Erottamalla mittajännite ja testivirta toisistaan saadaan poistettua mittajohdoista riippuvaa epävarmuutta, kyllä, mutta tässä tapauksessa väittäisin, että mittaustarkkuus itsessään ei välttämättä ole se ratkaiseva tekijä.
Vastaavalla tavalla mittaa myös tyypillinen digitaalinen yleismittari, siinä tapauksessa neljänä erillisenä johtimena nuo eivät vain hyvin pitkää matkaa kulje. Jos tuo mittausepätarkkuus jätetään sikseen, niin ero tuleekin käytetystä virrasta. Esimerkiksi tyyppillinen kontaktiresistanssin mittaamiseen tarkoitettu laite käyttää isoa testivirtaa, 100~200A tai ylikin (vrt. virran suurusluokka starttimoottoriin, mittalaitteen tapauksessa tosin jännitteen osalta puhutaan mikrovolteista), kun yleismittarissa se on maksimissaan luokkaa 1mA. Voi olla, ettei itse mitattu absoluuttinen arvo 1mA testivirralla muuttuisi merkittävästi, oli käytössä yleismittari tai vaikkapa varsinainen resitanssimittari.
Resistanssin mittaaminenhan tapahtuu siis yksinkertaisimmillaan seuraavasti: Mitattavan kohteen läpi johdetaan tunnettu testivirta ja samaan aikaan kohteesta mitataan jännite sen yli. R = U / I ja nythän sekä I että U tunnetaan. Noin pähkinänkuoressa pienille resistanssiarvoille, ihan koko totuus ei ole tuossa ja muitakin tapoja on.
Liitos voi näyttää hyvältä, kun sita mittailee pienellä testivirralla, mutta pettää sitten, kun sen läpi ajetaan isompia virtoja. Juuri tähän tarkoitukseen noita oikeita kontaktiresitanssia mittaavia laitteita käytetään. Olisi ikävää, jos esimerkiksi krimpattu maapiuha ei toimisikaan tositilanteessa.
Tuota mittaustapaa voi myös soveltaa. Tyypillinen yleismittari mittaa pari dekadia (tai etenkin jos löytyy erillinen mV alue) tarkemmin jännitettä kuin "suoraan" resistanssia. Johtaa vain mitattavaan kohteeseen jonkin tunnetun virran ja mittaa sen yli kulkevan jännitteen. Esimerkin tapauksessa olisi voinut mitata akun plus-navan ja startin välistä, tällöin yleismittari olisi lienee näyttänyt jotain 12V suuntaan, jos täysi akku on n. 12,5V ja maan ja startin välillä oli enää n. 0,5V jännite-ero. Jollain ilveellä olisi pitänyt vielä selvittää myös virta, mutta kuten totesin, se absoluuttinen kvantitatiivinen arvo ei välttämättä ole järin mielenkiintoinen, kun lopputuloksen voi päätellä: Vaikka (testi)virta olisi ainoastaan 1A (100A), niin johdon ollessa kunnossa (arvaan n. 5~25mΩ) mittajännitteen olisi täytänyt olla 5~25mV (0.5~2.5V).
Toki täysin samaan lopputulokseen pääsee kuten alunpitäen yllä on tehty, paljon vähämmällä vaivalla, ja tuossakin menetelmässä mitataan todellista tilannetta.
