Ajettiin juuri emännän kanssa tuo ykkösvaihtoehdon reitti neljässä päivässä. Yöpymiset Inarissa, Altassa ja kilpisjärvellä. Käytiin vielä kaverin luona kahvilla Pajalassa, Karesuvannosta yli ja takaisin Suomen puolelle Pellosta. Ylitorniolla on kuulemma tietöitä Ruotsin puolella.
Oli hienoa pätkää ajaa, itse asiassa Vikakönkäältä lähtien oli jo sellainen fiilis ettei enää ajella täyteajoa jotta päästään ajopaikoille. (Olen kotoisin pohjoisempaa kuin Oulusta). Sama juttu loppumatkasta eli vasta Torniosta alkoi tuntua että nyt vaan ajellaan kotiin, mutta ei sekään pahalta tuntunut, loppuun asti oli kuitenkin mukava fiilis ajaa. Norjassa oli sitten huikea fiilis ja nyt jo piti alkaa selata viestejä ja haaveilla ensi kesälle reissua.
Tuo oli eka pidempi reissu pyörillä ja tuossa oli meille ihan riittävän pitkät etapit, itse asiassa eka ja viimeinen päivä olis voineeet olla lyhyempiäkin. Tuntui noilla katteettomilla customeilla jo ajamiselta, varsinkin kun kumpikaan ei ole tottunut ajamaan pidempää päivää ja etenkään useampaa päivää peräkkäin. Voisin kuvitella että tottunut kuski sopivalla mopolla ajelee huomattavasti pidempiä matkoja ilman sen kummempaa väsymistä.
Toinen mikä rajoittaa matkantekoa on pieni tankki ja auton kulutus. 200 kilsaa on maksimi mitä mun pyörällä uskaltaa laskea tankkauspaikkojen väliä, muuten menee työntämiseksi jos on vauhdikkaampaa pätkää kuten Oulusta Inariin on lähes koko matka satasen rajoituksia. Tuolla tulikin yllätyksenä ettei Sodankylän ja Vuotson välillä ollutkaan yhtään asemaa. Tankki ei sitten riittänytkään Rovaniemeltä Vuotsoon asti, 6 kilsaa ennen mittaria oli tankissa enää höyryä. Piti turvautua varapulloon. Emännän pyörässä on saman kokoinen tankki, mutta kulutus huomattavasti maltillisempaa, se ei mennyt edes varatankille kertaakaan koko reissun aikana.
Googlettelin kovasti Norjan huoltoasemia ja statoilin asemia löysin riittävän tiheään, mutta ajaessa huomasi etten ollut löytänyt läheskään kaikkia bensa-asemia. Niitä oli yllättävän paljon, mutta ei niin tiheässä että mun pyörällä uskaltaisi ilman tankkaussuunnitelmaa lähteä, tai sitten joutuu tankkaamaan joka ikisellä asemalla varmuuden vuoksi.
Yövyttiin Alta River Campingissä ja siellä tarjottiin heti lappua ilmaisesta wifistä, se tuli heti mukaan ilman kysymistäkin. Tosin siitä ei ollut mitään iloa, ei kantanut kunnolla mökkiin ja muutenkin tuntui heikolta yhteydeltä. Tukiasema tais olla respassa, koska sen edessä pihalla oli paras kuuluvuus, muttei se siinäkään toiminut kuten kotona. Käytin surutta omaa liittymää kaikkeen mitä tarvin, en kuitenkaan mitään älytöntä datan siirtoa harrastanut. Käsittääkseni sen ei pitäisi maltaita maksaa, katsotaan nyt kun lasku tulee.