tietoo missä se nykyään työskentelee?
  24. #54
    Omat mielipiteeni alueen motokaupoista:
    Kx-centteri..paras paikka maan päällä..hyvä ja nopea palvelu..tehdään myös mitä luvataan.Mansen bike...en mee ellei ole pakko.R.M.Heino kuuluu myös nykyään siihen sarjaan että jos muualta saa niin sitten haetaan sieltä muualta..muutaman ala-arvosen palvelu kerran jälkeen en voi kehua enkä suositella.
    --WROOM--
  25. #55
    Iso miinus Master Bikelle. Siä on jo sellane ilmapiiriki, että koittakaa välttää! Kerran on ollu kevari huollossa Kalevan MP-huollossa ja ei mitään valitettavaa, toiseen kertaan en tosin oo käyny. KX-Center on iha hyvä paikka, ei valitettavaa. Mun mielestä vaan tyhmää ku tuli se uus iso liike Sarankulmaan, Mouhijärvelle oli aina mukava ajella ja ne iltamat oli kans asiallisia Moto 10 ei oikeen iske. No sitte RM.Heino... siä on yks kaveri(ilmeisesti uus siä), joka ei oo kuullu asiakaspalvelusta Just käytiin viime viikolla kaverin kaa siä, niin heti tuli Jakke kyseleen tyylii et mite voin auttaa Sais ottaa muutki mallia Jakesta. RM.Heino on hyvä paikka Ei sitä yks vähemmän palvelualtis myyjä mikskään muuta. Motoxissa en oo käyny, mutta tarttee tulevana kesänä mennä käymää. Motoshop GSM on omalaatunen paikka, mutta ei mulla mitään valitettavaa oo.
    Jarrut on vauhdin surma!
    Kyllä siinä muavia pitää olla!

    Yamaha YZF-R1 -09
  26. #56
    Kx-centerin muutosta kuullessa tuli kyllä ekana mieleen Mouhijärven kuutamot. Onneksi ne jatkuu jossakin muodossa edelleen! Ja onhan ne uudet tilat nyt mahtavat.
    Mopon vaihtoa suunnitellessa sain Länsi-Suomen alueelta parhaan tarjouksen Kx:stä, joten ei paha paikka ostaa pyörää. Tähän asti kun olin vain huollattanut siellä.
    * Arctic Ranger *
  27. #57
    Masterbikessa kävin kerran katsoon yhtä pyörää, myyjä höpisi ja löpisi, kertoili kuinka hyvin pyörää on pidetty jne.. yhtäkkiä kävi kuitenkin ilmi rivien välistä, että koko etupää uusittu jne.. just!!
    Motokeitaasta hakenut ajovarusteet, myyjää sai odotella mutta kun kerkes paikalle, niin
    Kx-centeriin pyörä lähdössä huoltoon kohta.. palvelu oli ainakin treen myymälässä hyvää viime kesänä.. kaikissa liikkeissä sitä tuntuu saavan odotella..
    ai niin ja RM Heino ja moto10: ei tullut minkäänlaista palvelua, en palaa sinne enää koskaan
    Ei kannata voimillaan uhota jos vastassa on haulikko
  28. #58
    KX-centeristä on pelkkiä hyviä kokemuksia,sitä käytän jatkossakin.Heinolla ei tehdä mitä luvataan,ei tarvi mennä enää. Master bikeen ei myöskään mitään asiaa. Muista ei juuri kokemuksia.Tosin perheen toinen pyörä ostettu auto-sladeyltä,siellä homma toimi hyvin..Kaiken kaikkiaan kx-center
    paras paikka.
  29. #59
    KX:stä sain eilen uuden moponi. Kokonaisuutena ostotapahtuma tarjouksen tekemisestä pyörän luovutukseen sujui kiitettävästi vanhan pyörän noutoineen ja lisävarusteiden asentamisineen. Kiirettähän siellä tähän aikaan tietysti on, mutta aina löytyi meikäläiselle aikaa kun vähän malttoi odottaa.
    Eikä Yamaha-takki kaupan päälle harmittanut yhtään!
    Kiitos Lasse ja kumppanit.
    * Arctic Ranger *
  30.  
  31. #60
    Onko muilla kokemuksia Kataforista? Liike sijaitsee Viialassa eli alle 40 km etelään Tampereelta. Minä ja matkustaja hankittiin IXS:n puvut sieltä ja saimme erinomaista palvelua. Suosittelen.
    R1200GS Adventure -08
    IBA # 21008
    IBAF # 785
Sivu: 2 / 15:sta EnsimmäinenEnsimmäinen 123412 ... ViimeinenViimeinen