tommie kirjoitti
Hommasin näitä lähinnä hinnan ja kokeilunhalun takia 3kpl syksyllä (maksoi silloin muistaakseni 64,99/kpl). Testaamaan ei ehtinyt kuin yhden päivän Alastarossa. Vanteelle laittaessa tuntui ja jopa tuoksui ihka oikealta ratarenkaalta, eikä tarvinnut edes painoja mitenkään ylen määrin. Myyjä ilmoittaa lämminpaineeksi 1,6bar mutta ihan noin alhaalta en kehdannut aloittaa joten arvoin paineeksi 1,8. Ihan yhtä hyvältä/huonolta tuntui ekalla setillä kuin aikaisemmin alla ollut Bridgestone R10 (190/50-17). Pitää välihuomiona kertoa että pyöräkin tuntui vähän oudolta koska oli äskettäin ostettu ja vasta kolmatta vai neljättä ratapäivää mulla ajossa ja niistäkin meni kaks ekaa hukkaan onnettoman etujarrun kanssa painiessa. Päivän mittaan vauhdin noustessa alkoi pieniä luistoja esiintymään. Ei mitään happipaikkoja mutta pikku varoitteluja kuitenkin. Laskin paineet puolihuumorilla 1,55bariin. No ei luistellut enään mutta tuntuma oli lötkö ja muutenkin erikoinen. Paineeksi siis 1,7 ja sillä sipuli.
Oma ajo parani loppupäivää kohti ja yhteinen sävel myös Kawaltajan kanssa alkoi löytymään. Vikalle setille racechrono kiinni. Pienenä yllätyksenä tuli oma rataenkkakin (1.25.3) siinä tohinassa rikottua. Päivän ajettuna rengas näytti oikein hyvältä eikä mitään repeämisiä tms. ollut havaittavissa. Kestänee vielä ainakin pari päivää kunhan puolessa välissä jaksaa kääntää.
Kuskina siis keski-ikäinen ja keskivartalolihava ripuliranne. Pyöränä ZX-6r -04, ilmeisesti vakio moottori/alusta.
Luulisin että nohevampi kuski ja uudempi pyörä niin 3-4sek. parempi aika ei pitäs tolla renkaalla olla mikään ylläri.
Jännä nähdä sitten ensi kesänä alkaako toi esim. pudottaan paljon pitoaan kun ajetaan kulutusmerkeille saakka.
Tästä kaikesta ihanuudesta rohkaistuneena ostin vielä neljä takasta ja kolme etusta (59.99/kpl) näitä lisää.
Hyllyssä olis vielä yks uusi R11 setti, saas nähä jääkö tää enskesänä ajamatta tässä kiinankumihuumassa.
Pahoitteluni jaarittelusta.
-Tommi