Joo voisin kertoa mutta en tiedä miten ja mistä katsoa kuvan koon :sad: Vinkkiä ? Iphone 6s.
Joo voisin kertoa mutta en tiedä miten ja mistä katsoa kuvan koon :sad: Vinkkiä ? Iphone 6s.
Lähtisin perusasioista ja I6 tyttöpuhelimelle morot ja Android tilalle :grin:
Tein pienen testin about 3 megan kuvatiedostolla (puhelimesta).
Tässä kuvassa on vasemmalla puolella lokimerkinnän kuvan osa ruutukaappauksena kun FireFoxin ikkuna oli about full HD näytön kokoisena.
Oikealla puolella on vastaava kuvan osa siten, kun photoshop näyttää alkuperäisen kuvatiedoston samaisella resoluutiolla.
Tuon perusteella sanoisin, ettei se pakkausalgoritmi ainakaan kovin huono ole eikä näytettävä kuva paljoa poikkea alkuperäisestä kyseisellä resoluutiolla. Silmämääräisestikin ero on 27 tuumaisella näytöllä vaikeasti havaittava (toki lokimerkinnän kuva auki klikattuna ei ole sivulla koko näytön kokoinen).
Toisin sanoen en nyt saanut kiinni siitä, että miten niistä tulee liian pakattuja katseltavaksi.
Tietysti sen olen huomannut, että moni kuva on pienennetty kovin pieneksi jo ennen lokimerkintään/kätkökuvaksi lisäämistä, mutta se on oikeastaan vähän eri juttu.
Tässä lataamani kuva motocaching sivulla:
https://motocaching.net/images/00/23/37/002337view.jpg
Käsittääkseni tuon suuremmaksi sitä ei saa näkymään? Jos saa niin en tiedä miten. Tuon kuvatiedoston koko on 172k (1200 x 675), alkuperäinen oli 3,6M (3840 x 2160). Jos lataan saman kuvan imgur.comiin niin kuvasta tulee tämmöinen. Tiedoston koko on 3,49M eli siinä sitä ei ole pakattu juuri lainkaan ja kuvan koko on säilynyt ennallaan. Ehkä mun silmät sitten näkevät jotain mitä muut ei näe (vaikka mulla on oikeasti surkea näkö!)
Tietty on eri asia, miten kuva näkyy näytöllä kokonaisena katsottuna ja paljonko siinä on varaa zoomata.
Olen ajatellut tässä kohtaa niin, että pitäisi riittää, että kuvaa voi katsella näytöllä kokonaisena. Näköjään tuolla sinun kuvallasi kuitenkin käy niin, että käytössä olleet pikselit (1200 pitemmällä sivulla) ei riitä isolla näytöllä oikein kunnolla katsomiseen, vaikka ei zoomailisikaan.
Muutin kuvien katselun nyt niin, että näytetään sellainen versio, jossa pitempi sivu on 2000 pikseliä. Minusta sen ainakin pitäisi riittää normaaliin katseluun.
Kuvan näyttöboksin oikeassa yläkulmassa on nappi, jolla kuvan saa näkymään niin, että yksi kuvan pikseli on yksi näytön pikseli (jos esim. katsoo pienemmällä näytöllä).
Samalla muutin upload maksimikooksi 10 megaa. Saa kätevämmin puhelimesta upattua kuvat. Tosin ison tiedoton lataus voi kestää pitkään, jos on huono mobiilidatayhteys, mutta muuten ei ole mitään syytä, miksi alle kymppimegasia tiedostoja pitäisi pienentää (se tehdään palvelimella automatc).
Miltäs toi nyt vaikuttaa? Onko tarpeeksi hyvä?
esim. mun lokimerkinnän kuvat tuolla : https://www.motocaching.net/en/cache/view/id4977
Joo nyt alkaa näyttämään minunkin näytöllä (4K) ihan hyvältä.
Juu nyt on hyvä. Oon siirtynyt pädin käytöstä enemmän puhelimen käyttöön niin helpottaa hommaa. :thumbup:
Kuvan skaalauksessa on käytetty epäsuotuisaa nearest neighbor-metodia, joka aiheuttaa rosoja teräviin reunoihin.
Onko mahdollista muuttaa kuvan skaalaustapaa?
Ei tolla skaalauksella saa hyvää, vaikka pakkaisi kuinka kevyesti. Vepissä (ja yleensäkin) voi käyttää vaikka kuinka rajua pakkausta, kunhan kuva on optimoitu pakkaukselle kakkaukselle. Hyvänä esimerkkinä facebook, jonka pakkaus- ja kuvanparannusalgoritmit ovat niin monimutkaisia, että parhaassa tapauksessa kuva menee kovinkin pieneen tilaan ilman häiritseviä virheitä, mutta toisaalta saattaa tulla näkyviin aivan järisyttävät mössöt. Motocachen tapauksessa kuvalle ei taideta tehdä muuta prosessointia kuin pienennys/uudelleensämpläys ja pakkaus, mikä tekee yhtälöstä aika lailla facebookin tapausta yksinkertaisemman.
...tiedä sitten, onko jorinoistani mitään hyötyä :)-
Totta ja sen myös näkee jos vähän zoomailee. Käytin skaalaukseen about ekaa komponenttia, joka käteen sattui :)
Pitääpä jossain vaiheessa perehtyä tuohonkin aiheeseen. Varmasti saisi melko helpollakin parempilaatuisia kuvia pienempään tilaan, kun vaan löytäisi oikeat välineet. Jos jollain on hyvä java-kirjasto tiedossa, niin laittakaapas vinkkiä. Hintataso tietysti suhteutettuna motocachingin käyttömaksuihin :p
ps. Taisi löytyä jo... Olisiko nyt säädöt riittävästi kohdallaan? Esimerkkikuva tuossa uusimmassa kommentissani "Picture of our bikes...": https://www.motocaching.net/en/cache/view/id6335
Oudon vähän ilmottautuneita tosiaan! Vaikka hyvin kerkee finaalia kattomaan jos tuolta lähtee vaikka kaheksan aikaan kotiin.
Tänään rekisteröitynyt yksi Ruotsista ja yksi Irlannista (+tietty useita Suomesta). Kyllä tää tästä... hitaasti mutta epävarmasti.
Nyt näyttää pahasti siltä, että tulen grillailemaan autolla, joten nakittakaapa mulle hankinnat :) .
Just kävin ostamassa makkarat, mitenköhän saisin ne sulle...?? (Ei tarttis kantaa koko päivää repussa...)
Tänään makkaranpaisto Nurmijärvellä! Minä, Jack ja Terhis tullaan sieltä koulutuksesta... ollaan kuraisia, pölyisiä ja väsyneitä joten koittakaa kestää!
Kiitos kaikille grillaamassa käyneille, oli taas niin kivaa turista mopoista ja vähän kaikesta muustakin mukavassa seurassa :jippikaijee: . Uudet rillailut pitänee järjestää piakkoin, jotta Goza pääsee makkaroistaan eroon :)- .
:thumbup: Olette tunnollisia "oppilaita". Ensimmäisen "kotitehtäväkätkön" jo tarkistinkin :grin: .
BTW: Loggauksia on tänään tullut aika roima määrä :jippikaijee: . Onko Pleksillä tarkempaa tietoa montako (voisihan sen itsekin laskea, muttei jaksa) ja onko tullut uusi päiväennätys?