Ja kun pyörä sitten saapuu, niin ohjelmassa onkin enää vain kadonneen respektin metsästys.
Printable View
Ja kun pyörä sitten saapuu, niin ohjelmassa onkin enää vain kadonneen respektin metsästys.
Ja nyt on sitten kortti saatu. Rimaa kylmällä hiellä hipoen, mutta ekalla yrittämällä silti.
Käsittelykokeissa osasin just ne tehtävät, jotka ajotunneilla vaativat eniten harjoitusta ja jotka meni puihin vielä konttorin pihalla harjoitellessa, erityisesti pujottelu ja stop-and-go -juttu. Ja sitten kaikki kaarrot ja väistöt, jotka taas tunneilla meni hyvin ja joita myös harjoiteltiin enintään kohtuullisesti, meinasin failata ihan kympillä. Tuli sitten ajettua väärän värisistä keiloista, vauhtia puuttui ja joskus sitä oli liikaakin ja pari keilaakin ruttasin. Kylmä hiki!
Inssi oli onneks ymmärtäväinen, ettei tarvis hylätä, ja kun alkoi mennä kunnolla puihin, niin muisti sopivasti aina, että tyyliin "jaa tuo epäonnistunut suoritus olikin lisäksi liian hiljaisella vauhdilla, että yritäpä vielä kolmannen kerran" ;) Varsijainen ajokoe meni hyvin ja inssi vaan myhäili siinä sitten jo.
Enpä muista, jännitinkö B-kortin inssiä 15 vuotta sitten näin... TOsin silloin ei ollut käsittelykoetta ;)
Nyt lähtee kyllä hyvä pullo konjakkia kaupasta mukaan. On hyvä juoda, kun pyörääkään ei pääse hakemaan vielä reiluun viikkoon ;)
Onneksi olkoon !
Mullakin meni yksi väistökoe persiilleen kun ajoin väistettävän keilan päältä pikkusen. Uudemman kerran kun ajoin niin menikin sit ihan reilusti ohi ja vauhtiakin oli kuulemma "ihan riittävästi".
Pujottelu meni kerrasta ilman sen kummempia ongelmia. ja hidasajot ja muut.
Jeje, viimein viiden viikon odottelun jälkeen saivat miliisit käsiteltyä korttihakemuksen ja sain toissapäivänä tehtyä kirjalliset ja tänään ekat neljä ajotuntia. Varsin mukavaa ja leppoisaa meininkiä oli :) On muuten aivan älyttömän helppo pyörä käsitellä tuo autokoulun er-5:nen.
No niin, täällä ilmottautuu tuore mp kortin omistaja (välivaihekortti). Ison An oisin halunnut, mutta koulun pyörä oli niin korkea ettei tällaisen 161cm jalat yltäneet maahan, hyvä jos varpaat sai maahan. Eli nyt sitten alle 25kw pyöriä kattelemaan.. Ja parin vuoden päästä pääseekin sitten kaikkia pyöriä ajelemaan.
Tosiaa inssi oli tänään, olin ihan varma etten ekalla tule läpi pääsemään.. Oli harjoituksissa sen verran epätoivoinen olo tehtävien suhteen, mutta kuinkas ollakkaan, kaikista tehtävistä ekalla yrittämällä läpi. Jee. Mulla siis ei mitään aijempaa kokemust kaksipyöräisistä. Yhden lisäajotuntikerran otin..
Nyt sit tosiaan omaa pyörää pitäis katsella ja toivoa että kohtuu hintainen pyörä sitten löytyy, ettei tarttis vuoden verran rahoja säästellä ja ens vuonna vasta pyörää ostaa..
Lisäys: Miehellä ison A insso viikonpäästä, päästään sitten toivottavati yhdessä ajelemaan..
Onnittelut aluksi edellä olleille uusille motoristeille. Itsekin todella tuore tapaus, vajaan kuukauden ollut kortti taskussa. Itselläni pyörän valinta ei tuottanut sinänsä suuria ongelmia. Päätin heti, että ensipyöräksi en osta tonnista, vaan ensimmäinen ajokausi menee hyvin pienemmälläkin. Ego kestää hyvin ajelun nykyisellä 650 kuutioisella Versykselläkin. Tälläinen rennon ajoasennon omaava pyörä on lisäksi erittäin hyvä aloittelijalle todella helpon käsiteltävyyden johdosta. Toki tehoa saisi aina olle hieman enemmän mutta kyllä tuollakin kerkiää enemmän kuin hyvin.
Nykyäänkin kuitenkin monessa onnettomuudessa takana on kokematon kuljettaja ison pyörän selässä. Itse olen huomannut monen omistamani auton kanssa, että valitettavasti teho provosoi ainakin minua ja välillä sitä myös käyttämään. Rehellisesti voin sanoa, että en missään nimessä haluaisi ensipyöräksi 150-200hp omaavaa kampetta. Ihminen joka ei ole ennen pyörällä ajanut ei oikeastaan edes voi ymmärtää mihin nuo isoimmat pyörät pystyvät kun kahvaa käännetään ja sitä kuinka nopeasti tilanteet voivat muuttua. Olen vahvasti sitä mieltä, että isot pyörät vaativat lujahermoisen kaverin, sekä niitä kilometrejä alle, että pyöränkäsittely taidot ovat kehittyneet selkärankaan asti.
Tämä ei sitten ollut totuus, vaan yhden pienen ihmisen mielipide.
Paljon onnea korteista ja nautinnollisia kilometrejä kaikille :)!
Itse kusasin ensimmäisen inssini melko tarkalleen vuosi sitten. Pujotteluun kaatui, kuten olin koko silloisen juhannuksen jo valmiiksi panikoinutkin. Ekalla yrityksellä hipaisin viimeistä keilaa ja toisella yrityksellä hermot pettivät oikeassa kaarroksessa, pyörä nytkähti ja repsahti kyljelleen. Tuli kesäloma, kuukausi eteenpäin ja kortti oli taskussa kaikki tehtävät ensimmäisellä yrityksellä suoritettuna :) Paineita lisäsi se että toisen autokoulun oppilas oli tullut harjoittelemaan ensimmäistä kertaa ja hänen opettajansa tuumasi, että katsotaan nyt mallia kuinka käsittelykoe hoidetaan.
Noita tunnontuskia ja pettyneitä puheluita voi nyt muistella kuitenkin hymy korvissa, pyörän hankin talvella ja kotiutin huhtikuussa. Juuri pieni iltalenkki 100km omalla pyörällä takana ja ai että se vaan on niiiin :rakastunut:
Tänään oli taas ajelupäivä autokoulussa (2/3 ajoista nyt ajeltu). Jostain kumman syystä ei meinannut oikein tänään harjoituskentällä päristely sujua sitten millään, poislukien pujoittelut ja hidasajot. Jarrutuksiin ja väistöihin meinasi kelautua jatkuvasti ihan liikaa vauhtia ja sitä kautta "suoritukset" oli sitten tosi hätäisiä ja hasardeja. Liikenteessä köröttely taas meni ihan leppoisasti :)
Nyt on viimein inssipäivä sovittu. Pari viikkoa tuskallista odottelua vielä. Mikäli en onnistu ryssimään inssiä, niin näköjään Helsingissä (tai ainakin omassa autokoulussani) kortin saamiseen menee aika tarkalleen kymmenen viikkoa :blink: Odottavan aika on ollut kyllä toooooodella pitkä. Toki tuosta kymmenestä viikosta melkein viisi meni Poliisien piikkiin, eli sitä lupakäsittelyä joutui odottelemaan tuskallisen kauan :-/
Itselläkin on kohtuullisen tuore kortti taskussa. Inssi oli 23.5 ja meni onneksi läpi. Pitkä oli meikäläisenkin prosessi, koska töissä joutui yhdelle jos toiselle reissulle. Teoriat alkoi jo 19.3 !
Kyllä toi odottaminen sitten palkitaan, kun se kortti on taskussa. Itsellä poltteli päästä tien päälle, kun tuli hankittua pyörä jo hyvissä ajoin ennen teoriatuntien aloittamista :jpstyle: . Sen verran oli luottoa omaan oppimiseen, että uskalsi hankkia mopedin. Nyt on ajeltu mutkateitä, harjoiteltu työntöohjausta ja jarruttelua noin 2500 km ja homma jatkuu. Mutta on se vaan niin siistiä, että tsemppiä kaikille tuoreille motoristeille, joilla prosessi on vielä kesken.
Ja sormi pystyyn kun tien päällä nähdään :cruising:
Mun mielestä toi oli ainoa oikea tapa. Olin jo valmiiksi päättänyt hankkia kyykyn ja kun kortti oli taskussa, niin auto jäi katokseen ja tekstiviesti vaimolle... Ja mopolla töihin. Jos kortin hankkimisen jälkeen alkaa metsästää sitä oikeaa, niin helposti lyö kätensä "paskaan" koska halu lähteä tien päälle on liian kova.
Mutta olihan ton mopon hankkiminen ilman koeajoa hieman riskipeliä. Toisaalta Mun mopedi oli käytännössä uusi. Ajettu vain 2400 km ja käyttöönotto edellisenä kesänä, joten ei siinä ihan oikeasti ollut riskiä. Enkä ole katunut!
:jpstyle:
itse kärsin nyt tästä että kortti on taskussa ja pyörä vasta etsinnässä. Voi jumankekka et polte on ihan kauhee.
Lainasin tutulta customia, meinas kadottaa ajo innot kokonaan, mutta kun kävin koeajamassa kyykkyä, palas ajohimot takasin.
Nyt sitten etsiskelen sitten honda cbr, yamaha, kawasaki mallia olevaa 600 kuutioista pyörää, jonka voi kuristaa/on jo kuristettu ja jossa pätkällä yltää jalat suht hyvin maahan..
Tässä sitä onkin hakemista..
Eli kannattaa pyörää katsella vaikka hieman etukäteen, saattaapi joku helmi löytyä, ei tarvitse helmiä sitten alkaa etsimään vasta kortin saamisen jälkeen..
Nöyryyttä vaan. Ja kursseista niin voin kyllä suositella lahden ajomessiä/antti. Lueskelee vissiin tätä foorumia, että terkkuja vaan ja elossa ollaan edelleen;)
Täällä myös yksi uusi motoristi, kesäkuun alusta sain kortin ja viikko sitten ostin ekan oman pyörän. Kawasakin 9R valikoitui sitten muiden joukosta. Mahtava peli. :cruising:
Tänään tuli sitten vihdoin se A kirjain tuohon ajokorttiin. :jippikaijee:
Ja saman tien suoraan inssistä kotio ja pyörällä töihin ja illalla vielä 150km lenkki...täytyy myöntää että näin äkkiseltä persus hieman puutui. :grin:
Mutta on se sen arvoista kun melkein kuukauden päivät on tuota pyörää tallissa katsellut ja saapastellut ympärillä. :grin:
Kai sitä pitää kanssa ilmoittautua, eli kesäkuun puolessa välissä sain lopulta päätökseen reippaasti yli 10 vuoden projektin / jahkailun ja kortiin lisättiin A. Samana päivänä kävin hakemassa jo aikaisemmin bongaamani ( ja kaupat alustavasti sopineeni) Jammun XJ900:n. Nyt vajaa kuukaudessa on mittarin jo aikaisemmin
isohkoihin lukuihin lisätty n. 1500km ja lisää tulee jatkuvasti:peukutpystyyn:
Josko stä jossain vaiheessa ehtisi myös treen letkoihin mukaan..perheellisen elämä vaan joskus vähän rajoittaa harrastuksia (tai ainakin niiden aikatauluja).
Jei! Tänään oli inssit sun muut ja läpihän se meni ilman moitteita. Omaan pyöräänkin tuli sateisia kilometrejä heti 200 lisää :P
Tuore motoristi täälläkin.
Huomenna tulee kuukausi täyteen siitä kun sain oman A korttini (18.6). Viimekesänä olin jo viittä vaille valmis menemään autokouluun, mutta se nyt vähän jäi, ja keväällä heräsi taas palava halu saada se niin totesin että perkeles, nyt se haetaan! Pyörän hommasin autokoulun aikana, koska halusin olla valmis lähtemään baanalle hetikun kortti on taskussa. Päädyin ostamaan Kawasaki ER-6n, ja nakun pystyasento on ollut hyvä ajaa, kun tuota pituutta löytyy jonkunverran.
Ainut historia kaksipyöräisistä oli silloin 15 kesäsenä, ja siinäkään ei ollut vaihteita, vaan automaagi. Eli aika nollista lähdettiin. Mutta ensimmäisten ajotuntien jälkeen sanoin, että "autoilu ei tuu enää koskaan tuntumaan samalta!". - Ja niinhän se on. Kuukauden on auto pihassa seissyt, muutamaa kauppareissua lukuunottamatta en ookkaan siihen koskenut. Pyörällä on tullut ajettua vähän päälle 1000 km nyt tässä kuukauden aikana (josta viikon olin ruotsissa ilman pyörää). Eihän se vielä paljon, mutta lähes päivittäin tullut melkein käytyä ees pikkulenkki heitettyä, säästä huolimatta. Ompahan nuo tankkauksetkin halvempaa pyörälle kuin tuolle 1.6 litraselle bensa ooppelille.
Vieläkun löytyisi jotain ajoseuraa täältä pk-seudulta, kun ei näin noviisina taida vielä kehdata noihin orggilaisten ajopäiviin mukaan. :cruising:
Itelläkin tasan kuukausi kortin saamisesta, jtn 3000km tullu rullattua :) pyöränä gsx-r 750 -01. :cruising:
Olin jo tossa suunnitellut jos-ehkä enskesänä miettis tilalle Z750S -05-06 tai tuota GSX-R 750 -04-07. Mitähän tollasessa gixerissä mahtaa vakuutusmaksut kun noissa jotain 170 heppaa (110 kW) tais olla (???). Pitäs käydä koeajamassa noi ylläolevat pyörät joskus ja kattoa sopiiko tollanen hieman kyykympi tyyli vai pysynkö näissä nakupyörissä mitä ajellaan pystystä. :orgmp:
Muiks!
Reilu kk sit sain kortin ja viime viikon torstaina tuli pyörä hankittua :) jeiii!!!! Kelit vois olla vaan paremmat niin pääsisi ajelemaan,jos tänää sää sallii niin eikun menoksi :D
Kortti täytti eilen 2kk, Rutkun olen omistanut puoltoista, ja eilen sain siihen sitten suomen kilvet ja kaksi korjauskehotusta rekisteröintikatsastuksesta... Parkissa pitäisi kuulemma olla polttimo ja rekisterikilven luona joku punainen heijastin.
1500 Mailia mittarissa siitä kun kortin sain, ja ensimetrit inssin jälkeen Briteissä, sieltä ranska-belgia-hollanti-saksa-laiva linjalla kotio
Ensimmäinen mopo 5 päivää :jippikaijee: On saanut säätää ja rassata. Rekisteröintihommia en vieläkään ole ehtinyt hoitaa :D
http://users.metropolia.fi/~miikave/2/2_img_4701_2.jpg
Viime hetkillä vielä kortti taskuun tälle kesälle. Turhan pitkään siinä meni, mutta nyt jos vielä kerkeis hieman nauttimaan edes ajeluista. Pyörä vaan pitää ensin hankkia :D
Prätkä odottaa pihassa, ajokamat kaapissa ja inssi 9 pv päästä... Hiukkasen jo polttelee, onhan tätä nyt toistakymmentä vuotta suunniteltukin :P
Itse kanssa tuli läpäistyä käsittelykoe ja inssi 3.8, vaikka käsittelykokeen onnistuinkin sössimään kertaalleen. Nyt pyörä ollu omissa nimissä viikon ja ei kyllä ole ikävä auton kyytiin ollut vielä kertaakaan. Erittäin tyytyväinen olen ollut että tuli kortti ajettua ja sain muutettua mieleni keväällä lähtee ajamaan pärräkorttia. Tästä kiitos siskon miehelle. :thumbup: