Harmi homma. Monta sellaista mielenkiintoista paikkaa ja tietä on tuon sivuston kautta löytynyt jotka olisi varmasti jäänyt muuten löytymättä.
Kiitos ylläpidosta ja toivottavasti vielä joskus päästään jatkamaan samoissa merkeissä.
Harmi homma. Monta sellaista mielenkiintoista paikkaa ja tietä on tuon sivuston kautta löytynyt jotka olisi varmasti jäänyt muuten löytymättä.
Kiitos ylläpidosta ja toivottavasti vielä joskus päästään jatkamaan samoissa merkeissä.
Todella surullinen uutinen. Sivuston kautta on löytyny paljon hienoja kohteita ja reittejä sekä Suomesta että ulkomailta. Olin jo alustavasti miettiny vähän ensi kesän reissua ja reitti olisi seurannut motokätköjä. Toivottavasti löytyy uusi koti sivustolle.
Harmillinen uutinen.
Millaisista summista palvelinten kohdalla on kyse? Sen verran paljon tykkään tästä harrastuksesta, että olisin valmis jonkinlaisia summia toiminnasta maksamaankin tai toiminnan jatkamiselle lahjoittamaan.
Työläältä muutokselta tilanne joka tapauksessa vaikuttaa, mutta talvikausi sentään "pelastaa" tilannetta tällä hetkellä.
Juurikin noin, eli nykykäytöllä muutamia satasia vuositasolla ja sitten työtä. Esim. nyt kun Sparkpost lopetti ilmaisen palvelunsa ja laittoi lähtöhinnaksi jotain 50 egen paikkeilla kuussa, pitäisi vaihtaa vastaavaan halvempaan. EU:n ostalta pitäisi värkkäillä mm. valintamahdollisuus, mitä cookieita käytetään yms.
Btw, näyttää vähän siltä, että aika moni iso alan toimija on tullut siihen tulokseen, ettei ilmaisten palveluiden tarjoaminen olekaan kannattavaa. Esimerkkinä tähän liittyen vaikkapa Google, joka tiukensi linjaa ja pyysi luottokortin numeron, jotta sain jatkettua. Palvelinten hostausmahdollisuudet ei ole mulle kovin hyvin selvillä, mutta työmäärä olisi kuitenkin suurempi, kuin juuri nyt on mahdollista tehdä.
ps. Tämä toivottavasti vastasi myös Räpylän kysymykseen, vaikka vastaus olikin oikeastaan se, etten tiedä.
Ikävän työläältä kuulostaa (ja varmasti on tähänkin asti ollut). Valtavat kiitokset minultakin hienosta palvelusta ja tehdyistä ponnistuksista.
Itse olisin valmis maksamaan luokkaa 100/vuosi tai 10/kk, jos homman saisi jotenkin pyörimään. Itselle riitäisi myös, että nykyinen "kätkökanta" olisi jotenkin käytettävissä ilman, että niitä edes päivitettäisiin. Pystyisikö kätköjä tarjoamaan "suljetusti" (palvelu ei siis yleisesti auki ilmaiseksi ja "täydessä iskussa") pienemmällä ylläpidolla ja kevyemmin kustannuksin?
Edit: Ja voisin siis laittaa tuon summan "kolehtiin". En siis ehdota, että tuo olisi jokin "oikea" hinta.
Kyllä minäkin olen valmis ainakin 50... ellei jopa 100€ maksamaan (vuodessa) tämän käytöstä!
Mie menin jo facessa klikkaamaan, että palvelun pitäisi olla ilmainen. Ajattelin lähinnä palvelun jatkuvuuden kannalta eli uusia käyttäjiä tuskin juurikaan lähtee mukaan maksulliseen palveluun.
Kolehtia jos kerätään, niin itsekin olen kiinnostunut vaikka muutamalla kympillä osallistumaan, jos kätköpankki jäisi jotenkin käytettäväksi. Vaikkei päivittyisikään enää.
Lähetetty minun FRD-L19 laitteesta Tapatalkilla
Myös valmis maksamaan muutaman kympin, jos edes nykyiset kätköt saisi näkyviin.
Minäkin olisin valmis laittamaan kolehtiin rahaa tai maksamaan sivuston käytöstä. Melkein jokaisella kesän moporetkellä on tullut vilkaistua mitä tienpätkiä löytyy motocaching:stä, ihan loistosivu!
Ja jos saisit lahjoituskolehtiin tarpeeksi, niin palkkaat vaikka jonkun IT-harjoittelijan muutamaksi viikoksi laittamaan sivut direktiivien mukaiseen kuntoon.
Samat kuin edellä, valmis tukemaan hienoa projektia. Niin monta aiemmin tuntematonta kohdetta on löytynyt tämän sivuston kautta. Kiitos Pleksi - ja kaikki me käyttäjät.
Kuolikohan sivusto jo?
Jep. Harmin paikka mutta ymmärrän hyvin päätöksen. Kiitokset Pleksi kaikesta mitä olet tämän harrastuksen eteen vuosien varrella tehnyt. Tuskinpa tiedämme puoliakaan siitä, mitä se on vaatinut henkisesti tai taloudellisesti. Jos rahalla päästään jossain muodossa eteenpäin, osallistun talkoisiin mielelläni.
Eikä myydä Elisalle...
Plääh, just eilen tein uuden kätkönkin sivulle. No, elämä on.
Kiitokset sivuston kehittämisestä ja ylläpidosta Pleksille. Oli mukava juttu ja antoi ajeluille uusia ideoita. Harmittava juttu kun palvelu jouduttiin lopettamaan.
kiitokset täältäkin suunnasta. Paljon loistavia kilometrejä ja uusia kavereita tämän tiimoilta karttunut.
Kiitoksia täältäkin päin. Paljon mukavia reittejä löytyi.
Mitäs kaikkea tuossa itse karttapuolessa on taustalla? Jos jättäisi tunnukset kokonaan pois ja laittaisi vaan itse kartan ja reitit näkyville. Uuden reitin lisääminen vaikka captchan taakse.
Harmittaa ihan rutosti kaikkien kätköilijöiden puolesta. Oli mahtava ja toimiva systeemi, joka antoi paljon käyttäjilleen. Kiitos kaikille, varsinkin Pleksille. Leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
Erilaiset vaihtoehdot "ratkaista" ongelmia ovat pyörineet mielessä vaikken edes tarkkaan tiedä varsinaisia ongelmakohtiakaan.
EU-vaatimukset pleksi mainitsi viestissään. Pystyisikö niiden vaikutuksia keventämään, jos palvelussa ei olisi ollenkaan henkilöiden tietoja (nimiä, sähköpostiosoitteita)?
Tällöin järjestelmään voisi luoda vain käyttäjätunnuksen ja salasanan eikä salasanan palautusmahdollisuutta olisi. Kätköille voisi (ellei jo ole) antaa jonkinlaiset juoksevat numerot ja käyttäjä voisi itselleen ladata halutessaan varmuuskopion löydetyistä kätköistä jonkinlaisena tekstitiedostona tms., johon käytännössä tulisi lista löydettyjen kätköjen numeroista. Jos tunnus menisi lukkoon, pitäisi luoda uusi tunnus, mutta omat kätköt voisi tuon oman "varmuuskopion" avulla itse ruksia löydetyiksi. Toki helpottaisi, jos olisi jonkinlainen näkymä, jossa käyttäjä voi tallentaa kätköjä itselleen noilla numerokoodeilla, ettei kätköjä tarvitse etsiä kartasta hakuammuntana.
(Toki käyttäjätunnuksen tietoihin voisi lisätä myös jonkin "varmistuskoodin", jolla ylläpitäjä voisi yhteydenoton perusteella tunnistaa käyttäjän ja nollata tarvittaessa salasanan (?))
Tämä ratkaisu voisi tarkoittaa, että kätköjen lisääminen ja nykyisten ylläpitäminen loppuisi (?), mutta nykykätköilläkin päästäisiin mielestäni pitkään eteenpäin.
Eihän noi EU vaatimukset ole kovin kummoisia toteuttaa, jos osaa kerran tehdä tietokantasovelluksen nettiin.
Suurin ongelma on ymmärtää mitä vaaditaan sillä tämähän on suuri rahastussysteemi juristeille ja konsulteille.
Selkeitä ohjeita kuinka tehdä asiat "maalaisjärjellä" ei löydy helposti. Saa vinkata!
Mutta rekisterinpitäjiä ja tietosuojavastaavia yms oikeita ihmisiä tai vastaavia tahoja pitää olla takana kun tietoja kerätään. Käytännössä sovellusta jossa tietoja ei kerättäisi ei oikein voi tehdä eikä kannata edes miettiä mitään kikkailua säännösten välttämiseksi - tämä on tätä nykyaikaa.
Luulisin että vanhan saitin pystyttäminen kylmänä ilman päivitysmahdollisuutta ei olisi teknisesti eikä taloudellisesti mahdoton koska web-hotellin kustannus alle 100€/vuosi ja perus web-hotellin teknologioilla tämän pitäisi pyöriä, eikö.
Vaatiihan tämäkin jo koodi muutoksia kun pitää poistaa toiminnallisuutta jotta vain kyselyt ja tietojen haku ovat mahdollisia ja tuloksista on häivytetty kaikki yksilöivä tieto. Ja tietokanta vain-luku tilaan.
Ja pitäähän sen koodin olla sen verran helppolukuista että joku muu kuin kirjoittaja pystyy ymmärtämään ja muokkaamaan kohtuullisella vaivalla.
Onko tietoa millä tämä on tehty, PHP, jaavascript vai joku muu?
Kätköjen ylläpitomahdollisuus ja se että tiedot säilyivät tuoreina oli ominaisuus joka melko yleisesti puuttuu kaikilta muilta vastaavilta palveluilta. Se että tuo ominaisuus poistettaisiin muuttaisi merkittävästi koko ideaa. Motocaching jatkuisi silloin vain yhden pienen ryhmän sisäpiiriharrasteluna... Joten en näe että siinä olisi järkeä.
Tulipas taas Motocaching mieleen ku tällä viikolla haahuilin tuttuja lähiteitä. Huomasin, että kaipaan sivuston tarjoamia uusia ideoita ajoreiteiksi ja kohteiksi.
Olen myös toivonut, että tulisi "joulu" kevään keskelle ja sivusto aukeaisi.
Otan oman pyörän ajoon vasta toukokuussa, mutta tämä odottelukin sujuisi mukavammin kätköjä selaillessa.
Kuin myös. Motocaching oli kyllä loistava lisä moottoripyöräilyyn. Kovasti kaipaisi sitä tai vastaavaa:)
Mulla oli ajatuksena lähteä alpeille ens kesänä mutta suunnittelu venyi ja venyi kun ei ollu käytettävissä motokätköilysivustoa. Koronaepidemia sitten sotki ajatukset kokonaan.
Vuos sitten oli helppoa suunnitella tulevaa kesän reissua. Ei tarvinnu muuta kuin päättää mistä aloittaa alppiosuuden ja kätkökartasta oli helppo jatkaa reittiä seuraavalle kätköreitille.
Toivottavasti sivusto tulee takaisin ainaki jossakin muodossa.
Miettisin tässä pienessä päässäni.
Voisiko tämä jollain tapaa sopia ORGin agendaan "tukea" tätä ?
Siis että jos tunnukset olisi foorumin kanssa jaettuja ja tuo ei tarvii sen erityisempiä tietoja kuin foorumin tarpeisiin jo kerätty.
Toki pyöritykseen tarvitaan mies voimaa ORGin nyky miehityksen ulkopuolelta.
Kertokaa miten kovaa kopsahtaa mäntyyn tää ongelmien suhteen.
Mahtavan hieno idea! Toivottavasti tämä onnistuu. :thumbup:
Satunnaisena ratakävijänä olen ollut tyytyväinen orgin tarjontaan "ratapuolellakin", mutta tämä toisi hienon lisän "katupuolelle".
Toivon että Pleksi ja vaikka ORG löytäisi ratkaisun, että Motocaching.net tulisi meidän kaikkien käyttöön.
Ei voi olla oikein että yksi henkilö tekee kaikki työt ja maksaa kulut sekä kantaa vastuut mitä sivuihin tulee.
Sivut on antanut minulle paljon iloa ja elämyksiä. Pidän peukkuja että kaikki järjestyy.
Terveeks,
piti tänne ORGiin liittyä ja tehdä ajoreiteistä asiaa.
Monet kivat mutkat ja reitit tuli "kätköilysivun" kautta löydettyä ja ajettua, kiitos niistä.:orgmp:
Nyt on aika saada sivut pystyyn, ja lisää kätköjä kartalle.
Kiitos etukäteen:respect:
Sain nyt aikaiseksi vastata ym. privaattiviestiin. Vastauksen pääsisältö oli se, että palvelimen saa vaikka Googlelta ja tonni/pari kiinteisiin kuluihinkin voisi löytyä. Isommaksi haasteeksi arvioisin sen työn, mikä tuon pystyttämiseen tarvitaan. Valitettavasti mulla ei ole juurikaan ylimääräistä aikaa.
Jos vaikka konkretisoisin tässä hieman sitä, mitä pitäisi tehdä.
Mikäli et ole IT-alalla, niin lukeminen kannattaa lopettaa tähän. Tai ehkä kannattaa muutenkin :dunno:
Eli pitäisi tehdä sellainen setuppi, jossa olisi esim. apache2 edustapalvelimena, wildfly sovelluspalvelimena (juu ejb container tarvitaan). Kannaksi vaikka mariadb (myslikin käy). SSL certit tietty pitää tehdä ja konffata apacheen ja kuvien lataus tehdään myös sieltä. Muu liikenne sitten forwardina wildflylle. Jotain pilvivaihtoehtoja varmaan toi kuvien talletus levylle rajaa pois. Ellei sitten muuta sitä osuutta, mutta se tietty vaatii koodimuutoksia. Nimipalveluita pitää varmaan säätää, että meilipalvelulla on lupa lähettä ko. domainin nimissä. Kunhan ensin löytää sopivan edullisen tai ilmaisen meilipalvelun tarjoajan. Muuten systeemi on ihan perus j2ee stack. JSP, javascript, java, spring mvc, ejb, jpa. Jos ejb beanit wildflyssa olis tuttuja, niin siitä olisi hyötyä (=oon itse jo unohtanut kaiken niihin liittyvän) Spring security on nyt aikalailla viritelty, mutta siihen ei varmaan tarvii muutoksia tässä yhteydessä. Kuormitus ko. palvelulla ei oo kovin paha, eikä vikasietoisuuskaan ehdoton vaatimus, joten joku yhden noden systeemi olisi varmaan ok. Kuvien ja kannan backupit toki pitää automatisoida.
Tuossa kokonaisuudessa on joitain osia, jotka on niin vanhoja, että niitä ei enää saa ladattua mistään. Muutenkin on syytä ottaa uudempi wildfly ja se muistaakseni vaatii uudemman javan ja loppupelissä varmaan sama spring versio ei enää käy jne... Eli noiden versiomuutosten aiheuttamien ongelmien ratkominen on keskeinen osa koko rupeamaa ja voi vaatia myös pieniä muutoksia koodiin, että saa toimimaan.
Varmaan monta asiaa unohtuikin, mutta tuossa kai ne tärkeimmät.
Tuliko sellainen fiilis, että "toki minä tollasen osaan asentaa ja konffata toimintakuntoon ja mulla olis hyvin aikaa tehdäkin se"? Jos vastaus on kyllä, niin ota yhteyttä ja ruvetaan miettimään, että pääsiskö tuosta jotenkin eteenpäin.
ps. Asennuksen lisäksi toinen "trackki" on sitten niiden eu vaatimusten muutokset. Se on vaan jsp:tä, javascriptiä ja ehkä jotain serveripään muutoksia, jotta voi valita, mitkä cookiet on hyväksynyt ja lähetetäänkö tiedot google analyticsille. Ja kai tarvitaan myös jotain pakollisia käyttäjälle näkyviä sivuja, joissa asiaa selitetään. En ole perehtynyt GDPR:ään kovin hyvin, kun ei ole ollut tarvetta.