Lainaa:
(Tuppervaari @ Elo. 09 2009,13:57) kirjoitti
tuskin täs ollaan vapaita nopeusrajoituksia puuhaamas/toivomas vaan esitetty toive jotta poliisitointa johdettaisiin hieman eri tavoin kuin pörssiyhtiötä.
Eli jos menen tuonne hieman availemaan, ja narahdan siitä, niin se onkin sitten poliisin vika, koska eivät aivan välittömästi pysäyttäneet minua, ennen kuin ehdin avata kunnolla?? Jokin tuossa ajattelutavassa on pikkuisen pielessä, kun ei yhtään mikään ole ikinä oma vika, aina syyllinen löytyy jostain muualta kuin peilistä.
Ja mistä esim. ketjun aloituksessa mainituista tilanteista tiedämme, mitähän kaikkea siellä on tarkalleen tapahtunut?
Ihan vaan esimerkinomaisesti: eräs pätevä syy, miksi ei pysäytetä heti, voi olla se, että järjestetään toinen partio eteen, jotta karkuunlähteminen ei tunnu niin hyvältä idealta. Siinä voi mennä hetkinen, ja sitäkään ei välttämättä uutisissa mainita.
Kyllä sitä vaan aikuisten maailmassa vastataan kaikista tekemisistään itse, eikä yhtään mikään muu kuin oma valinta pakottanut noitakaan kavereita mihinkään.
Ja vielä: kannattaisi tosiaan vähän paremmin valita niitä paikkoja, missä tuota harrastaa. Ylöjärven keskustassa 120 kmh, plus ilmeisimmin vielä tuntematon ajoneuvo perässä, joka sitten osoittautui sellaiseksi josta saa virallisen mittauksen, ei taas kerran kuulosta erityisen fiksulta paikanvalinnalta! Eli ihan juuri sitä sai, mitä tilasikin.