(JouniST4 @ Loka. 14 2011,10:40) kirjoitti
Taas on huokaistu yhden Turku-Hesa-Turku-reissun jälkeen.
Keli mitä mainioin, 3-4 astetta lämmintä, pilvipoutaa, pientä tihkua. Vain sen verran, että tiestä nouse hento kurasumu. Sade ei riitä puhdistamaan visiiriä. Moottoritie on auki, isompaa vaihdetta ja hanaa. Vähän pois, ei liikaa. Vauhti 120, ehkä 2-3 yli. Kaikki hyvin, rentoa ajoa.
Paitsi aamuruuhka. Tottakai ihmisten pitää töihin ehtiä, ja rekkojen kuljettamaan rahtia. Ei hätä, rekka vetää 85-87 oikeaa kaistaa, muut ohittavat vasenta kaistaa. Pari pykälää alas, kaasua pois ja ohitusjonoon mukaan. Vauhti 90-95. Autoja edessä 30. Henkilöautoja ja pari rojupakua, jotka yleensä ajavat sen verran kun komero kulkee. Ei minulla kiire ole. Ei koskaan moottoripyörällä. Muutama kilometri osana jonoa ei rasita. Pitää vain jättää turvaväli! Ai mikä? Se on se matka, jonka kura nousee edellä ajavan auton takapäästä ylöspäin tuohon visiirin korkeuteen, tukkien tuon tuulilsin umpeen. Muutenkin kivampi ajaa 30 m edelläajavan takana, kuin roikkua liukkaalla tiellä purkurissa.
Ok. Turhaa marinaa. Turvaväli 100 m ja jos joku tulee siihen väliin, pidetään 100 m siihen. Mutta ei. Mehän käymme EAK:n kerran vuodessa ja pari kertaa radalla harjoittelemassa, mutta sitten ilmestyy se B-korttilainen halpatuontiaudilla taakse. Ei työnnä, mutta mopon vertaa ei ole matkaa takarenkaaseen. Kiroaa vielä kännykkäkäteensä tien tukkeena olevan motoristin. Keinot ovat vähissä, miettii vain mitä tehdä, kun tietää että B-kansalainen ei tee mitään, jos joudun jarruttamaan. Mutta kas, B-mies oivaltaa samalla, kun hänen aivonsa toimiva osa hiiltyy, hän koukkaa kännykkä korvalla oikealle, rekkojen väliin, katsoo vasemmalle, avaa suunsa ja huulet tuottavat liikkeen suoltaen ulos aivojen koko kapasiteetin; "vittu". Samalla halpisaudi vaihtaa vasemmalle, kahden metrin päähän eteeni, nostaen kurasumun eteeni. En malta raaputtaa hiekkaa ja pikeä pois uudesta visiiristä, vaan jarrutan vauhdin pois, jotta väli tähän veronmaksajaamme kasvaa, odottamaan tihkusateen puhdistavan visiirin, kunnes taakse ilmestyy uusi saksanseisoja, aivokuollut B-kuski Nokian E7 korvassa. Haloo!
No, matka meni hyvin, liittymiä riitti ja ruuhka purkaantui vartissa. Vauhti kasvoi ohituskaistalla, mutta ei kaikilla. Visiiristä näki ulos, tie oli kuiva. Vauhtia oikeasti alle sakkorajan. Näillä itsetuntoisilla autoverosäästäjillä uskallus oli loppu ja koko aivokapasiteetti tarvittiin älypuhelimeen. Tulivat vastaan, samaa kaistaa, perä edellä. Samat autot. Satanen lasissa. Sen verran olen autoja ajanut elämäni aikana, että uskon että on parempi, jos ei uskalla autoa ajaa motarilla yli satasta, kannattaa kulkea junalla. Siitäkään ei tiedä, koska se on perillä.
Tätä odotellessa voisi olla parempi alentaa nopeudet sille tasolle, että B-juppikin pärjäisi siellä.
