Karhunpolokuajo

Koska kesän ranskan- ja spanian vuokrapärräily touringit jää tältä vuodelta harmittavasti väliin, on paras keksiä jotakin muuta korviketta..

Kotimaan matkailu on aina helppoa, virkistävää, ja jopa yleiskuntoa ylläpitävää, etenkin jos siihen liittää sopivaa puuhastelua.

Itäisen suomen Karhunpolun patikointireitti on ollut useasti mielessä, ja nythän sen tutustumiseen on hyvä tilaisuus! Joten, otin viime su. "yligessuni" palvelutehtäviin, ja jyristelin Patvinsuon kansallispuiston luontotuvalle parkkiin, josta tuo 130km:n pituinen Karhunpoloku virallisesti starttaa. Tarakalla oli luonnollisesti ISOooo, ja jo kotitukikohdassani valmiiksi pakattu rinkka, kaikkine tykötarpeineen, (+ aikapaljon taas sitä kaikkea ylimääräistäkin..), mitä nyt tuommoisella 4:n- 5:n vrk:n marssilla sattuisi tarvitsemaan.

Eikä muutakun luontokeskuksen palavelutiskille kartan ostoon, ja retkeilyhousuja vetämään jalkaan. Tiätty retkeilypaita, -takki, -lakki, -kengät, -käsineet, - yms:t, -jne, kuuluivat asukokonaisuuteen.

https://www.youtube.com/watch?v=erc2lVV6c0Y

Ajokamppeet & kypärä, jne. eivät ihan kaikki sopineet perä-, ja sivulaukkuihini, joten ajosaappaille oli tehtävä kätkö. Vielä en sitä tässä voi kertoa, minkälaisen, ja minne, koska olen nyt 2,5 vrk:n patikoinnin jälkeen vasta 75km päässä, eli täällä hyvin varustetulla Niskavaaran laavulla.

Outoa on vain se, ettei ketään, siis EI KETÄÄN, ole vielä tullut vastaan, tai että näkisin edes jonkun samaan suuntaan matkaajan? Eikä täällä muuten mitään karhuakaan ole, ei edes niiden jälkiä, saati jätöksiä, ja vaikka osa polusta kulkee teitäkin pitkin, en tiekarhuakaan ole tavannut!

Kai tällä "tuotteella" pitäisi jonkinlainen takuu sentään olla, kun tätä Karhunpolun nimellä markkinoidaan?

Tiätty valituksen em. asiasta voinen tehdä Metsähallitukselle, vaikka puutilanne autiokämpillä, ja näillä laavuilla onkin täällä nyt aika hyvä!

Heräsi n vartti sitten, koska yö oli viileähkö, vaikka mukanani raijjaamani pussi on täysuntuva pussi. Onhan sille kertynyt ikää, about sen 45v, joten ooolisahan sen aika jo päivittyä uudempaan?

..Ainakin sitten, jos tällaisesta "eräjormailusta" alkais tykkäämään? Tuo teltta tuli kyllä aivvvan turhaan mukaan matkaan! Toki nettisivuillakin kyllä siitä mainittiin, että Karhunpolun reitillä, et sitä välttämättä tarvitse, koska täältä löytyy runsaasti laavuja, ja mm. 4 autiotupaa. Mutta mie kun oletin, että täälläkin olisi porukkaa, kuten oli parisen viikkoa sitten Kilpisjärven parkkiksella, ettei yhden yhtä tyhjää parkkipaikkaa ollut missään.

Antaahan se oma teltta, ja makuualunen aina tietynlaista vapautta, vähän niinkuin enduro, verrattuna sporttipyärään...

Ekan "marssipäivän" tavoite oli se tuttu Pitkäjärven saunallinen, ja muutoinkin "luxus"- autiomökki, jonne matkaa tosin tulisi 26km. Kieltämättä se vähän arvelutti, koska rinkan painoa en ollut täyteenlastattuna kokeillut, polkujen kunnosta ei ollut

..niin mitään tietoa, ja etenkin, kun starttini pääsi alkamaan vasta klo 14:00. ja JOS pitkoksilla olisi ruuhkaa, ja siten paljon vastaantulijoita, jäisi marssinopeudeksi n. 2km tunnissa!

Ja toki pitkosten kunto, ja niiden liukkaus vähän arvelutti, koska iltapäivälle, ja etenki illaksi oli luvassa ukkosta!

Mutta hyvinhän siinä sitten loppujen lopuksi kävi, että suon, ja muutamien pitkosten yli mentiin, "että heilahti", ja Pitkäjärven saunaa olin lämmittämässä jo klo 21:00.:thumbup:

...'Kaukopartiomiehen painavan repun viillekkeet painoivat ja hiersivät jo tuskallisesti, vaikka tiedustelukäsky oli annettu vasta kolme vuorokautta sitten. Olihan karua ja lähes kulkukelvotonta suorämeikköä edetty kohtikään sata kilometriä! Harvassa olivat ne tiedustelijan ilonhetket korpitaipaleella, ellei mukaan lasketa sitä onnea, kun hän sattumalta sai kourastua isoja mustikoita kourallisen suuhun, tai peräti muutaman, sellaisen haaleankellastuneen, jo parhaimmat päivänsä nähneen hillamarjan suupieleensä.

Toki vedenlaskusta aiheutunut hetkellinen helpoituksen tunne oli aina hyvä lisä yksitoikkoiseen suopursujen seassa rämpimiseen, jotka niin ikävällä tavalla pyrkivät kietoutumaan jokaisella askeleella etenijän saappaaseen, pyrkien näin kaatamaan hänet millä hetkellä tahansa. Nyt ei oltu takaa- ajettuna, jolloin itse sai sentään määrätä askeltahdin..'

"Kaukopartiomiehenä itäkairassa", voisi olla teoksen nimi, vai hmm..olisiko sittenkin "Korpisotaa rajalla" parempi? :grin:

Tosin, eihän tiälä mittään sottaa ole, jotta kaippa se tuo ensmäine, ois parempi sitte?

Asiasta toiseen nytten. Tuli tuossa muuten täyvet 100km täyteen, ja justiinsa ennen tuota kello 13:30:ntä, että somasti se kolome vuorokautta män. Änäkäinen on paikan nimi, ja useammallekkin "Talavisotajutaajalle" tuttu mesta. On ollu meidän tukikohtakin tässä rannalla, johon pysähdyin tulistelemaan nytten.

Oletko vaihtanut nokialaisen älykännykkään, kun pukkaa korvesta Online-raporttia? Hyvää settiä :-D

Lainaa:

---

mek kirjoitti

Oletko vaihtanut nokialaisen älykännykkään, kun pukkaa korvesta Online-raporttia? Hyvää settiä :-D

---

Pois se minusta. Edelleen on se sama 8e:n "uusvanha" noksu, jolla tarvittaessa kuitenkin pääsee tänne naputtelemaan. Ja sitten lisänä piäni virtapakki, niin uskaltaa näin tehhä. Mutta palatakseni vielä sunnuntaihin, jolloin pääsin polulle: Tavoitteenahan oli se tuttu Pitkäjärven kämppä, jonne tulisi matkaa 26km. Keli oli varsin trooppinen, +20'c ja jotain vielä ylikin, eli heti oli kyllä selkä märkänä!

Pelkona vain olisi se, että mökit on miehitetty, eli edessä olisi telttamajoitus, ja vieläpä iliman saunaakin, kuka ties? Vaan peleko oli täysin turha! Jännitys tosin laukes vasta vähän ennen pihapiiriin varoen hiipimistä..Voe sitä onnen määrää ja vaimeita ilon kiljahduksia! Soittelimpa vielä parit ajokaveritkin saunomaan alkusyksyn pimenevään iltayöhön. Kyllä ne kireännapakat löylyttelyt, yhdessä uintihetken kanssa korvasivat päivän rehkimiset!

Ajokavereille oli patikointini tullut yllätyksenä, ja kun siinä sitten seuraavan, eli maanantaipäivän reittiä suunniteltiin, tulikin selväksi, että toisella heistä olisi mökki Neitijärvellä, (Ruunaan lähellä). Helppoa! Karhunpolku kun jatkuu kohti Ruunaanjärveä, niin tarvitaan vain pieni koukkaus länteen ennen järveä, ja perillä odottaisi juhla-ateria, sauna, ja tiätty yöpaikka!

Mikä loistava suunnitelma! Mitään sen tarkempaa plääniä, ei itselläni olisi ollutkaan, kuin että teltta-, tai sitten laavuyö jossain Ruunaanjärven rannalla. Matkaa tuonne tulisi kutakuinkin samanen 26km, joka olisikin se "keskiarvo päiväetappi", jos koko Karhunpolun suorittaisi 5:ssä vrk:ssa, (130km).

Yö Pitkäjärven pienessä kämpässä meni loistavasti, eikä edes se kämpän hiiri pitänyt ääniä, kuten tavallisesti. Kämppää en edes lämmittänyt yöksi, ja makuupussikin oli ollut vain peittona, niin lämmin tuo kämppä on.

Saunan uuniin "latingin"valmiiksi seuraavaa tulijaa varten, sekä täytin hormipadan piripintaan. Olipa hyvä jatkaa matkaa rennon levänneenä, vaikka aurinkoa ei tullut pilvitaivaan takaa näkyviin...aavistuksen piäntä tihkua vain?

Pian saavuin jo Valkealammen tukikohtaan, jossa meillä on ollut jokin "Talvisotajutauskin" aikoinaan, (numeroita en voi enää muistaa), mutta edelleen nuo samaiset kiviesteet muistuttvati suomen sodan vuosista, kun tännekkin seudulle rakennettiin sitä viimeistä lukkoa, eli "Salpalinjaa". Järeät kiviesteet jatkuivat aina Kuottiinlammelle asti, jossa hämmästelin tulipaikan uutta, ja perin modernia kirvestä, sekä runsasta koivuhalon määrää. Näyttää se Metsähallitus kuitenkin pitävän näistä pienemmistäkin tulipaikoista huolta vielä!

Oli muuten erikoisen somaa saapua näille tutuille tukikohtamestoille poikkeavaa tietä, ja vieläpä varsin erikoisesta suunnasta! Olinhan niin monet eri kerrat saapunut aina teitä pitkin pärrällä ajaen, että erittäin hyvin, ja paljon paremman kuvan alueesta, saa näin jalan patikoiden, kuin satulasta käsin!

...Aurinko se vain ei suostunut näyttäytymään, ei sitten millään? Sen sijaan, oli havaittavissa piäntä orastavaa tihkusadetta, ja sehän tietäsi luikkaita pitkoksia, ja savikkoja niin ylä-, kuin alamäessäkin, ja kun jokaista askelta pitäisi alkaa varomaan, tulisi matkanteosta aiiiikas hidasta....voi voi.. Nooo, ei tässä nyt sentään mitään "voi-voi"-hemmoja olla, mitä kun on sentään KaiPr:n I/80 SissiAuk:n kurssi käytynä, ja siellähän oli jos jonkinlaista selkäreppua, (painavaa), oli sipulisäkkiä, (vähän kevyempää), sitten oli telttaa-, sissikamiinaa, telamiinaa, räjäyttäjän laukkua, sytytinlaitetta, tulilankaa, kertasinkoa, ja kaikki nämä tiätty yhdessä, (järeänpainavaa). Niin, ja tiätysti jos sattui olemaan se viides miäs, niin mukaan tuli tiätty kv.kk, kaikkien omien tst-liivien, ja hlö-kohtaisten, viikon sissimuonien ja varusteiden lisäksi, (TODELLA painavaa).

Ai niin, ja JOS sattui olemaan marssikoulutus aiheena, niin tiätty sitten vielä kannettiin sitä polkupyörää, koska sillä ei niinikään teillä voinut ajaa. Katsos kun eihän sissit tiellä liiku!

No, aika kultaa muistot, ja eihän tuostakaan mitään traumoja aikoinaan tullut, ja suhteellisen "normi-elämää", olen saanut elää...tai ainakin mielestäni? Mutta juu, nyt mentiin kohti Ruunaanjärveä, ja sitä ennen olisi 10km:n päässä Särkkäjoen laavu. Siellä valmistaisin lounaaksi "Soijariisipatasydeemin", ja avaisin ensimmäisen tonnikalapurkin puoliksi sinne sekaan. Kummasti vain, tuulikin alkoi rytyyttää, ihan kuin tyynellä säällä norweegiassa, että meinasi "turistihattunikin" lentää, ja lensikin kerran päästäni. Askelluskin kävi väliinsä horjuvaksi, jos samaan aikaan korkeaa juurakkoa väistit, ja kävi "tuulenväre", kuten se norweegian mittapuulla ilmaistaisiin.

...jatkuu...

Aloitusviteo lisätty, ja niitä sutaattaapi tulla-tupsahella johonnii tahtii enemmänki.....:;):

Jalkineista, elikkäs näistä kerrassaan oivallisista ja KUNNOLLISISTA patikkakengistä, voin sitten kirjoittaa paljon enemmänkin, mutta todella HYVÄT ovat, ja kerrassaan parhaat, mitä koskaan on ollut jalassani, ja sentään monen-monenlaista kenkään olen ennättänyt käyttämään, ja kuluttelemaan!
:;):

Ei tunnu kivet, kannot, murskeet, juurakot jalan alla, eli on kuin crossikenkä, (tai laskettelumono kerrassaan), mutta nahkavarsi joustaa, kuten pitääkin!

Tämä ei ole mikään mainos, mutta suosittelen, koska tästä löytyy KAIKKI ne ominaisuudet, jotka kunnon kengiltä vaaditaan, esim: Pitkä varsi, jäykkääkin jäykempi pohja, paksua nahkaa, Vibram-pohja, (+ se karkea kuvio), kivisuojaus, irtopohjallinen, ja tiätty Gorekalvo. Nauhat reilun pitkät, ja pyöreät, eikä ole muuten kertaakaan päässyt itsestään aukeamaan! Romaniassa valmistettu, ihme kyllä, mutta superia!
:thumbup:

...eikä niistä tuollaista hintaa tarvitse edes maksaa...!

Hyvät kengät on tärkein valinta, jos veinaa kävellä enemmän kuin parkkipaikalta Prismaan.

Kotimainen vastine.
Ostin keväällä ko. kengät paikallisesta kivijalkakaupasta hintaan 200€
Vaikka niiden kerrotaan olevan työkenkä, niin on se metsässä kävely joillekkin työtä, joten sitä ei pidä säikähtää, että kyseessä olisi joku raksa- tai puistokenkä
Sievin GT 53 XL+ HRO GORE-TEX
https://www.sievinet.fi/sievin-gt-53...12866-193-71m/

Toki jalat ovat yksilöitä ja kengät valitaan jalan mukaan, kuten kypärä pään mukaan.
Mutta kokeilemalla se selviää.
Toki kokeilu kestää pitkään.
Tai sitten pitää ostaa useammat 200-250€ maksavat kengät, niin kokeilu kestää lyhyemmän aikaa.

Minun ympärivuotisessa käytössä Sievit kestää n. 2 vuotta, jonka jälkeen ne siirtyy mökki/talli-käyttöön.
Minulle Sievi on ollut hyvä valinta.
Olen kokeillut muitakin merkkejä, mutta kokeilun jälkeen jalkaan on mennyt Sievi.

Lainaa:

---

lario kirjoitti

Hyvät kengät on tärkein valinta, jos veinaa kävellä enemmän kuin parkkipaikalta Prismaan.
....
Mutta kokeilemalla se selviää.
Toki kokeilu kestää pitkään....

---

Todellakin, kengät on patikoijan se TÄRKEIN varuste! JOS ei kengät toimi, niin ei sitten kohta toimi jalatkaan, ja silloin matkavauhti hyytyy, tai joutuu jopa jäämään matkalle!

Itselläni, noi Garmontit kävi jalkaan HET, ja n. 2min kokeilun jälkeen, enkä edes muita sovittanut! Koko oli 44½, ja kun kotoa otin mukaan sen "perinteisen" villasukkani, laitoin kengän jalkaan, ja kohta toisenkin, niin ei siinä paljon tarvinnut myymälän matolla ees-taas kävellä, kun totesin myyjälle, että eipä koskaan ole ensimmäisiä kenkiä, ja näin nopeasti tullut sopivat vastaan! Että eipä oma kokeilu pitkää kestänyt!
:D

On säälittävää, kun esim. XXL- myymälät markkinoivat "lenkkaripohjalla" varustettuja nilkkureita patikointikenkinä! Ei tuollaisilla tee niin yhtään mitään, ja vaikka kovapohjaiset nilkkurit löytäisikin, niin eihän tuollaisilla varrettomilla pärjää kuin norjan kivikoissa, ja tuntureilla, jossa ei sitten kasva mitään!

Varren, (tiukan sellaisen), tarkoitus on tukea nilkkaa, ja sen myötä koko askellusta, samoin kuin suojata sukkaa kastumiselta, eikä kenkään pääse siten vierasesineitä. Pitkä varsi on ehdoton suomalaisessa sekametsässä.

https://www.youtube.com/watch?v=mEOrT4X_1lI&t

Särkkäjoen laavulle oli patikoitava jos ja niin monenlaista uraa, ensin pitkoksia, sitten "järkiperäisen metsätalouden suunnitellun"- raivuualueen läpi kiemurtelevaa polkua pitkin, vaihteeksi muutama kilometri metsäautotietä, joka muuttui hetkeksi vähän leveämmäksi tukkiautotieksi, ja sitten taas mentiinkin "sysimetsään", jossa alkoikin jos monenlaista harjua, jonka korkeimmalla kohdalla Karhunpolku mutkitteli sinne, tänne ja tonne.... .

Tulipa muuten vastaan MELEKOISET korkeuserot kerrassaan, ja lisänä sitten vielä kivikkoa, jossa pitikin askeltaa tarkkana, ettei tuon edelleen repivän tuulen kanssa tullut "lipsahdusta". Olipa upeat maisemat täältä harjanteiden huipulta! Tummansävyiset erämaalammet molemmin puolin harjannetta, ja upean harmaita, kelottuneita kelopuita.

Vaan missä ne karhut luuraa? Ei vieläkään mitään havaintoja, ei hirvistä, ei peuroista, tms....Ei edes ketään vastaantulijaa? Nyt olisi hyvä sää päästä yllättämään jokin metsäneläin, koska tuuli vie hajut ja äänet, ja yritin tähystää aina jokaisen suoaukean taakse, josko jokin tumma möykky liikkuisi tuolla....tai sitten tuolla....

Harjanteet loppui, ja polku laskeutui jyrkästi alas wanhalle pato- / uittorännille. Natiseva vanha lankkusilta kesti vielä painoni, ja vuolas virta kohisi ja humisi tuulenkin ylitse sillan alitse, ja tuostahan olisinkin saanut kirkasta ja raikasta uutta juomavettä pullooni, vaan eipä niihin vielä paljoa olisi sopinut. Keli oli tuulinen, ja koska aurinko ei tänään paistanut, niin vedenkulutuksenikin oli vähäisempää...

Taas tulin eräälle "taistelukentälle", josta oli isolta alalta lähes kaikki puut viety pois! Isoja kantoja oli vastaavasto revitty ylös, ja niiden mukana järeitä kiviä... Telaketjun jälkiä siellä, täällä ja tuolla, ja mietinkin jo hetkisen, että olisi kaiketi varmaan järkevämpää kulkea noiden metsäkoneiden jälkiä pitkin, tämän kapean ja mutkittelevan harjanteiden päälle kapuavan polun sijaan? No, kohta vaihdan tuolle telaketjupolulle, kun tämä polku palautuu taas tuonne alas harjanteen pohjaan... Musta ja iso lampi ilmestyi oikealle puolelleni, ja jostain päättelinkin, että tuon lammen rannalla olisi se Särkkäjoen laavu? Ja olihan se siellä - Yes! Olin patikoinut sen aamukympin ihan leppoisan sään, ja hyvän fiiliksen avulla, ja seuraavaksi tekisin sitten kevyen kenttäaterian, vaikka yhtään ei kyllä vielä nälkä ollut.

Energian kulutus kun on suurempi, mitä normioloissa, niin ruokatankkaus olisi tärkeää! JOS jokin ateria jäisi väliin, ja pääsisi tulemaan uupumus, on uudelleen startti aina hankalampi juttu- tuumasin samalla, kun ihastelin kuivia koivutuohisia klapeja, joita puuvaja oli täynnä. Kyllä Metsähallitus näemmä joistain laavuista edelleen pitää hyvän huolen...
:jippikaijee:

jatkuu....

Koska kuivia ja tuohellisia klapeja oli paljon, ja mukanani oli vain teflon- kattila, niin tein sitten reilummat tulet heti kerralla! Trangilla olen pääsääntöisesti aina kenttäateriat valmistanut, mutta tällä kertaa Trangia sai jäädä painonsa vuoksi tukikohtaan, ja sen sijaan, otin mukaan siitä ainoastaan sen kätevän irtokahvan ja tämän yhden ainokaisen kattilan. Näin säästin tilaa, sekä ennenkaikkea painoa! Enhän juuri koskaan ole tarvinnut sitä Trangian isompaa kattilaa, ja kanttakin vain kylmillä keleillä, kun se veden kiehuminen tahtoo muutenkin kestää aina aika tovin.

Nyt kun tein ISOT tulet kerralla, niin eikös vain vesikin jo kohta kuplinut kiivaasti! Soija-riisi-karhunpolku-pata-menun rinnalla, maistuivat niin näkkäri, kuin ne tuliaisina "YäJutaukselta" mukanani tuomani norweegian, Evenes-hotellin Gudbrandsdalenin ruskeat juustot, sekä mätitahnat erittäin sopivilta tilanteeseen nähden. Aavistuksen pientä tihkua oli ilmassa, niin että ISOJEN tulien savutkin painuivat maahan, vaikka edelleen, se repivä tuuli pyörittelikin savujen suuntaa, aina sinne, minne juuri olin käynyt istumaan.... .

Mutta eipä ollut itikkaa, sääskiä, eikä polttiaisia edes! Kyllä taas kohta jaksaisi pistellä menemään, ja niin sitten kohta pisteltiinkin..... Tieuraa meinaan! Mentiin varsin pitkään, sinne, tänne, ja tonne mutkittelevaa, kaunista harjumaisematietä. Sellaista, jos tiedätte, kenellä Gessu on tallissa, niin juurikin sellaiselle pyörälle tehtyä, ylämäki- mutkavasen-alas harjanteelta, ja taas ylämäkinoikealla tiukemmalla käännöksellä.. Että tulipa taas väkisinkin mieleeni, että minkäs takia minä sitä "yligessua" oikein meinaan myydä?! Sopisihan se ainakin erään tutun-tutun isoon varastorakennukseen talvehtimaan, pientä, vain 10e:n kk vuokraa vastaan... Eihän se nyt olis kuin 4-5kk:tta siellä korkeintaan, etenkään, kun näistä nykyajan "eurotalvista" ei enää juuri mihinkään edes ole!

....Mutta lienee nyt myöhäistä katua, kun ostaja on tulossa "noutamaan" sen, eikä edes tinkinyt yhtään, (no ei ainakaan puhelimessa..miten sitten paikanpäällä - ei tiiijä?). Kovapintainen soratie - tai siis oikea Gessutie, jatkui vaan, eikä karhunpolku poikennut tieuralta pitkään aikaan? Piti jo kerran karttaakin katsoa, että olinko missannut mahdollisesti tieuralta poikenneen polun, vaan empä ollut, koska tuollakin edessä näkyy selvästi ruskanpunaisia täppiä puissa.

Tänään päivästä oli tulossa "luksusta", koska olinhan luvannut soittaa eräälle ajokaverilleni, jolla oli kuulemma mökki jossain täällä suunilla, ja mikäs sen parempi juttu, koska pientä tihkua sateli edelleen, eikä minulla ollut niin kovaa halua mennä välttämättä telttaan, ja olihan hän luvannut vielä saunankin. Ja päivällisenkin!
Että kummasti sitä vain rinkka heilui puolelta toiselle, ja sen myötä painona olevat tonnikalasäilyke,- sekä ananaspurkit, jne, yms:t, että olisinhan sitä vähemmälläkin pärjännyt, jos sikseen..... .
:D

Tuuli jatkoi riepomistaan siihen malliin, että hyvä olikin, että nyt sain patikoida näitä "Gessuteitä" pitkin. Kas, mikäs vartiosto se tuolta putkahti esiin, taitaa olla niitä lakkautettuja rajavartioston tukikohtia, joita on sittemmin ostettu metsästysporukoiden käyttöön, jne. halvalla tietenkin.... No, niimpä se näkyi tuokin olevan, koska portin kupeessa luki: "yksityisalue". Ei mitään liikettä missään, ja JOS olisi ollut kuuma keli, kuten eilispäivänä oli, olisinkin käynyt tuolla hienolla saunarannalla, ja sen laiturilta uida pulahtamassa. Vaan nyt pantiin Garmontteihin liikettä, koska matkaa olisi vielä ties miten..... ?

Erään mäenpäällä olevan mutkan kohdalla, Karhunpolku lähtisi menemään vasemmalle harjanteelle, ja siis metsään, mutta aamupäivästä viisastuneena, mätkähdin takamukseni, ja painavan rinkkani varaan tienposkeen, ja otin kartan esille.... Onko järkeä vai ei- taas, kysymys kun tuli mieleen? Onhan se hianoa patikoiden edetä nuita varsin upeita harjanteita, vaan kun, ja jos tieura menee vieressä, niin miksi ihmeessä lähtisin taas "nelivedolla" nousemaan, ja vuoronperään taas laskemaan, noita mutkittelevia kapeita polkuja...ja niinhän se kartta näyttikin, että kohta tuo Karhunpolku palautuisi jälleen parin km:n päästä tälle samalle tieuralle. Eli jatketaampas sitten parin vesikulauksen jälkeen vaan suosiolla tieuraa pitkin etiäpäin, ja seuraavasta tienristeyksestä vasempaan, niin Karhunpolku tulisi takaisin tielle.... Ja näinhän se matka sitten jatkui helpommalla, ja (viisaammalla), kevyemmällä tavalla etiäpäin!

Oli nimittäin hyvä senkin takia hieman säästää voimia, kun ei sen kaverin mökin tarkemmasta sijainnista ollut, sen kuvan palaa, että tästä päivästä saattaisi tulla eilistä patikointia, (26km), pitempi taival? Nyt oli suunta Ruunaanjärvi, mutta pitääkö minun kiertää tämä polku sitten aina sinne Ruunaan koskille asti, vai miten tässä mennään? Se selviäsi sitten vasta kun olisin soittanut tälle ajokaverille.... ?

Tulin tienristeykseen, jossa meni poikittainen, hieman leveämpi tieura, jossa oli suhteellisen isoa rompolia. Kivet paukkuivat väliin Garmonttien kärkiin, ja lensivät kaaressa ojanpenkoille, kun en ollut askeleissani huolellinen. Piti varoa hieman, koska kaatuminen rinkka selässä, ei ole niitä mukavimpia juttuja... Tuossa tuli Karhunpolku alas harjanteelta, ja jatkui tien toiselle puolen metsään.. Mutta minäpä jatkaisin rompolitietä vielä seuraavaankin risteykseen, jossa karttani mukaan olisi jokin varaustupa: "Uramo". Niin siinä kartassa luki. Eikä se haittaa yhtään, vaikka tässä nyt muutama kilometri tulee enemmän matkaa, kuin suoraa menevää Karhunpolkua, koska tätä on kuitenkin helpompi patikoida, ja Karhunpolulla en sitä karhua kuitenkaan näkisi! Tiellä, voisin kuitenkin nähdä tiekarhun....ei tiedä?

Älytön juttu muuten tuo tiekarhujenkin tapaus! Aikoinaan kuulin, tai luin, jostain, että suomen TVH:n (tie- ja vesihuoltolaitos), (tai kuten me pojat sen tulkkasimme, tee vähän, ja huilaa), myi kaikki käytössä olleet tiekarhut viroon! Sitten tilalle tulivat traktorit, koska ovat paljon halvempia kamppeita tienhoitoon! No tottakai ovat halvempia, mutta sitten se tiekin on yhtä aaltoa, kun eihän tuollaiset kevyet pikkutraktorit pysty lanaamaan, eikä tasoittamaan tietä, koska sitä massaa ei niissä ole! Sillähän suomen tiet ovat mitä ovat, ja etenkin talviajossa sen huomaa, jos missä......näitä älyttömyyksiä pähkäilin samalla kun tie lähti nousemaan vaaran lakea kohti, eikä täälläkään ollut minkäänlaista liikettä missään? Ei tiellä, ei tuolla yksinäisen talon pihapiirissäkään, ei sitten missään? Tulikin kieltämättä mieleen, että näinköhän se meikäläisen puhelinkaan täällä toimii, kun ja jos kohta vaikka alan soittelemaan sille ajokaverilleni?

Yhtään en tiennyt, mitä kello voisi olla, eikähän sillä mitään merkitystä täällä olisikaan, mutta kun ajokaverini oli nimeomaan pyytänyt, että soittelisin joskus kolmen maissa, niin hän olisi silloin siellä mökillään. Aurinkokaan kun ei paistanut, en kellosta mitään tiennyt...Eli laitetaan nyt sitten puhelimeen virta päälle, niin sittenhän sen samalla näkee... Virtaa en puhelimessa ollut patikoidessani päällä pitänyt, koska mitään aurinkolaturia ei matkassani ollut, eikä sitä silloin tarvitakkaan. Akkuni kyllä kestää muutaman päivän "normioloissa", juu, mutta erämaassa, jossa tukiasemat ovat kaukana, puhelin pian "porottaa" täysillä, ja silloin akun toiminta-aika lyhenee radikaalisti.

Tulin tienristeykseen jossa luki: "Neitijärven kämpät", ja jotain muutakin, mutta jatketaan suoraan, tuumasin....

jatkuu...

https://www.youtube.com/watch?v=lfn5qzO1hHQ

Heittäydyin rennosti tienpenkan sammalmättäälle selälleni rinkkani varaan. Lyhyt vesikulaus reisutaskusta, ja toisesta kartta käteen... puhelimeen virta päälle, ja vielä hapuilin silmälasitkin nenälle, niin näkisin kartan piäniä tekstejä...hmm... Olin varmasti patikoinut jo sen päivittäisen "keskivertomäärän", (26km), mutta vielä olisi ajokaverin mökille matkaa - missä se sitten sijaitsikaan? Toivottavasti ei kovin kaukana sentään, enää, koska kohta pitäisi kyllä tehdä päiväruoka, kun energiat alkoivat olla jo hieman vähissä.. Olinhan tarkoituksellani jakanut, ja säännöstellyt energiat juurikin niin, että piakkoin olisi luvassa se ajokaverini "luksus ateria" saunoineen, ja petipaikkoineen... .

Puhelin käteen, ja soittelemaan..... "...niin tässä risteyksessä nyt olen, jossa lukee Neitijärven kämpät, ja sinnekö sitten lähden patikoimaan...?" Ajokaverin kertoo, että hänellä olisi jo ruoka valmiina, ja että hän tulee hakemaan minut Neitijärveltä, kunhan vain saisin ensin itseni sinne! "....no kyllähän tästä sinne varmaan on vielä 5- tai 6 kilometriä, että kyllä miulla kestää sen puolitoista tuntia, tai saattaa jopa kaksikin tuntia mennä...." Vastaan, kun hän kyselee, jotta pitkästikkö sinne järvelle vielä on tästä matkaa. Mutta sovittiin, että soitan sitten sieltä, kun olen saapunut Neitijärven rannalle, niille mökeille.

Eipähän tässä nyt enää mitään ruokaa aleta tekemään, jos kerran perillä se on jo valmiina! Muutakun reisitaskusta vain pähkinöitä naamaan, ja vesikulaus päälle. Taitaa tästä kyllä tulla koko Karhunpolun taipaleeni pisin päivä, kilometrimäärällisesti, että ajallisesti, tuumaan, samalla kun kampean itseni uudelleen ylös, ja hieman horjuen lähden patikoimaan takaisin risteykseen, ja sitten kohti Neitijärven kämppiä! Tie on hyväkuntoinen, ja harmaa, sellainen paikallinen yleistie, mutta ei kylläkään voisi olla tylsempi! Nyt voisin jopa pistää peukaloa näytille, jos jokin ajoneuvo sattuisi tulemaan takaapäin..... .

Miten tylsä tie, ja tylsä sää! Pientä tihkua, pilvet alhaalla, ja tuuli, joka senkin oli puuskittainen ja vieläpä vastainen...Pitkiä suoria, ja aina mutkan takaa samanlainen suoranpätkä, joka oli jo monta kilometriä aikaisemminkin! Ei niin mitään maisemaa, ei rakennuksia, ei niin mitään! Ainoa merkittävä "nähtävyys", oli erään suoranpätkän keskellä aikoinaan sijainnut lannoituskoneiden lentokenttänä toiminut pätkä, vaan eihän siinäkään mitään erikoisempaa katseltavaa ollut, muutakuin se, että oli tavallista tietä tasaisempi ja suorempi pätkä....

"Komps- ohhoh", no nyt meinasin jo kaatua! Tarkkana nyt, eli selvästi energiat alkaa olemaan vähissä, kun silloin askelkaan ei tahdo enää oikein nousta kunnolla! Missähän se järvi on? Olen varmaan marssinut jo sen arvioidun kuusi kilometriä, eikä vieläkään mitään aukeaa näy missään? Vain suuria mäntypuita niin kauas, kuin silmä kantaa! Aloin jo epäilemään koko Neitijärveä, sen kämppiä, ja kuljinko laisinkaan oikeaan suuntaan, saati tietä, mutta eihän tältä tieltä ollut kääntynyt toistakaan tietä mihinkään....on vain jaksettava ja mentävä.....kunnes tuollahan näkyi tienvierellä ISO kivi, jota vasten voisin nojata rinkalla, ja tarkistaa vielä kartasta sijaintini? Ihan vain varalta.

Kivi antoikin hetkellisen, ja hyvän helpotuksen tunteen olkapäilleni, koska painavan rinkan viilekkeet olivat jo selvästi alkaneet painamaan kipeästi. Huomenna täytyisi asetella takin ja siten myös viilekkeiden alle, vaikkapa villasukat, ettei tulisi samaa tunnetta kuin nyt. Kartan mukaan, parin, kolmensadan metrin päästä pitäisi tulla kelkkareitti, eli jokin pienempi metsäautotie, ja sitten vielä arviolta kilometri, niin Neitijärvi, ja sen kämpät tulisivat näkyviin.

Ei auta, muutakuin taas kohotan itseni jaloilleni, ja eteenpäin, sanoi mummo lumessa. ... Tuoltahan se kelkkareitti sitten tulikin vastaan, eli kyllä kartta tiesi missä ollaan. Kummaa korpea tämä, kun ei edes tiellä ollut niin minkäänlaisia jälkiä, ei autojen, ei eläinten, ei niin minkään? Ja kuitenkin lähestyin sitä kuuluisaa Ruunaan retkeilyseutua.... No sitten näin jo pienen pilkahduksen kiiltävän harmaasta, erään vaaran laelta. Eli tuon täytyi olla se Neitijärvi! Ja askeleet saivat lisää vauhtia ihan itsestään......

Mutta toisaalta, olihan se oikeastaan hyvä, että oli navakka tuuli, vaikka edelleenkin se oli vastainen, se jäähdytti sopivasti, ja aurinko kun oli pilvessä, ei ollut liian kuuma. Näin yritin lohdutella itseäni, kun askelsin lopputtomalta tuntuvaa tympeää tietä...aina vain mutka, ja sitten toinen mutka, eikä sittenkään, kuin uusi mutka.....

jatkuu....

https://www.youtube.com/watch?v=QN1mbPw5Xk8&t

Pähkinäpussista alkoi jo pussin pohja tuntumaan, eikä suonsilmäkkeen väristä vettäkään ollut enää paljoa jäljellä, kun vihdoin ja viimein puiden takaa näkyi orastavasti järvenselkää.....Neitijärvihän se siinä! Noo, kuusikon reunaan päästyäni, näin jo jonkinsorttiset opasteetkin, eli nyt olin tullut sitten Ruunaanseudun jollekkin vaellusreitille, kun taas jonkin Koskikierroksen nuoli näytti menevän tietä pitkin eteenpäin- ja sinne myös Neitijärven kämpät- kylttikin näytti näyttävän! Siispä, reilu ravistelu rinkkaan, jolla sain sitä hieman ylöspäin selkääni vasten, ja arviolta viimeiset muutamat sadat metrit, niin opastaulun mukaan saapuisin Neitijärven kämpille, jotka ovat järvenrannalla tietenkin.... .

Olin jo matkallani tätä samaa ankeaa soratietä patikoidessani, useampaankin otteeseen pähkäillyt, että miksi se ajokaverini halusi minut tänne Neitijärven kämpille? Onko jossain edessäpäin sitten jokin metsäautotien kääntöpaikka, josta on lyhyt matka tulla noutamaan minut, vai tulisiko hän kenties veneellä tähän rantaan? No voisihan se ollakkin niin, elikkäs venekyyti olis tiedossa varmaan, hulppeasti ja vauhdilla Neitijärven yli? Vaan sehän selviää pian, kun tuolla näkyivät ne kauan odottamani kämpät, ja tyhjillään ne näyttivät olevan, että ei muutakuin lopsin suoraan lähimmänn mökin pihapiiriin, ja rymäytän itseni tuohon kuohkealle sammalmättäälle huilaamaan. Ooooolipas se melekoinen matka vielä tänne sieltä päätien varresta, huokailen, samalla kun kaivelen puhelintani reisitaskusta, ja alan näpyttelemään siihen ensiksi virtaa päälle, ja sitten soittelemaan.....

"Dodiin, moro! Nyt olen täällä kämpillä!...siis olen rannassa juu,,,,,tä?.....ai että toiselle puolelle järveä? .....Luulin että tulisit veneellä, tai että pääset autolla lähemmäs....eiku....joo.....No näinhän minä, kun siinä oli jotkut opasteet....oli merkitty juu.... Okei, tullaan sitten sinne, mutta älä suotta lähde vielä, kun tästä miun täytyy ensin kävellä kilometri takaisinpäin, ja sitten sieltä oli joku kolmekilometriä sen lintutornin kautta sinne....niin, .....että mie soittelen sitten, kun oon siellä sitten.. juu, tehhään näin!"

.....hohhoijjaa! Nyt olin tullut liian kauaksi, ja olin väärällä puolen Neitijärveä.....ei ei ei....Nooo, eihän tässä mitään aikataulua ole ollut kellään, mutta olin jo jakanut energiat kyllä jo siihen malliin, että riittää, kun tänne kämpille asti tulen, ja nyt en ollut syönyt sitten se aamupäivän aterian! Tuntui jo kyllä niin selässä, kuin jaloissakin, että joku 30km on jo kyllä nyt jo tultu, ja vielä pitäisi päästä tuonne järven vastakkaiselle puolen.....päästin rinkan viilekkeet irti, ja könösin ja punnersin itseni ylös suorille jaloille! Tihkusade jatkui, ja katselin tympeää keliä, tympeää ympäristöä, tympeä ilme kasvoillani....ei mennyt ihan "strömsöössä" kyllä nyt tämä! Jos ajokaverini olisi sanonut vaikkapa lintutornin kautta, niin olisin jo kohta siellä, missä minun pitäisi kohta mennä. Sen opasteen mukaan, lintutornit sijaitsivat järven itäpäässä, ja matkaa sinne olisi tieltä noin kilometrin verran. Mutta tuollahan oli pumppukaivo! Huomaan sen, samalla kun kulautin viimeisetkin tipat pullostani, eli nyt saisin kirkasta, kunnon juomavettä. En ala nyt kuitenkaan mitään ruokapaussia tässä enää pitämään, vaan lähden kirkasta vettä pullossani takaisin rinkalleni, kiepsautan sen selkääni, ja ropistelen viimeiset pussin pähkinät suuhun, ja menoksi tulosuuntaa kohti. .. ... ...... ........


Huomaan kyllä, että kylmä ja kirkas vesi, yhdessä pähkinöiden kanssa alkaa vaikuttamaan jo seuraavilla liukkailla ja lahonneilla pitkoksilla, kun ylitän leveän suon, ja seuraan polku-uraa kohti lintutornia, joka sijaitsee Huuhkajanvaaran päällä. Melkoisen korkealla vaaranlaella, ja märkä, liejuinen polku sinne, ei ole mitään herkkua tällaisella kelillä! Nousua jatkuu, ja jatkuu, ja eteen tupsahtaa vieläpä portaatkin! Nyt on pakko napostella noita isoja mustikoita, josko niistä saisi sokeria ja pikaenergialatausta peliin? Nousua jatkuu vaan, eikä koko tornia edes näy missään? On varmasti koko patikointini jyrkimmät korkeuserot tässä nyt, siitä olen aivan varma! Hyvä ettei sentään "nelivedolla" tässä jo joudu etenemään, kun sitten viimein erotan puidenlatvojen takaa harmaat lintutornin raamit....

jatkuu....

https://www.youtube.com/watch?v=QAXHJ4y4xys

Hohhoijjaa.....viimeinkin pääsin tänne vaaran päälle! Arvatkaapa vaan, tekikö mieleni vielä kiivetä tuonne puutorniin ylös? Tihkusade jatkui samaa tahtia, kun astelin varovasti jyrkkää kivi- & savikkopolkua alas Neitijärven rantaa kohden. Siis täälläkin maastofillareiden jälkiä?!! Älytöntä maastoa, jyrkkää ja kivistä mutka-muta-kiviränniä, ja jotkin hemmot ovat raahanneet täällä maastofillareita! Eivätkä nuo olleet ns. "läskipyörien" jälkiä, vaan tavallisten.... On sitten monenlaista kulkijaa ollut, tuumasin, kun pähkinät olikin jo loppu ja hörppäsin vielä parit viimeiset kulaukset reisitaskupullostani....

Nonnih! Pääsin sitten jo viimeinkin pitkoksille, eli nyt ei enää olisi pitkälti, koska menin jo suonlaitaa, ja järvihän on tuossa oikealla puolellani. Parkkipaikalle on enää korkeintaan kilometri, ja eihän tässä energiaa paljon tosin jäljellä olekkaan.....Pitkokset jatkuu, ja jatkuu, märkinä ovat TOSI luikkaat, joten etenen varovasti, kunnes sitten näen edessäni jonkintapaisen aukion, ja opastaulunkin. Jeps, tuo on se parkkis, jonne ajokaverini tulisi noutamaan meikäläisen! Pääsen opastaulun vierelle, niin samalla näenkin jo tuttuni sinisen vw-pakun! Heips vaan, ja auton kuskinovi aukeaa! Ompas soma nähdä, mutta heti aloitan kerronnan, kuinka patikoin aivan ja suotta sinne Neitijärven kämpille....nooo, mitäs tuosta, muutakun painava rinkka tavaratilaan, liukuovi kiinni, ja kampean itseni kartanlukijan paikalle.

Ompas mukavaa kyytiä, kun sora ropisee lokasuojiin, lämmityslaite puhaltaa kasvoille, ja matka taittuu istuen, ja siten ihan itsestään! Kohta olisi päivällispöydässä tuoretta, muutama tunti sitten pyydettyä haukea, tuoreita perunoita, ja ruisleipää, ja tottahan toki, kuumat löylyt ajokaverini "piilotukikohdassa"...eikä mitään tihkusateessa epämääräistä teltanvirittelyä!

Kyllä- kylä kelpaa tuollainen plääni, ja pian sitten jo saavutaankin pienen erämaalammen rantaa, jossa tämä erinomainen "piilotukikohta" sijaitsee. Heti mennään sitten pöydän ääreen, vaihdetaan päivän tuoreimmat kuulumiset, ja kohta ollaankin jo sitten kylläisinä kuuman saunan lauteilla.....kiuas suhisee ja paukkuu aina sitä mukaan, kun heitän löylyä..... Pesuvatiin kaadan paljon kylmää vettä ja asettelen sinne molemmat tassut hautumaan, niiiiiiin aiiiiiiiiiiiiiii että kun tuntuu hyvältä! Pidän tassujani kylmässä vedessä pitkään, samalla kun kiuas säteilee kuumaakin kuumempaa kireää löylyä, ja kyllähän tälläinen käsittely oli POIKAA!
:thumbup:

Kello oli mitä oli, eikä sen ollut väliä, kun kömmin vuoteeseen, otin oman makuupussini peitoksi, ja .......

....aamu seitsämän!


jatkuu...

Valoilmiöitä pimeässä.....

https://www.youtube.com/watch?v=t_kOWC6DGyg&t

Ajokaverini seinäkello näytti seitsämää! ......Olenko nukkunut yhdeksän tuntia, yhteen menoon, ja vieläpä kertaakaan heräämättä....? Tätä ihmettelin ääneen, kun ajokaverini kertoi, että olin sammunut kuin se kuuluisa "saunalyhty", ja kerralla. Ei mennyt kuin tovi, kun oli alkanut kuorsaus kuulumaan...... .

Ja olihan se olo kerrassaan kuin uudestisyntyneellä! Nousin ylös, eikä jaloissakaan mitään, ei selässä ei missään mitään, mikä vihjaisi siihen eiliseen, yli 30km:n patikointiin! Puin retkeilyvermeet päälle, sitten aamutoimet, ja toki aamupuurot ruisleipineen käkättimeen, ennen kuin ajokaverini lähtee viemään meikäläistä autollaan suunnitellulle Siikakoskelle. Tuo koskihan on niitä läheisen Ruunaankoskien eräs kalaisimpia ja vuolaampia koskia, josta olikin hyvä jatkaa sitten pitkin Karhunpolkua etiäpäin.

Ja niin jo kohta olimmekin lähes tyhjällä Siikakosken parkkipaikalla, ja sitten vain tempasin vw transporterin tavaratilasta rinkkani jälleen kantoon. Nyt asetin jo valmiiksi villasukat, sekä työhansikkaani rinkkani viillekkeiden alle, jotka pehmentävät sopivasti rinkan painoa, vaikka rinkan viillekkeet ovatkin varsin leveät ja hyvän malliset noin muuten.
Edessä avautuu upea koskenniska, laavu, sekä reilunkokoinen puusilta. Laavulta nousee savu, joten siellä on joku muukin aamuvirkku? Kalamies tietenkin, ja näkyyhän siinä olevan jonkunsorttinen vihreä telttakin tuolla kuusikossa.... "Huomenta"- tervehdin perhovapaa kädessään virittelevää lierihattua. "Huomenta"- lierihattu vastaa, ja sitten alkaakin kalajutut, heti säätilan kehumisen jälkeen. On tullutkin saalista, kun lierihattu kertoo illalla saaneen 5 kirjolohta, ja vieläpä reilun kokoisia!

Jätämme hyvästit yhtä nopeasti, kuin aloitimme keskustelutkin, ja astelen komealle Siikakosken ylittävälle sillalle. Lähden patikoimaan koskenrantaa yläjuoksun suuntaan, kun kohta näen jo toisenkin laavun. Hento savukiehkura nousee nuotiopaikalta, joka kertoo myöhään kestäneestä kalastussessiosta, ja näen myös laavulla makuupussiinsa kietoutuneen kalastajan. Perhovavat siistissä nipussa puunrunkoa vasten aseteltuna ja valmiina uuteen kalanpyyntiin. Jatkan hieman hiljaisempaa tahtia eteenpäin, välttääkseni herättämästä tätä tuntematonta nukkuvaa ja uupunutta kalastajaa, tosin, kosken voimakas kohina varmasti kyllä peittää kaiket mahdolliset toimintaäänet, mitä tässä voisin edes saada aikaan.... .

Suuntani jatkuu kohti Murrooskoskea, jonka varrelta löydän seuraavat kaksi kalastajaa. Tuskin ovat samaa väkeä, koska heidän etäisyytensä toistaan on varmaan kilometrin verran? Jatkan kivikkoista rantapolkua, ja joudun nostelemaan Garmonttejani normaalia korkeammalle, etten painavan rinkkani kanssa kaatuisi, ja taas tulen laavulle, josta löydänkin kaksi nuorta naista aamuaskareissaan. "Huomenta tännekkin"- toivotan heille, ja hieman yllättyneenä, lievätkö äsken vasta heränneenä, saan vastaukseksi jotain epämääräistä.... "Olitteko tässä yötä, ja eikö kosken kohina haitannut nukkumista"?

"Ei met oltu, kumeän teltta on tuolla takana, mäellä", saan vastauksena. Nuotio oli kituva, ja muutoinkin varusteet vähän "sinnepäin", muovipusseja enemmän, kuin normaalin Siwan kassan edustalla, ettei varmaan ole hirmuisesti eräkokemuksia näillä, päättelen, kun jo taas retkeilykäteni heilahtaa ja jatkan patikointia eteenpäin pitkoksille... Tänään ei edessäni olisikaan kuin jokunen 17-18km, koska Änäkäiselle, jonne suunnittelin päättäväni tämänkertaisen vaellukseni, sinne tulisi matkaa noin 44km. Yksi yöpaikka ennen sitä riittäisi, joten olin mielessäni valinnut Niskavaaran laavun seuraavaksi etapiksi.....

..jatkuu....

https://www.youtube.com/watch?v=jdTwd0S0F3g&t

Pitkäjärven tulilla vielä.....ja sitten järeää Salpalinjaa Valkea-, sekä Kuottiinlammella

En ollut valinnut lyhintä reittiä tuolle Niskavaaran laavulle, vaan halusin lähteä kiertämään näitä Ruunaankoskien pitkoksia hieman ylempää reittiä. Ruunaan seutu oli tullut tutuksi jo taannoin -84, tai -85, kun jossain täällä suunnilla oli Lieksan Moottoripyöräkerhon järjestämä "Sudenajo", johon tulin ja siten osallistuin mukaan... .

Eihän tuosta paljoa enää muista, muutakuin sen, että esim. Neitikoski laskettiin sellaisella isolla kirkkoveneellä, ja kaikki kastuivat, enemmän, tai vähemmän. Teltalla yövyin jossain, ja järjestäjät, sekä kaikki ne muutkin osallistujat olivat hyvinkin lupsakoita immeisiä, ettei mitään huonoa muistikuvaa kyllä jäänyt mistään! Taitaa nykyäänkin tuollainen kokkoontuminen olla vielä voimissaan, tuumaillin, kun jatkoin pitkoksilla kopistelua, ja yht-äkkiä, edessäni pitkoksilla painelee menemään villiminkki! Ei ollut kovin arka, kun ensin antoi tulla noinkin lähelle, mutta sitten lähtee painelemaan samaan suuntaan, kunnes jossain vaiheessa piiloutuu pitkosten alle.

Edelleen tihutti pienenpientä sateen tapaista. Hyvähän se toisaalta oli, ettei ollut sitä ensimmäisen päivän suoraa, ja siten helteistä auringonpaistetta. Tulin kohta rantapitkoksilta tielle, ja sitten jo aurinkokin tulee esille... Ei ollut täälläkään tiellä niin minkäänlaista kulkijaa missään? Kilometri toisen jälkeen, tulen sitten viimein asfaltille, ja teiden risteykseen. Tempo oli ollut hyvä, ja päätin ilmoittautua kotijoukoille. Puhelimeen virrat, ja kas, eihän kellokaan ollut vielä mitään. ... Ei vielä edes kymmentä? Mukavan viileää oli puhelun aikana istua kivellä, vaikka se kova onkin... "Juu, kaikki ok, että ei tässä mitään, ja soittelen sitten iltasella uudelleen"....päätän puheluni vaimolleni. Virrat pois puhelimesta, ja vesipullosta reilummat kulaukset vielä päälle.

Hyvää hiekkatietä riittäisi ainakin Naarajärven kylälle asti, jossa aion pitää sitten ruokataukoa. Tyhjentäisin sen avaamani tonnikalapurkin pinaattipastan sekaan, ja päälle saatan ottaa jopa sen avaamattoman, ja pitkään repussani kuskaamani ananasviivalepurkin? Outoa vain oli se, että jossain vaiheessa olin hukannut nuo puissa näkyvät ruskanpunaiset täplät, elikkäs se kulkemani Karhunpolku oli poikennut tieltä metsään? No ei mitään hätää, koska kartan mukaankin tavoittaisin sen jälleen vähän ennen Naarajärven kylää, jonne olin menossakin. Muutenkin oli systeemit tulleet jo selväksi, eli vaikka suunta sekä teillä ja poluilla olisi yksi, ja sama, oli nuo polut tehty, sanoisinko, "väkisin" teiden vierustoille, joissa olisikin vain turhan vaikea ja hankala painavan rinkan kanssa kulkea. Kiviä, juurakoita, ja sitten vielä turhia kapuamisia ylös- alas rinteitä pitkin. Että oikeastaan hyvä, että en huomannutkaan sitä tien mutkaa, jossa sen polun olin sitten kadottanut.... .

Tulen jo kohta Naarajoen varteen, ja tuollahan näkyy selvästi hieno levähdysalue. Penkit ja polttopuuvarastokin näemmä. Yksi matkailuautokin parkissa, mutta sehän on tuolla toisella laidalla, ettei siitä ole haittaa.
Muutakuin joenvarteen penkkejä, ja hienoa nuotiopaikkaa kohden, rinkka penkille, ja kaivan kattilan esille. Ompa hieno ja leveä virtaava joki, josta kaappasen aimo annoksen kirkasta hyvää vettä. Ankkojen kaakatusta ja nousen takaisin penkerettä pitkin tulipaikalle, jossa teen isot tulet nopeasti, kun paikalle jätetyt, ja pieneksi pilkotut klapit syttyvät hetkessä. Olin patikoinut jo noin 10 km, eikä kello ollut vielä yhtätoista! Tiellä marssivauhtini oli luonnollisesti suurempi, kuin poluilla, mutta nyt se oli ollut jälleen sitä 3-4km/h luokkaa...

Aloin sekoittelemaan kaakaota kuksaan kaataamaani kiehuvan veden sekaan, kun aloin kuuntelemaan olemustani, siis lähinnä sitä, kun sykkeeni oli jokseenkin kumman korkealla, vaikka tässä hirsipenkillä olin istunut jo varmaan sen vartin verran?!! Ompas outoa?! Aloin tunnustelemaan kaulan-, sekä ranteen valtimoita, löytääkseni ja laskeakseni sykkeen tarkemmin, mutta en vain oikein onnistunut saamaan mistään mitään tolkkua?!! Ihme hommaa tälläinen? Kävin penkille pitkälleen, ja tunnustelen kaulaani löytääkseni sykkeen.....ei tule mitään... tunnen kyllä, kuinka sydämmeni hakkaa, aivan samaan tahtiin, kun marssisin edelleen rinkka selässä kovaa vaihtia...... mitäs tämä tälläinen oikein on...?

Syön pinaattipastan, jonka sekaan lisään se avaamani tonnikalapurkin sisällön, ja päälle sitten kuumaa kaakaota. Ajattelen, että koska tänäänhän ei ollut patikoitavaa kuin se about 16-17km, ja koska kello ei ollut edes puoltapäivääkään vielä, niin pidetäämpäs tässä nyt sitten sellainen "marssitauko". Että käyn nyt tähän leveälle hirsipenkille pitkälleen, lisään vielä muutamia puita nuotioon, ja annan vaikka unen tulla, jos sikseen... katselen puunlatvoja kaikessa rauhassa, enkä edes ajattele patikkapolkuja, enkä yhtään mitään.. Suljen silmäni, enkä kohota päätäni, vaikka selvästi kuulen, kuinka nyt tietä pitkin etenee jokin maastoauto perässään mahdollisesti jonkinlainen peräkärrikin, koska metalliset karrynlaidat pitävät juurikin tuollaista ääntä....kovin on kuoppainen tie tuossa kohdin...lepään, mutta en tiettävästi nukahda....

jatkuu...

Liikkeellä luonnossa,... Gessuteitä vain ja palajo! :blink:

https://www.youtube.com/watch?v=dZYZXsEBzQg&t

Laavun pitkällä penkillä maattuani, "tyhjäkäyntikierrolukunikin" sitten lopultakin palautuu normaaliksi. Mietin monenlaisia juttuja mielessäni, että mikä se tuommoisen tekee, vaikka olinhan nukkunut hyvin, syönyt hyvin, eikä patikointimatkakaan ollut tänään edes ollut mitenkään pitkä! Että onko se sitten jotain sydänperäistä juttua tuo tuollainen? Siis vikaa-vikaa, tuumailen, mutta johan tässä onkin jo makailtu.... Nostan lierihatun silmiltäni, nousen penkiltä, ja päätän jatkaa patikointiani sinne Niskavaaran laavua kohden.

Saavun Naarajärven kyläpahaiseen, jonka aika näyttäisi jättäneen taakseen.....On parit savottakahvilan tapaiset rakennukset, muutamat koskenlaskumainoskyltit pihallaan, vaan ei sitten mitään valoja missään, saati liikettä?
Onhan tämä varmaan aikoinaan ollut kovinkin vilkas kyläyhteisö, mutta aika on kulkenut selvästi ohi, kuten minäkin jo kohta, samalla kun käännyn oranssitäplillä merkittyä tieuraa päätieltä vasempaan.....tänne Karhunpolku siispä jatkuu? Pian tieura jatkaa kiertäen harjanteita sinne tänne, mutta merkattu Karhunpolku erkanee ylös jyrkän harjanteen päälle. Sieltä onkin hyvät näköalat alas kummallekkin puolen harjannetta: kirkasvetiselle erämaalammelle, ja sitten hiekkatielle, ja sen taustalla levittäytyvälle laakealle hillasuolle...Upeaa vaaramaisemaa, upeassa kelissä! Kyllä kelpasi matkamiähen täällä patikoida.. ei hyttystä, ei vastaantulijaa, ja isoja makeita mustikoita välillä vain kouraisten.

Tulen hakkuaukealle, ja välillä taas tieuralle. Kauempana pilkoittaa erämaalampi, mutta tuo ei vielä voi olla se laavulampi, jonne olen matkalla? Tieura muuttuu kilometri kilometrin jälkeen paremmaksi, kun jo kohta vastaan tulee lahonnut lautakyltti jossa nuoli eteenpäin: "LAAVU ->". Nonnih! Tuosta päätellen, Niskavaaran laavu ei enää olisi kaukana, tai ainakin olin täysin oikealla tieuralla, ajattelin helpoittuneena, koska muutamaan hetkeen, en ollut enää Karhunpolun oranssitäpliä puissa nähnytkään.... . Ja tuollahan se seuraava täplä muuten sitten jo taas häämöttikin, totesin puoliääneen, kun askelsin jokseenkin jo hieman nopeampaan tahtiin, vaikka eihän tässä edelleenkään mitään kiirusta mihinkään ollut. Ja vaikka laavulla olisikin joku toinen, saati toinen porukka, niin Niskavaaran laavuja oli ainakin tuon ostamani kartan mukaan kaksi. Että ihan vain rauhassa sen puoleen, kyllä tilaa varmasti riittää!

Saavuin suolle ja sen myötä pitkoksille, tiheämpää kuusimetsää ja edelleen pitkoksia. Nyt aloin jo nuuhkailemaan tarkemmin, josko nenäni tavoittaisi nuotion hajuja, merkiksi siitä, että laavu olisi miehitetty...? Ja sitten aivan yks-kaks, ihan yht-aikaa, sekä laavu, että erämaalampi ilmestyy pitkosten loputtua samanaikaisesti! Eikä täällä ole ketään - JES! Katselen vielä hieman tarkemmin lammen vastarantaa, samalla kun kuulostelen mahdollisia ääniä, että joko lasken rinkkani laavun sisälle, ja aloitan nuotiotulien teon syödäkseni... Kyllä! Aivan rauhassa saan olla täällä, ja enhän tähänkään asti ollut ketään polulla tavannut!

Polttopuukatos on kattoon asti hyvää ja kuivaa koivuklapia, josta nuotiotulet syttyy iloisesti! Laavun varustus näyttäisi olevan muutenkin hyvässä kunnossa, koska jopa "leiripatjojakin" näyttäisi olevan tuotuna, (mitä lie, paksuja solumuovin - jumppa-alusen paloja?), että hätätilassa, pelkästään noiden päällä olisi hyvä nukkua! Itikoista ei tarvinnut välittää, mutta jos jokunen hirvikärpänen tuli sydänyöllä niskaa kaivelemaan, päätän virittää mukanani tuoman "Rankisen". Tiedättehän, sen mahdollisimman yksinkertaisen, huomaamattoman kevyen, mutta pätevän ja ison kangasrakennelman, jonka sisällä nukutaan. Vain ruuvi laavun kattoon käsin kevyesti kiertäen, ja "Rankinen" siihen roikkumaan. Sen sisällä olisi ensi yönä helppo ja vaivaton uni taattu!

https://www.youtube.com/watch?v=5F0dBmd11iA&t

Nuotion savu leijaili lammenpäällä, eikä mistään kuulunut mitään ääniä edes....vain nuotiosta silloin tällöin pieniä kohahduksia, kun palaneet hiilet tippuivat toisien mustaksi palaneiden puiden päältä. Oli aika kömpiä makuupussiin, ja levittää valkoinen Rankinen päälle ja ympärille suojaksi....kyllähän tässä kelpasi hyvin jo oikaista jäseniään, vaikka päivän patikointi olikin ollut ennätyslyhykäinen, ei edes täyttä kahtakymmentä...z..zz...zzzz...zzzz.

Valostuu, ja raotan silmieni suojaksi asettamaani buffia syrjemmälle. Mietin ja kelaan, jotta näinköhän heräilin liian aikaisin, ja että heräilinkös yöllä kertaakaan? No, ilmeisesti en, mutta oli ollut viileää jossain vaiheessa, että sen olin kuitenkin unen läpi aistinut. Johan tässä on jo makoiltu, joten eihän tässä matka joudu, jos haaveilemaan vielä aletaan, eli kapusin Rankisen ja makuupussini sisältä laavun edustalle asettamiini hotelliaamutossuihin, joiden avuin alan sytyttelemään tulia, ja asettelen illalla valmiiksi noutamani vesikattilan ritilälle. Siitä sitten ilman retkeilyhousuja taustalla näkyvälle huussille, jne....takaisin tullessa, vesikattilan vesi kuplikin jo kiivaana, että pääsin heti nopean lammenrannan aamupesun jälkeen aamupuuron, sekä kaakaon valmisteluihin.

Tänään vuorossa olisi se viimeinen taival, täältä Niskavaaran laavulta Änäkäiselle, joten matkaa tulisi n. 26 km. Toki, Karhunpolkuhan jatkuisi sieltä vielä sen 30 km, mutta koska Änäkäisellä tulisi täydet 100 km täyteen, se saisi nyt riittää...tai näin ainakin olin päätökseni jossain vaiheessa patikointia tehnyt! Ei sillä, etteikö jalat, eli patikkakengät olisi toimineet, tms. mutta johan tässä tuli retkeilyä mielestäni ihan sopivasti, näin äkkiseltään.
Syötyäni en kauan aikaa enää tulilla voimistellut, että pääsisin hyvissä ajoin, ja syöneenä taipaleelle, ja rinkan sainkin heitettyä ennen kuin nuotiotuletkaan ennätti kokonaan sammua. Eihän ne tuosta mihinkään kyllä leviäsi, mutta varmuuden vuoksi, hajoitin levittämällä palavat klapit kiven sisälle niin, etteivät ne enää palaneet yhdessä.

Polku lähti nousemaan laavulta viivasuoraa polkua kohti mäkeä. Miten hyvältä tuntuikaan taas olla pitkoksilla, kun niitä tulikin nopeasti mäen jälkeen heti ensimmäisellä suolla vastaan...Ilma oli pilvinen, joka senkin oli hyvä, ettei tulisi liian kuuma päivä, ajattelin... Erämaalammen vesi oli mustaa kuin piki, katselin lampea kiertävältä pitkokselta kuvajaista. Ei varmaan ole mitään kaloja tälläisessa pikkulammessa? Metsä muuttui tiheämmäksi, ja kas, keskeltä lehtipuu keskittymää, tulee vastaan korkean savupiipun raunioita..? Tässähän on ollut ISO talo aikoinaan, ja tuolla ilmeisesti navetta? Pysähdyn katselemaan wanhaa pihapiiriä, jota onkin todella vaikea hahmottaa, koska näin se luonto ottaa omansa aina takaisin. Minkä ihmeen takia, talo on pitänyt tehhä tänne keskelle korpea? Tai niin, no, ennenhän tämä ei tietenkään ollut "korpea", vaan on ollut isot pellot ympärillä tietenkin, muitakin naapureita kaiketi lähellä, ja tämähän oli korkean vaaran laella, eli ei ollut sitä hallan vaaraa. Se jos mikä, onkin aikoinaan ollut se turva, että halla ei ole vienyt satoa, päättelen, kun jatkan matkaani kohti seuraavalle metsäaukoin reunalle, jossa huomaan, miten polulle on kaatunut useampikin tuulenkaato...

jatkuu....

Huuruksestahan on kuoriutunut varsinainen Lauri Viita!

Hauska näitä on lukea ja videoita katsella.

Lainaa:

---

Vespister kirjoitti

..
Hauska näitä on lukea ja videoita katsella.

---

Soma kuulla, tnx Vespister! :thumbup:

....Piti mennä noiden parinkymmenen kuusen, ja männynrungon yli, tai sitten ali....Rinkka selässä, ylitys on tietysti ja pääsääntöisest aina se helpompi juttu, mutta kun jotkin tuulenkaadoista oli sitten metrin ja vähän ylikin korkeudella, ja alitus taas ei runsaiden oksien takia onnistuisi....että kooooooooooooovin sai retkeilyhousuja, ja sääriä venytellä, että juuri ja juuri pääsi ylitse, tai sitten vain kiersin suosiolla kauempaa, vaikka maasto ei ollut siihen kovin helppoa...

Mutta vaaranlaelle päästiin, ja oooolipas täältä upeat maisemat! Ei kuulunut moton- saati moottorisahan ääniä, ei edes korpin? Ihan perämetsissä on vielä sittenkin se luonnon oma rauha, se sellainen, jossa voi kuulla vain oman sydämmen sykkeen äänen. Hiki oli tullut tänne vaaran laelle nousun aikana, mutta nyt karhunpolku näytti lähtevän tuolla kauempana jo laskuun. Otin vesikulauksen pikkupullosta, joka on niin helppo ja hyvä pitää reisitaskussani. Lievä savunmaku tuli siitä illalla keittämästäni vedestä suuhun, mutta sen sai helposti peitettyä, kun avasin hedelmäkarkkiaskin, ja valitsin keltaisen perhosen askini pohjalta. Namuja en kyllä syö, mutta tälle patikointireissulle olin varannut peräti neljä tälläistä iloisenväristä namuaskia, koska olin ajatellut, että sitten siinä vaiheessa kun, tai jos, mikään kun ei enää maistuisi miltään, ei edes mustikat, ja haluaisin jotain vaihtelua yksitoikkoisiin sissievästelyhin, niin tämän tyyppiset namut voisivat olla iloinen yllätys? No, eihän nämä kustantaneet, kuin euron koko neljän askin pötkö, että "kun sain halavalla" !

Rinnettä alas, ja kohta saavutin metsäautotien. Ei sillä, että tie olisi ollut jokin yllätys- ei, vaan lähinnä siitä yllätyin, kuinka se tuli jo nyt! Muistin että jossain vaiheessa tulisin pienelle tieuralle, kun illalla olin aikani kuluksi hieman availlut sitä lähtöpisteestä ostamaani karttaa. Tiellä ei näkynyt jälkiä, ei ainakaan mitään selviä, ei hirven, ei ajoneuvojen, eikä edes sitä kaipailemaani karhunkaan tassun jälkiä.....
Pitkää matkaa en tiellä kuitenkaan saanut patikoida, kun jo kohta taas oranssinväriset maalitäplät poikkesivat tieuralta oikealle mäntymetsään, ja minä tietenkin sitten perässä. Polku oli hyvä ja kuiva, ei tuulenkaatoja missään, ja tasaista hiekkaperäistä kangasmaastoa, että melkein sellaista lentokentän pohjaa, joku voisikin sanoa.

Pieni erämaalampi, musta sellainen, jäi oikealla puolen, ja kas kummaa, tulin taas jo kohta tieuralle...? Hmm..olikohan tämä tie nyt sitten aivan uutukainen, yritin muistella, vai olikohan tämäkin siinä kartalla? No, sen verran oli "tempo" ja vauhti ollut meikäläisellä taas päällä, että en alkanut karttaa rinkasta tälläisen merkityksettömän asian takia kaivelemaan, vaan vasta sitten, jos ja kun eksyisin ensin kunnolla. Tästähän nuo puihin maalatut oranssitäplät kun näkyvät jälleen, niin mitäs tässä sitten hidastelemaan tuon takia....

Eksymisestä tulikin mieleen se juttu, kun lapin mieheltä kerran kysyttiin, että mitäs sitten, kun tai jos tämä eksyisi, kun heillähän ei mitään gepsejä, naveja tai karttoja ole koskaan tunturissa mukanaan, niin tämä lapin mieshän hetkisen mietittyään vastasi kysyjälleen, jotta: "no, mie lähen sit kotia" , ja sylkäisi tyynesti maahan.
Niimpä niin, mitäs sitä turhaan metsässä kukaan pyörii eksyneenä, jotta minäkään tässä edes ala miettimään sellaisia, kun sinne Änäkäisellehän tästä pitäisi jatkaa....tuumasin, ja otin toisen vesikulauksen. Sitä samaa lievästi savulta maistuvaa, mutta nyt se maistuikin jo oikeastaan hyvältä!

Tulin polkujen risteykseen, ja mitä kummaa! Totisesti on!. Näin selvästi, kuinka polulla oli palarenkaiden jälkiä....Olin siispä lähestymässä siviilisaatiota, tai ainakin jokin palarengashemmo, oli päästellyt polulla ihan solkenaan! Muroa oli siellä täällä, ja vähän pieniä kiviäkin noussut polulle, ja tummista äkkijarruttelujäljistä näin helposti, jotta kumpaan suuntaan ohjastaja oli päästellyt menemään. Samaan suuntaan siis! Tässähän voisi vielä käydä niinkin, että pääsisin näkemään vielä tuon "kottaraisen" jossain suonsilmäkkeen vieressä, tai kenties pudonneena pitkoksilta....ei tiijä- tuumasin, koska eihän nämä polut sentään mitään enskaratoja ollut. Kapeita paikoitellen, että ei leveällä ohjaustangolla tätä karhunpolkua kyllä voi päästellä menemään......?

Pysähdyin erään vaaranpäällä kuulostelemaan ääniä, josko "kottaraisen" pärinää kuuluisi jostain suunnasta, koska nuo jäljet eivät kovin vanhoja kyllä olleet! Toki pärrä voisi mahdollisesti olla jokin muukin, kuin "kottarainen", mutta kyllähän noista palarenkaiden paikoitellen syvistä kaasunavausjäljistä KaiPr:n sissiauk:in käyneenä voisin sanoa, että kyllä se "kottarainen" on, sellainen vm. 2005 ja 650cc-mallinen, joka kertaalleen on porattukin, eli tekemällä tehty 660:seksi....eikä ajettu kuin alle 26000km. Toisella omistajallaan, mutta ohjastajasta on vaikeampi sanoa mitään tarkempaa.... .

https://www.youtube.com/watch?v=KrRaJpvf58Y&t

..jatkuu...

Soraharju toisensa jälkeen, jäi taakseni, ja niihin ilmestyneiden palarenkaiden päälle, Garmont- patikkakenkieni jäljet. Keli oli täysin tyyni, eikä sadepilviä- tosin ei aurinkoakaan missään. Ole soma matkamiehen pistellä leveää ja tasaisia polkuja menemään, etenkin kun tämän päivän osuus oli se viimeinen, ja sitäkin enää parisenkymmentä jäljellä.... Olisihan se mukava kohdata joku vastaantulijakin, ajattelin hiljaa mielessäni, kun kapusin kelopuiden ympäröimälle korkean hiekkaharjanteen laelle. Syke nousi huomaamattomasti niin, että sen jo kuulin päässäni, vaikka rinkka oli keventynyt jo usemman aterian painosta, mutta olihan siellä sitä vieläkin jäljellä..... ja niitä täysin turhia romppeita, kuten se ilmatäytteinen makuualusta, ja teltta, ja, sekä, ai niin, sekin vielä, yms. kertasin rinkkani sisältöä samalla kun pysähdyin hetkiseksi tähystämään vasemmalta puolelta avautuvan laajan suon suuntaan.

En tosin sitten tiedä, mitä sieltä sitten olisi pitänyt näkyä, mutta samassa sieltä jostain, suon suunnasta alkoi kuulumaan joutsenten törvitöräyksiä! Melkoista törinää pitivätkin, lienevätkö jossain lammella, vaiko missä?
Otin vesikulauksen reisitaskustani, ja kävin sammalmättäälle selälleni. Miten sopivan pehmoinen ja korkuinen mätäs olikin juuri tässä kohtaa, kelpasi nimittäin tiirailla tuolle isolle suolle, samalla kun otin pipon päästäni ja pyyhin hihansuulla hikikarpalot otsaltani.

Joutsenien töräykset vaimenivat pikkuhiljaa, ja mietin sitä "kottaraista", tai oikeammin niitä sen jättämiä palarenkaiden mustia viivoja polulla, että missäs vaiheessa ne polulta sitten katosivat? Eihän niitä enää täällä näkynyt, enkä ollut huomannut missä ne sitten erkaantuivatkaan....? No, ei se tänne jyrkän hiekkaharjanteen päälle olisi muutenkaan kyllä päässyt, kun tuossa matkallahan oli sen verran aihkimäntyjä, sekä kelopuita rintarinnan, että kapeaksi kävi paikka paikoin reitti tänne.

Piilotus. Sen niminen olisi se seuraava taukopaikkani, se missä olisi laavu, ja huussi, mutta ennen kaikkea järvi, jossa tekisin sitten sen aamupuuroni. Mahtaneeko olla vaikeasti löydettävissä? Mistä se semmoinen nimi sitten olisi keksitty: "Piilotus"..... Nooo, noustaampas jo ylös, ja pipoa päähän - johan tässä makoiltiin jo ihan riittävästi. Hienoa harjumaisemaa jatkui vielä varmaan sen kilometrin, ehkä toisenkin, kun jossain vaiheessa polku sitten pudotti kosteammalle kanervaa kasvavalle suontapaiselle, mutta siellä tulikin sitten taas hyvät pitkokset vastaan. Vesi lorisi jossain pitkosten alla, ja lankut antoivat rytmikkäät äänet patikkakengistäni: "klomp-klomp-klomp-klomp-", se tahti oli suoraan kuin siitä "Erika":n marssilaulusta. Tiedättehän, se jota alkuunkin jossain vaiheessa hyräilin... "kanka -haaalla kaaasvoi kaaaunis tyyyttönen......" nimeltäääään eeeerika", taada taaaadaaaaa taada taaaaaadadaaaa....jne" sillehän se meni, ja tahti on muuten justiinsa sellaista, kun käy meikäläisen vartalolle.... Germaanithan tuonkin varmaan olivat sotilaskäyttöön kehittäneet, että joutuin liikkuvat suuretkin yksiköt sitten rintamalle? Se oli sitä salamasottaa varten, tiätty!

No nyt oltiin taas jonkinsorttisen hiekkaharjanteen päällä, ja vasemmalta puolen alkoi häämöttämään puiden välistä teräksenharmaata. Sehän tietää vettä, ja se taas, että kohta tulen sitten jo sinne Piilotuksen laavulle...Polku haarautuu kahteen eri suuntaan, ja mitä? Molempiin suuntiin näkyy menevän oranssitäpliä?
Jahas jooo.. sehän onkin tuolla alhaalla se laavu tuolla, ja jos ei halua laavulle, eikä rantaan, niin sitten voipi jatkaa tuonne oikealle lähtevää polkua....no miepä laskeudun tietenkin tuonne rantaan, vaan tulipas muuten aikas yllättäin tämä laavu näkyviin, ja siitähän se nimi tietenkin tulee. Yllättäin ja äkkiseltään. Jos olisi ollut aamuhämärää, saati pimeää, niin eihän tuota paikkaa sitten muuten löytäisikään!

Patikkakengät toimii hyvin näinkin jyrkässä alamäkirinteessä - totean iloisesti jälleen, ja kertaan mielessäni, että olihan niissä se legendaarinen "Vibram-pohja", elikkäs pitopohja, joka myös kestää kulutusta...ja otampas kummasti ja huomaamattani vieläpä muutamia juoksuaskeleitakin, ikään kuin tässä olisi johinkin kiire.

Iso ja hyvännäköinen onkin tuo "Piilotus"-laavu. Upealla paikalla, on hiekkaranta, vene, tulipaikka, puuvarasto näemmä tuonnempana, ja huussikin tuolla sitten. Pälyilen ympärilleni sinne tänne, samalla kun lasken painavan rinkkani laavun laverille, ja huomaan vielä nuo nokiset ja mustuneet paistin- ja kahvipannutkin. Ohhoh! Ompas hyvin varusteltu, kun täältä laavunperältä löydän vielä tiskiharjan, fairia ja kalahalsterinkin, että on sitten ihan ylellisiä huushollitavaroita yllinkyllin!

Jospa vain en sittenkään tekisi tulia, enkä edes sitä aamupuuroa, kun ei ollutkaan vielä nälkä, tuumaan vielä hetkisen, kun tuo puuvarastokin on tuolla kaukana, (noniin...ainakin 100m on sinne matkaa!)..että jos vain vähäsen näkkäriä, ja tonnikalaa siihen päälle, ja sitten pähkinöitä veden kera.... Okay! Tehhään sitten niin, ja avaan kuitenkin kännykän, eli näen siitä sen kellonajan, että varhaiseltahan tämä aika tässä jotenkin kyllä tuntuukin? 10:10, näyttää Nokialainen! No, ilmankos sitten! Pääsin näemmä aikas vauhilla sitten tänne, kun oli pelkkää kangasmaastoa, ja pitkoksia, koska tännehän piti olla se kymmenen kilometriä, ja olin kuvitellut, että olisin täällä vasta yhdentoista maissa?!

No, muutakuin toimeksi sitten, elikkäs tonnikalapurkkia auki, ja sotilasnäkkärit esille.. Siinä ei kauan nokka tuhissut, kun jyrskytin näkkäriä menemään, ja tähystelin ulapalle, jossa uiskenteli puolenkymmentä joutsenta. Olikohan ne justiinsa nuo, joiden äänet kuuluivat silloin aamulla sinne hiekkaharjanteelle, jossa torventöräyksiä kuulostelin? Hyvinkin saatoivat olla, ja kohta ne töräytteli siitä editseni timantissa, ikään kuin näytöslennolla olisivat olleet ja hyvin pitivätkin timantin koossa.... varmaan ovat harjoitelleet- tuumasin, kun iskin jo eväitä reppuuni ja heitin sen selkääni. Jahas! Sitten vain tuonne ylös tuota tietä pitkin, ja otin lähtöaskeleen kohti harjannetta.... Mitäs - mikäs keltainen pussi se tuolla on?

....ilmoitustaulu, - tai no, mikä lie kartta- tai kuvataulu se olikaan, niin se takaa pilkisti kirkkaankeltainen pussi!
Astelin lähemmäs, ja aloin tutkimaan jotta mikä roskapussi se tänne on pantu jemmaan, kun huomasin pussin päällä lapun: "Älä koske, tämä tullaan kohta noutamaan!".... jotta näin? Elikkäs tänne oli tuotu etukäteen hieman eväitä karhunpolun patikoijaa varten, ettei tarvitse kaikkea sapuskaa alusta alkaen kantaa. Ihan jees juttu joo, mutta eihän sitä kätköä hyvänenaika sentään näin tehhä! Tuumaan mielessäni, että on ollut aikas noviisi, tai mikä lie, ei ainakaan armeijaa käyny tuollainen hemmo, joka jättää pussukan- ja vieläpä huutavan kirkkaankeltaisen silmien korkeudelle näkösälle!

Meinasinkin ensin, että en koske, mutta hypistelen ja alan pyörittelemään sitten sitä kangaspussia kuitenkin, koska siitä näkyy hivenen läpi... Lidl:n tarjoussuklaata siellä on, joitain energiapatukoita selvästi, suolapähkinää, tikkareita, mutta sitten on myös pari kaljapurkkia, ja lasken pussin jälleen sen narun varaan roikkumaan, missä se olikin! Näyttäisi vain oleva aika kostea ja jollain tapaa päivettynyt jo tuo pussi, että näinköhän se on sittenkin ollut liian piilossa, vaiko olisikos se tykkänään sinne unohtunut joltain?

Olipa niin tai näin, sen sisältö ei minua kiinnostanut, etenkään, kun suklaatakaan en enää syö, (en ole vuosiin syönyt), saati mitään kaljalla tekisin! Jatkoin kohti harjanteen korkeinta kohtaa hyvillä mielin, etten minä ainakaan siihen koskenut, (hypistelystä ei siinä lapussa puhuttu mitään).....
:D

https://www.youtube.com/watch?v=ThZ0KLKhzhw&t

jatkuu....

Lainaa:

---

Vespister kirjoitti

Huuruksestahan on kuoriutunut varsinainen Lauri Viita!

---

Tyylilaji on mielestäni lähempänä Kalle Päätaloa kuin Lauri Viitaa...

Lainaa:

---

XJ 900 kirjoitti

Tyylilaji on mielestäni lähempänä Kalle Päätaloa kuin Lauri Viitaa...

---

Noniin-noniin, pysytäämpäs teemassa...

Garmontit purivat hyvin jyrkkää hiekkarinnettä ylöspäin, vaikka hiekka yrittikin liusuttaa kenkiäni...Joutsenet töräyttelivät vielä takaani Piilotuksen laavun suunnalta muutaman kerran, kun viimein pääsin rinteen laelle. Hmmm...no nyt olin tullut taas metsäautotielle, ja tästä karhunpolun oranssitäplät jatkuivat tuonne matalaan männikkömetsän siimekseen. Otin vielä vesikulauksen reisitaskun pienestä pullosta, ja otimpa vielä yhden punaisen perhosen siitä hölskyvästä namiaskistani myös, koska eihän Änäkäiselle ollut enää opaskyltinkään kertomana, kuin se tasaluku, eli 10km....

Hyvin oli tämänpäivän patikointi tosiaan edennyt, kertasin vielä kokonaispituutta tälle reissulle, ja tein joitain päässälaskujakin, kun jalkani kiihdyttivät marssinopeuteni jälleen lähes maksimiksi, mukavan tasaisella ja kanervikkoisella patikkapolulla! Kyllä vain oli kumma se, ettei ketään vieläkään ollut tullut vastaani? Ei selkä edellä, saati kasvotusten? Kelit oli mitä parhaimmat, ja mustikoita metsäkankaat täynnä! Ei hyttystä, ei sateita, ei mitään mikä selittäisi tyhjät, nämä niin mainiot patikkapolut täällä luonnon hiljaisuudessa!

Parit kilometrit polku meni ja eteni upeasti tasaisia männikkö kanervakankaita pitkin, puikkelehtien erämaalampien lomitse, kunnes se laskeutui sitten vaaranrinnettä pienelle koskipurolle. Tuumasinkin, että tämä polkuosuus oli kyllä paras pätkä, mitä olin tähän mennessä karhunpolkua patikoinut! Täysin kuivaa, ja tasaista polkua, ei kiviä, ei juurakoita, saati edes tuulenkaatoja. Maisematkin antoivat parastaan, ja nyt vielä tämän kosken ylikin oli tehty mainio pieni puusilta. Kyllä kelpasi matkamiähen täällä mennä.....

Pikkuhiljaa polku kuitenkin alkoi jälleen kavuta pienien vaarojen laelle, ja sitten toisaalla taas laskeutua, että tulihan niitä jonkinsortin korkeuseroja sitten täällä kuitenkin.. Mutta kokonaisuudessaan, tulin koko ajan lähemmäksi Änäkäistä, ja sen myötä polku-urat vain paranivat, ja toki sen myötä marssivauhtikin pääsi taas valloilleen..... Hupsista! Taas jonkinsortin metsäautotie! Noo, mikäpäs siinä - ajattelin, ja hypäytin painavaa rinkkaani selässä hieman parempaan asentoon, kun yks-kaks huomaan tienposkessa jonkinsorttisen wanhan moottoripyärän aihion?? Mitä kummaa? Katselen ja hieman vääntelenkin siitä erilaisia osia, kuin mukaani otettavaksi, mutta mitäs tuollaisilla romppeilla tekisinkään, mutta olihan tuollaista wanhaa rautaa mukava käännellä, vaikka ainoana tuloksena oli se, että hyvät retkeilykäsineeni tulivat ruosteen tahraamiksi!...

Vain muutama sata metriä eteenpäin, ja huomaan tulevani jonkun kesäpaikalle? On oikein sellainen wanhempi talo, sitten hieman uudempi kesäasunto- vai onkohan tuo sauna sitten, nuotiopaikka, ja kaikki tämä, hienon hienolla järvimaisemalla varustettu! Noniin! Ja nyt JOS olisi hiki-hiki, saati kuuma, niin aivan varmasti riisuisin itseni ilkosilleen, ja juoksisin tuosta laiturista vauhdilla järveen, ajattelin, kun yritin kuulostella, joskos sitä kuitenkin olisi edes vähäsen aluspaita hikoontunut, ja pälyilin tärkeänä taivaalle, sitä aurinkoa etsien, että mitenkähän tässä nyt sitten oikeen tekisi?... Ei ollut hiki ei, eikä aurinkokaan tullut paistamaan, vaan lymyili pilvien takana kylmästi!

Noo, vaihdetaan nyt sitten ainakin vaikkapa ne kuivat, ja kertaakaan käytössä olleet villasukat, koska olinhan jo ainakin puolessavälin matkaani, joten nehän jäisivät pian kokonaan käyttämättä. Niin sitten teinkin, elikkäs rinkka selästä alas saunan porstuaalle pudottaen, kaiteesta hieman tukea, ja Garmonttien pitkien nauhojen irroitusoperaatio saattoi näin alkaa.....

Vaikka oli lämmin keli, nousi sukista sellainen pienen pieni höyry. Sehän taas kertoi sen, että vaihtia oli jälleen ollut ihan sopivasti, ja kyllä muuten kelpasi vetää täysin uudet villasukat varpaisiin, ja sen myötä asetella tuoreet jalat patikkakenkiin takaisin. Rinkkakin lennähti ihan uudella lailla selkään, samoin kuin retkeilylahkeet vain alkoivat uudelleen sen tutun kahinansa, kun askeltelin metsäautotietä jälleen kohti tuntematonta tietä....

Ja kaikki kävi melekein kuin jossain formulakisoissa, ajattelin....niin hoppusasti tuossa tein pienen pysähdyksen, ja vähän niinkuin uudet renkaat alleni, kun taas matka jatkui.....

Kaivinkone edessä? Juu, ja asuntovaunu? Eivät liikkuneet, eikä kuullut mitään ääniä...tulin niitä sitten lähemmäski, ja todellakin. Tässähän oli jonkinlainen tienparannustyömaa selvästi, joka oli vain jäänyt kesken? Tuoreet olivat nuo kaivuujäljet, eli ilmeisesti eilen illalla viimeksi oli ojien syvyyttä kaivettu, ja sen myötä tiepohjaakin levitetty. Nafta haisi, joka sekoittui tuoreeseen maaperän soiseen hajuun.... Nooo, jatkavat varmaan taas tänään sitten iltasella, kun ovat saaneet heidän oikeat työt ensin tehtyä, arvelin, kun käännyin tästä risteyksestä sitten kohti toista tietä, jonka tiesin kartankin mukaan vievän kohti Änäkäisen vaaramaisemia.

Polku erkanee nyt tuonne oikealle ylös, elikkäs sitten vain sinne....meinaa tulla oikein hikikin! On verrattain jyrkkää tämä rinne, ja loppuihan se sitten aikanaan, kun tulinkin jonkinsortin juoksuhaudan päähän...Hmm... tämä Änäkäisen tukikohtahan on ollut yllättävän laaja, ja leveä? Tiesin, mitä tuleman pitää, koska Änäkäisen entisöidyt juoksuhaudat, ja se 3 kerroksinen sairaalaluola, ei ollut enää kaukana, mutta kun tästä paikasta olisi sinne vielä jokseenkin kaksi, tai ehkäpä vielä kolmekin kilometriä....

jatkuu....