Niinhän ne aikoinaan 70-luvun lopulla olikin, muistaakseni huhtikuun alussa, mutta maahantuojat ei kuulemma tykännyt kun kundit tuli messuille niillä uusilla pyörillä, joita piti uutuutena siellä esitellä...
Printable View
:) Se oikea syy näyttelyn aikaistamiseen taisi olla halvempi tarjous Suomen Messuilta ja sopiva aikataulu Venenäyttelyn kanssa, koska osa näytteilleasettajissa käyttää samaa osastoa molemmilla messuilla.
Toinen tärkeä syy oli myös se, että jos tilasit uutuusmallin MP-näyttelyssä, niin se ehti Suomeen vielä ajokauden alkuun mennessä. Silloin kuin näyttely oli loppukeväästä myytiin "vanhaa varastoa" ja ennakkotilausriski oli maahantuojalla ei kuluttajalla...:thumbup:
Eräs myyjä kertoi messujen aikaisen ajankohdan syyksi sen, että kauppiaat ehtivät tehdä maahantuojalta tilaukset hyvissä ajoin ennen kauden alkua. Ja pitäähän sen maahantuojankin tehdä tilaukset tehtaalta hyvissä ajoin, jotta tulevalle kaudelle saadaan uutta kalustoa liikenteeseen.
Motoristin kannalta mielestäni tuo maaliskuu sopii paremmin, koska helmikuun alun näyttelystä on vielä pitkä matka ajokauden alkuun.
Motoristin kannalta mielestäni tuo helmikuun alku sopii paremmin, koska katkaisee talven aika kivasti. Tarkoittaa että vielä sydäntalvea jolloin vähänlaisesti muuta mielekästä puuhaamista. Maaliskuut ovat helposti kiireisiä kun on Pääsiäistä, nättiä hiihtokeliä ja jos tehty mopoon omatoimiremppaa niin loppukirin paikka sen suhteen.
Toisille helmikuu on kiireistä ajokautta :D
Liite 24589
En usko että tuosta maaliskuusta tulee tapa. Maahantuojat haluavat kaupan käyntiin ja tilaukset sisään aikaisin koska tuloksesta suurin osa tehdään ennen juhannusta. Itsekin tykkään tuosta sydäntalven katkaisusta helmikuussa mutta pääasia että järjestetään edes.
Messut on aina olleet hyvä motivaattori aloittaa huollon tekeminen ja jos on jotain lisävarustetta asennettavaksi niin niiden asennuksen aloittamiseen. Tänä vuonna hommien pitää olla valmiina messujen aikaan, jostain muualta on inspiraatio talliin menoon saatava.
Laitetaas harkintaan, kun ei ole tullut jostain syystä ennen käytyä näillä messuilla.
Nyt messut sitten peruttiin tältä vuodelta. Olishan tuo ollu mukava kokoontua kun rajoituksia ruvettiin purkamaan. Minkähän takia piti perua?
https://www.is.fi/autot/art-2000008590367.html
Koronan takia
Ja juuri tuli tieto että esmerkiksi Tampereen kansiareenalle pääsee jo huomenna kattomaan kiakkoa.
Hyvin homma hanskassa kaiken kaikkiaan.:dunno:
Mediatiedote 4.2.2022 klo15
MP 22 moottoripyörämessut siirtyy vuoteen 2023 - koeajokiertue touko-kesäkuussa
MP-messuja ei voida järjestää maaliskuussa 2022 sellaisena tapahtumana kuin MP-messut mielletään. Poikkeukselliset kaksi vuotta heijastuvat edelleen kansainvälisten yritysten globaaleihin päätöksiin messuosallistumisista. Toisaalta maaliskuu on Suomessa jo aktiivista moottoripyörien esittely- ja myyntiaikaa alan liikkeissä. Tänä keväänä kohtaamme Moottoripyörien suurella koeajokiertueella 31.5. Jyväskylässä, 1.6. Tampereella, 2.6. Turussa ja 3.6. Helsingissä. MP 23 -messut järjestetään 3. - 5.2.2023 Helsingin Messukeskuksessa.
Eli rahoittajat ja näytteilleasettajat vetäyty. Ei kannattanu järjestää suunnitellun tapaista isoa tapahtumaa joten siirrettiin seuraavaan vuoteen. Myöhäisempi ajankohta saatto vaikuttaa myös markkinoinnin kannattavuuteen ensi kesää ajatellen.
Tää on kyllä masentavaa.
Pettynyt kyllä tuohon päätökseen. Rajoituksia ollaan purkamassa ja tapahtumia voi pian järjestää normaalisti. Kysyntä olisi ollut varmasti kova tämän Marinin ankeutuksen jälkeen.
Monia tapahtumia on peruttu ja valtavat hallit on olleet tyhjillään pari vuotta mutta kulut pyörii koko ajan, messukeskukset on taatusti yhtä kovilla kun moni muu yritys joka on joutunut pitämään ovet kiinni pandemian takia. Ei käy kateeksi.
Messujen perumiseen on varmaan monia syitä. Ennakkotilausten tekeminen menee liian myöhäiseksi ja toinen on varmaan että pyörien saatavuus on mitä on, en tiedä koska saadaan tai tulee touko-elokuussa, vaikeuttaa ennakkomyyntiä.
Ei kuulu asiaan, mutta olen FB:n mukaan ollut 5. helmikuuta 2012 MP-Messuilla...
Konepajamessut ja welding expo Tampereella siirretty loppusyksylle, kun tilanne niin epävarma ja tempoileva. Eiköhän syksyllä ole taas uusi aalto ja paikat kiinni? Suunnitelmia on olemassa, että kesällä taas annetaan kansan vähän hengähtää ja valmistautua syksyn sulkuihin.
Nuiden messujen jatkuva siirtyminen harmittaa, siellä kun on toimijoita ja tuotteita joita ei oikein muuten löydä. Kolme vuotta sitten oli viimeksi ja pari laitetta jäi harmittamaan kun en ottanut esitettä tai edes muista laitteen maahantuojaa, saati valmistajaa. Toivottavasti syksyllä pääsee.