Hurvatti kirjoitti
Yleensä ne päiväajovalot ovat puskurin alaosassa, jolloin mäkisellä tiellä nuo eivät näy puoliksikaan niin hyvin kuin varsinaiset ajovalot. Johtuen juurikin valojen sijainnista.
Jotkin päiväajovalot ovat jotenkin sellaisia väriltään tai valoteholtaan, etteivät oikeasti näy kovinkaan pitkälle. Muutaman kerran olen luullut, ettei vastaantulijalla ole valoja lainkaan, mutta n. 30 metrin päästä havaitseekin muutaman ledinkikkareen hehkuvan himmeästi jossain kulmassa. Tiedä sitten ovatko nuo jotain jälkiasenteisia, halpahallin jouluvaloista irroitettuja, tein-itse-ja-säästin -valoja, vai mitälie "tuninkia". :dunno:
Samaa olen muuten havainnut vastaantulevissa pyörissäkin. Jotkin jälkiasennusvalot eivät vain näy juuri mihinkään. Nimenomaan päivällä. Jos asentelette niitä ledikikkareita niihin pyöriin niin varmistakaa nyt ihmeessä, että ne näkyvätkin kunnolla muuallakin kuin autotallin hämärässä.
Asiaan: Tiedä sitten oliko lähellä vai ei, mutta moottoritiellä meinasi eräs vanhempi mieshenkilö tulla eteen/kylkeen. Ajeli pitkän matkaa rekan perässä. Seurasin siinä lähestyessäni vähän tarkemmin, kun jotenkin vaikutti omituiselta se ajaminen. Olin siis varautunut tuohonkin. Kun lähdin ohittamaan, niin sieltähän se "peliliike" sitten tuli taas. Pakkohan se oli siihen tunkea, kun joku muu on lähdössä ohi. Ei siinä sen enempää hämminkiä. Vauhtia pois reippaalla jarrutuksella ja torvi pohjaan.
Kolmion takaa eteen tulijoita on paljon, mutta niin niitä on autolla ajaessakin. Välinpitämättömyys lienee melko suuri tekijä. Tungetaan liian pieniin väleihin, kun siihen juuri ja juuri mahtuu.
Näitä sattuu toisinaan. Ei niihin mitään muuta lääkettä ole kuin varautuminen ja tarkkana oleminen.