Printable View
Ainahan pikkupojat haaveilee kaikesta, myös omasta prätkästä. Ajokortin saatuani kaverin pyörää kokeilin ja hinku voimistui, rahatilanne ei. Avioon mentyäni yritin exälle vihjasta yhteisestä harrastuksesta ja laatuajasta yhdessä matkaillen, ei menny läpi, exän kiinnostuksen kohteet oli muissa harrasteissa. Eron jälkeen päätin, nyt tai ei koskaan, ja mukavaa on ollu.:grin:
Varmaan lipinä syttyi kun serkkupoikien mopoilla huristeltiin "hienolla" radalla siinä 9-10 ikäisinä.
Toki saattoi sekin vaikuttaa kun serkkujen isä oli suomenmestari tt-ajoissa aikoinaan, lisää löylyä tuli serkkujen rr-uraa seuratessa.
Juu ja olen lahjan saaja eli ajotaidoton kaatuja jumalan armosta :)
Isot pojat kerto et prätkäkundit saa pimppaa... siit se ajatus sitten lähti :grin:
Siitä se ajatus sitten lähti, eikä ole tarvinnut päätöstä katua.Lainaa:
pupu kirjoitti
Kallista ja kivaa, niin ku kuuluukin.
Vai oisko mitä kalliimpaa, sitä kivempaa...
Aivan samaa mieltä. Tuo rynnäkkötyylinen eteneminen on joissakin tilanteissa ainut tapa saada hankittua mopo. Ei munkaan eukko tajunnu tilannetta kun oli muutaman askeleen jäljessä.Lainaa:
Wilhelm kirjoitti
Eipä ollut tuossa minulle sopivaan vaihtoehtoa. Itse aloitin pari vuotta sitten tarkoituksena ainoastaan puolittaa työmatkakulut. Autolla 6l/100km ja mopottimella viime kesän keskikulutus 3l/100km. 90 luvun 250 kuutioinen jammu valikoitui kulkineenksi ainoastaan vakuutuksen hinnan ja kulutuksen vuoksi ja hyvin on 100km päivittäistä työmatkaa palvellut. Nyt ehkä joutuu vaihtamaan 125 kuutioiseen tuon uuden veron vuoksi. Niissä taitaa vaan vakuutusmaksut nousta. Välissä ehti vierähtää 20 vuotta ilman ajoa minkäänlaisella kaksipyöräisellä.
Aloittaminen sujui luonnostaan... ja lopettaminen sujuu sekin... aika aikaa kutakin.
Luulen, että mopolla mökillä saavutettu vapauden tunne ja endorfiinipölly, joka sitten vaihtui kevarilla saavutettuun vielä suurempaan endorfiini/dopamiini pöllyyn. Siitä sitten kohti isompia ja pölly senkun paranee. koko ajan enemmän ja isompaa. Koska se entinen ei tunnu enää miltään. Sitten kun pyörät oli tapissa ja kiksejä ja välittäjäainepöllyä ei enää sen kautta saa, niin rata-ajoa ja erilaista kikkailua.
Kuitenkin kyse on eräänlaisesta riippuvuudesta josta olen päässyt vasta viime vuosina vähän irrottauduttua. Mutta yhä vieläkin kun lähtee ajamaan, niin se tunne on kuin aivot saisi jotain huumetta. Ensin tulee sellainen rauhallisuus ja mielihyvän tunne.
Tärkeimmäksi kulmakiveksi on muodostunut armeija. Kevarin jälkeen istut jossain metsässä vankina ja maantiellä ajaa iso moottoripyörä, se edustaa kaikkea sitä mikä armeijassa harmittaa. Joukkueena oli vs yksilö. Päätin, että kun täältä pääsen, niin ostan ison pyörän heti kun mahdollista. Armeijan jälkeen töihin, 2kk ja kaikki rahat kiinni pyörään(900cc).
Ihan vaan siitä syystä kun sattui olemaan tilillä sen verran katetta että sai kortin, pyörän ja ajovarusteet hankittua :orgmp: Vaihtoehtona oli autoon vannetta ym kallista tilpehööriä, mutta onneksi en siihen päätynyt :jippikaijee:
Hauska kerrata ketju läpi kaikkine "selityksineen":D.
Tulee väistämättä mieleen, kuinka paljon ja miksi ihminen tekee erilaisia asioita
esim. harrastusmielessä "kertomansa mukaan"..... ja kuinka paljon ehkä perimmältään
aika tiedostamattaan, hyvinkin pienenä/nuorena koettujen, myönteisten asioiden seurannaisina.
Tästä voi jättää suoraan pois kaikki "pimppaa", kun muutkin ja kun "kuuluu" ja on cool- jutut kaikilta osin:D.
Mopoilun, kuten monen muunkin "harrastuksen" suhteen voisikin ihan hyvin esittää kysymyksen:
Ei niinkään, mikä sai minut aloittamaan mopoilun, vaan ALOITTIKO MOPOILU MINUT? :p.
Sama koskee monen kohdalla esim. merta, kalastusta jne. Pahimmillaan kaikki nuo:grin:.
Ei näitä juttuja niin ehdi huomata kollina, kun pimpan ja setelin huumaava tuoksu saa vetämään
kouristuksenomaisesti molemmat nenät ojossa sen kummemmin maailman menoa siinä pohtimatta:D.
Toiset ei ehkä huomaa juuri koskaan, juuri mitään, kunhan mennään. Elämän kyydissä tai itse kuskinpaikalla.
Ajan myötä taas moni törmää kerta toisensa jälkeen, moniin asioihin, joiden "taianomaista tenhoa"
on jotenkin mahdotonta tavoittaa mitenkään rationaalisesti.
Jostain kumman syystä, suoraan tai mutkan kautta, erityiset juttujen..... niiden jotka "pysyvät" vaikka
kaikki muut, ns. tärkeämmätkin asiat menevät ja tulevat aikanaan ja tavallaan.... pohjat löytyvät
vanhoista, jopa hyvin varhaisista kokemuksista ja tuntemuksista.
Sitten ollaankin sellaisten asioiden äärellä, joihin ei pahemmin vaikuta mikä milloinkin on cool, mitä kaverit
touhuaa, mitä siinä muijan ja hellan välissä puristuneena voi tehdä:grin: jne.
Aika hyvin sanottu.Lainaa:
Bone kirjoitti
Mopokuume alkoi kun pääsi joskus nassikkana testaamaan jotain enon pvtä. Moottoripyöräkuume iski pahasti kun pääsi testaamaan kaverin isoa pyörää.
Aktiivikalastus alkoi kun pyydysti laina vehkeillä ekan hauen.
Aika moni juttu mistä tulee hyvä fiilis palaa sinne lapsuuden ja nuoruuden hyviin kokemuksiin.
Lähetetty minun H60-L04 laitteesta Tapatalkilla
Aloittaminen oli vaimon syy, silleen positiivisessa mielessä :)
Kesä 2006. Olin juuri ajamassa itselleni B-korttia, kun tapasin baarissa oikein ihanan nuoren miehen. Hänellä oli moottoripyörä ja pääsin kolme kertaa hänen kyytiin, lainaten hänen äidin ajovarusteita. Jätkä liukeni kuvioista kesän päätyttyä. Mutta minulle jäi kipinä. Meni muutama vuosi, paikkakunnat, työpaikat ja miehetkin vaihtuivat. Elämä vakiintui. Kipinä säilyi. Loppukesällä 2010 päätin, että nyt tälle pitää tehdä jotain, ja aloin valmistelemaan itseäni prätkän hankintaan. Keväällä 2011 autokouluun ja omien kiireiden sekä autokoulun ja minun epäsynkkaan osuneen kesäloman vuoksi kortti oli taskussa 5.9.2011. Ekasta kerrasta meni kaikki läpi, josta olin yllättynyt, nimittäin käsittelykoe jännitti aivan julmetusti.
Siitä asti olen prätkällä työntänyt, enkä hetkeäkään ole katunut. Aivan mahtavaa.
Kesä 1982. Faija osti mulle ensimmäisen pyörän. Ikää ei ollut ajaa edes mopolla, mutta faija osti silti mulle Honda Daxin landelle. Tiedättehän, "pysyt sitten tässä ihan lähellä".
Joo joo:grin: Meidän mökki on täysin hevon kuusessa keskellä ei mitään. Lähimmälle asfalttitielle kymmeniä kilometrejä. Liikennettä noin 1 auto per päivä. Nykyään se on vielä enemmän hevon kuusessa, kun kaikki ovat muuttaneet pois.
Kuvia on säilynyt musta ja Daxista tuolta kesältä kolme. Daxi ei maksanut silloin yhtään mitään, muistan kun käytiin se ostamassa länsisataman alueelta joltain ahtaajalta. Jos oikein muistan niin Daxi maksoi 700mk.
Kesällä 1984 faija osti mulle 125 SL-Hondan mökille, vaikka vieläkään ei ikä riittänyt edes mopoon.
Siitä se lähti. Faija osti ekat pyörät.
Aikanaan mopon ja seuraavana vuonna piikin hommaaminen oli itsestäänselvyys, ei varmasti käynytkään mielessä etteikö noita olisi ollut. Rahat tuli onneksi vanhemmilta sillä eihän ilman noita olisi kestänyt ja olisi varmaan sortunut rikoksen poluille hommaamaan puuttuvat pesetat.:)