Tajuton prätkä-päivä Kartsalla!
Lähdin aamulla Herttualla Tikkurilaan asiakkaan luokse, jossa piti viettää päivä koodaten. Aamulla pukemisrumba (aluspaita, kauluspaita, merinovillainen tekninen paita, vuorattu tuulitakki ja sen päälle käytettynä ostettu nahkainen prätkätakki, alushousut, farkut, flanelliset shortsit munia lämmittämään ja päälle Aarbikesta ostetut kankaiset prätkähousut, sukat, villasukat, Boot Factorysta ostetut nahkaiset bootsit, putkipipo, windstopper-pyöräilypipo, hiihtopipo, kypärä ja nahkarukkaset), sitten Herttua terassilta ja käyntiin ja matkaan. Kyllä heti aamu alkoi eri tavalla kun vertasi, että autolla olisi ajanut Tikkurilaan. Pyörällä on jotenkin eri tavalla kiinni matkanteossa, maisemassa, ikään kuin osa matkaa, osa ympäristöä, kiinni kaikessa, mitä tapahtuu ympärillä.
Asiakkaan luona sitten sain onneksi tällä kertaa oman huoneen, jossa riisuin turhat kamat pois ja aloitin päivän koodauksen. Päivällä asiakas kyseli pyörästä ja sanoin, että mennään katsomaan pihalle. Kyllä kelpasi Herttuaa esitellä. :D Kaveri näytti selvästi kiinnostuvan, tiedä vaikka prätkä-siemen olisi pudonnut hedelmälliseen maahan.
Puoli kuudelta huomasin lasikaton läpi, että aurinko vielä paistoi. Sain homman onneksi tehtyä ja pukemisrumba päälle. Sitten pihalle, pyörän selkään ja menoksi. Olin katsonut ennen lähtöä, että ajan Tikkurilasta toista reittiä kotiin. Lähdin Tikkurilasta itään, Ikean nurkilta ylitin Kehä III:n etelään. Tattarinsuolle ja edelleen etelään Pihlajistoon. En varmaan ollut koskaan ennen käynyt Pihlajistossa, vaikka olen koko elämäni asunut pääkaupunkiseudulla - pyörällä tulee näköjään käytyä uusissa paikoissa vähän kuin sattumalta. Yritin nyt katsoa kartalta, että missä kaikkialla pirussa olen ajanut, koska mielestäni kävin Jakomäessäkin, mutta en sitä nyt reitiltä löydä. Jotain pikkuteitä kuitenkin päädyin Itäkeskukseen, jossa keskimmäinen tyttäreni asuu. Ajoin pihaan ja soitin hänelle, mutta tytär ei ollut kotona. Sieltä ajoin sitten pikkuteitä Viikkiin, jossa vanhin tytär asuu. Pihalla kun olin soittamassa tyttärelle, niin joku nuori äiti meni toppahaalareissa olevan ehkä nelivuotiaan nassikkansa kanssa ohi, nassikka jäi katsomaan pyörää pitkään. Äidin piti oikein vetää nassikkaa mukaansa, niin näytti pyörä kiinnostavan. Vielä ovensuussakin nassikka jäi katsomaan pyörää. Vähän ajan päästä äiti tuli, nassikka sanoi jotain (mitä en kuullut) ja äiti vastasi: "On sitä pyörää jo katsottu tarpeeksi". Selvästi nassikka oli jo päättänyt, että isona ostetaan Duke. :D Vanhin tytär tuli sitten lopulta miehineen ja koirineen pihalle. Tytärtä ja miestä selvästi huvitti, että viisikymppinen isä oli ostanut uuden lelun itselleen.
Viikistä sitten ajoin pikkuteitä Oulunkylään, Maunulaan ja Maununnevalle. Kotona vaimo yllätti ja sanoi, että hän haluaisi kokeilla, miltä tuntuu olla pyörän kyydissä. Tehtiin siinä sitten vielä pieni lenkki lähiöteitä. Vaimo sanoi, että oli yllättävää, että pyörä tuntui tehokkaalta vaikka meitä oli kaksi kyydissä.
Kotona huomasin, että paluumatkaan oli kulunut tavallisen 15 minuutin automatkan sijaan pari tuntia. Tätäkö moottoripyöräily on? Mies menettää ajantajun ja antaa maisemien vaihtua ja pyörän hyrrätä alla? En ikimaailmassa lähtisi autolla huvin vuoksi ajelemaan sinne tänne. Onko Kartsa menettänyt vanhalla iällä järjenhallinnan - vai onko nyt vanhempana yhtäkkiä maailma avautunut uudella tavalla ja mies näkee kaiken selvästi, eri tavalla, pyörän selässä? Nyt alkaa avautua Pirsigin matkakirjakin eri tavalla. Perhana, kesällä on pakko tehdä perinteinen veljen suvun mökkiviikko Herttualla. Ja ajella rauhassa kaikenlaisia pieniä teitä ja katsella maisemia. Kaupungissa tuo liikennevaloissa seisominen ja ajoittain liian hidas köröttely vähentää hieman (mutta vain hieman) pyörällä ajon nautintoa.
Mihinköhän sitä ajaisi huomenna töiden jälkeen?
:orgmp:
