Islanti, tuo ah niin erikoinen ja kiehtova maa. 1999 olin etuoikeutettu ja pääsin isäni mukaan, veljeni ja siskoni kera hänen työmatkalleen kyseiselle saarelle. Asuimme Reykjavikissa hotellimajoituksessa ja kiertelimme kaupunkia. Paikallinen tuttumme ajelutti meitä katsomaan Gullfossin putousta, Geysirpuistoja ja islannin mahtavaa luontoa. Siitä asti on ollut palo, 'pakko päästä vielä takaisin'.
* Noin kaksi kuukautta sitten avopuolisolleni, pitkäaikaiselle tyttöystävälleni saapui sähköpostilla ilmoitus avoimesta kesätyöpaikasta leirintäalueella Islannissa, Mývatn-järven rannalla. Kahden kuukauden pesti oli mielestäni mahtava mahdollisuus, joten tokaisin hänelle välittömästi, ettei vaihtoehtoja ole. Lähdettävä on ettei sitten jälkeenpäin kaduta.
* 26. elokuuta on 2kk kulunut. Emännän lähdöstä alkaen olen suunnitellut matkaa ja nyt on jo päivät lyöty lukkoon, töistä lomat hoidettu ja laiva tilattu. Kuume sen kun nousee...
*Matkasuunnitelma
*19.8 Aamulaivalla Turku-Tukholma-väli, mopotin alakannelle ja itse kansilipulla ihmettelemään, josko sitä yhden oluen uskaltaisi maistaa ennen Ruotsiin saapumista. Laiva rantautuu illalla Tukholmaan mistä ajattelin ajella ehkäpä sinne Norjan rajaseutuville yöksi. Yöpaikka on vielä auki, teltta kulkee mukana, enkä ole kovin kranttu majapaikan kanssa...
*20.8 Matka jatkuu Norjan halki kohti Bergeniä. Oslosta muistaakseni on matkaa sinne n.500km, eli päivätaivalta ei siinäkään mahdottomasti ole. Matkalla pitäisi mukavaa katsomista olla, tosin tuo 24,5km pitkä tunneli hirvittää jo nyt ajatuksellaan. Kaipa se siitä selviää. Yöksi bergenin seutuville, josta aamusta helppo nousta laivaan.
*21.8 Bergenin satamasta lähtee 9:00 Smyril-Linen M/S Norröna kohti Skotlannin Scrabsteriä, sieltä Fäärsaarten Torshavniin ja lopulta Islannin itäpuolella sijaitsevaan Seydisfjördurin satamaan. Matka kestää reilut kaksi vuorokautta, joten siinä ajassa ehtii jo muutaman oluenkin janojuomaksi nappaamaan. *http://www.moottoripyora.org/iB_html.../smile_org.gif
*23.8 Vihdoin, Islanti! Seydisfjördurista matkaa Mývatn-järvelle lienee n. 200km. Matkan pituudella ei tässä vaiheessa juuri ole enää merkitystä, olenhan jo lähes perillä puoli maailmaa matkanneena, ja määränpää häämöttää edessä. Myvatn-järvellä vietän kolmisen päivää pelkkää lomailua.
*Viikon ajan on tarkoitus viettää Islannissa ja 26.sta päivästä alkaen matka jatkuu kohti saaren länsiosaa ja Reykjavikia. Tarkoitus on myös käydä Keflavikin lentokentän lähellä olevassa Blue Lagoonissa, jossa lilluin kahdeksan vuotta sitten.
*30.8 Seydisfjördurista matka jatkuu laivakyydillä Fäärsaarten Torshavnin kautta Tanskan Hanstholmiin. Tanskaan matkaamme, koska jos mielisi Bergeniin laskea maihin, pitäisi odottaa Fäärsaarilla kolme päivää, ja valitettavasti aikataulumme ei siihen anna periksi.
*1.9 Laiva rantautuu Tanskaan klo 17:00. Jahka ulkoilmaan pääsemme, on tarkoitus jatkaa matkaa kohti Iso-Beltin siltaa ja Ruotsia. Yöpyminen tapahtuu välillä Torshavn-Tukholma, kun alkaa väsy iskemään ja sen jälkeen Tukholmasta aamulaivalle kohti Turkua ja kotia!
*2.9 Päättyy matkamme Turkuun ja heti laivalta päästyämme, suunnistetaan kohti Orikedon Tavernaa, josta mukaan tulee maukas pizza ja kunnon rullakebu!! Masu täynnä onkin sitten hyvä uinahtaa omaan sänkyyn...
*Alustava matkasuunnitelma on siis jo mielestäni aika pitkälle mietitty, lähinnä yöpaikat ja nähtävyyksien ihastelu on jätetty huomiotta. Alunperin mukaani piti lähteä matkakumppani, joka olisi tehnyt ensimmäisestä neljästä ja puolesta vuorokaudesta miellyttävämmän matkustaa, mutta menköön näinkin. Takaisin tullessa ei yksin enää tarvitse olla. Suulaan ja avoimen luonteeni tuntien ei kyllä mennessäkään...
*Matkalle lähden joko tämänhetkisellä kulkineella -99 Kawasaki ZX6-R Ninjalla, tai jos sopiva vaihdokki vielä parin viikon sisään löytyy, sillä.
*Yöpymiset pyrin kaikki hoitamaan teltassa. Islannissa on Visit Iceland-sivuston mukaan 68 rekisteröitynyttä leirintäaluetta, missä keskitaksa per henkilö teltalla liikkuu 5-7 USD:n paikkeilla. 3-4€ per yö ei mielestäni ole juuri hinta eikä mikään. Laivamatka kustantaa minä + mp Norjasta Islantiin 158€, ja se sisältää punkkapaikan 6-9hengen makuuhytissä. Takaisinpäin hinta on 226€ ja puolisolta (koska on opiskelija) 126€. Jokatapauksessa laskelmieni mukaan matkan kokonaishinnalla (laivat, yöt ja polttoaineet) ei olisi saanut edes edestakaisin lentoja Islantiin. Meno ja tulomatka tosin kestää, mutta eihän lomalaisella NIIN kiiru ole... * http://www.moottoripyora.org/iB_html...ns/biggrin.gif
*Lisää tästä aiheesta jaarittelua, kuvia ja tarinoita tulen kirjoittamaan heti kun on jonkinlaista aihetta, ja kun matkaanpäästyäni koneelle pääsen...