Tulokset 1:stä 16:een 16:sta
  1. #1
    Ekan pyörän hankinta on edessä, ja silmään pistää kovasti tämä yamahan kookkaampi "kissa".. Kävin antamassa piiskaa duunikaverin "636 ninjalle", ja häiritsi kovasti pyörän koko. Viimalta ei meinannut päästä suojaan sitten miltään, vaikka olenkin hoikka poika ja 180 pituudeltani. Jotkut sanoo että kyseinen kissa olisi liian iso(tehokas) ensimmäiseksi pyöräksi. Päästä se on kiinni, sanoo serkkuni kuka osti ensipyöräksi zx-9r:n, ja samaa mieltä olen itsekkin. Pienestä pitäen on ollut jos jonkinmoista kikotinta ja vauhdin hurma kasvaa sen myötä kun kilometrit taittuu.. omasta mielestä fiksu ratkaisu olisi isompi pyörä, niin ei heti tarttisi vaihdella ja etsiä uutta pyörää. Mutta kertokaa ihmeessä mielipiteitä, ja neuvoja aloittelevalle motoristille!
    ps. Ja eikös se ole pikkisen kivempi ajella isommalla pyörällä jos joku kaunis mirri hyppää tarakalle?
  2. #2
    jpette:n avatar
    Liittyi Feb 2003
    Rovaniemi... Nykyään jo hiukan pysyvämmin
    Samaa mieltä olen... vallankin jos on kuitenkin ennenkn kaksipyöräisellä ajanut. Itselle ostin ekamopoksi kyseisen acen ja ei oo yhtään harmittanut. Tähän asti olen ajanut noin 1500km, ja hyvältä tuntuu. * *
    Tosin olen jo jonkin aikaa vuokraillut mopoja pahimman poltteen helpottamiseksi kun ei taloudellinen tilanne antanut myöten oman ostoon... joo joo joku sanoo nyt että kallista se on vuokraaminenkin, totta sekin mutta.... * *mopot.... *
    Itsestään se on kiinni miten malttaa alkaa harjoittelemaan. *
    ...hyvät oli pirskeet. Toivottavasti jatkuvat muualla...

    Semper fidelis

    "Töistäni masentukaa, valtiaat! Ei muuta. Jättimäisen raunion saarsivat kaikkialta erämaat, levisi hiekka paljas, tasainen."
    P.B.Shelley
  3. #3
    Viimeinkin joku kuka on samaa mieltä asiasta.. Hyvää alkavaa kevättä ja vauhdikasta kesää!
    Mitenkäs toi pyörä muuten on ajoltaan ja toiminnaltaan, ei mitään vikoja? Ja minkälainen on ajaa?
  4. #4
    Kaikkihan on tosiaan loppujen lopuksi omasta ranneliikkeestä kiinni. Kyllähän sitä saa jo ("vaan") 600:llakin vaikka minkälaisia vaaratilanteita aikaiseksi kun innostuu vaan testeilemaan nopeuksia. Varsinkin kun tehot vaan nousee ja painot laskee kuussatkuissa. Taitaapi muuten ACE jo hävitä teho/painosuhteeltaan ja häviääkin....

    Ei se siis liian tehokas voi olla (henk.koht mielipide) !
    Kankeampi varmasti kääntymään/hallittavaksi mutkapätkille.

    Vastaavasti löytyy enemmäm voimaa "kruisailuun"ei niin tarkkaa mikä vaihde kun kahvasta vääntää + helpompi ajaa kyyditettävän kera.

    Itse se valinta on tehtävä miten on tarkoitus ajaa ja missä !

    Toiset tykkää vinguttaa radalla menemään ja toiset kruisailee tyylikkäästi customilla....kaikki yhtä lailla motoristeja !!!!
    100% yli omien taitojen
  5. #5
    Itse hankkisin ekaksi pyöräksi gsxr 750 ja vaimo olisi halunnut meille ekaksi mopoksi 1300 hayabusan heh... ei se tosiaan ole moposta kiinni vaan mitä tuolla päässä liikkuu.
    Kawasaki zx6r 636 vm. 03
  6. #6
    Mulla oli pitkän tauon jälkeen (9vuotta)2 kk ajan 650cc mopo ja nyt reilun viikon päästä tulee Thunderace joten kyllä kai se heti alkuunkin passaa.
  7. #7
    Kyllä se ihan omasta pääkopasta on kiinni. Itse olen aloitellut aina Sutsuki S1 moposta asti,kevarin ja välivaiheen kautta isoon A:han, mutta nämä lausahdukset -liian iso ensimmäiseksi- välillä rasittavat silti. Onhan se totta, että 25 hp on helpompi pitää kurissa kuin 125 pollea, mutta kuten edel.mainittu, omasta ranneliikkeestä kiinni.
    Mitä tuohon kaunis nainen takapankillä tulee, niin kerron sitten joskus kun tiedän paremmin
  8. #8
    Niin meinasin tolla kauniilla matkustajalla lähinnä sitä ajomukavuutta mikä säilyy isossa pyörässä helpommin kun kevyemmässä ja pienemmässä "kuussatkussa". Kaveri nimittäin haukku 636-ninjaa siitä että heti jos joku on kyydissä niin ajo-ominaisuudet häviää tyystin.. *mene ja tiedä*..
  9. #9
    No jos ajatellaan että siellä takana joku kauniinpi istuisi pidemmänkin matkan niin kannattaa ajatella ehkä Hondan cbr1100xx tai jotain muuta. Thunderace ei ole niin hirveän matkustaja ystävällinen... ei kahvoja mistä pitää kiinni ja tapit melko ylhäällä. Voipi muuttua melkosen kiukkuseksi se kauniinpi osapuoli ellei ole masokisti tai pieni kokoinen.
  10. #10
    Asenteesta se on kiinni ja taitaa olla onnettomuusherkin luokka juuri tuo 600-luokka... Pääsee hengestään piikilläkin, kuka muistaa vielä täysitehoisten piikkien ajan? Silloin puolet kaksipyöräisillä moottorilla varustetuillla vekottimilla ajetuista kuolonkolareista ajettiin mopolla, moottoripyöristä puolet piikillä ja loput "isoilla."

    Eli tarkottaako tämä sitä, että kannattaa ostaa mahdollisimman iso ja tehokas, niin se on turvallinen? No ei juuri.

    Siis asenne on a ja o vaikka millasella pelillä ajat. MUTTA suosittelisin kuitenkin pienempää alkuun, sillä semmosella on PALJON helpompi aloittaa ja siitä saa enemmän irti, kun uskaltaa käskeä hieman reilummalla kädellä (ei tietenkään liian) mitä moottoripyöräillessä tulee mielestäni tehdä koko ajan. (Siis todella käskeä sitä pyörää hallitakseen se, ettei joudu matkustajaksi!) Itsellä kolmatta kesää nyt ZZR1100 ja joskus tuntuu, että olis kiva ajaa kuussatkulla, jotta sais ehkä enemmän irti, mutta sitten taas se alavääntö...

    Eli en suosittele aloittelijalle koskaan isoa pyörää alkuun. Ihan vaan siks, että pienellä saa enemmän irti, ei ole pyöräily helposti sitä valoista lähettelyä, eli suunnataan keula ja ammutaan. Vaan oppii helpommin hallitsemaan pyörän kaikenlaisissa tilanteissa. Ok uudet isot pyörät melkein yhtä keveitä kuin kuussatkut, mutta silti sitä tehoa / vääntöä varsinkin alhaalla on paljon reilummin.

    Miten esim Hondan CBR600F? Unelmahelppo ajaa ja sopii kaikkeen radasta matkailuun kakspäällä? Pitää arvon hyvin ja kun pari kesää ajelet, niin sitten uutta alle?

    Thunderace ei ole hyvä kakspäällä ajoon, takapenkki on KAMALA, mutta taitaa kaikissa kyykyissä olla nykyisin niin.

    Viimesimmäks tahtosin korostaa taas tän saarnan jälkeen, että se asenne on tosiaan tärkein...
  11. #11
    Juu tuosta takapenkin jarrusta vielä, että tottakai isommalla pyörällä ajomukavuus pysyy parempana "kaksipäällä". Isomman pyörän mukana tulee mm. suurempi elomassa, pitempi akseliväli, enemmän vääntöä... eli vakaampaa menoa kaikin puolin. Juuri tuosta Acesta en tiedä juuri faktoja enempää, mutta olen kuullut, että ainakin yksistään hyvä matkapyörä, mutta näyttivät tuossa haukkuvan matkustajan oloja takana. Toisaalta kertokaapa missä pyörässä nyt olisi mukava istua takana 500 km putkeen, ja mitään Hondan Sohva malleja ei lasketa, vaikka sinänsä hienoja pyöriä ovatkin?
  12. #12
    Toi 500km ilman taukoja on tappavaa myös kuskille, mutta eihän M-P ole mikään auto. Se mitä tarkoitin niistä matkustajan oloista oli se että jalkatapit on ylhäällä jolloin jalat on todella epämukavassa asennossa. Satula Acessa on hyvä myös takana leveä ja riittävän pitkä, mutta ne tapit.
    Jos katsellaan noita muita mopoja, Kawasakin ZZR1200, Honda CBR1100XX, Yamaha FJR1300 noin alkuunsa. Tässä taas tullaan siihen mitä SINÄ haluat siitä moposta vai tuleeko mieleen kompromissi valinta jossa pitää kuunnella sita "jarrua"/"kuollutta painoa".
  13. #13
    kyllä woin sanoa kanssa kun olen saman mittanen ettei nuo ihan kyykyt ole ainakaa pitkää matkan tekoa warten sellainen puoli kyykky niin kuin mikä mullakin on gpz 900 r on ja luulen että thunderace on hywä walinta eli osta sellanen.
  14. #14
    Se jarru mikä tohon acen selkään hyppää on n.155 pitkä pieni tyttöseni, kuka ihastui kyseiseen kissaan ja haluaa kyseistä pyörää melkein yhtä paljon kun minä itse.. eli pakkohan se on tommonen tuuppari hankkia!!! YEAHGYLLÄH!!!
  15. #15
    Kuulehan jupsa.

    Itse olen ajellut nyt kahdeksan vuotta eri moottoripyörillä ja mielestäni Yamaha Thunderace EI OLE yhtään sen parempi kaksipäällä ajamiseen kuin Kawa 636. Kawan jousitusta et voi haukkua, koska siinä on nimittäin säädettävä jousitus jonka avulla sen saa kaksipäällä ajamiseen vallan mainioksi. Saattaa olla, että kaverisi ei ole sitä säätänyt mikä selittä sen muuttumisen "huonoksi" kaksipäällä. Esijännitystä pitää lisätä jos tulee painoa lisää, samaten vaimennusta molempiin suuntiin.

    Ajoasennot molemmissa melko samanlaiset, Yamaha tosin on leveämpi. Yamahan kate ei mielestäni suojaa yhtään paremmin kuin sen kawan.

    Voit ihan hyvin ostaa minkä mopon haluat, lähes kaikki kyykkymopedit ovat riittävän vaarallisia etenkin aloittelijoille. Muista vaan sitten olla nöyrä sille laitteelle minkä ostat.

    Kannattaa panostaa mutkatieajoon, sieltä saa suurimmat kicksit ja oppimisen tunteen kun huomaa ettei se olekaan ihan helppoa se pyörän ohjaaminen. Suoralla tiellä kuka vaan menee lujaa.

    Voisin väittää, että arvostelette liiaksi naisesi kanssa pyörän ulkomuotoa, ettekä mihinkään todelliseen arvioon perustuvaa testattua ominaisuutta pyörässä. Jos Ace kolahtaa, niin se on hyvä juttu. Pyörä on loistava laite. Jos haluatte ajaa kaksipäällä se ei kyllä sitten ole oikea valinta. Jonkun parin tunnin reissun tekee millä vaan mutta....

    Näin, siinä hiukan pureskeltavaa aloittelevalle motoristille...
  16.  
  17. #16
    Kiitos vaan, asiallisesta palautteesta..
    Onhan noita vaihtoehtoja tottakai muitakin, ace vaan tuntuisi kolahtavan parhaiten näillä näkymin..ja mielipiteethän muuttuu jatkuvasti. Täytyy loppukesästä kattoa tarkemmin sitä hankintaa..
    Ja tottakai nöyrä täytyy olla, kyllä mulla järkeä päästä löytyy, siitä ei ole pelkoa.. ja nyt sitä tarvitaan vielä enemmän, isäukko hommasi viimeviikolla viidenkympinvillityksessä semmosen laitteen, missä täytyy kyllä nöyrtyä ihan ruohonjuuritasolle.. kts. seuraava aihe!