No niin, eilen sitten pääsin harjoittelemaan hidasajoa ja pujotteluja, kun sain miehen mukaan siltä varalta, jos kaadan pyörän... Pystyyn se tuskin minulla yksin nousisi. No, enpä kaatanut ja alkukankeuden jälkeen se jopa lähti kääntymäänkin ja pujottelukin meni ihan ok. Ihan yhtä tiukkaa mutkaa ei tullut tehtyä kuin käsittelykokeessa, mutta kuitenkin. Mieltä helpotti, kun sain vähän treenattua. Joka kerta, kun olen lähdössä ajamaan, jännittää. Jotenkin en uskalla rentoutua siellä pyörän päällä, kun peruspessimistinä tuntuu, että jos unohdan hetkeksikään mielestäni kaikki vaaranpaikat ja mikä voi mennä pieleen, tapahtuu varmasti jotain typerää. Mies sanookin, että jokseenkin jäykän näköistä se minun ajoni... Jospa se tästä helpottaisi, kun vain saa kilometrejä alle.
